Rummut: rumpukamat ›

Olen huomaavinani näin äkkiä mietittynä rumpaleissa ainakin neljä kategoriaa.
 
a)Omaksi ilokseen soittelevat. Soittaminen on harrastus, tapa rentoutua.
 
b)Ne, joille soittaminen on enemmänkin sosiaalinen tapahtuma kuin musiikillinen elämys.
 
c)"Puolitosissaan" soittavat. Soittaminen on kausiluonteista. Harjoittelu kurinalaista.
 
d)Jatkuva itsensä tarkkailu. Pyritään täydelliseen itseilmaisuun rumpujen avulla. Pyritään täydelliseen raajojen eriyttämiseen ja hallintaan.
 
Luultaavasti useimmat huomaavat, etteivät luokittelut rajoita soittajaa 'x' kuulumasta osittain vaikka kaikkiin kategorioihin. Luultavasti on typerää edes kategorisoida asioita tällä tavalla.. Joku pidenpään soittanut saanee laatia paremmat kategoriat ja kuvaukset :-)
 
Oma mielikuvani rumpujen soitosta - kuten kaikesta soittamisesta - on, että se on itsensä ilmaisemista. Yllä olevista kategorioista kuulun eniten kategoriaan a. Kokoaikainen, "suuri" pyrkimykseni on kylläkin kehittyä soittajana, ei vain soitella.
 
Tämän postauksen olisi tarkoitus herättää miettimään, että mikä merkitys soittamisella on kenellekin. Kuinka hyvin sinä ilmaiset persoonallisuuttasi soittamisen avulla? Varsinkin bändissä soittavilta olisi mukava kuulla, että miten rumpalille jää tilaa.
 
Edit. viim. lause.

Lainaus omasta jäsenkuvauksestani:
Ahkeraa kannutusta harjoittelu/keikka/sekä harrastus mielessä.
 
Kuulun kai joka kategoriaan jonkun verran. Ihan mukava idea tällainen kategoriajuttu. Saas nähdä että suostuuko kukaan itseään luokittelemaan, mutta mulla ei ainakaan oo nokankoputtamista.
 
EDIT: Koen siis kuuluvani joka kategoriaan.

Teen itse sitä sen takia koska se on mukavaa. Se on niin helvetin kivaa keksiä komppia kitaristin tekemään riffiin ja soitella sitä. Sitä ei voi vastustaa.

a)Omaksi ilokseen soittelevat. Soittaminen on harrastus, tapa rentoutua.
 
Toisaalta joo, mutta toivoisin soittoni ilahduttavan jotakuta muutakin. Vaikka sitten sitä Pihtiputaan mummoa (epäilen kyllä suuresti). Terapiaa soittaminen kyllä on.
 
b)Ne, joille soittaminen on enemmänkin sosiaalinen tapahtuma kuin musiikillinen elämys.
 
Kaikkein vähiten tätä.
 
c)"Puolitosissaan" soittavat. Soittaminen on kausiluonteista. Harjoittelu kurinalaista.
 
Aika vähän tätä, vaikka rumpujensoittaminen tuppaa olemaan harjoittelutilojen vuoksi suht kausiluonteista. Kurinalaiseksi treenaajaaksi en itseäni miellä.
 
d)Jatkuva itsensä tarkkailu. Pyritään täydelliseen itseilmaisuun rumpujen avulla. Pyritään täydelliseen raajojen eriyttämiseen ja hallintaan.
 
Aika paljon tätä mutta tietyissä rajoissa. Mua ei varsinaisesti kiinnosta osata yhtään sen enempää kuin mitä mun musiikki vaatii. Tietysti pieni vara täytyy aina olla.

Teen itse sitä sen takia koska se on mukavaa. Se on niin helvetin kivaa keksiä komppia kitaristin tekemään riffiin ja soitella sitä. Sitä ei voi vastustaa.
 
Tämän allekirjoitan. Soittaminen on vaan niin pirun hauskaa.

d)Jatkuva itsensä tarkkailu. Pyritään täydelliseen itseilmaisuun rumpujen avulla.
 
Tää on meitsin juttu jee.. paitsi ei sitä loppuosaa, xtreme-hömppäpömppä on vaan ohimenevä muoti-ilmiö.
Toisaalta myös rumpujen soitto on aina hauskaa, ja lopetan sitten kun ei ole.

rasistista tällänen rumpaleiden luokittelu

omaksi ilokseni soittelen, hiukan tehdään rahaa bändin kanssa soittelulla, ja ehkäpä saan kannuista vielä ammatinkin. ei mulla kuitenkaan mitään obsessioita raajojen eriyttämiseen ole.

En ole mikään filosofinen hippi joten tuskin tästä harrastuksesta mitään elämää suurempaa löytyy. Omaksi ja joskus muidenkin huviksi. Ja käyhän tuo kuntoilustaki!

No perkele. Oon tiennyt että kaikki rumpalit on kaljuja, läskejä, pitkiä ja ilmeisesti vielä rumia, mutta se että ne olis filosofisia hippejä on mulle aivan uutta.
 
Mä olen vaan pitkä ja ruma, taidan ollakin basisti.

No perkele. Oon tiennyt että kaikki rumpalit on kaljuja, läskejä, pitkiä ja ilmeisesti vielä rumia, mutta se että ne olis filosofisia hippejä on mulle aivan uutta.
 
Jokaisen bulldoginki sisällä asuu pieni hippi.
 
Tai jotai.