Rummut: rumpukamat ›

Seuraa vuodatusta; teitä on varoitettu.
 
Pohjustusta:
Aloittelin rumpujensoittamisen kolmosluokan aikaan (9-vuotiaana). Vähän aikaa tuli pädiä hakattua opettajan johdolla kunnes sain rummut kotiin. Ne oli lainassa isosiskon silloiselta poikakaverilta. Opin suhteellisen nopeaa, sillä soittelin muutaman tunnin päivässä.
 
Ekat rummut sain ehkä vitosluokalla, semmoiset keskitason epämerkkirummut (eivät kuitenkaan mitään Millenium-tason, olisivatkohan maksaneet ~500-700 euroissa). Niitä tuli sitten rummuteltua suht aktiivisesti. Ja tunneilla kävin yhä. Soitto kulki todella hyvin kun menin ylä-asteelle (ei mikään nopeusmestari mutta tuntumaa löytyi soitosta, katsoin vanhoja videoita). Joskus seiska-kasiluokalla innostus vähäsen laantui, soittelin muutaman kerran viikossa. Tunneilla tuli silti käytyä.
 
Ysiluokalla muistaakseni sitten lopetin tuntien ottamisen kun rudimentit jne olivat selkäytimesssä. Tuli soiteltua kotona silloin tällöin sekä kavereitten kanssa koulussa välitunnilla. Noh, perustettiinpa sitten bändiki. Tästä se "alamäki" sitten alkoi. Rummut meni reenikämpälle. Naps, siinä meni soittoaika (treenejä korkeintaan kerran viikossa aluksi). Tuli keikkojakin joita varten olimme treenailleet vähän niin ja näin.
 
Eniveis, miksi tämän jutun kirjoitin? Grooveni on kadonnut. Nykyään saan soittaa rumpuja korkeintaan kerran viikossa, joskus tulee jopa kuukauden välikin hommaan. Kiinnostusta toki olisi mutta reenikämpälle ei kerkeä aina menemään sillä se on jonkin matkan päässä. Kavereille tulee aina jos jonkinlaista menoa. Tiistain on ainoa päivä jolloin kaikille sopii treeniaika. En saa soitettua. Tätä on jatkunut jo pari vuotta. Nykyään tuntuu välillä siltä, että edes normaali beat-komppi ei rullaa. Tosiaan mitä katselin joitain wanhoja videoita näin, että olin melkoinen komppimasiina naskina. Edelleenkin muuten soittelen noilla samoilla rummuilla, mitä nyt hardwarea, kalvoja sekä symbaaleita on tullut uusittua. Nyt on muuten ikää se 17vee.
 
En syytä kavereita tästä, eiväthän he mitään harrastuksilleen voi, mutta mitä pitäis tehdä? Ostaa uusi tonnin setti kotiin? Lähteä bändistä? Jaksaa polkea pyörällä reenikämpälle soittamaan? Kerpele että bituttaa. Varoituksen sana siis kaikille: se bändi ei aina paranna soittotaitoa..
 
Sainpahan ainakin purkauduttua. :) Kommentoikaa ja laittakaa mahdollisia omia kokemuksia (kliseisesti sanottuna).

Setti (harjoituspadit, sähkörummut, oikeat) kotiin ja luurit päässä groove-orientoitunutta musaa soittamaan. Kyllä se aikanaan sitten löytyy. Bänditreenejä pitäisi alkuun olla lähes päivittäin tuntitolkulla, että pelkästään bändisoitolla se groove tulee ja pysyy.

Lisää varoituksen sanoja;
 
Odotas kun "pääset" tuohon perhe-elämään kiinni, pari tenavaa, vaimo, koira ja farmariauto... vielä vähemmällä ovat mahdollisuudet päästä kämpille soittelemaan.
 
Taaksepäin katsottuna kyllä noita "vähemmän-aktiivisia-aikakausia" on matkalla tähän mennessä ollut useitakin. Tuskin kenelläkään on mahdollisuutta elää täyttä rock'n'roll-elämää ja soittaa pelkästään kannuja... (haave vai painajainen?)
 
Eli totu ajatukseen, että eri vaiheita tulee olemaan, mutta pyri silti taistelemaan vastaan ;) Hommaa toinen setti, olkoon vaikka moposetti, jonka voit pystyttää kotinurkkiin. Pääasia, että pääsee mielekkäästi kolaamaan...
 
Itsellä toi rutkasti uutta virtaa tuo sähkösetti alakertaan. Sen ääreen on vaan niin helppo istahtaa TV:n katselun sijaan. Tunti vierähtää lähes huomaamatta. Sähkösetin erilaiset soundit vielä antavat kivasti lisäpotkua erityyppisiin juttuihin, nappulaa kääntämällä tunnelma siirtyy stadionrokista lattarisoundeihin...
Usein siis vaimon lähtiessä lenkille, siirryn itse setin ääreen hikoilemaan.
 
Bänditreenien suhteen ei ole itsellä enää suuria odotuksia, kerran kuukaudessa, enemmän terapiaa perhe-elämästä irtautumisena.
Olemme mm. tehneet uutta levyäkin jo lähes 7 vuotta (kivaa kun on pro-tools-tsydeemit kämpällä, helppo tehdä... heh heh).
No, mukava aina silloin tällöin nähdä kavereita, tulevat aina ympäri etelä-Suomea. Jo treeneistä sopiminenkin on viidellä hemmolla lähes viikon sähköpostirumba.
 
Varaudu siis vaan pahempaan... tosin elämä aina silloin tällöin yllättää, sitä kun ei ikinä tiedä minne sitä itsekukin ajautuu, eli siinä mielessä ongelmasi voi hyvinkin olla tilapäistä laatua...

Varoituksen sana siis kaikille: se bändi ei aina paranna soittotaitoa...
 
Jos kouluun ei pääse, ei siellä tietenkään mitään opi.
 
Mulla oli teinipoikana bänditreenit joka päivä, monta vuotta putkeen. Vaatii tietysti sitoutumista kaikilta jäseniltä, eli muut harrastukset unohdettiin.
 
Poikanikin oli junnuna varsin lupaava jalka- ja pesäpalloilija ( molemmissa ikäluokan piirimestaruus). 8 - vuotiaana se joutui tekemään valintoja. Futisvalmentaja ei suostunut toisista viikkotreeneistä poisjäämiseen ( bändikoulu ja futistreenit päällekkäin ). Pojalla rakkaus musiikkiin oli vahvempi, pallopelit jäi samantien.
 
Hanki kotiin jonkinlaiset harjoitteluvälineet, vaikka pädit. Samalla etsi soittoporukka, jolle soitto on tärkeää. Kyllä se siitä lähtee.

Uudet kakkosrummut himaan, jos budjettia löytyy. Onhan tämä harrastus aika porvarilasten harrastusta muutenkin näin kärjistettynä. Tai sitten otat itteäs niskasta kiinni ja lähdet sinne treenikämpälle takomaan, jos se ei ole nyt ihan mahdottomien kulkuyhteyksien takana. Jos sulla on polte rumpujen soittoon, niin silloin sä vedät vaikka tuntikausia tyynytreenejä himassa. On helppo valittaa olosuhteita, jos ittellä ei ole tarpeeksi sisua ja tahtoa treenata. Monestihan treeni vituttaa, mutta sitäkin on kestettävä. Kyllä se siitä toivottavasti iloksi muuttuu, kun on tarpeeksi treenannut :).

Odotas kun "pääset" tuohon perhe-elämään kiinni, pari tenavaa, vaimo, koira ja farmariauto... vielä vähemmällä ovat mahdollisuudet päästä kämpille soittelemaan. Minä pääsen moneksi tunniksi viikossa. Neljän kilsan päässä työpaikalla on setti pystyssä ja kaupungilla treeniksellä toinen kokoajan. Kotiinkin voisin setin laittaa, mutta ei se minunkaan silmääni niin hienolta olohuoneessa muun skenen keskellä näytä. Kotona on yleensä joku muukin ja silloin ei viitsi rumpuja jytisyttää. Itse en ole padeihin tai sähköisiin innostunut.
 
Siksi pari settiä on ihan perusteltua, että on mahdollista päästä soittamaan kipinän iskiessä. Minulla oli alkuun ne muut setit hyvin vaatimattomia, mutta sitten ne parempaan pikkuhiljaa päivittyivat.

Kuinka pitkä matka sinne treenikselle tarkalleen on?

jos sinne tein bändikämpälle polkee pyörällä alle 30min, ni on kyllä täysin omaa sisuttomuutta ettet pääse harjoittelemaan. itsellä on rummut kaupungin pääkirkon viereisessä nuorisotoimiston kellarissa, joka on suunnilleen 5-6km päässä meidän kotoa. kyllä sinne tulee poljettua 3-4 kertaa viikossa soittelemaan itsekseen, ja pari kertaa viikossa on vielä bändireenit. tähän yhtälöön ympätään sitten mun iltatyöt, jotka on usein 18-21. mä olen tieni valinnut, en menesty koulussa. :D lukiolainen jätkä asuu bändikämpällä, ja kä töissä opettamassa rumpujen alkeita ala-astelaisille, ja muutamalle ylä-astelaiselle. koulu arvosanat näyttää huonoilta, enkä ole käynyt edes tarvittavaa määrää kursseja koko vuoden aikana, kaiken kaikkiaan tulen käymään 26 kurssia tänä vuonna, kun 28 pitäisi käydä minimissään. noh, eipä se haittaa, käyn lukion 4 vuodessa, ja pidän edelleen musiikin etusijalla.
 
nää asiat on aina pitemmän päälle päänsisäisiä asioita, miten laiska on. joskus kyllä saattaa tosiaan iskeä elämään semmoinen vaihe, ettei pääse olllenkaan soittamaan. itsellä ainoa tuommoinen tapaus oli viimeisin eukko joka pyöri tuossa vähän aikaa, mutta eihän sitä kestänyt kun tuli melkeinpä vieroitusoireita soittamisesta.. ota itseäsi niskasta kiinni, ja kanna itsesi sinne kämpälle hyvä mies! (paitsi tietenkin jos sinne teidän kämpälle on se 2h matka autolla, niin sitten voin sanoa puhuneeni pitkän litanian paskaa. tosin, mikä ettei etten voisi sanoa sitä muutenkin, tuleepahan hyvä mieli. :))

Munkin groove kuoli joskus 90-luvun puolivälissä,samoista syistä,kuin aloittajalla;treenikämpälle ei JAKSANUT mennä.V...tus kasvoi siihen pisteeseen,että myin epähuomiossa rummut pois!Mikä virhe!Sen jälkeen tuli 9-vuotta soittamatonta aikaa,jonka aikana oli hyvä antaa itselleen lausuntoja tyyliin: "et sä enää IKINÄ soita,etkä sä sitäpaitsi IKINÄ enää mitään opikaan."
 
Sitten viime syksynä heräsin,ja ostin setin (jonka olen jo ehtinyt vaihtaakin),ja jouduin toteamaan:IKINÄ on niin iso sana,ettei se mahdu edes suuhun,ja että soittotaidon saa ahkeralla treenaamisella muutamassa kuukaudessa (samalle tasolle kuin lopettaessa) takaisin.
 
Nyt käyn tunneilla,soitan bändissä,kaikki on ok,ja soitto kulkee.Minun piti vain palauttaa mieliin se,miksi alunperin halusin ruveta soittamaan rumpuja.
 
On jännää,miten unelmat ja niiden esteet asuvat samassa päässä.....

Oho, en oikein onnistunut. Alkuosa tuossa edellisessä oli lainausta mr wispilalta, sorry.

Minä pääsen moneksi tunniksi viikossa. Neljän kilsan päässä työpaikalla on setti pystyssä ja kaupungilla treeniksellä toinen kokoajan. Kotiinkin voisin setin laittaa, mutta ei se minunkaan silmääni niin hienolta olohuoneessa muun skenen keskellä näytä. Kotona on yleensä joku muukin ja silloin ei viitsi rumpuja jytisyttää. Itse en ole padeihin tai sähköisiin innostunut.
 
Siksi pari settiä on ihan perusteltua, että on mahdollista päästä soittamaan kipinän iskiessä. Minulla oli alkuun ne muut setit hyvin vaatimattomia, mutta sitten ne parempaan pikkuhiljaa päivittyivat.
 
Itse asiassa ehdotin vaimolle taannoin tuollaista uudentyyppistä sisustuselementtiä; vaahtera-Gretschit kun sopisivat niin nätisti olohuoneen vaahteraparketin sävyyn... käski etsiä toisen kämpän ;) (~poikamiesunelmia).
Näin kesäaikana saa onneksi kakkos-akustisen setin autotalliin pystyyn. Voi sitten vastata naapurien sirkkelöintiin/nurmikon kilpa-ajoihin kunnollisella ryminällä (melukilpailu = ok-alueen arkipäivää...)
 
Isoin ongelma alakerran "studion" (kitaraa, bassoa, syna, 8-nauhuri, sähkörummut yms. ) kanssa on, että poikakin on parin viime vuoden aikana intoutunut opettelemaan (isäänsä matkien) soittamaan kaikkea mikä liikkuu. Täytyy varmaan kehitellä jonkinlaiset jonotusnumerot ;)
 
Hyvä juttu näin "varttuneemmalla iällä" harrastamisessa on tuo taloudellinen puoli; nuorena jutut jäivät usein roikkumaan kovasta innosta huolimatta tuohon talouspuoleen, nykyisin voi investoida extra-moposettiin aivan eri tavalla. Kyllä kai se motivaatiopuoli sitten seuraa perässä...
 
Ei kannata vetää hernettä nenäänsä, jos kiinnostus soittoo välillä laimenee, olosuhteista tai elämäntilanteesta johtuen.
Kyllä se kipinä silti jossain pohjalla säilyy, roihahtaakseen uudelleen liekkeihin.
Väittäisin jopa, että se groove sammuu viimeisenä, sehän kun ei ole rudimenttien teknistä suorittamista vaan ihan jotain muuta...
 
Toisaalta, elämähän on kompromissien tekemistä; jatkuvaa priorisointia itselle tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin asioihin.

Kiitti kaikista neuvoista.
 
Treenikämpälle on sen verran matkaa että sinne ei todellakaan päivittäin kerkeä polkea pyörällä. Ja vaikka kerkeäiskin niin onhan se eri asia soitella kotona päivittäin pari tuntia kuin treenikämpällä tunnin.
 
Tosiaan alkaisi tuntumaan siltä että tuo toisen setin hankkiminen alkaisi olemaan seuraava toimenpide. Sen vaan estää raha jota ei tunnetusti lukiolaisella ole paljoa. Tosin onneksi täytin tuon sjutton-vuotta niin saa vihdoin käytyä kesätöissä. Tonnin saan hyvällä tuurilla tienattua kesän aikana, ehkä vähän yli tai alle. Ehkä ne rahat voisi rumpuihin käyttää, mutta silloin olisin toisaalta syksyllä taas tyhjätasku... Saakohan noilla rahoilla edes mitään soitettavaa settiä? Superstar oli mielessä sillä kerralla haluaisin ostaa vähän paremmat rummut (+ pellit jne = lisää rahanmenoa).
 
Onneksi jäi iltakoulu tauolle tältä keväältä joten ehkäpä toiset harjoitukset saisi ängettyä torstaiksi. Saisivat kyllä kaverit tulla useammin käymään reeneissä mutta "kun ei kerkeä/jaksa". Perhana, mie olen tiistaisin varti yli neljään koulussa ja siitä suoraan pyörällä treeneihin kitara + mahdollisesti muuta kamaa messissä kun toiset tulevat isin kyydillä. Ei kuitenkaan kehtaisi lähteä bändistä liitämään sillä uutta saattaisi olla hankala löytää. Ja keikkaaki nykyisen kanssa riittää, jotka tosin menevät päin perCttä kun yhtäkkiä kitaristilla on sählyturnaus ja basistilla bussikortti hukassa.

Sainpahan ainakin purkauduttua. :) Kommentoikaa ja laittakaa mahdollisia omia kokemuksia (kliseisesti sanottuna).
 
Rumpalien AA..

Rumpalien AA..
 
HOHO ! Hei, olen Olli ja olen rumpali. Nyt olen ollut rumpaloimatta 3 vuorokautta 17 tuntia 36 minuuttia ja hyvin menee. Yritän edelleen, päivän kerrallaan...

HOHO ! Hei, olen Olli ja olen rumpali. Nyt olen ollut rumpaloimatta 3 vuorokautta 17 tuntia 36 minuuttia ja hyvin menee. Yritän edelleen, päivän kerrallaan...
 
Ja kuoro vastaa: "Hei Olli..."

Kun mulla lähti ekan kerran rummut kotoa treenikselle oli matkaa n.25km
Oli hommaa keksiä kyytejä, mutta kyllä vähintään 3-5 iltaa tuli treenattua 3-4 vuotta tuolla matkalla! Mopo helpotti sitten elämää kummasti:D
 
Kun treenikselle pitää oikeen menemällä mennä on ainakin mulla itse treenauskin paljon parempaa ja laadukkaampaa.. Ei oo muita houkutuksia!
 
Nyt ei oo treenistä lainkaan ja treenit on pädihommaa kotona(josta tulee helposti laistettua) ja satunnaisia bänditreenejä..

Odotas kun "pääset" tuohon perhe-elämään kiinni, pari tenavaa, vaimo, koira ja farmariauto...
 
Noista ei kannatakaan hankkia muuta kuin vaimo. Itselläni on vahva ehdokas sellaiseksi ja mitään muuta en haluakaan että jää aikaa tarpeeksi soittohommille.
 
edit.2 Aiheeseen liittyen: osta toinen setti. Simppeli ratkaisu.

Mun groove kuoli, tai kehittyminen tyssäs ainakin 9-5:n duunitteluun siirryttyessä. Pitäis päästä reenikselle mutta kun ei jaksa lähteä. Kerran viikossa krapulassa ei riitä treenii kun just ja just taitojen ylläpitoon ;(