Yleistä keskustelua musiikista ›

Päätinpä kirjoittaa vihdoinkin ilmiöstä, joka tulee vastaan aina (siis joka h****n kerta). Tämä ilmiö tapahtuu aina, kun käyn keikoilla tai tilaisuuksissa, joihin on kerääntynyt eri alan soittajia. Puhun ilmiöstä "itsensä kehuminen".
 
Valaisen asiaa esimerkillä. Olimme bändimme kanssa viikonloppuna keikalla, jossa meidän lisäksi esiintyi pari muuta kokoonpanoa sekä muutamia stand-up koomikkoja/näyttelijöitä. Illan aikana istuin bändikaverini kanssa takahuoneessa ja seuraamme liittyi erään toisen bändin soittaja. Aluksi juttelimme niitä näitä ja kyseinen heppu vaikutti ensimmäisen 30 sekunnin aikana ihan ok tyypiltä. Mutta sitten tapahtui tämä ilmiö. Kaveri alkoi luettelemaan kenen kanssa hän on päässyt soittamaan elämänsä aikana. Tarkemmin sanottuna, ketkä kuuluisuudet ovat päässeet hänen kanssa soittamaan. Tämä seuraamme liittynyt mies oli meille täysi "nobody/never heard", mutta se ei estänyt häntä sulkemaan sanaista arkkua. Viimeinen niitti keskusteluun omalta kohdalta tuli siinä vaiheessa, kun mies suureen ääneen toitotti, että "70-luvulla hän soitti Beatles-projektissa bassoa ja siinä lauloi Pepe Wilberg. Pepe oli kuulemma ihan perseestä eikä osannut laulaa yhtään Beatlesia ja muutenkin oli paska äijä". Tämä arvostelija ei ollut mikään poikonen vaan ikää oli varmasti jo 50 mittarissa.
 
Joo joo. Mieleeni tuli saman tien muistikuva televisiosta, jossa Pepe ja muutama muu suomalainen miesartisti lauloi Beatlesia neliäänisesti täysin puhtaasti. Niin, ja mieleeni tuli myös se, että Pepellähän on vasta noin 40 vuoden ura takana ja kymmeniä levytyksiä. Varmasti ollut ylä- ja alamäkiä, mutta silti hänellä on vankkumaton fanikanta takanaan ja keikkaa riittää vuosikausiksi.
 
Mutta mitkä olivat tämän arvostelijan meriitit? Kukaan seurassamme ollut henkilö ei tunnistanut häntä. Lisäksi hänen orkesterinsa esitys oli niin objektiivisesti kuin voin arvioida ala-arvoinen.
 
Miksi hänen kuitenkin piti päästä avautumaan meille ja kehumaan itseään ja samalla haukkumaan toisia artisteja? Miksi tämä ilmiö tapahtuu melkein aina kun kaksi toisilleen vierasta soittajaa kohtaa toisensa? Miksi ihmisillä on liian suuret luulot itsestään soittajana ja miksi he kehuvat vähäpätöisillä saavutuksillaan, joilla ei ole mitään merkitystä (esim. lainasin plektran Albert Järviselle 70-luvulla jne..) Miksi näistä "saavutuksista" pitää vaahdota?
 
Yhteiseksi nimittäjäksi olen löytänyt sen, että kyseiset soittajat eivät ole elämänsä aikana saavuttaneet urallaan mitään merkittävää. Tästä johtuen he ovat katkeroituneita ja kateellisia siitä, että toiset ovat menestyneet urallaan. Siksi Pepekin on varmasti paska äijä.
 
Onko ihmisillä sitten liian suuret luulot itsestään ja onko tavoitteet asetettu liian korkealle? Vai eivätkö ihmiset ole tyytyväisiä vähään, esim. tänään sain kitaran vireeseen nopeammin kuin koskaan tai opin uuden soinnun. Pitääkö kaikkien tavoitteena olla keikka Olympiastadionilla? Kylmä totuushan on se, että ne, jotka asettavat tavoitteekseen keikan stadionilla vain promillen promille saavuttaa unelman. Suurin osa jää rannalle ruikuttamaan. Syy tähän löytyy oikeutetusti itsestään, muista, mutta myös tuurilla on myös suuri osuus.
 
Niin, mitäpä tuohon enää lisäisi. Ilmiö on ja pysyy, mutta kiinnittäkääpä tähän asiaan seuraavan kerran huomiota, kun tapaat kohtalotoverisi.
 
t. Köpe
 
ps. STT:lle ja Riselle terveiset!!

Hyvä kirjoitus. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Samaa tapahtuu pienemmissäkin piireissä.

Tuohan on ilmiselvä känninen bluesjätkä-ilmiö. Ei niistä kannata välittää. Helsingistä niitä löytyy. ;D
 
No juu, jätkähän ihan selvästi kusetti.(luultavasti... ainakin) Miksipä hänestä hermostuit? Et kai vain itse ole katkera ja kateellinen?? Kusipäitä on maailma täynnä, älä niistä välitä.

En ole katkera enkä kateellinen. Enkä hermostunut hänelle. Hermostuin tälle ilmiölle, jota on tullut vastaan niin pitkään kuin on näissä hommissa pyörinyt. Nyt tuli "mitta täyteen".
 
Jos olen jollekin katkera ja kateellinen mutta, sen pidän omana tietona. Lisäksi pieni terve kateus antaa potkun omaan perseeseen ja käskyn tekemään töitä kahta kauheammin.
 
t. Köpe
 

 
Tuohan on ilmiselvä känninen bluesjätkä-ilmiö. Ei niistä kannata välittää. Helsingistä niitä löytyy. ;D
 
No juu, jätkähän ihan selvästi kusetti.(luultavasti... ainakin) Miksipä hänestä hermostuit? Et kai vain itse ole katkera ja kateellinen?? Kusipäitä on maailma täynnä, älä niistä välitä.

Pepe oli kuulemma ihan perseestä eikä osannut laulaa yhtään Beatlesia ja muutenkin oli paska äijä".
 
Kyllä ainakin Penny Lane/Rööperiin lähtee/on lähtenyt Pepeltä todella mallikkaasti.

Se on se "fifteen minutes in fame" joka sekoittaa valitettavan monen pään ja pahasti.
 
Minä ainakin pyrin aina vähättelemään itseäni, mutta en sen takia että kerjäisin huomiota ("kuunnelkaa tätä: *tilulilu*. Enkö olekin paska soittaja?"), vaan ettei kusi nouse päähän.
Joskus aina saa kuulla näitä kommentteja, että "jumalauta jätkä osaa piirtää/soittaa," ja tottahan toki ne tuntuvat hyvältä. Sitten vain pitää muistaa että on olemassa PALJON taitavampia ihmisiä kuin itse.

Tää herättäis varmaan tuolla tanssimusiikkipalstalla hyvää keskustelua. 70-80 luvuilla hirveän monet tyypit ovat päässeet soittamaan kovien tyyppien kanssa kerran, toista kutsua ei ole tullut... oisko tää ollut niitä tapauksia?

Tää herättäis varmaan tuolla tanssimusiikkipalstalla hyvää keskustelua. 70-80 luvuilla hirveän monet tyypit ovat päässeet soittamaan kovien tyyppien kanssa kerran, toista kutsua ei ole tullut... oisko tää ollut niitä tapauksia?
 
Mutta minäpä olenkin kätellyt ihmistä joka on kätellyt ihmistä joka on kätellyt Tarja Halosta ;)

Mutta minäpä olenkin kätellyt ihmistä joka on kätellyt ihmistä joka on kätellyt Tarja Halosta ;)

Mä oon kerran yrittäny kätellä Ahtisaarta, mutta se veti kätensä pois. Helvetin sahtivaari!

Kyseessä ei välttämättä ollut ihan tavanomainen muusikko vaan ns. IVS (ittekin vähä soitellu). Kaikki IVS:t eivät tosin kehu itseään kuvaamallasi tavalla.

ja vielä, oon muuten kompannut Sulo Aittoniemeäkin v. 199X. Soitti Eldankajärven jään.

Puhun ilmiöstä "itsensä kehuminen".
 
Olen törmännyt tähän samaan, muut on idiootteja eikä ne osaa tai tajua mitään.
 
Ehkä vielä rasittavinta on ollu joskus soittaa sellasen tyypin kanssa, samassa bändissä. Olen viime vuosina monesti kieltäytyny, erään tommosen "perustetaan bändi" pyynnöistä. En meinaan oo mikään masokisti.

Juha Mieto oli kerran ruokakaupassa esittelemässä Jaffa-appelsiineja. Söi lopulta itse koko hedelmäpöydän ja ihmiset juoksivat kauhuissaan ympäri ostoskeskusta. Sitrusmehut vaan valuivat pitkin Miedon partaa.
 
Kuuluisa sanonta kissan hännän nostamisesta pätee aikasta hyvin tänäkin päivänä. Vaatimattomuus ei välttämättä kaunista mutta tietty nöyryys kannattaa pitää yllä. Kotiblokkaajana ei itseltä ehkä pitäisi vaatia liikaa mutta siihenhän se yleensä menee ettei koskaan ole tyytyväinen soittamiseensa. Tuon tyytymättömyyden jättäisin mieluusti ammattilaisten murheeksi. Soittamisen pitäisi olla rentouttavaa ja jopa hauskaakin.

Täällä kylillä pyörii eräskin vanhemman polven kitaristi, joka kertomansa mukaan on soittanut kaikkien mahdollisten "kovien nimien" kanssa. Hoh, ketä kiinnostaa? No ok, tyyppi on kyllä helvetin kova soittamaan, mutta puhuu niin paljon paskaa että oksat pois. Minultakin aina kyselee että nyt ois joku studioprojekti, jossa laulaa starba X ja bassoa veivaa starba Y ja tuottaja Z on kuullut meikäläisen soittoa ja haluaa juuri minut vetämään kannuja pariin biisiin. Toki sanon että kyllä mulle sopii kunhan kaljaa saa.
 
No sitten kun tyypin näkee seuraavan kerran niin hän väittää yrittäneensä soittaa minulle mutta puhelimeen ei muka saatu yhteyttä. Joopa joo. Ja tämä on tapahtunut tähän mennessä toistakymmentä kertaa. No, meni ehkä vähän offariks mutta pointtini oli se että ehkä tämäkin tapaus haluaa pönkittää egoaan muka tuntemalla kaikennäköisiä staroja.
 
Lopuksi: Minäpä tunnen tyypin joka on jutellut Vinnie Paulin kanssa! Melkein sukua julkkikselle siis..

Mä oon kerran yrittäny kätellä Ahtisaarta, mutta se veti kätensä pois. Helvetin sahtivaari!
 
Sulla on studioiho, ei kukaan halua semmosta kätellä.
 
Joo, mut tuo aloittajan havainnoima ilmiö on pirun harmillinen. Onneks kuitenkaan kaikki ei oo tommosia.

Baarissa tullut joskus näitä vanhempia miehiä juttelemaan. "olettekos te soittomiehiä? joo itekkin on tullut soiteltua nuorempana paljon. päästiin keikalle sen ja sen kanssa ja olen jutellut sen ja sen kanssa. kyllä minäkin sillon. oltiin hyviäkin vielä. kyllä minäkin sillon.." kiinnostaa saatanasti.

Tavoitteeni muusikonuralla on välttää tulemasta tuollaiseksi. Tosin itseään voisi ehkä arvostaa enemmän.

ps. STT:lle ja Riselle terveiset!!
 
Toivottavasti tämän loppukaneetin tarkoitus ei ollut elvistellä sillä, kenen kanssa olet ollut elämäsi aikana tekemisissä :)

Hyvä kirjoitus. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Samaa tapahtuu pienemmissäkin piireissä.
 
Samaa tapahtuu myös edellistä vieläkin pienemmissä piireissä.
 
Terveisiä vaan ruohonjuuritasolta.