Aihe: Kitaran sisäinen viritys
1 2
Jonte
20.04.2006 21:17:04
Kaverit pyörittelee kitaran vireeseen kieli kerrallaan 25 sekunnissa efektiaskin virityslaitteesta ja soitto käy taas setin verran. Itselläni on tarve ottaa äänet, vähintään A:sta lähtö kosketinsoittimesta ja sitten virittää kitara sisäisesti tästä eteenpäin, mihin tärväytyy muutama minuutti ja hiljaista pitää tätä tehdessä olla.
 
Minusta tuntuu, että virittäminen kieli kerrallaan viritysmittarin kanssa ei anna yhtä tarkkaa virettä kuin otettaessa kuusi ääntä koskettimista ja sitten vielä tarkastamalla kvintit ja huiluäänet jotta myös barreet soisivat hyvin.
 
Miten Te, arvoisat kitaran taitajat, asian treeneissä tai keikalla järjestätte?
Jonte: "Soittu on parhain askare minkä mä oon tehny housut jalas".
Artist
20.04.2006 21:20:44
Viritän himassa ottamalla jonkun kielen vireeseen mittarin avulla (jos epäilen, että on epiksessä, muuten en) ja sitten viritän muut kielet sen mukaan vireeseen. Treenikselle saavuttaessa soitetaan sointu ja kuulostellaan, että kaikki on suunnilleen oikeassa vireessä.
 
Keikkaa ei ole ollut aikoihin tai studiota, mutta molemmissa koko bändi viritti samalla mittarilla, jotta kaikki oli varmasti kunnossa.
"Some hearts are made for loving, some hearts are made of stone, some people forget they have em, others think their's are made of gold"
Volle
20.04.2006 21:25:25
Mittarilla ennen keikkaa ja sitten korjailua kesken, jos kuulostaa paskalta. Pitäis varmaan hommata poljettava mittari, ni ei tarvis arpoa niin paljoa. Sillä kitara menee kuitenkin suht mukavaan vireeseen, jossa kaikki soinnut soivat jotenkin mukavasti. Jos pelkillä soinnuilla virittää, soivat jotkut toiset soinnut yleensä kökösti.
Sitten niin.
saastara
20.04.2006 21:25:29 (muokattu 20.04.2006 21:27:11)
Hmm.. Tietenkään yrittämättä sävelkorvaasi vähätellä, mutta kyllä nuo virittimet todennäköisesti tarkempia ovat kuin siun korvasi (toki on olemassa mahdollisuus, että sävelkorvasi on absoluuttinen jolloin tämä kirjoitus ei sinuun päde). Kitaran rakenteesta ja ihmiskorvan tottumuksista johtuen tosin, tarkka vire ei aina ole se miellyttävin vire. Yläsävelsarjat ym härpäkkeet saavat sangen ihmeellisiä asioita aikaan.. Jotkin sävelet soivat luonnostaan epävireessä jopa kitaran ollessa absoluuttisessa vireessa. Koskaan ei pidä aliarvioida psykoakustiikan ja -harmonian mahteja!
 
Eli siis, todennäköisesti syy siihen, miksi tuo käsipelaaminen sinun korvaasi miellyttää enemmän on se, että vire on korvan varassa useimmiten 'luonnollisen' epävireinen mikä miellyttää korvaa enemmän kuin absoluuttisen tarkka, laitteilla mitattu vire.. :)
 
Itse en anna tuommoisten päätäni vaivata, minä kun soitan lähinnä mökää. Ihan peruskromaattisella virittimellä keikalla ja kotosalla virittelen.
Sinun postimerkkisi palavat.
Santtu_123
20.04.2006 21:25:39
 
 
Mulkoilen kitaristeja pahalla silmällä ja toivon että virittäsivät kitaransa ennen treenejä ja ostasivat kitarat jotka pysyy vireessä !
Ei vaan, kyllä siinä aina tovi alussa menee että saadaa käsikopelolla vehkeet samaan vireeseen. Tosin ei meillä niin hifistelyä ole, kunhan nyt suurinpiirtein on samassa vireessä. Sitten kuka mitenkin virittelee biisien välissä.
kuriken
20.04.2006 21:26:53
Minäkin viritin mielummin korvakuulolla kuin mittarilla kun oli floikaton kitara. Floikallista kitaraa on melko mahdotonta saada vireeseen ilman mittaria jollei kokoajan joku soita vaikka synasta ääniä. Halpis straton viritin aina laittamalla ensin paksun e:n vireeseen ja siitä sitten korvakuulolta puhtaita kvartteja kuuntelemalla viritin muut kielet. Lopuksi huiluäänitarkastus.
Olet hullu
- Eikä kukaan huomaa sitä
LaXu
21.04.2006 00:07:59
Tarkkaa viritintä (AP Tuner softa) käytän enimmäkseen, korvakuulolla sitten pientä justeeraamista tarvittaessa. Pakko tunnustaa, että on tuo korvakuulolta virittämisen jalo taito jäänyt vähän kehnoksi. Yleensä kuitenkin viritän osan kielistä aivan himpun verran alavireeseen, koska tiedän soittotatsillani huitovani niitä sen verran kovaa, että menevät ylävireeseen jos ne virittää vireeseen.
"Walking the fine line between bacon and Christian."

Ostetaan Fender Deluxe Wide nahkahihna.
Jucciz
21.04.2006 01:07:05 (muokattu 21.04.2006 01:08:09)
Livenä olen "sortunut" useasti käyttämään mittaria, mutta vähänkään epävirallisissa tilanteissa homma hoituu aina korvalla. Riittää kun saan yhden referenssiäänen, jonka avulla saan yhden kielen vireeseen, tämän jälkeen puolessa minuutissa keppi on vireessä, paitsi jos hienovire on pyllyllään, silloin tarvitaan ruuvimeisseliä. :)
 
Monta kertaa olen tullut siihen tulokseen, että vaikka mittari näyttäisi mitä, joskus korva kertoo tarkemmin, milloin ollaan oikeassa, milloin väärässä. Johtuu tietysti siitäkin, että vaikka vapaa kieli olisi miten vireessä, painetun kielen vire heittää aina jonkin verran, olipa kaula miten suora hyvänsä ja tallapalat miten kohdallaan.
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
Dareon
21.04.2006 02:15:53
painetun kielen vire heittää aina jonkin verran, olipa kaula miten suora hyvänsä ja tallapalat miten kohdallaan.
 
Valitettavan totta, itselläni on G-kielen kanssa hieman aina ongelmia. Tämä kieli tuleekin viritettyä siten että viritän ensin muun kitaran huiluäänillä vireeseen ja tämän jälkeen rämpäytän D ja G - kielet soimaan vapaina ja viritän G:n siten että kuulostaa hyvältä. Näin olen (ainakin mielestäni) muidenkin kitaristien livenä lavalla tekevän.
Ei sen tarvitse olla täydellinen, kunhan se vain näyttää siltä.
Lennu
21.04.2006 02:30:52
 
 
Tottuu sen virittimenkin kanssa säätämään sinnepäin, mihin korva kertoo. Mulla se menee niin, että eestä geehen mittarilla ja ohuemmat mittarilla ja piirun verta yli. Silloin on kloussinaff. Ei ehi eikä viitti alkaa ainakaan keikalla virpomaan korvalla, ellei nyt ihan susivituillaan ole, mitä nyt ei varmaan tapahdu. Taidettahan siitä virittämisestäkin voi tehdä, kuten on nähty.
himassa.net
"Kissaa ei saa puhaltaa korvaan. Jos sitä puhaltaa neljä tai viisi kertaa, se puraisee huuleen eikä päästä irti ainakaan minuuttiin." - Lisa 9 v.
koponen
21.04.2006 11:55:21
Onhan kitaran virittäminen aina vähän kompromissi, mutta mulla ainakin on luutut sikäli säädöissä että mittarilla vapaat kielet viivaan niin ollaan kyllä juuri niin vireessä kuin tarvitaan. Loppu on sitten soittajasta kiinni.
Jostakin syystä tänään tuntuu pahemmalta kuin eilen. Ja eilen tuntui pahemmalta kuin toissapäivänä..
Juntunen
21.04.2006 12:04:42
 
 
Ennen keikkaa bäkkärillä viritän perushalvalla viritysmittarilla ja tsekkaan vielä lopputuloksen korvakuulolta. Keikan aikana tarkkailen joskus virettä pedaalivirittimellä (Bossin TU-2), mutta siihenkään en uskalla 100% luottaa. Täytyy aina testiksi joku avosointu nopsaan rämpäyttää virityksen jälkeen. Kuitenkin soittotatsista riippuen absoluuttinen vire ei aina kuulosta soitettaessa vireiseltä. Soittelen Drop-D -vireestä ja viritän paksun D:n yleensä piirun alle mittarin ilmoittamaa virettä. Vaikka suhteellisen paksuja kieliä käytänkin, niin ylävireessä tahtoo joskus soida varsinkin kovempaa soittaessa.
 
Cooleintahan se olisi, jos tohtisi luottaa täysin tuohon hiljaiseen mittariin. Ei tarvitsisi biisien välillä metelöidä turhaan.
Manicci
21.04.2006 12:12:13
Itsellä Earvanalla varustetut kitarat viritän mittarilla jokainen kieli vireeseen, ja sen jälkeen ollaankin kyllä vireessä niin 1. kuin 12.--> nauhoilta.
 
Mutta taas kitarani vakiosatuloilla, soivat joillain soinnuilla hieman epävireisesti, jos virittää kielet vaan pykälään.
 
Siksipä viritänkin usein yleensä yhden eli A kielen mittarilla, ja siitä sitten korvalla loput semmoseen siedettävään keskiarvoon, että kuulostaa hyvältä.
 
Toisaalta hyvä, mutta toisaalta huono että itselleni on kehittynyt aika hyvä sävelkorva, jotenka pieninkin epävire rasittaa heti ja vie soittoinnostusta. Ja särö paljastaa muuten säälimättä heti kitaran, joka on vähänkin epävireessä, noin sointuja soitettaessa. Tottahan sen cleaneillakin kuulee, mutta efekti on erilainen. Jos joku tietää mitä tarkoitan.
Strato ja putkimarsu- muita ei tueta.
Torniojaws
21.04.2006 12:31:05
 
 
Jotenkin tuntuu, että aina kun virittää pedaalilla ja sen perusteella on vireessä, niin heti kun vetaisee yhden soinnun on vähintään kaksi kieltä miten sattuu -vireessä. Paljon tarkempi on korvakuulolla virittää omasta mielestä. Oma tyyli on ottaa A ja virittää se tarkasti, sen jälkeen vitosittain ja lopuksi oktaavitarkistus:
 
E: |-----------0--|-----------7-------|
B: |---------0-5--|---------8-0-------|
G: |-------0-4----|-------7-0---------|
D: |-----0-5------|-----7-0-----------|
A: |---0-5--------|---7-0-------------|
E: |-0-5----------|-7-0---------------|
B: |-5------------|-0-----------------|
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Progish Metal] | Coldway [Death Metal]
MarkoA
21.04.2006 12:44:51
Mittarilla treeneissä (KOrg DT10 - lue arvio!) niin ei kavereita häiritse.
Sitten vielä usein kuitenkin korvalla "miellyttäväksi". Kotona aina jostain levyltä
joku nuotti/yleisvire johon tarttuu ja virittää sen mukaan. Yleensä A:sta alkaen.
 
Mun tapa tarkistaa:
 
E: |--0-0-0---0------|
B: |--5-----------0--|
G: |----9------------|
D: |------14---------|
A: |----------19-----|
E: |-------------19--|
 
..jos tuo nyt meni oikein näin päässämuistellen..
- In the days of my youth I was told what it means to be a man, Now I’ve reached the age I’ve tried to do all those things the best I can. - Good times bad times, Led Zeppelin
Johann Onn
21.04.2006 13:46:38 (muokattu 21.04.2006 13:48:52)
Itte käytän APtuner:ia ja tarkistan sointujen avulla, taytyykö tehdä vääntöä johonkin suuntaan. Soinnusta riippuen sormet on toisinaan keskellä nauhoja, toisinaan ihan laidoissa ja jo se seikka vaikuttaa lopputulokseen. Ainakin meikäläisen tekniikalla ja kitaroilla.
 
Onhan kitaran virittäminen aina vähän kompromissi... ...loppu on sitten soittajasta kiinni.
 
Tätä olen eräälle, joka tappelee oman kitaransa vireen kanssa (kauan ja vielä kauemmin eli loppumattomiin) sanoa. Ei oo menny perille millään.
 
Yleensä valittaa mulle "älä väännä kieliä !", kun ei ymmärrä sitä syytä. Se mielestä mun soittamisessa / tekniikassa on vikaa.
 
Ja kukaan ei varmaan arvaa, kumman soittamana, soinnut kuulostaa paremmilta, sillä sen kitaralla...
inflames
21.04.2006 14:23:15
Mulla on usein taipumusta virittää H-kieli karvan verran alas. Vaikuttaa jotenkin
noitten sointujen väriin. En tiiä miks, mutta se on taas niitä asioita, että se nyt
on vaan niin. Muilla samanlaisia taipumuksia?
Ehkä pitäis satsaa tohon earvanaan...
'En minä ole pessimisti, vaikka syytä kyllä olisi' -Erlend Loe. Romantikkoitkijä #8
vipu5
22.04.2006 15:05:08
 
 
Mitään absoluuttista virettähän ei ole olemassa. Tuo 440 Hz:n kromaattinen "piano"-viritys on kompromissi jota käyttämällä mistä tahansa pääsävelestä soitettuna kaikki intervallit on SUUNNILLEEN vireessä.
Esim. Intialaisessa musiikissa intervallit on hieman erilaiset kuin "piano"-virityksessä. Mutta käytössä onkin vain yksi sointu, jolloin vireen kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja.

...Tosin myös inkkarimusassa on oktaavi on jaettu lukuisiin mikrointervalleihin (vertaa länkärimusan 12 puolisävelaskeleeseen jaettua oktaavia).
 
Viritys systeemejä on lukuisia erilaisia. Oktaavi voidaan jakaa 5-72:teen eri säveleen. Me käytämme niistä yhtä, joka ei ole millään tapaa "oikea" vire. Eli ei tarvi ihmetellä jos korva on erimieltä viritysmittarin kanssa.
Hakusessa kohtuu hintaan hyvä phaserpedaali: (esim. EHX,MXR)
Jonte
22.04.2006 17:29:24
Monta kertaa olen tullut siihen tulokseen, että vaikka mittari näyttäisi mitä, joskus korva kertoo tarkemmin, milloin ollaan oikeassa, milloin väärässä. Johtuu tietysti siitäkin, että vaikka vapaa kieli olisi miten vireessä, painetun kielen vire heittää aina jonkin verran, olipa kaula miten suora hyvänsä ja tallapalat miten kohdallaan.
 
Tämäpä. Näyttää menevän muuten oma aikansa siinä, että oppii kuulemaan milloin viulu on vireessä.
 
Mistähän saisi netissä suomeksi lukea enemmän tuosta ilmentymästä? Olen kuullut vähän niinkin että kitaran otelaudan nauhojen sijainnit suhteessa kielten pituuteen on jonkinlainen kompromissi viritysjärjestelmän suhteen.
 
Itse olen todennut, että jos virittää passeliksi avosoinnuille, niin sitten jotkut barreet riitelevät hiukan.
Jonte: "Soittu on parhain askare minkä mä oon tehny housut jalas".
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)