Studiotyöskentely ›

Itse pyöritän Nuendoa, mutta varmaan kysymys pätee yhtä lailla Cubasen, Sonarin kuin Logic Audionkin kanssa.
Siispä :
Miksaan audioraitoja viimeistelläkseni koko helahoidon stereofileeksi, masterointia varten. Herää kymysys, että sinne viimeiseksi, siis masterlähtöön, niin kuritatteko kokonaisuutta jollain limitterillä, kompressorilla vaiko kompressorilimitterillä vai jollain muulla ja kuinka rankasti ?
Itse vaan olen huomannut, että sen tempun tekeminen on aika vaikea jutska.
Useimmiten jos alan rankemmin limitterillä kopeloimaan, niin lopputuloksessa on dynamiikkaongelmia tai jotakin muuta..dynamiikka ehkä väärä sana:))
Kuitenkin masteroutissa ilman jotain rajoitinta homma tuppaa clippaamaan aika herkästi.
Onko "nyrkkisääntöä" tai "varmaa tapaa" vai onko se äänitaiteilijan pelkkä korva kun sanelee ?

Monta kompuraa peräkkäin erittäin miedoilla asetuksilla. EQ:ta ja jotain laajennintakin ehkäpä, mikäli biisejä ei masteroida oikeassa pajassa jälkeenpäin.

Älä laita limitteriä, siitä seuraa vain ongelmia masteroinnissa. Ei mitään hyötyä.
 
Kompuraa saa käyttää jos pitää soundista. Nyrkkisääntö olisi ehkä että kaikki mitä tehdään soundin vuoksi on OK, tasonnostamisen vuoksi - ei kannata.
 
24-bittisessä (ja enemmän) ympäristössä kannattaa muuten ihan oikeasti tiputtaa tasoja, miksauksen piikit jonnekin -6dBFS:ään. Täällä on ainakin ihan yleistä tiputtaa saman tien tasoja ennenkuin koneelta ajetaan mitään ulos, jokaisella laitteella kun on oma sweet spottinsa soundin suhteen..

Miksaan limitterin läpi ja jätän sen sinne, jos tuotosta ei masteroida. Jos masteroidaan, niin sitten otan limitterin pois ennen mixdownia ja pudotan tasot sopivaksi. Koko miksaus kuulostaa kuitenkin erilaiselta liiskattuna, joten sitä on hyvä monitoroida ainakin välillä.

Rummut painuu, kaiut nousee... näitähän nämä on. Kyllä jöötin voi kernaasti miksata aika valmiin kuuloiseksi ja masteroinnissa katsella vain tasot kohdalleen. Ei sitä dynamiikkaa tarvitse jättää sen takia että masteroinnissa olisi pelkän tavan vuoksi jotenkin pakko peukaloida spektriä. Tässä nyt on selvästi kahta koulukuntaa ja toiset jättää dynamiikkaa sen takia että masteroinnissa voitaisiin vielä tehdä asioille jotain ja toiset miksaa niin että kokolailla jokainen bitti on käytössä, eikä lopputulos enää ratkaisevasti muutu masteroinnissa. Molemmilla tavoilla tulee ihan yhtälailla hyvää ja huonoa.

Itselläni on tuulssin masterissa aina oxford EQ, josta 40 Hz Hp-filsu ja sitten Mcdsp:n analog channel, jonka tarkoitus on vaan hiukan poistaa digikarstaa ja mallintaa analogisen pöydän summausta. ( Hoitaa tehtävän oikein hyvin!)
 
Ei kylläkään ole yhtään huono tapa välillä kuitenkin testata miksausta rankan kompression läpi ihan vaan siksi, että huomaa, kuinka asiat reagoivat lyttäykseen. Tämä siis, jos tietää, että biisin masteroinnin pääidea on taas vaan saada lujaa ja rumaa jälkeä aikaiseksi...

Älä laita limitteriä, siitä seuraa vain ongelmia masteroinnissa. Ei mitään hyötyä.
 
Kompuraa saa käyttää jos pitää soundista. Nyrkkisääntö olisi ehkä että kaikki mitä tehdään soundin vuoksi on OK, tasonnostamisen vuoksi - ei kannata.
 
24-bittisessä (ja enemmän) ympäristössä kannattaa muuten ihan oikeasti tiputtaa tasoja, miksauksen piikit jonnekin -6dBFS:ään. Täällä on ainakin ihan yleistä tiputtaa saman tien tasoja ennenkuin koneelta ajetaan mitään ulos, jokaisella laitteella kun on oma sweet spottinsa soundin suhteen..
 
Jep. On todellakin monta koulukuntaa, joten yleispätevää nyrkkisääntöä ei ole.
Taidanpas seuraavaksi kokeilla tuota "Virtalähteeltä" lainaamaani tekstiä.
Joten, tällä kertaa - jätän limitterin veks ja mulla kun on Universal Audion kortti, ni
sieltä sitten LA kompura kehiin ja jos se sitten se vanha viisaus olisi :
kyllä korva sanoo, milloin sitä on sopivasti, vai laitetaanko ollenkaan.
Kokeillaan...

tuleehan sitä laitettua mixauksen loppuvaiheessa masteriin L3 pikkasen lytättäystä
ja säätää viime silaus "masterointia" varten.