Aihe: Bluesounds - Black
1 2 3 4
Ari-77
19.04.2006 14:27:05
Bluesounds oli erinomaisen vitun saatanan kova bändi. Ja Black on ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista levyistä. Daven kitara tosiaan on paikoitellen hieman "epiksessä", niinkuin tavataan sanoa, mutta mitä sitten?
 
Mielestäni se juuri tukee äänitysten livemäisyyttä ja ainutkertaisuutta.
Juuri Daven,tai siis"Raven" kuten mansessa on tapana sanoa, soolot ovat jotain aivan huimaa. Harvoin on äänilevylle taltioitu yhtä alkuvoimaista, pidättelemätöntä ja ennakkoluulotonta kitarointia.
Livenä Bluesounds toimi äärimmäisen hyvin, ja sekä keikka- että levytysuraa arvioitaessa kannatta muistaa millainen musiikillinen ilmasto Suomessa oli siihen aikaan.
 
Kyllä se oli silloin jotain aivan uutta ja erilaista. Ainoa vertailukohta löytyi maailmallta ja tietysti yhtyeestä Talking Heads.Mutta ei siten, että olisi kopioitu, vaan samaa meininkiä ja ilmettä. Rok.
Everybody Needs Dancemusic , sometimes...
2541
19.04.2006 15:46:50
 
 
Olikos "Catlook Gypsies" myös samaa sarjaa kuin toinen samoihin aikoihin julkaistu tupla Lovella, eli Royalsien "Live"? Eli siis vaan yksi painos vinyylinä? Royalsin tupla oli aikoinaan aika kovissakin hinnoissa ja en muista, että senkään cd -painos olisi hintaa paljoakaan pudottanut, ainakaan hyväkuntoisesta yksilöstä. "Liven" kannet olivat aikamoista paperia, mites "Catlook Gypsies"?
 
"Nouvea" näyttäisi olevan vinyylinä sekä Black And Whitessa ja Hippie Shakessa hintaan 25 euroa.
Feggy
19.04.2006 16:28:05
 
 
Olikos "Catlook Gypsies" myös samaa sarjaa kuin toinen samoihin aikoihin julkaistu tupla Lovella, eli Royalsien "Live"? Eli siis vaan yksi painos vinyylinä? Royalsin tupla oli aikoinaan aika kovissakin hinnoissa ja en muista, että senkään cd -painos olisi hintaa paljoakaan pudottanut, ainakaan hyväkuntoisesta yksilöstä. "Liven" kannet olivat aikamoista paperia, mites "Catlook Gypsies"?
 
"Nouvea" näyttäisi olevan vinyylinä sekä Black And Whitessa ja Hippie Shakessa hintaan 25 euroa.

 
On toi ihan kunnon pahvia ja levyt paksuja ja painavia. On mulla tosin harvinaisempiakin levyjä.
5 biisiä Lockmania demostudiossa. Kommentteja otetaan mieluusti vastaan!
Memu
20.04.2006 13:09:54
Joskus kuulin joissain bileissä tuon T.H.E. World - biisin ja siitä lähtien se soikin päässä sen verta tiuhaan, että levy oli pakko-ostos. Hyvä levyhän tuo on, mutta täytyy myöntää, että vähän petyin kaiken sen hehkutuksen jälkeen. Harvoin soi Daven tuotannosta Bluesounds, vaikka Dave usein soikin.
 
Hyviä ovat muuten nuo livepätkät, mitkä tuohon CD:lle on bonuksiksi lätkäisty, välispiikit ovat huvittavaa kuultavaa.
Jos et yritä, et voi hävitä- THV-klubi #31
aksiom
20.04.2006 13:20:16
Isä löi joskus lätyn kouraan ja sanoi että "kuunteleppa". No minä kuuntelin ja löysin Daven musiikin josta on paljon saatu ja silti varmasti puolet on vieläkin explooraamatta.
 
T.H.E. Worldissa on kyllä niin pirun kova soolo että ei ole tosi.
if you prefer that old silly number zero, you'll become a master of doing nothing - being nothing
Tellervo
21.04.2006 13:59:56
Kuuluu minulla niihin Suuriin, Tärkeisiin levyihin.
 
Samma här. Jostain syystä mulla alkaa aina pyöriä elokuva päässä kun kuuntelen tätä levyä. Ehkä joskus vielä teen sen elokuvan, mihin se on soundtrack...
Henkinen tuolini on sohva. - axeman
Tellervo
21.04.2006 14:02:12
Sitäpaitsi "Waves" (T.H.E Worldin "rinnakkaisteos" tällä levyllä) on yksi kauneimpia koskaan tehtyjä biisejä.
 
Kyllä. Silkkaa elokuvaa sekin.
Henkinen tuolini on sohva. - axeman
ville198
05.07.2017 12:28:20
Tää oli mulle ihan uutuus (t.h.e world). Jännä, että Dave on tälläaistakin musaa tehnyt. Itselle tuttu vaan nämä "anna kitaran laulaa vaan" ja joku Kummelissa esiintyminen ainii ja rock n roll bänd. proge alright yesbox.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)