Bassot ›

Tommonen 40 vuotta on vaikkapa leppä-nimisen puulajikkeen evoluutiossa aika lyhyt aika ;)

Tommonen 40 vuotta on vaikkapa leppä-nimisen puulajikkeen evoluutiossa aika lyhyt aika ;)
 
Mutta riittävän pitkä aika muuttamaan basson soundia, varsinkin jos sitä bassoa on myös soitettu.

Vai väittääkö joku, että kaikki tietyllä tavalla rakennetet 60-luvun bassot soundaa ihan samalta? Eli siihen toleranssiin voi rakentaa samoilla spekseillä soittimen, joka soundaa tietyltä bassolta ja aika tekee loput
 
Nyt puhutaan hienoista eroista, mutta yleisesti ottaen vintage Fender-bassot saundaavat hemmetin hyviltä vaikka vähän erilaisilta kaikki. Eli siinä vertaillaan ylimmän saundikategorian parhaita keskenään. Sitten tulee se iso ero näihin nykyisin tehtäviin soittimiin, joista parhaista voi 30 - 40-vuodessa jalostua yhtä hyviä, jos puuvalinta on osunut kohdalleen. Väitän että sillä on suuri merkitys onko puu viljeltyä ja lannotettua hoitometsästä vai vapaasti usein kituliaasti ja 3-5 kertaisen ajan kasvanutta. Parhaiden akustisten soittimien tekijät ovat tämän aina tienneet.
 
Vaikka onhan täällä joku väläytellyt että sähköinstrumenti ei ole akustinen ja siksi ei ole niin väliä miten hyvää se puu on. Mikit vasta kuulema tekevät bassosta hyvän.

Ihan varovasti heitän tähän tälläsen.Suomessa kun käytetään vaahteraa basson rakennukseen niin se on maple eikö? No moni niistä vaahtera kauloista ja laudoista mistä ite diggaan soundillisesti on Hardroco meplee mitä ei visiin kasva kun canadassa jossain vuorilla oon kuullu eli suomesta ei pits sitä saad. Näissä kahessa vaahterassa on aika iso ero.Toinen pehmee ja toinen kovempi:) Esimerkkinä Lakland,G&L ja moni muu käytää tätä hardrock maplea.Korjatkaa jos väärässä oon.

Unohtu.Monia vanhempia presareita ja jassoja kokeillu ja harva niistä on mulle kolahtanu niinkun mun vanha presari minkä möin.Se vaan oli just se oikea.Ei oo toista löytyny vaikka oon hakenu.Ite oon enempi hihisoittaja mutta yks vanhempi presari sais olla tossa telineessä.
Hyvä esimerkki on myös noi mun kaks milleriä jotka on vasta 6 v vanhoja.Huomattavasti eri painosia ja soi eritavalla ja istuu käteen ja kuiteski kaks ihan samaa soitinta pits olla.Turha tulla väittää että tän päivän tekniikalla rakennettaisiin ihan tarkasti samanlaisia soittimia.Edelleen kaikki on yksilöitä.

Onko täällä palstalla joku, joka sokkostestissä väittää kuulevansa basson soundista sen, että onko kyseessä 40 vuotta vanhaa vai 5 vuotta vanhaa puuta? Ja kuuleeko joku sokkotestissä, että onko puu viljeltyä, kuten enimmäkseen nykyään vai vapaasti kasvanutta, kuten esim 60 luvulla on saattanut olla. Kaikki vaikuttaa jollain tavalla soundiin, mutta se, mikä on merkityksellistä ja kuultavissa onkin toinen asia. Mutta mielikuvissa moni asia on oleellinen.
 
Tunnepitoisia kysymyksiä nämä. Mutta niin on soittaminenkin. Ja sanonpa niinkuin eräskin haastattelija BassPlayerissa että "jos määrätyt laitteet antavat soittajalle sen oikean fiiliksen mikä inspiroi taas parempaan suoritukseen niin eikö sen hankkiminen ole perusteltua". Kenelle se oikea on sitten itse tehty, niinkö miulla ja siulla, ja kenelle se on Fender joltain tietyltä vuosikymmeneltä.
 
Miulle tärkeimpiä siis on noi itse tekemäni ritsat, mutta ymmärrän hyvin sen vanhemman Fenderin vetovoiman. Jos en rakentelisi itse niin hyvinkin todennäköistä on, että minäkin kallistuisin jonkin tietyn vuosimallin Fenderiin tai ehkä vähän vanhempaan Stingrayhin kuin nyt on telineessä.
 
Soittaminen ja ikä antaa sellaista karismaa, mitä ei voi matkia. Mie olen noita soundikokeiluja tehnyt kaikenlaisilla puilla, ja mm. lämpökäsittelyllä mikä itseasiassa on monia huijanut niissä sokkotesteissä. Mutta kyllä se suurin juttu noissa omatekemissä miulle on se että olen ne tosiaan tehnyt omin käsin. Ei se että ne olisivat jotenkin erityisen laadukkaita tai muuten ihmeellisiä. No toki kaulat on sommiteltu juuri miun kourien mukaisiksi jne. mutta silti.
 
Eli vaikka en siis olekaan niitä "vintage" -miehiä, niin ymmärrän sen innostuksen ja innostuksen syytkin hahmotan.

Tommonen 40 vuotta on vaikkapa leppä-nimisen puulajikkeen evoluutiossa aika lyhyt aika ;)
 
Mutta yllättävän pitkä aika kun pohditaan metsänhoitoa, lannoitteiden kehittymistä ja ilmansaasteita.

Mistäs meinasit muuten saada leppää tai saarnea, vaahteraa ja ruusupuuta joka on samanlaista kuin 40 vuotta sitten käytetty?
 
Aidossa vintage fenderissä on myös alkuperäiset mikit ja ne saundaavat omiltaan.
 
Sitten tosiaan odotellaan se 40-vuotta jotta hartsit lähtee ja nitrosellulakka kuivuu ja ohenee lähes olemattomaksi, soitetaan kitara/basso sisään tuhansilla keikoilla ja siinähän se. Helppoo kuin heinän teko.
 
Hauska lukea tuota tekstiä, kun samalla omat-kamat-artikkeleissa mainostetaan kuinka kasarisquieri kuulostaa samalta kuin 60's jazz basso.

Mutta yllättävän pitkä aika kun pohditaan metsänhoitoa, lannoitteiden kehittymistä ja ilmansaasteita.
 
Tähän voi vielä lisätä lisääntyneen soitintehtailun, myös ns laatusoittimien osalta. Pahat kielet väittää, että metsistä on jo parhaat soitinaineet kaadettu ja tilalle kasvavat ovat tehometsänhoidon ansiosta harvasyisempää eli huonompaa.

Hauska lukea tuota tekstiä, kun samalla omat-kamat-artikkeleissa mainostetaan kuinka kasarisquieri kuulostaa samalta kuin 60's jazz basso.
 
En kai mie niin sano? Tuskin vertasin Jatsiin vaan Presariin. Mut joo, se ei ole mikä tahansa kasarisquieri, vaan JV, eli Japan Vintage vuodelta 1982! Swidyn hyvä aproksimaatio aidosta asiasta. Ei kuitenkaan pärjää sille aidolle asialle, eli '62:lle mitä se jäljittelee. Eikä edes mun '65:lle. Silti reilusti parempi kuin esim. mun '77 Presari, joka on ihan tyypillinen aikansa edustaja.
 
Lyhyesti: se on paras vastine vintagepresarille alle tonnin hintaluokassa. Ja kohtahan se on vintagea kun:
- niitä ei enää tehdä
- ikää alkaa olla 25 vuotta (ens vuonna)
- ja se on jo keräilykamaa maailmalla http://www.squierjv.info/jvprecisionbass.htm

Mites noi SQ -sarjan Squierit, eikös nekin ole aika arvostettuja pelejä? Ja muistaakseni niitä tehtiin jotenkin ristiin JV -sarjan kanssa?

Mutta se on takuuvarmasti myös teollisuusmetsästä peräisin olevista puista, polymeerilakattu ja nykybassomaisesti liukuhihnalla rakennettu. Mun mielestä toi jv-squier-ylistys vain osoittaa, kuinka vintagebuumi on enimmäkseen mystiikkaa, vaikka wanhoista bassoista voi niitä objektiivisiakin hyviä puolia löytyä.
 
Ehkä näin, mutta työn jälki on hemmetin paljon prempaa kuin sen aikaisissa Jenkkivehkeissä ja saundit myös. Kovasti ne on haluttuja ja harvinaisia. Huonoista soittimista ei tule koskaan vintagea muuta kuin mnetin torilla ja huutonetissä.

Mites noi SQ -sarjan Squierit, eikös nekin ole aika arvostettuja pelejä? Ja muistaakseni niitä tehtiin jotenkin ristiin JV -sarjan kanssa?
 
Niistä ei vielä ole tullut niin haluttuja ja niitä tehtiiin muistaakseni heti JV-sarjan jälkeen eivätkä ne ole nii trakkoja toisintoja esikuvistaan. JV-Squjuista arvostetumpia ovat EX-leimaiset (eli export) mallit.

Esimerkkinä Lakland,G&L ja moni muu käytää tätä hardrock maplea.Korjatkaa jos väärässä oon. Samaa vaahteraa käytetään parhaissa vaahterarummuissa. Tosin jotkut vintagerumpumiehet ovat sitä mieltä, että parhaat vaahterat kaadettiin jo 40-luvulla. Sitten tietenkin ne kuivuivat yli kymmenen vuotta ja vietiin soitinrakentajalle tai tehtaaseen. Tästä johtuen olisi mukava leikkiä ajatuksella, että ne 60-70-luvun Fenderien kaulat olisivatkin tuota legendaarista puuta.
 
Se hyvä soitinrakennuspuu taitaa olla vaikeasti saatavaa. Usein puulajin merkitys ylikorostuu, vaikka tärkeämpää olisi, että puu olisi hitaasti kasvanutta. Siis tiheäsyistä. Siksi myydään halvemmasta puusta tehtyjä vain puun lajin mukaan. Vaahteraa, leppää, saarnia jne. on monenlaista.

Hieman karsastan ajatusta siitä että "vintageheput" keskittyvät jotenkin enemmän olennaiseen kuin "hifimiehet". On totta että jotkut hifistit pähkäilevät ylenpalttisesti eksoottisten puulajien, elektronisten jippojen ym. yksityiskohtien kanssa, ehkäpä jopa musiikillisen sanoman kustannuksella. Mutta väitän että traditionalisteistakin löytyy niitä, joille valmistusvuodet, sarjanumerot ja mikkien käämijän henkilöllisyys ovat yhtä lailla pakkomielle ja joiden potentiaalisesta treeniajasta menee iso pala "Graalin maljan", sen lopullisen ja täydellisen pre-CBS-yksilön etsimiseen..
 
Näin se tosiasiassa menee.
 
Loppujen lopuksi se soundi lähtee kuitenkin sormista, kuten kaikki hyvin tietävätkin.
En lähde keikalle kuuntelemaan bassoa, kitaraa ja rumpuja yms., vaan soittajia niiden takana.

Loppujen lopuksi se soundi lähtee kuitenkin sormista Osaltaan näin, mutta sonnasta ei tule leivosta. Musiikki itsessään ei vaadi parasta soitinta tai soundia, mutta kummasti ne huippumuusikot niitä soittimiaan arvostavat ja hankkivat asialliset työkalut.

moro
olenpa ajoittain mietiskellyt miksi soittajat (minäkin) pitävät vintage-soittimista, tai sellaisista jotka jäljittelevät vanhoja pelejä. Toki soittimen ulkonäolläkin viestitetään jotain. Mutta- onko se pohjimmiltaan meidän korvamme joka on tottunut liittämään tiettyjen vanhojen soitinmallien soundin legendaarisiin rock-, soul- etc biiseihin. Siis sellaisiin uranuurtaja -biiseihin joilla aikoinaan tehtiin popmusiikin historiaa ja jopa aloitettiin uusia musatyylejä. Kysehän oli kuitenkin ennenkaikkea hienoista biiseistä ja niiden upeista tulkinnoista. Haemmeko me sitä samaa fiilistä työkaluista?
Kieltämättä monet vanhat soittimet olivat persoonallisempia, yksilöitäkin.
Epätäydellisiä, kun aikoinaan ei osattu tehdä niin virheettömän "hyviä ja tasalaatuisia" kuin nykyään. Kuitenkin tulee mieleen se perinteinen vertaus: ajatelkaapas jos kirjailijat väittelisivät millä kirjoituskoneella syntyvät parhaat kirjat?
-Tottakai työkalun pitää olla tarpeeseen sopiva ja riittävän hyvä, ettei se haittaa tai hidasta työntekoa. Mutta- ennenkaikkea soittajalla pitää "olla sanottavaa" musiikillisesti. Kommentoikaapa joku...
t hantte

JV-Squjuista arvostetumpia ovat EX-leimaiset (eli export) mallit.
 
Missäs tuo EX -leima sijaitsee, lavassa vaiko jossain sisällä? Vai tarkoitatko niitä ihan ensimmäisiä missä oli Fenderin logo ja Squier luki alla pienenä? Itsellä on '83 JV Jazz ja ei ainakaan ulkopuolella näy mitään leimaa. Hyvä soitin jokatapauksessa ja varsinkin hintaansa nähden (2000mk).

Olipa kiva olla seuraamassa keikkaa jolla pitkäleimapresari rantasaunalla ja kiukaalla määräsi tahdin. En voi kuvitella parempaa bassosoundia. Vintageintoilijan toiveuni. Kiitos Absqua.