Kitarat: soittaminen ›

Ostin 15 -vuotiaana Dunlopin Crybaby -wahin, koska Slash käytti paljon wahia. En kuitenkaan koskaan ole omaksunut laitteen käyttöä niin, että se omassa soitossa kuulostaisi hyvältä, joten poljin on kerännyt pölyä viimeiset 10 vuotta.
 
Hyllystä löytyi kuitenkin kaksi levyä, joilla on mielestäni hienoa ja maukasta wahin käyttöä soolosoitossa, nimittäin Scott Hendersonin Well To the Bone ja Teemu Viinikaisen Tales Of Robert Dickson. Tässä on se tapa, jolla mielestäni vaukkua kannattaa käyttää.
 
Monet polkaisevat wahin päälle silloin kun eivät enää keksi muutakaan tekemistä. Polkiessa helposti unohtuu itse soittaminen, ja soolosta tulee nopeasti puuduttavaa shittiä. Luin aikanaan jostain Guitar Worldista jopa kolumnin, jossa Kirk Hammett opasti wahin käytössä; hän neuvoi polkemaan sitä rytmisesti biisin tempossa. Mun mielestä juuri sillä tavalla se kuulostaa kaikkein tylsimmältä. Mutta esim. Hendersonilla wah kuulostaa mielestäni saakelin hyvältä. Ja Viinikaisella se on käytössä suurimman osan ajasta tuon levyn sähköosuuksissa.
 
Tietysti 60 -luvun lopussa wahia käyttivät hienosti ainakin Hendrix ja Jeff Beck, mutta viime vuosina sellaista on saanut kuulla harvemmin.
 
Kertokaa siis, kuka soittaa - ja millä levyllä ja biisillä - mielestänne maukasta wah -sooloa. Kompissahan juttu on jokseenkin eri. Nyt puhutaan ensisijaisesti sooloista. Vaikka omat suosikkini ovat jatsimiehiä, niin metalliakin saa tarjota. Olen etsimässä itselleni hyviä wah -vaikutteita!
 
EDIT: toinen t lisätty Hammettiin

Kuuntele stoner musaa. Siellä olen kuullut paljon wahin käyttöä. Jotkut käyttävät tuota wahia myös soundin etsimiseen eli eivät polje sitä vaan se on koko ajan vain päällä (vaikea selittää paremmin).

Tämä on 70-luvun kappale ja tässä on minun mielestäni maukasta wah-käyttöä. Bändi on Beggar's Opera ja kappale Stretcher.

Jeff Healey : See the Light

Tämä on 70-luvun kappale ja tässä on minun mielestänin maukasta wah-käyttöä. Bändi on Beggar's Opera ja kappale Stretcher.
 
Ja levy tais olla Pathfinder, hyvä biisi. SRV käyttää wahii hyvin, opittu Hendrixiltä.
Roine Stolt: Wallstreet Vodoo, melkeinpä joka toinen biisi.
Kingston Wall 1: Nepal ja muutenkin koko tuotanto on tutustumisen arvoista.

Jukka Tolosen ekalla albumilla:Tolonen on "Maukasta wahin käyttöä soolosoitossa"

Hiivilmedalin puolella tyylikästä wahittelua harrastaa Michael Amott Arch Enemystä.

Frank Zappa käytti aika hyvin wahia, jos vaan oikein muistan... ????

Kirk Hammett 90-luvun alun livetallenteilla.

...eli eivät polje sitä vaan se on koko ajan vain päällä (vaikea selittää paremmin).
 
Joo, toi on mun mielestäni hienoimpia tapoja käyttää sitä. Ei renkata sitä poljinta ääriasennosta toiseen, vaan pääpaino on edelleen soittamisessa ja pedaalista vain etsitään joku sävy joka sopii siihen.

Petri Walli (Kingston Wall) käyttää waakkua aikas paljon.

...katsomassa Maija Vilkkumaata ja se kitaristi kyllä pisti wahilla melkein joka soolon.
 
Mikko Kosonen onkin yksi mun lempparikitaristeja. Hänen soolonsa on aina hyviä.
 
Joskus puhuttiin jonkun kanssa, että wahia voi käyttää keikan aikana max kahdessa biisissä, ja kummassakin vain kerran, muuten koko juttu tulee tylsäksi. Mutta ei se taida niin ollakaan, juurihan mä itse innostuin levystä jossa on wah päällä lähes koko ajan:)
 
Onkohan levy ja live sitten eri asioita wahinkin suhteen? Jotenkin ne wahin sävyt tulee paremmin esiin studio-olosuhteissa.

Kirk Hammett 90-luvun alun livetallenteilla.
 
Täytyy kapteeni Kirkistäkin myöntää, että junnuna kuuntelin Enter Sandmanin sooloa, ja se wah kuulosti ainakin silloin hyvältä, suattaapi kuulostaa jopa vieläkin... siinä biisissä.

Petri Walli (Kingston Wall) käyttää waakkua aikas paljon.
 
Ja käytti hyvin...

Jeff Healey : See the Light
 
Tosta tulikin mieleen että Jeff Healey käytti Puistoblueseissa mun E.C. Stratocasteria ja Hendrix vaakkupedaalia kun oli kamat hukkuneet johonkin matkalla...

Mikko Kosonen onkin yksi mun lempparikitaristeja. Hänen soolonsa on aina hyviä.
 
Joskus puhuttiin jonkun kanssa, että wahia voi käyttää keikan aikana max kahdessa biisissä, ja kummassakin vain kerran, muuten koko juttu tulee tylsäksi. Mutta ei se taida niin ollakaan, juurihan mä itse innostuin levystä jossa on wah päällä lähes koko ajan:)
 
Onkohan levy ja live sitten eri asioita wahinkin suhteen? Jotenkin ne wahin sävyt tulee paremmin esiin studio-olosuhteissa.
 
Onpa ehdoton ajatus. Mitäs jos runkkaa jotain funkia, jossa pitää pitää wah-säkätystä taustalla? Teoria romuttuu heti kättelyssä.
Ymmärrän toki mitä olette funtsineet. Eiköhän se mene niin (jälleen kerran) että sitä wahia voi käyttää aina kun sille on joku musiikillinen peruste. Eli jos kuulee musiikkia päässään ja siinä on wahia, niin sitten sitä täytyy käyttää. Itsekritiikki ja sen myötä syntyvä tyylitaju sitten määrittelevät hyvän maun rajan.
 
Wahittelua tulee mieleen sen verran, että Mike Romeolla on muutama varsin mainio wah-soolo, jotka menettävät kyllä valitettavasti hyvyytensä ympäröivässä massassa V-levyllä. Suosittelen silti tsekkaamaan pari viisua ainaskii, kuulee wah-saundin joka ei vedä äärimmäisen nopeissa jutuissakaan soittoa mössöksi.
Petruccilla on myös yllättävän siistiä wahin käyttöä, en muista milloin se olisi mennyt överiksi. Scenes from a Memorylla on ainakin hillittyä wahin käyttöä.
70-luvun funk/soul-kama, ehdottomasti, Shaft ekana esimerkkinä:D
Red Hot Chili Peppers uudemmasta kamasta, One Hot Minutella on ainakin todella tyylikästä efektikitaraa.
Rage Against the Machine täytyy muistaa myös.
 
Lisää kertoo joku muu.

Joe Satriani ja Steve Vai käyttävät wahia melko paljon ja maukkaasti.

Onpa ehdoton ajatus. Mitäs jos runkkaa jotain funkia, jossa pitää pitää wah-säkätystä taustalla? Teoria romuttuu heti kättelyssä.
 
Se oli sellainen leikillinen ajatus, ei mikään teoria. Wahista tulee vain helposti jonkinlainen viha/rakkaus -fiilis, jota ei pysty selittämään:)
 
Mun kokemusteni mukaan on ihan eri juttu käyttää wahia funk -komppauksessa kuin sellaisessa yksiäänisessä melodiasoitossa jossa kitara on keskeisessä osassa.
 
EDIT: okei, wah -säkätys on funk -estetiikassa tärkeä asia, mutta ei kuitenkaan solistinen juttu

Hammettia kun täällä on tapana haukkua, niin mä ajattelin nyt iskeä sen poikkeuksen, joka vahvistaa säännön. Eli kuuntelepa Loadilta biisi The House Jack Built. Soolossa todella raskasta, mutta maukasta wahin käyttöä. Tämän lisäksi Steve Vain biisistä The Audience is Listening voi ottaa pareminkin kitaristi mallia miten wahia käytetään soolossa.