Rummut: rumpukamat ›

Kun sitä FAQ:ia on kyselty nyt niin paljon, niin kokeilen jos tästä tulisi jotain.

SYMBAALIT:
 
Symbaalit ovat ?itsestään soivia? lyömäsoittimia eli idiofoneja, joiden keskellä on kohollaan oleva rei?itetty kupu tai sen profiilissa on erotettavissa rei?itetty kohouma. On olemassa myös tasaisia metallilevyjä, crotales (kuva 14), jotka myös luokitellaan symbaaleiksi (Blades & Holland 2003d). Symbaalit, paitsi crotalesit, eivät tuota tavallisesti tarkasti määriteltävää sävelkorkeutta. Symbaalin muoto, koko ja kuvun muoto vaihtelevat laajalti tyypin ja mallin mukaan. Symbaaleja voidaan soittaa pareittain iskemällä niitä yhteen, yksittäin soittamalla kapulalla tai pareittain käyttämällä pedaalia. Symbaalit valmistetaan yleensä pronssiseoksesta, jossa on noin 80 % kuparia ja 20 % tinaa (Blades & Holland 2003c). Nykyisin symbaaleita on montaa eri kokoa, mutta antiikin aikana symbaalit ovat tiettävästi olleet huomattavasti pienempiä. Hienoimmat symbaalit ovat valettuja, valssattuja, käsin taottuja ja koneella sorvattuja. (Blades & Holland 2003d.)
 
Symbaali(t) on ikivanha soitin, jopa 4000 vuotta vanha (kuva 15; Blades & Holland 2003e). Aluksi symbaaleja käytettiin rituaaleissa ja tansseissa (Vienna Symphonic Library GmbH 2002c). Symbaalien uskottiin myös omaavan huomattavia voimia. Symbaaleja on soitettu pitäen niitä välillä vertikaalisesti ja välillä horisontaalisesti. Eurooppaan, ensimmäiseksi antiikin Kreikkaan, symbaalit tulivat pieninä pronssisina versioina. (Blades & Holland 2003e.) Kaukoidässä on vanhoja musiikkikulttuureja, joissa käytetään myös runsaasti erilaisia symbaaleja, gongeja ja metallofoneja.
 
Kiinaan symbaalit näyttävät tulleen Keski-Aasiasta 200- tai 300-luvulla. Oletettavasti kiinalaiset symbaalit ovat muuttuneet hyvin vähän viimeisen vuosituhannen aikana. Symbaalit valmistetaan xiangtong-seoksesta, joka on myös pronssia. Niitä on kahta tyyppiä: Kiinassa tavallisempi on pienikokoinen bo (kuva 16), jonka kupu käsittää noin puolet sen halkaisijasta sekä länsimaisissa rumpuseteissä yleistynyt nao (kuva 17), joka on ohut ja jonka laidat on käännetty ylös. Sitä pidetään kiinni sen kulmikkaasta kuvusta. Nykyajan Kiinassa symbaalit liittyvät oopperaperinteeseen sekä seremoniallisiin käyttötarkoituksiin. (Thrasher 2003.)
 
Turkkilaiset janitsaarit alkoivat käyttää symbaaleja viimeistään 1300-luvun lopulla ja 1600-luvun lopulla niitä kaupiteltiin jo Euroopassa. Eurooppalaisessa orkesterimusiikissa alettiin käyttää yksittäisiä symbaaleja telineeseen asetettuna tavalla, joka omaksuttiin myös rumpusettiin. (Blades & Holland 2003f.) Yhdysvalloissa marssibassorummun vanteeseen kiinnitetty symbaali oli turkkilaistyyppinen ja pieni, noin kaksitoistatuumainen (kuva 13).
 
3.3.3. Kiinalainen ja turkkilainen symbaali
 
Varhaisimmissa rumpuseteissä yleisesti käytetty symbaali oli ns. zinger, joka kiinnitettiin bassorummun vanteeseen ja sitä löi bassorummun pedaalin nuijavarteen kiinnitetty iskin joka kerta, kun pedaalia polkaistiin (kuva 21). Zingerin symbaali oli turkkilainen, yleensä halkaisijaltaan alle 36 senttimetriä. Zinger oli suosittu aikavälillä 1900?1920. (Brown 2003b.)
 
Pian vuosisadan vaihtumisen jälkeen rumpusettiin oli tavallista lisätä symbaaleja bassorummun vanteeseen kiinnitettyihin telineisiin: turkkilainen tai turkkilaistyyppinen amerikkalainen messinkisymbaali (kuvassa 20 on kaksi turkkilaista symbaalia) ja/tai kiinalainen symbaali. Kiinalainen symbaali, joka rumpusettiin lisättiin, oli sivulla kahdeksan mainittu nao (kuva 19). Kiinalainen symbaali katosi useimmista rumpuseteistä 1940-luvulla. (Ems.)
 
SYMBAALITYYPIT:

Hi-hat:
Tätä symbaalia, tai oikeastaan symbaaleja, käytetään lähinnä komppaukseen. Siinä on siis kaksi peltiä vastakkain, ja niitä voi soittaa sekä jalalla että kapuloilla. Yleensä haikkoihin vedetään kahdeksas tai neljäsosia, joka on erittäin olennainen osa rumpukomppia.
Hi-hatin koko on 13"-15", joista 14" on yleisin. Myös pienempiä (ns. micro-hats) löytyy, mutta ne eivät ole niin kovin yleisiä.
Tämän näköiset ovat haikat:
http://www.paiste.com/products/cymb … /images/2002/2002_medium_hi-hat.jpg

Crash:
Tätä symbaalia käytetään lähinnä aksentteihin, mutta toisinaan myös komppaukseen. Kokoja on 14"-20", mutta yleisin koko (jos vain yhtä crashia käytetään) on 16". Usein crashiin soitetaan tahdin ensimmäisellä iskulla, mutta sitä voi soittaa ihan minne haluaa.
Tämän näköinen on crash:
http://www.paiste.com/products/cymbals/images/2002/2002_crash.jpg

Splash:
Kuin crash, mutta pienempi. Käytetään samaan tarkoitukseen kuin crashia, mutta splashilla ei juurikaan kompata. Splash soi vähän aikaa, ja yleensä aika hiljaa. Splashin koko on 6"-13", joista 10" ja 12" ovat yleisimmät.
Tämän näköinen on splash.:
http://www.paiste.com/products/cymbals/images/2002/2002_splash.jpg

Ride:
Rideen kompataan, kuten hi-hattiin. Ridea soitetaan joko itse symbaaliin, tais sitten belliin, eli symbaalin kupuun. Rideen soitetaan yleensä joko kahdeksas tai neljäsosia, kuten haikkaankin, ja se on yhtä olennainen osa komppia kuin haikkakin.
Riden koko on 18"-22", joista 20" on yleisin.
Tämän näköinen on ride:
http://www.paiste.com/products/cymbals/images/2002/2002_ride.jpg

China:
Symbaali, jonka reuna on taivutettu ylöspäin. Kuten nimestä voi päätellä, symbaali kuulostaakin kiinalaiselta. Chinaa käytetään sekä komppaukseen että aksentteihin, riippuen symbaalin koosta sekä paksuudesta.
Chinoja löytyy 6" chinasplasheista joihinkin 26" chinagongeihin, mutta koot 14"-20" ovat selvästi eniten käytössä.
China laitetaan telineeseen useimmiten "väärinpäin", jolloin symbaali taipuu alaspäin. Poikkeuksen tekevät ainakin Paisteen Novo chinat, joissa symbaali taipuu eri suuntaan, joten sen voi pistää telineeseen oikein päin.
Tältä näyttää china:
http://www.paiste.com/products/cymbals/images/2002/2002_china.jpg

Swish:
Swish on china, jota on vain taivutettu vähemmän. Muuten sama symbaali kuin china. Zildjian on joskus tehnyt swishiä myös nimellä pang.
Tältä näyttää swish:
http://www.paiste.com/products/cymb … traditionals/medium_light_swish.jpg

Tässä vielä eri symbaalityypit hiukan tarkemmin selitettynä.

3.4.1. Hi-hat
 
Hi-hat rakentuu kahdesta yleensä halkaisijaltaan 33?38 senttimetrin symbaalista, jotka asennetaan telineeseen vastakkain. Telineessä on pedaali, jolla säädellään symbaaliparin keskinäistä etäisyyttä ja niin ollen äänen kestoa ja äänenväriä. Hi-hatin idea pohjautuu ikivanhaan vastalautasperinteeseen. Hi-hatin yleistymisen myötä rumpusetistä tuli neliraajainen. Hi-hatista tuli keskeinen rytminpidon komponentti bassorummun ohella 1930-luvulla (Riley 1994: 10).
 
Varhaisimpia hi-hateja 1920-luvulla kutsuttiin yleensä nimillä snowshoe (lumikenkä; kuva 23) ja charleston cymbal. 1920-luvulla hi-hatin symbaalit olivat messinkisiä ja halkaisijaltaan noin 25 senttimetrisiä, mutta ne korvautuivat 1930-luvulla turkkilaisilla symbaaleilla. Vuoden 1926 tietämillä alettiin käyttää toimintaperiaatteeltaan nykyaikaista hi-hatia vastaavaa komponenttia low boy (tai low-sock cymbal; kuva 24), joka oli korkeudeltaan 30 senttimetriä. Hi-hat sai nykyisen korkean muotonsa vuonna 1927. (Brown 2003b.)
 
3.4.3. Aksenttisymbaalit
 
Halkaisijaltaan 15?30 senttimetrin aksenttisymbaaleja kutsutaan splash- (tai choke-) symbaaleiksi ja 33?51 senttimetrin aksenttisymbaaleja crash-symbaaleiksi. Aksent-tisymbaalin on sytyttävä nopeasti ja erotuttava ympäröivästä musiikista. Molemmat nimitykset, kuten myös ride, hi-hat ja sizzle, ovat symbaalivalmistaja Zildjianin nimeämiä (Plazonja & Zildjian 1995). 1930-luvulla monet rumpalit lisäsivät setteihinsä useampia aksenttisymbaaleja (kuva 25; Brown 2003b).
 
Turkkilainen symbaalinvalmistusperinne rantautui Yhdysvaltoihin Zildjianin suvun mukana. Suku oli valmistanut symbaaleja Turkissa vuodesta 1623 ja 1929 herra Avedis Zildjian III perusti symbaalivalimon Massachusettsiin (380 years of alchemy 2003). Rumpali Gene Krupa pyysi Zildjiania kehittämään ohuempia symbaaleja, joista tuli heti suosittuja (Plazonja & Zildjian 1995).
 
Erityisesti rytminpitämiseen tarkoitettuja komppisymbaaleja ? top ja ride ? alettiin valmistaa 1930-luvun loppuvuosina vastauksena rumpaleiden tarpeisiin. Komppisymbaalista tuli keskeinen rytminpitokomponentti ja rumpusetin standardi osa aksenttisymbaalin ja hi-hatin oheen. (Brown 2003b.) Bassorummun tehtäviksi tuli luoda syvyyttä symbaalin sointiin erottumatta siitä omana äänenä ja alkaa toimia virvelirummun ohella aksentoijana . Hi-hatia käytettiin edelleen 1930-luvun tyyliin, mutta sen tärkeimmäksi rooliksi tuli tahdin toisen ja neljännen neljäsosan painottaminen jalalla polkien.
 
Komppisymbaaleihin porattiin reikiä, joihin asennettiin löyhästi niittejä resonoinnin aikaan saamiseksi (kuva 26). Niittien aiheuttama sihinä luo vaikutelman, että sointi pi-tenee ja äänenkorkeus nousee menettämättä kuitenkaan symbaalin soinnin syvyyttä. Komppisymbaalivalikoima laajeni symbaalivalmistaja Paisteen vuonna 1968 patentoi-malla kuvuttomalla flat ride ?symbaalilla (Paiste introduces new traditional rides 1999).
SYMBAALIN KOKO:

Koko:
Mitä isompi symbaali on, sitä pitempään sitä matalammalta se soi. Isoja symbaaleja käytetään myös paljon enemmän komppaukseen, kuin pieniä symbaaleja.

Paksuus:
Mitä paksumpi symbaali on, sen korkeammalta, sen pidempään, ja sen kovempaa se soi. Paksut symbaalit ovat myös yleensä kolkkoja, johtuen suuresta metallin määrästä. Paksussa symbaalissa on myös parempi erottelevuus lyönneissä kuin ohuissa. Sen takia paksuissa rideissa on selvä ping, mutta ohuista rideista puuttuu. Paksut crashit sopivat myös komppaukseen paremmin kuin ohuet, koska ohuista crasheista syntyy vain mössöä kun niihin komppaa.

SYMBAALIN VALINTA:

Nyrkkisääntönä on se, että valitse sellainen symbaali joka palvelee sekä itseäsi soittajana että musiikkityyliäsi. Jos joku tykkää toisesta symbaalista enemmän ja sinä toisesta, valitse se josta sinä pidät. Jos haluat vaikkapa soittaa swingiä Zildjianin Z-Customeilla, niin soita. Symbaaleissa on yleensä suhteellisen selvä "luokitus" mihin musiikkityyliin ne sopivat, mutta soittaja/ostaja itse valitsee mihin rahansa käyttää/tuhlaa.

Aloittelijalle ensisetiksi sopii hyvin joku valmis alottelijasetti. Tärkeimpänä kriteerinä on se että symbaalit ovat pronssia(olkoonkin sitten B8 seosta) eivätkä messinkiä. Suurimpana erona on se että pronssi soi mutta messinki sanoo vain kolisee.

Perussymbaalisetin koot ovat yleensä:
-14" hi-hat
-16" crash
-20" ride

Nämä koot ovat sekä hyvät että yleiset, ja niihin voi sitten vapaasti lisätä muita symbaaleja ympärille.

Tässä pari esimerkkisettiä joissa on sopiva hinta/laatu-suhde:
PST5: http://www.thomann.de/thoiw3_paiste … pst5_beckenset_medium_prodinfo.html
Meinl MCS: http://www.thomann.de/thoiw3_meinl_mcs_beckenset_06_prodinfo.html
Sabian B8: http://www.thomann.de/thoiw3_sabian … ormanceset_beckensatz_prodinfo.html
Zildjian ZXT: http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-159873.html
Stagg YR-753: http://www.millbrook.fi

Noiden eri sarjojen hyvyys on subjektiivista, koska soittajahan itse valitsee symbaalinsa. Jos minulta kysyttäisiin, valitsisin joko Sabianin B8:n tai Staggin YR:n. Mutta minähän valitsin Sabian, joskin olen nyt päivittänyt symbaalit parempiin.

Tietysti jos haluaa heti kunnon vehkeet, niin pari ammatiluokan symbaalisettiäkin on:
Sabian AA: http://www.thomann.de/thoiw3_artikel-172242.html
Sabian HHX: http://www.thomann.de/thoiw3_sabian … x_performer_beckenset_prodinfo.html

Symbaalit kannattaa kuitenkin valita yksitellen, jolloin saa juuri sen saundisen symbaalin kun haluaa.

SYMBAALIN OSTO:

Symbaalin voi ostaa joko uutena kaupasta tai käytetettynä liikkeestä tai yksityiseltä. Käytettyjä symbaaleja löytyy esimerkiksi:
www.muusikoiden.net/tori
www.keltainenporssi.fi
www.dafry.net

Symbaalin valinnassa kannattaa olla varovainen. Tarkista symbaalin ulkonäkö ja etsi halkeamia sekä reunoista että kaikkialta. Jos symbaali on haljennut, se kannattaa jättää ostamatta tai sitten ostaa se, mutta puoli-ilmaiseksi.

Käsintaottuja sarjoja kuten Sabian HandHammered, Paiste Signature, Meinl Byzance ja Bosphoruksen kaikki sarjat. Näissä on otettava huomioon se, että jokainen pelti on yksilö. Päällisin puolin symbaalit ovat huolella tehtyjä, mutta joukkoon mahtuu huonojakin yksilöitä. Tosin nykyään tiukan laatuvalvonnan tuloksena näin ei usein ole.
Käsin taottua peltiä ostettaessa on yksilöllisyys otettava huomiion. Kaksi samanlaista peltiä voivat erota toisistaan huomattavastikkin. Joten näiden peltejen ostossa kannattaa olla huolellinen ja kokeilla ajan kanssa.

Kun testaat symbaali, ota huomioon seuraavat kriteerit:
-Saundin kirkkaus/tummuus
-Saundin äänenvoimakkuus
-Saundin sustain

Symbaalin testaus:
- Lyö sitä peltiä! Eli soita sitä liikkeessä/missä ikinä sitä kokeiletkaan samalla tavalla kuin soittaisit sitä omassa setissäsi. Ei ole kiva huomata, että liikkeessä hiljaa hissuttelun tuloksena on päädytty hyväsoundiseen peltiin, joka menee oman setin muihin pelteihin verrattuna jo keskimääräisellä äänenvoimakkuudella aivan tukkoon.
- Naputtele symbaalia eri kohtiin ja kuunele millaisia ääniä saat siitä aikaiseksi. Tämä on tärkeää, jos haluat mahdollisimman monikäyttöisiä lautasia, koska voit jo symbaalia testatessa päätellä millaisiin juttuihin symbaali sopii ja millaisiin ei.
- Kysy vielä vaikkapa myyjää tai kaveriasi soittamaan symbaalia samalla, kun itse kuuntelet hieman kauempaa. Tämä on tärkeää silloin, kun haetaan esimerkiksi nauhoitukseen tai live-performanssiin sopivaa kattausta, kun yleensä lautaset soivat itselle melko eri tavoin kuin yleisölle. Yleensähän tietysti itselle soiva lautanen soi hyvin myös yleisölle, mutta kyllähän niistäkin eroja löytyy.

Jos symbaali soi hiljaa ja vähän aikaa, se saattaa olla liian hiljainen setissä. Kannattaa aina testata symbaali setissä ennen ostoa. Ja symbaaliahan ei kannata ostaa ilman testiä, koska voi tulla ikäviä yllätyksiä, kuten saundi joka ei miellytä.

Testipaikka:

Kun symbaalia liikkeessä testaa kannattaa ottaa huomioon että se symbaali ei kuulosta kotona samalta kuin liikkeessä.
Tämä johtuu siitä että se tila/huone jossa symbaalia soitetaan vaikuttaa melko paljon siihen miltä pelti kuulostaa korvissamme. Hyvä esimerkki tästä on Levytukun testihuone.
Se on melko pieni ja kovalla kädellä dempattu huone. Itse olen monta kertaa kokenut tuon homman. Ensin tulee liikkeessä testattua ja todettua että tässä pellissä on se soundi jota haen. Sitten saavutaan pellin kanssa kotiin ja ruvetaan innostuneesti testaamaan/soittamaan ja huomataan että ei sen nyt ihan tältä pitänyt kuulostaa. Tuo on vaan sellainen seikka joka kannattaa ottaa huomioon. Soittakaa sitä peltiä vaikka testihuoneen ulkopuolella ja vertailkaa sitä eroa.

Toivottavasti tämä FAQ auttaa johonkin, ja jos jotain tärkeää unohtui, niin muistuttakaa mua vaikka pikaviestillä tai vastauksella. Ja jos diggasitte tästä, niin painakaa varotusta.

Symbaalien luokittelu:

Huipputaso:
 
Zidjian:
-K
-K custom
-A(vedis)
-A custom
-Z custom
-FX (efektit)
 
Paiste:
-Signature Reflector
-New signature (=Dark Energy)
-Signature
-Traditional
-2oo2
-Giant beat
-Rude
-Noiceworks
-(Innovations)
 
Sabian:
-Hand hammered
-HHX
-AAX
-AA
-Signature
 
Halpissarjat:
 
Zildjian:
-ZXT titanium
-ZXT
-ZBT
 
Paiste:
-Alpha
-Pst 5
-Pst 3
-201
-101
 
Sabian:
-Pro Sonix
-Xs
-B8 pro
-B8
 
Rajat eivät kuitenkaan ole noin yksinkertaiset ja selvät, mitä tässä yksinkertaistin. Oikeastaan muutamat sarjat ovat välitapauksia ja ainakin noissa huonommissa sarjoissa on eroja kuitekin. Alpha on esim. todennäköisesti aivan eri tapaus kuin tuo 101, vaikka kummatkin nyt sijoitin tuohon halpissarja ryhmään. Noissa halpissarja/huipputaso jutuissa on paljon myös mielipiteen ja tulkinnan varaa, joku saattaisi tehdä eri listaukset.
 
Pääajatuksena, älä mieti, mikä on halpista ja mikä huipputasoa. Mene kauppaan ja kokeile niitä peltejä, jos tykkäät Paisteen 101:stä enemmän kuin Zildjianin K customista tai Sabianin HHX:stä (tai mistä muusta vain), ota se 101. Älä mieti turhaan, että "onko tämä nyt huipputasoa". Jos halvempi soundaa paremmalle/yhtä hyvälle, ota se.