Yleistä keskustelua musiikista ›

Feggy: Kieltämättä hieno hetki oli saada ensimmäinen oman bändin kokopitkä cd kouraan.
 
Olisko ollut vielä hienompaa, jos kyseessä olisi ollut vinyyli-lp?

Olisko ollut vielä hienompaa, jos kyseessä olisi ollut vinyyli-lp?
 
Se oli kyllä aika hienoa....; /

Voitettiin bändikilpailu muutama vuosi sitten. Sillon oli tosi hyvä fiilis. Myös aikoinaan toisen demon valmistuminen oli hieno hetki.
Niin ja kun samaisen demon pari biisiä kuuli soitettavan radiosta pari kertaa.

Sori että oon alkanu taas tunkee tänne foorumille. Tiedän olevani vastenmielinen paska tyyppi jota te kaikki vihaatte....
 
Mun onnellisin hetki soittajana oli keikalla, ainoolla keikalla. Se oli aivan mahtavaa, lukuunottamatta sitä kun olisin halunnu mennä jututtaa yhtä kivan näköistä tyttöö mut oon liian paskan näköinen siihen.
 
Tekisin mitä vaan jos pääsisin keikalle ja yleensä soittelee musaa muutenkin kuin yksinään. Riittäis jos yhden muusikon löytäisin joka suostuis mun kaa rumpukoneen tahtiin soittaa mut oon liian vastenmielinen tyyppi että kukaan kestäis mua, ja myös paska soittaja, eilen frendi haukku mun taidot taas pystyyn......
 
Mut mitä vaan tekisin jos pääsisin keikalle ja soittelee ihmisten kaa, ihan mitä vaan.
 
Keikka on siitä paska että se on vähän niinkuin joku oikein kiva kova huume. Kokeilet sitä ja se on hienointa mitä oot kokenu ja tahdot vaan uusia sen mutta et löydä sitä enää mistään.......

"Ville, nyt sä et kuuntele."
 
Mikään ei nosta motivaatiota paremmin, kuin Esa huutamassa korvaan: "es-doorinen, es-doorinen!!"

Olisko ollut vielä hienompaa, jos kyseessä olisi ollut vinyyli-lp?
 
Ehdottomasti, kun levyssä on niin pirun hieno kansikin. No, ehkä se seuraava kokopitkä omalta bändiltä hoidetaan sit vinyylinä...

Kyllä se on mullakin tuo fiilis, kun huomaa että keikkayleisö pitää kuulemastaan.

Aina kun keikan jälkeen on kuljettu kassan kautta ja rahat on lompsassa.

Yleensä noi on joitain pieniä juttuja. Sellanen soittelu, yhdessäolo ja säveltely musikaalisten ihmisten kanssa ilman paineita.

Tänään, kun olin ulkona maailman söpöimmän mimmin kanssa. Se löytyi nimittäin humppakeikalta.

Helvetin onnistunut, täysin imrovisoitu jamittelubiisi tuo loistavan fiiliksen. Tällaisen kun saisi vielä tarttumaan nauhalle, niin oi että sitä iloa.

Kyllä se varmaankin osui viime tammikuulle, kun saimme sähköpostia Suomen mittakaavassa erittäin merkittävältä musiikkivaikuttajalta (en kerro nimeä ainakaan toistaiseksi). Hän kehui viimeisintä demoamme ehdottomasti mielenkiintoisimmaksi pitkään aikaan ja pyyteli lisämateriaalia...
 
Vaikka tuo ei (ainakaan toistaiseksi) ole poikinut mitään, ja moni taho on sanonut demolle myös kiltisti "kiitos, mutta ei kiitos", jäi tuosta silti erittäin hyvä mieli. Tuo oli sen merkki, että olemme selkeästi tehneet jotain asioita myös oikein.
 
Itseäni "sanoittajana" lämmitti myös kovasti, kun sain Jyväskylän yliopistossa kirjallisuutta opiskelevalta laulajaltamme tekstiviestin, jossa hän kertoi erään samaa alaa opiskelevan kaverinsa käyneen kotisivuillamme ja kehuneen kovasti tekstejäni. Meikäläisessä ilmeisesti asuu pieni narsisti, kun tuollaisestakin tulee hyvälle tuulelle.
 
Ja olihan se hemmetin upeaa kuunnella, kun oma demo pääsi hetkeksi soimaan Radio Helsingissä. Ei tosin Paska-listalla (onko sitä edes enää?). :)

Jani The Rock:
Ramonesin "I don`t wanna live this life" oli hieno vetää. Se on niin perhanan kaunis biisi.
 
Ja elämää suurempi tulkinta, pyydän huomauttaa. Erittäin hyvin vedetty, Jani.
 
Onnellisimmat hetket taitaa olla pari ekaa kertaa kun sai levytyssopimuksen ja lähdetään sitten juhlimaan sitä, ensin lapsena kaljakassin kanssa ja myöhemmin nuorena miehenä puvut päällä ravintolaan, Feggy varmaan muistaa. Ei olla köyhiä eikä kipeitä, vaan nyt ollaan Euroopan Keisareita, Amerikan Kuninkaita ja Levyttäviä Artisteja, joita kuljetetaan vastedes vain Amerikkalaisilla Autoilla paikasta toiseen.
:-D
 
(Lisäys: On meinaan hieno fiilis kun kusi nousee päähän. Onneksi tää meininki on sellaista, että takaisin arkeen putoaa kyllä kovaa.)
;-)
 
Pikkupoikana ja nuornamiesnä oli myös hienoa kun levy oli saatu miksattua, ja otetaan sitten konjakit ja sikarit "lapsen" kunniaksi. Nykyään ei ikävä kyllä tällaista perinnettä useinkaan muista tai kerkiä, tosin kyllähän sitä yritetään muistaa mennä baariin levynteon 'jälkisaunaan' taputtamaan toisia selkään sitten mahd sopivalla hetkellä.

Ja elämää suurempi tulkinta, pyydän huomauttaa. Erittäin hyvin vedetty, Jani.
 
Tänks, mään! 8)
 
Mut olihan se eka levytyssoppari kans kova juttu. Tuli sellanen olo että tässähän ollaan pian maailman kuninkaita. No, ei oltu, mutta ei se mitään.

Ei nyt ehkä se kaikista onnellisin hetki mutta kyllä oli Stara-olo kun ekan kerran matkustettiin oikeella keikkabussilla, koko keikkaliksahan siihen meni ja PA-puolelta taisi jäädä vähän velkaakin mutta oli se hienoa.

Veikkaisin että antoisin kokemus musiikin soittamisen suhteen tapahtui tuossa presidentinvaalien alla, kun oltiin Pakkahuoneella Tarja-rockissa soittamassa. Kyllä se on siisti vetää sellasella isolla lavalla kun on porukkaakin katsomassa. Eihän ne tietysti meitä sinne tulleet katsomaan, mutta olivat kuitenkin paikalla. Näytti hienolta ja oli kiva soittaa. :D