Laulaminen ›

tänä kesänä oon kotona laulellu ja saanu ääneen voimaa ja vahvuutta ja vaikka en oo kummemmin esiintyny nii tuntuu hyvältä..kävin kyllä yksissä hautajaisissa luikauttamassa tähdet tähdet kipaleen ja se lähti kyllä ihmeen hyvin..vaikka jännittiki ja ottaen huomioon että hautajiset oli oman ukin..lauloin siellä ehkä paremmin ku missään koskaan ennen.. tajusin sen et ensin pitää olla varma omasta äänestään ja kokeilla eri juttuja ennenku lähtee mihinkää..ennen oli ääni paljon heikompi ja epävarmempi ja siitä johtunee kai epävarma oloki..
 
kyllä jonain päivänä sitä vielä kajauttaa koko maailmalle!!heh..harjoitus tekee mestarin :)

mulla toimii ainakin, että esiintyessä ajattelee ettei oo mitään menetettävää enään, ja minkälaisen kuvan antaa jos ujoilis ja olisi pahoillaan kun nyt tässä lavalla sattuu olemaan.
Treeneissä mokailen ja jännitän kun ketään ulkopuolista ei oo, mutta heti jos treeneissä on joku ulkopuolinen niin yritän heittää mokat sivuun ja vetää täysillä.
 
Keikan voi ainoastaan pelastaa jatkamalla esiintymistä vaikka kuinka tuntuu, että nyt lähtee henki..

kannattaa muistaa, että aina on joku, joka laulaa paremmin, olit miten hyvä vaan.
 
ja oli soitin sitten kiinalainen vaneripiano tai käsintehty norsunluu-steinway niin on yhtä lailla oikeutettu soittamaan. samalla tavalla laulamisessa, oli ääni mikä tahansa tai millä tasolla vaan, niin on oikeus laulaa. juurikin sellaisella taidolla mitä juuri sillä hetkellä on käytössä.
 
yksi mikä auttaa, on sellaisten biisien valinta, joilla haluaa jotain sanoa. jos on joku yhdentekevä biisi missä ei sanat kosketa itseään, pitää olla ihan helevetin proo että pystyy esiintymään uskottavasti ja yleisöä koskettavasti. mutta jos on todellinen tarve sanoa nyt juurikin tämä asia yleisölle, antaa "musiikillinen lahjapaketti" kuten eräs opettaja sanoo; jos todella uskoo siihen että tämä asia on sanomisen arvoinen ja yleisön pitää tämä tajuta, päästää itsensä turhista paineista ja epävarmuuksista. voit laulaa mitä vaan jos seisot sanomasi takana. yleisöä kiinnostaa ainoastaan se, mitä sanotaan. jos sanoja ei itse ole varma siitä mitä sanoo, yleisö kiinnittää huomion siihen, miten sanotaan > alkaa kiinnittää huomiota epäolennaisuuksiin (äänen laatuun, pukeutumiseen, käsien mahdolliseen tärinään)
 
ja aina kannattaa muistaa, että jos ei tunne olevansa kotonaan laulajana, kannattaa pitää paussi ja miettiä, kannattaako sitten piiskata itseään ja rääkätä yleisön eteen menemisellä. jos on sitä mieltä, että kannattaa, pitäytyy tiukasti siinä MIKSI tekee hommaa ja puolet pelosta lähtee sillä.
 
se, että jollain on tosi hyvä ääni, ei paljon auta, jos sillä ei sanota mitään. itse arvostan henkilökohtaisesti paljon enemmän laulajaa, joka ei ehkä osaa laulaa paljonkaan mutta joka seisoo täysin laulamisensa takana ja laulamisesta kuuluu, että sen halutaan koskettavan yleisöä - - - kuin sellaista, joka on lavalla ainoastaan sen takia, että ajattelee olevansa NIIN HYVÄ, että kaikki haluavat häntä kuulla. laulaja on viestinviejä. hyvän esiintyjän ei koskaan tarvitse pyytää "don't shoot the messenger".
 
liittyikö tämä mihinkään, en tiedä.
 
parempi vetää täysillä metsään kuin arastellen oikein. jälkimmäistä on tuskallista kuunnella ja katsoa.

Nyt tuli kyllä Tanjulille plussa. Niin hyvä oli teksti, täyttä asiaa. :)

mullakin se jännitys on ihan raastavaa...ääni kärsii siitä tosi paljon ku on kaikki niin kovas jännityksessä,hartiat jäkissä ku yrität vetää ni ei hyvä..ääni värisee eikä siihen saa minkäänlaista voimaa,sit iskee kauhee hiki ja kaikkee.pitäisköhän hakee ammatti apua?

Aiheesta löytyy luettavaakin, jos haluaa perehtyä. Oma opettajani suositteli tällaista teosta, vaikka varsinaista esiintymispelkoa ei itselläni onneksi ole ollut:
Päivi Arjas: "Iloa esiintymiseen, muusikon psyykkinen valmennus."
Mielestäni täyttä asiaa ja suosittelen itse kaikille (etenkin esiintyville) muusikoille. Kirja sisältää itselle esitettäviä kysymyksiä jotka voivat ohjata kohti oikeanlaista itsekritiikkiä. Kun tiedät millä tasolla olet, tiedät mitä voit itseltäsi vaatia. Esiintymistä ei opi lukemalla, mutta jännityksen takana olevia omia pieniä pakkoajatuksia saattaa päästä purkamaan jos lähtee hommaan mukaan ihan ajatuksen kanssa.

Yksinkertaisesti: Mitä enemmän laukauksia, sitä enemmän maaleja.
 
Eli niin kuin tässä treadhissa on jo sanottukin; esiinny enemmän. Paras on, jos esiinnyt mahd. erilaisissa yhteyksissä.

En "virallisesti" laula (Ei paha vaihtoehto), mutta mulla ei ole koskaan ollut pienintäkään esiintymispelkoa, kun soitan kitaraa. Voisin mennä ihan pokkana soittaa kitaraa 50 000 päisen yleisön eteen, mutta jos pitäis laulaa jotain, niin EI. Tiiä sitten mitä tosta pitäs päätellä =)

joo, viimeksi kun itse lauloin yleisön eessä niin meinas taju lähtee...syynä varmaankin se, että oli eka kunnon keikka, missä lauloin..
 
mut kannattaa ottaa siihen vähän sellasta "nenä pystyssä" -meininkiä, sitä rentoutuu vähän mut liian lunkisti ei saa ottaa, koska tyhmää ja hyödytöntähän se esiintyminen sit on, jos se ei tunnu missään...

Sitten sellainen Off-topic -filosofia pointti:
Muista, että olet huono. Aina.
En sano tätä millään pahalla, vaan sillä, että siinävaiheessa kun itse tiedostat olevasi 'ihan v*tun hyvä' niin alkaa alamäki. Taantuma. Kehitys loppuu.
 
Tää filosofiahan sopii melkein mihin tahansa. Itse olen ainakin yrittänyt tämän muistaa mm. duunijutuissa.

Jännitys tosiaan on ihan omien korvien välissä. Tänään oli keikka, tutut soittajat, tutut biisit jotka alkaa kohta mennä vaikka takaperin, rento ja leppoisa tilaisuus... eikä jännittänyt yhtään. Ei sitten tippaakaan! Ei ollut mitään aihetta jännittää, kun tiesin jo etukäteen, että osaan ihan varmasti, homma toimii ja pystyn vetämään biisit suht’ hyvin vaikka mitä tapahtuis. Ainahan voi olla vielä parempi, mutta oli kuitenkin sellainen olo, että olen jo tarvittavalla tasolla siihen kokonaisuuteen ja tilanteeseen nähden.
 
Mutta auta armias kun on tänä keväänä laulututkinto... ahdistaa jo nyt. Eli itse tässä parhaillaan näköjään kehitän pääni sisällä siitä itselleni ongelmaa. Voi kun vaan pystyis vetämään senkin tilanteen silleen hyvänä ja leppoisana keikkana, mutta kun on lautakunta arvioimassa ja vaativia biisejä, ja sitten vielä tarkkakorvainen yleisökin kuuntelemassa, niin ole siinä sitten rennosti... eikä bändin kanssakaan ole tullut treenattua ainakaan vielä niin paljoa, että ois täysin levollinen olo. Siitähän se jännittäminen on kiinni, omasta epävarmuudesta. Siitä että tiedostaa etukäteen, ettei todennäköisesti pysty laulamaan ihan niin hyvin kuin joku muu olettaa tai mihin itse toisessa tilanteessa / suuremmalla treenimäärällä pystyisi.
 
Jos se yhtään kenenkään ramppikuumetta helpottaa, niin ensimmäisille keikoille kannattaa siis ottaa sen verran simppeliä biisimatskua esitettäväks, että tuntee itse pystyvänsä siihen 110-prosenttisesti. Jos on treeneissä vielä vähän epävarma olo, että tuleeko ne äänet sieltä, niin silloin sellaisen biisin voi jättää pois keikkabiisilistasta ja treenata seuraavalle keikalle. Helppoa hyvänkuuloisesti on parempi kuin liian haasteellisia juttuja epävarmasti.

mua ei enää juurikaan jännitä esiintyminen, tosin en ole laulaja (vielä). itselläni auttoi kun sisäistin pari juttua:
 
maailma on paska mesta ja ihmiset kusipäitä. (tästä lähdetään)
"te voitte kaikki vaikka painua..." (tämä auttaa)
 
*halipusu* (hehe)

Itellä on huomannut, että ei saata tuntua yhtään missään esiintyminen, kunnes n. 10-minuuttia ennen keikkaa iskee semmoinen fiilis, että "Vitut minä tuonne mene!". Onneksi siitä kuitenkin pääse helposti yli. Pointtihan on aina itsellä ollut, että meni syteen tai saveen, ni ainakin itse pitää siitä hommasta nauttia ja pitää hauskaa.

Jos mä ajattelisin aina, että olen huono jossain, niin varmaan luovuttaisin ajoissa enkä hakkais enää päätäni seinään. Mun mielestä itsensä arvostaminen ei ole synonyymi itseriittoisuudelle. Kun oppii, silmät avautuvat entisestään ja huomaa taas uusia opittavia asioita, joiden edessä nöyrtyy.
 
Jos mä oisin 15-vuotiaana ajatellut, että olen todella huono kitaristi, en enää sitä soittaisi. Nuoruuden into piilee osittain myös siinä, että luulee itsestään hieman liikoja. Kyllä ne turhat luulot itsestään karisee matkan varrella ;)
 
Ignorance is bliss

Kaikista paskinta on kyllä selitellä jännityksen takia pilalle mennyttä lauluaan. "Kyl mä tän osaan kotona laulaa" ei oikein uppoa, varsinkaan ei-itse-soittaville/laulaville ihmisille. Vaikka olis Ukko-Nooa mikä pitäis laulaa yleisön edessä, niin eihän siitä mitään tule.

Aina olen pelännyt esiintymistä. Kouluesitelmistä saakka. Ennen h-hetkeä kauhea jumputus rinnassa. Ja vaikka kuinka yrittää itseään taivutella pois tilanteen kuolettavuuden ajatuksesta, niin silti rintakehässä vaan kumisee ja sen äänen luulisi kuuluvan rakennuksen ulkopuolellekin. Ja itse esitelmässä ääni vääristyy vapisevaksi, hieman itkunsekaista vikinää muistuttavaksi mussutukseksi.
 
Sen sijaan vastaavia pelkotiloja ei ole tullut, kun olen ollut mukana esimerkiksi näytelmässä. Siis silloin, kun tilanteessa ei ole omana itsenään, vaan jossakin roolissa. Toki silloinkin on jännittänyt, varsinkin etukäteen, mutta ei mitään saman tason vapinaa läheskään.
 
Nyt ollaankin sitten aivan uuden tuulimyllyn edessä. Alkusyksystä on mahdollisesti tulossa tilaisuus, jossa meikäläisen pitäisi musiikkipuolella ottaa välillä liidilaulajan hommat. Oikeastihan minä olen vain ns. suihkulaulaja, kovin puutteellisilla taidoilla ja mitättömällä kokemuksella varustettuna. Aiempia kokemuksia "julkisesta" laulannasta löytyy vain parin kaverin edestä, kun he ovat olleet instrumenttien varressa.
 
Turha kai todeta, että hirvittää jo nyt, vaikka tilaisuudessa olisi vain kourallinen kuulijoita. Kaverit ovat tietysti vieressä antamassa taustatukea, mutta lopulta tunnen kuitenkin olevani siinä yksin. Hyvä lähtökohta olisi kai ajatella, ettei mokaamisella olisi mitään väliä... Mutta itseni tuntien tiedän, että jos tuo homma menee pahasti penkin alle, niin seuraavaa (esiintymis-)kertaa ei tule. Tai ainakin se vaatii suuremman luokan lahjontaa.
 
Tällä hetkellä yritän ottaa asian haasteena. Että mennään nyt sitten kerrankin merille, vaikka karien kautta. En tiedä miten se tulee onnistumaan, ehkäpä haaksirikkoinen palaa sitten entistäkin nöyrempänä kuivalle maalle.
 
Pitkästi tuli, ei voe mittään. :/

Mullakin on ongelmana esiintymisjännitys. Olin ihan kipsissä keväällä, kun oli laulututkinto. Eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että tuomaristo haukkui mut ihan lyttyyn aivan syyttä suotta (ilkeyttään siis). Kritiikkiähän saa antaa, mutta hyvällä maulla. Sen jälkeen kyllä mieli madaltu entisestään, kun tuntui ettei kukaan kannusta (paitsi opettaja), vaan yrittää työntää kapuloja rattaisiin. Huoh...
 
Onko kukaan koskaan kokeillut sellaista jännityksen laukaisua, että sanoisi suoraan yleisön edessä, että jännittää. Eikö se olisi inhimillistä?

kannattaa muistaa, että aina on joku, joka laulaa paremmin, olit miten hyvä vaan.

 
Tää ei voi olla totta!? :O
 
Kannattaa sitten ennen lavalle menoa käydä pöntöllä, ettei tule sitten lavalla niin sanotusti housuun.

Mielestäni esiintymispelon karkoittaa parhaiten esiintymiskokemuksen mukanaan tuoma varmuus. Itse olen esiintynyt lapsesta saakka, joten ihmisten eteen meneminen ei juurikaan jännitä.
 
Neuvoni onkin, että etene askel askeleelta. Jos et ole vielä koskaan laulanut solona, laula ensin vaikka puolisollesi. Jatka tätä niin kauan kunnes uskallat laulaa hänelle ilman jännitystä. Laajenna sitten piiriä ja esiinny ystävillesi, sen jälkeen laula vaikkapa sukulaisten kemuissa jne.