Rummut: rumpukamat ›

mä oon aina digannu totoa siksi, koska ne tekee hienoa musaa. ei mitään yhden kuuntelukerran kestävää kolmisointukonepoppia. Hittilistaa annettiinkin jo aiemmin. Toisaalta jos kuunnellaan vaikka biisejä dave's gone skiing tai jake to the bone, niin täytyy vaan todeta, että kyllä jätkät on mielettömiä soittamaankin. Vaikeaa kamaa, mutta totolla sekin groovaa. Samaa ei oikeen voi sano Dream Theatereista ja muista urheilubändiestä. Plus, että Steve Lukather on tyylikkäine sooloineen yks mun ehdottomista suosikeista. Ja tokihan porcaron ja phillipsin juttuja on kiva kuunnella myös. Valitettavasti tuore matsku ei oo niinkään hittikamaa: vain täydellisesti soitettua, nopeasti unohtuvaa musiikkia.

Sanottakoon vielä näin, että sen jälkeen kun tajusin ja vihdoin hyväksyin bändin tietynlaisen korniuden, aloin nauttia sen musiikista uudella tavalla.
Siitä nauttii ja samalla vähän hävettää ja naurattaa. Vaikea selittää. Se on sellainen perversio jonka myöntää itselleen ääneen.

Ei kolahda toto minulle ei. Musiikissa ei vain ole särmää.

Plus, että Steve Lukather on tyylikkäine sooloineen yks mun ehdottomista suosikeista.
 
Siis se Kari Salmelaisen näköinen hönö? Hoho!!! Meidän pitäis kyl joskus juoda vähän viinaa yhdessä...

mä oon aina digannu totoa siksi, koska ne tekee hienoa musaa. ei mitään yhden kuuntelukerran kestävää kolmisointukonepoppia. Hittilistaa annettiinkin jo aiemmin. Toisaalta jos kuunnellaan vaikka biisejä dave's gone skiing tai jake to the bone, niin täytyy vaan todeta, että kyllä jätkät on mielettömiä soittamaankin. Vaikeaa kamaa, mutta totolla sekin groovaa. Samaa ei oikeen voi sano Dream Theatereista ja muista urheilubändiestä. Plus, että Steve Lukather on tyylikkäine sooloineen yks mun ehdottomista suosikeista. Ja tokihan porcaron ja phillipsin juttuja on kiva kuunnella myös. Valitettavasti tuore matsku ei oo niinkään hittikamaa: vain täydellisesti soitettua, nopeasti unohtuvaa musiikkia.
 
Mä diggaan Totosta, ja uus kama on jopa parempaa ku vanha. Dream Theater urheilua?? sitäkin mutta myös huippuammatilaisen tekemää HYVÄÄ musiikkia(samoin kun Toto), josta löytyy kuuneltavaa ja paljon ideoita meille Rumpaleille, ainakin mulle. Mutta makuasioita nämä.

Siis se Kari Salmelaisen näköinen hönö? Hoho!!! Meidän pitäis kyl joskus juoda vähän viinaa yhdessä...
 
jeah! april jazz...

Mä diggaan Totosta, ja uus kama on jopa parempaa ku vanha. Dream Theater urheilua?? sitäkin mutta myös huippuammatilaisen tekemää HYVÄÄ musiikkia(samoin kun Toto), josta löytyy kuuneltavaa ja paljon ideoita meille Rumpaleille, ainakin mulle. Mutta makuasioita nämä.
 
urheilulla tarkotan sitä, että melkosen hikistä tilutustahan ne on. jos lasketaan paljonko tulee maksamaan nuottien määrä suhteessa levyn hintaan, niin aika halvalla lähtee. Dream theaterilla on kyllä hyviäkin biisejä. Uudet ei juuri nappaa mutta mm. Images&words ja sfam on ollu kyllä tehokuuntelussa. eikä käy kieltäminen etteikö mullekin olis tarttunu portnoy-boksista vähän liiankin monta liksiä mukaan. Nykyisin vaan huomaan dt:n biisin kohdalla painavani aika äkkiä soittolistalta nextiä. Kyllästyttää. Mutta jos kuunnellaan ihan groovemielessä niin toton instrubiisejä ja dt:n ralleja verratessa (molemmilla teknistä haastetta tosi paljon) toto on niistä se joka groovaa. DT:ssä tiluttaminen on itse tarkoitus, ja biisit on kokeneet viimeisimman kosketinsoittajan jälkeen tasossaan melkoisen inflaation. Todetaan nyt vielä lukather-hehkutuksen jälkeen, että kyllä petruccillakin on hetkensä. parasta herkkua musta on under a glass moonin soolo.

urheilulla tarkotan sitä, että melkosen hikistä tilutustahan ne on. jos lasketaan paljonko tulee maksamaan nuottien määrä suhteessa levyn hintaan, niin aika halvalla lähtee. Dream theaterilla on kyllä hyviäkin biisejä. Uudet ei juuri nappaa mutta mm. Images&words ja sfam on ollu kyllä tehokuuntelussa. eikä käy kieltäminen etteikö mullekin olis tarttunu portnoy-boksista vähän liiankin monta liksiä mukaan. Nykyisin vaan huomaan dt:n biisin kohdalla painavani aika äkkiä soittolistalta nextiä. Kyllästyttää. Mutta jos kuunnellaan ihan groovemielessä niin toton instrubiisejä ja dt:n ralleja verratessa (molemmilla teknistä haastetta tosi paljon) toto on niistä se joka groovaa. DT:ssä tiluttaminen on itse tarkoitus, ja biisit on kokeneet viimeisimman kosketinsoittajan jälkeen tasossaan melkoisen inflaation. Todetaan nyt vielä lukather-hehkutuksen jälkeen, että kyllä petruccillakin on hetkensä. parasta herkkua musta on under a glass moonin soolo.
 
DT:llä on LUPA KIKKAILLA :) ne osaa sen niin hyvin ja mun mielestä sellaseen musaan pitää suhtautua omalla tavalla ja toiseks niihin uusiin pääsee kiinni vaan kuuntelemalla, monia hyviä levyjä joutuu kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan, et pääsee sisään. Totosta siis puhuttiin (huomaan puhuvani dt:stä ;) ), eli niissä sama juttu. Jotain Dt:stä ettei tartte tällä toto palstalla...jne...

Sanottakoon vielä näin, että sen jälkeen kun tajusin ja vihdoin hyväksyin bändin tietynlaisen korniuden, aloin nauttia sen musiikista uudella tavalla.
Siitä nauttii ja samalla vähän hävettää ja naurattaa. Vaikea selittää. Se on sellainen perversio jonka myöntää itselleen ääneen.
 
Samoilla linjoilla ollaan.
 
Toto on myös bändi jolla on mielestäni oma saundi, ja musiikin tunnistaa helposti Totoksi.

80-luvulla tehty musa on huippukamaa. vaikeeta löytää nykyää yhtä svengaavaa . Toto sen takia että se on niitä parhaimpia. TOTO on klassikko. se elää, eihän siitä muuten keskusteltais ;) .

Suurin ero muihin huippumuusikoista kasattuihin bändeihin on sävellyksissä. Tän voi todeta lukemalla jotain billboardeja. Toto vaan on onnistunut yhdistämään huipputeknisen soitannon ja mahtavat sävellykset. Harva "urheilubändi" pystyy tähän.

DT:llä on LUPA KIKKAILLA :) ne osaa sen niin hyvin ja mun mielestä sellaseen musaan pitää suhtautua omalla tavalla ja toiseks niihin uusiin pääsee kiinni vaan kuuntelemalla, monia hyviä levyjä joutuu kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan, et pääsee sisään.
 
Olet oikeassa, on lupa kikkailla. DT:lla on mielestäni käynyt vaan silleen, että kikkailu ajaa kaiken musikaalisuuden ohi ja yli. Aikoinaan, kun DT tuli, oli se piristävä poikkeus. Nykyään se tuntuu olevan samaa ruutia keksivä ryhmä, jossa ei ole musikaalista kehitystä tapahtunut enää aikoihin. Taitavia soittajia, kyllä, mutta tietynlainen Matti ja Teppo fiilis tulee, kun samaa biisiä kelaillaan suunnasta toiseen, maneerien toistuessa samoina, aina.

Nykyään se tuntuu olevan samaa ruutia keksivä ryhmä, jossa ei ole musikaalista kehitystä tapahtunut enää aikoihin. Taitavia soittajia, kyllä, mutta tietynlainen Matti ja Teppo fiilis tulee, kun samaa biisiä kelaillaan suunnasta toiseen, maneerien toistuessa samoina, aina.
 
Saatanpa nyt sorkkia kepillä pahasti ampiaispesää ja livetä muutenkin topikissa jälleen kerran sivuraiteille, mutta on se vaan todettava, että parivaljakko Fagen & Becker on kompastunut tähän samaan ansaan.
Vaikka SD onkin aikanaan levyttänyt jotain lähes ylimaallista musiikin saralla, ei näiden kavereiden tuotokset ole olleet kovinkaan erityisiä sitten Fagenin Nightfly -soolon.
1990- luvun ja 2000 luvun levytykset ovat tietysti teknisesti upeita tuotoksia kaikin puolin, mutta paras imu on jäänyt 70-80 -lukujen taitteeseen.
Mitä sitten tuolloin tehtiin erilailla?
Fagenin uusin, Morph The Cat kuulostaa hyvältä, mutta kuten SD:nkin 2000 -luvun julkaisut, se on jollain tavalla neutraali ja hengetön. Sävellykset toistaa itseään ja sävellysnerouden puutosta ei kompensoida huippumuusikoiden määrällä ja soittimia täyteen ahdetuilla kappaleilla.

monia hyviä levyjä joutuu kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan, et pääsee sisään.
 
Tämä on totta. Harmi vaan, että DT:n kodalla kävi kuten kävi; pääsin sisään, mutta siellä ei ollutkaan mitään. Tyhjää vain.
 
Raviveikkausbändistä jos puhutaan, niin niillä on biiseissään hyviä pätkiä. Vielä en ole kuitenkaan kuullut yhtäkään, joka ei olisi jossain kohdassa muuttunut inhaksi. Aina iskee se ruotsinlaivaurku tai siirappisovitus, kehno lauluääni tai korni sanoituspätkä. Tekisivät sellaisia biisejä, joissa olisi vain niitä hyviä osia - soittaa osaavat ja groove on hallussa, mutta ei se vielä riitä.

Käykee eppäilijät keikalla. Se avartaa. Toton eka levy kertoo paljon bändin nerokkuudesta. Kovaa tavaraa siihen aikaan verrattuna. Uusin Falling in between on kyllä ehkä jotenkin väliinputoaja=). Taitaa pojat hakea uutta suuntaa. On sielläkin helmiä mutta ei niin tiukka levy kuin esim MINDFIELDS. Se on uusimmista jalat alta lyövää totoa se. Vähän ŽTampu meininkiä.

Saatanpa nyt sorkkia kepillä pahasti ampiaispesää ja livetä muutenkin topikissa jälleen kerran sivuraiteille, mutta on se vaan todettava, että parivaljakko Fagen & Becker on kompastunut tähän samaan ansaan.
Vaikka SD onkin aikanaan levyttänyt jotain lähes ylimaallista musiikin saralla, ei näiden kavereiden tuotokset ole olleet kovinkaan erityisiä sitten Fagenin Nightfly -soolon.
1990- luvun ja 2000 luvun levytykset ovat tietysti teknisesti upeita tuotoksia kaikin puolin, mutta paras imu on jäänyt 70-80 -lukujen taitteeseen.
Mitä sitten tuolloin tehtiin erilailla?
Fagenin uusin, Morph The Cat kuulostaa hyvältä, mutta kuten SD:nkin 2000 -luvun julkaisut, se on jollain tavalla neutraali ja hengetön. Sävellykset toistaa itseään ja sävellysnerouden puutosta ei kompensoida huippumuusikoiden määrällä ja soittimia täyteen ahdetuilla kappaleilla.
 
Totta. Nightflyn jälkeen on sävellyskynä tylsynyt. Tekstit ovat kyllä edelleenkin hyviä, mutta uusimmilla levyillä ei ole ollut kun pari hienoa biisiä/levy. Tosin
Morph the Cat:in nimibiisi hienolla bassoriffillä on kyllä parasta Fagenia aikoihin, mutta muutaman kuuntelukerran perusteella ei muita "hittejä" levyllä ole. 70-luvun Steely Daneillä oli kuitenkin paljon parempi osumisprosentti biisien suhteen, vaikken kaikista kappaleista niilläkään levyillä tykkää.
Samaan hengenvetoon voisi tietenkin nimetä pari muutakin artistia joiden kynästä loppui muste 80-luvulla, esim. Stevie Wonder. Ihmeellistä on elämä...

Tämä nyt on tällainen haukkumistopikki ja sinänsä turha
 
Tää mikään haukkumistopikki oo. Mua kiinnostaa tää juttu ihan oikeasti.
On muuten tullut hyviä ja mielenkiintoisia vastauksia.

Tää mikään haukkumistopikki oo. Mua kiinnostaa tää juttu ihan oikeasti.
 
Olet oikeassa. Ei tästä onneksi sellaista tullutkaan, vaikka pelkäsin.

Vähän sivuan aihetta....
 
Etsin levyjä, joilla Simon Phillipsin soittoa saa kuulla parhaimmillaan.
Candymanin jo löysin. Entäpä Toton levyt?
 
Jonkun The Whon livelevyn (tais olla Join Together) olen kuullut, jolla Phillipsin soitto ja soundit olivat todella inspiroivaa kuunneltavaa. Ehdotuksia.