Kitarat: kitarakamat ›

Ajattelin tässä, että jos tuo Jemi menisi kaupaksi, niin voisin hankkia tilalle amerikkalaisen Straton.
 
En oikein ole perillä noista Stratoista (paitsi että Eric Johnson, Mark Knopfler ja Dave Gilmour kuulostavat hyviltä), joten kiinostaisi tietää kaikenlainen ostamisessa oleellinen tieto, etten turhaan mene kauppaan myyjiä ärsyttämään.
 
Mitä malleja on kaupan ja niiden erot? (fat-stratit ja floikka-/kiinteätallaiset ei kiinnosta)
Minkälaisilla hinnoilla uutena / mitä kannattaa maksa käytetystä?
Onko noissa ns. "hyviä" ja "huonoja" vuosia?
Mitään tyyppivikoja, jotka käytetyistä kannattaa tarkistaa?
Mitä ovat lace sensor mikit (aktiivisia?) ja kuulostaako niillä mikitetyt samalta kuin yllämainittujen artistien stratot?
Onko signature-mallit rahan arvoisia? (Knopfler-signature houkuttaisi)

Ajattelin tässä, että jos tuo Jemi menisi kaupaksi, niin voisin hankkia tilalle amerikkalaisen Straton.
 
En oikein ole perillä noista Stratoista (paitsi että Eric Johnson, Mark Knopfler ja Dave Gilmour kuulostavat hyviltä), joten kiinostaisi tietää kaikenlainen ostamisessa oleellinen tieto, etten turhaan mene kauppaan myyjiä ärsyttämään.
 
Mitä malleja on kaupan ja niiden erot? (fat-stratit ja floikka-/kiinteätallaiset ei kiinnosta)
Minkälaisilla hinnoilla uutena / mitä kannattaa maksa käytetystä?
Onko noissa ns. "hyviä" ja "huonoja" vuosia?
Mitään tyyppivikoja, jotka käytetyistä kannattaa tarkistaa?
Mitä ovat lace sensor mikit (aktiivisia?) ja kuulostaako niillä mikitetyt samalta kuin yllämainittujen artistien stratot?
Onko signature-mallit rahan arvoisia? (Knopfler-signature houkuttaisi)
 
80-luvun alussa on semmosia ihmeellisiä stratoja mitkä ei oikein noudata perinteisen straton kaavaa. Ja nuo taitavat puheiden mukaan olla niitä "huonoja" stratoja. Itse satun kyseisen 83-vuodelta omistamaan ja itse kyllä pidän varsinkin kaulasta mutta soundista ei voi sanoa mitään kun en ole kamalasti muilla amerikkalaisilla soitellut.

Stratoista sen enempää tietämättä: Eikös joskus 80-luvulla ollut niitä stratoja, joissa kaula oli kiinni kolmella pultilla..olivat käsittääkseni huonoja?

70 -lukuiset ovat hmm... kuuluisia vaihtelevasta laadustaan. Varsinkin 70- luvun loppupuolen stratot kannattaa kunnolla koesoittaa jos sellainen on tarjolla. On siellä varsin hyviäkin soittimia, mutta osa jotain aivan muuta (Onko kukaan muuten koskaan törmännyt HYVÄÄN 25th anniversaryyn? Mielestäni todella upea ulkonäöltään mutta kaikki testaamani yksilöt lähinnä seinäkoristetasoa).
 
Käytetyistä jenkkimalleista eniten on tarjolla American Standardeja, lähellä nykyistä Americania. Ei kuitenkaan _yleensä_ laadultaan mikään loistava keppi. En maksaisi sellaisesta lähellekään tonnia, en edes kahdeksaa sataa. Käytetty American sen sijaan irtoaa suurin piirtein samoihin hintoihin kuin käytetyt Am.Std:t ja on jo yleensä varsin hyvä diili. Highway 1 olisi myös varsin vaihtoehto (hakua, siitä on keskusteltu vastikään!)
 
Mexicolaisista 50's 60's 70's ja signaturet ovat yleensä hinta/laatusuhteeltaan hyviä. Ja kyllä hyvä standardkin soittopeli on, tosin hardware ja mikit eivät mitkään häävit ole.
 
Lace sensorithan eivät aktiivimikkejä ole, tosin niissä on joskus kyllä aktiivinen etuaste (vanhassa Clapton -stratossa esimerkiksi). Ainakaan vintagesoundia haettaessa Lace Sensorit eivät ole mitään parhaita, Claptonkin luultavasti käytti niitä lähinnä hurinattomuuden vuoksi. Hehkutan jälleen Kinmaneja _todella_hyvää_ hurinatonta stratosoundia haluaville... ;)
 
Red ja Blue Lace Sensorit ovat soundiltaan lähinnä humbuckereita, Gold ja Silver yksikelaisia. Jonkinlainen stacked humbucker/haamukela -juttu Lace Sensor on. En ole koskaan päässyt sellaisen sisuskaluihin tutustumaan. Ainoastaan soundiin. Ennemmin käyttäisin Duncanin pikkuhumppareita ja Kinmaneja. Fenderin omat noiselessitkaan eivät oikeasti ole kovin hyväsoundisia... Ainakaan jos haluaa vintagesoundia.
 
Signaturet ovat harvemmin mielestäni artistin nimen tuoman lisähinnan arvoisia. Knopfler -stratoa vastaavia kyllä löytyy Fenderiltä muitakin.

Stratoista sen enempää tietämättä: Eikös joskus 80-luvulla ollut niitä stratoja, joissa kaula oli kiinni kolmella pultilla..olivat käsittääkseni huonoja?
 
70 -luvun ominaisuus se tyypillisesti on... Tosin 80 -luvun alussa oli vielä kolmepulttisia.
 
Ei se sinänsä niin huono systeemi ole kuin mitä maine antaa ymmärtää. Tosin olen kuullut että jos toinen "etummaisista" pulteista olisi löysällä niin kaula saattaisi vääntyä. Todenperäisyydestä ei ole tietoa.
 
Ehdoton todiste kolmen pultin toimivuudesta on mielestäni se, että G&L (=George Fullerton & Leo Fender) käytti alkupään tuotannossa kolmea pulttia kaulan kiinnitykseen. Eli Leo tavallaan "hyväksyi" Fenderin myöhemmän innovaation. G&L:n kiinnitys vaihdettiin myöhemmin neljään, koska asiakkaat vieroksuivat huonomaineista kolmepulttista. Itsekin kolmepulttisen G&L:n omistajana en kyllä ole mitään todellista eroa neljään havainnut.

70 -lukuiset ovat hmm... kuuluisia vaihtelevasta laadustaan. Varsinkin 70- luvun loppupuolen stratot kannattaa kunnolla koesoittaa jos sellainen on tarjolla. On siellä varsin hyviäkin soittimia, mutta osa jotain aivan muuta (Onko kukaan muuten koskaan törmännyt HYVÄÄN 25th anniversaryyn? Mielestäni todella upea ulkonäöltään mutta kaikki testaamani yksilöt lähinnä seinäkoristetasoa).
 
Käytetyistä jenkkimalleista eniten on tarjolla American Standardeja, lähellä nykyistä Americania. Ei kuitenkaan _yleensä_ laadultaan mikään loistava keppi. En maksaisi sellaisesta lähellekään tonnia, en edes kahdeksaa sataa. Käytetty American sen sijaan irtoaa suurin piirtein samoihin hintoihin kuin käytetyt Am.Std:t ja on jo yleensä varsin hyvä diili. Highway 1 olisi myös varsin vaihtoehto (hakua, siitä on keskusteltu vastikään!)
 
Itse en ole noin hyvin perehtynyt stratoihin. Mihin nuo laatuerot yleensä perustuu? Kaulan profiiliin, mikrofoneihin viimeistelyyn vai mihin? Stratohan on kuitenkin loppupeleissä rakenteeltaan paljon simppelimpi, ku esim. LP.
 
Kaulan profiilihan on makuasia ja straton koppa on perjaatteessa on pelkkä puupala. Tottakai se vaikuttaa soundiin, ett onko leppä vai saarni...lastulevystä puhumattakaan, mutt voidaan olettaa ett Fenderin USA malleissa on runkomateriaalina oikeaa puuta. Mikrofoneissa voi tottakai olla paljonkin eroa, mutt nehän voi simppelisti vaihtaa?
 
Eli mua just kiinnostais tietää, mihin toi perustuu, ett joku erä on niinpaljon huonompi, ku joku toinen? Itse en oo niin perusteellista vertailua päässy ikinä tekemään, ett voisin sanoa asiasta mitään. Tässä vaan oon itsekkin suunnittelu straton vaihtoa;)

Kysymyksesi on aika laaja. Yritän kirjoittaa nopeasti muutamia pointteja.
 
Mitä malleja on kaupan ja niiden erot? (fat-stratit ja floikka-/kiinteätallaiset ei kiinnosta)
 
Mallisto on hyvin laaja. Parhaiten siitä saa kuvaa esimerkiksi katselemalla Fenderin www-sivuja ja käymällä liikkeessä katsomassa ja kokeilemassa. Jenkkilässä tehtävät voidaan jakaa ehkä kolmeen pääryhmään; reissuet, signature mallit ja sitten nämä hieman nykyaikaistetut, joissa on mm. erilainen vibratalla (Am Std. jne). Custom-shopit ovat vielä erikseen, mutta nämä ovat Suomessa yleensä järjettömän kalliita.
 
Minkälaisilla hinnoilla uutena / mitä kannattaa maksa käytetystä?
 
Tämäkin selviää seuraamalla tarjontaa. Riippuu vähän mallista, mutta uudesta jenkkifenkusta tuskin kannattaa maksaa yli 2000 euroa. Tonnin pintaankin pitäisi irrota hyvin ainakin käytettynä.
 
Onko noissa ns. "hyviä" ja "huonoja" vuosia?
 
CBS-omistuksen alla tehdyt ovat huonommassa maineessa - erityisesti 70-luvun kitarat. Kyllä uudemmissakin vuosimalleissa on eroja, mutta nämä eivät kuitenkaan ole niin ratkaisevia.Enemmän kysymys on yksilöistä kuin vuosista.
 
Mitään tyyppivikoja, jotka käytetyistä kannattaa tarkistaa?
 
Stratoissa ei yleensä ole sen ihmeempiä tyyppivikoja. Lähinnä kannattaa katsoa samoja asioita kuin sähkökitaroista yleensä. Suomen ilmastossa kannattaa kaulan suoruuteen kiinnittää erityistä huomiota.
 
Mitä ovat lace sensor mikit (aktiivisia?) ja kuulostaako niillä mikitetyt samalta kuin yllämainittujen artistien stratot?
 
Lace sensorit ovat "hurinavapaita" ja käyttävät hieman toisenlaista teknologiaa kuin perinnemikit. Magneettien veto on niissä pienempi, joten ne voi ja pitääkin asettaa melko lähelle kieliä. Niissä ei ole paristoa, joten ne eivät ole aktiivimikkejä- tosin joihinkin kitaramalleihin (kuten Clapton signature) on lisätty perään aktiivinen mid-boost. Yksikään luettelemasi artisti ei käytä ko. mikkejä, mutta kyllä niistäkin ihan OK stratosoundit saa. Jakavat kylläkin mielipiteitä, joten kannattaa kokeilla rauhassa, mikäli mahdollista.
 
Onko signature-mallit rahan arvoisia? (Knopfler-signature houkuttaisi)
 
Pitkälle arvostuskysymys. Tehdaskitaroiksi tuntuvat kyllä vähän kalliilta (IMO). Mutta jos kitara tuntuu hyvältä, niin kai se on sitten hintansa arvoinen. Tuota MK-signaturea en ole kokeillut, joten en osaa sitä kommentoida. Knopfler ei itse soita sellaisella, mutta eihän tällä välttämättä ole merkitystä.
 
En varsinaisesti yritä ohjata toiseen suuntaan, mutta jos strato-tyyppinen kitara on haussa, kannattaa käydä kokeilemassa myös Ruokankaan VSOP-mallisarjaa. Se on erittäin kova kilpailija samanhintaisille (ja kalliimmillekin) Fendereille.

Stratoista sen enempää tietämättä: Eikös joskus 80-luvulla ollut niitä stratoja, joissa kaula oli kiinni kolmella pultilla..olivat käsittääkseni huonoja?
 
mulla on ainakin ihan neljällä.

Itse en ole noin hyvin perehtynyt stratoihin. Mihin nuo laatuerot yleensä perustuu? Kaulan profiiliin, mikrofoneihin viimeistelyyn vai mihin? Stratohan on kuitenkin loppupeleissä rakenteeltaan paljon simppelimpi, ku esim. LP.
 
Kaulan profiilihan on makuasia ja straton koppa on perjaatteessa on pelkkä puupala. Tottakai se vaikuttaa soundiin, ett onko leppä vai saarni...lastulevystä puhumattakaan, mutt voidaan olettaa ett Fenderin USA malleissa on runkomateriaalina oikeaa puuta. Mikrofoneissa voi tottakai olla paljonkin eroa, mutt nehän voi simppelisti vaihtaa?
 
Eli mua just kiinnostais tietää, mihin toi perustuu, ett joku erä on niinpaljon huonompi, ku joku toinen? Itse en oo niin perusteellista vertailua päässy ikinä tekemään, ett voisin sanoa asiasta mitään. Tässä vaan oon itsekkin suunnittelu straton vaihtoa;)
 
Kyllä siellä on varsinkin 70 -luvulla varsin monenmoista.
 
Tuotanto kasvoi todella paljon => materiaalia piti saada paljon esimerkiksi rungon, kaulan ja mikkien tekoon => laatu heikkeni koska materiaaleja ei enää voitu valikoida vaan oli otettava mitä saa. Tämän lisäksi tuotannon kasvaessa laadunvalvonta ei enää toiminut kuten ennen => laatu heikkeni lisää. Hieman yksinkertaistettuna näin.
 
Vaikka nyt esimerkiksi body umpipuuta aina jenkkistratossa onkin, niin puun laatu ja sointiominaisuudet vaihteevat uskomattoman paljon saman lajin puissa. Ja kun lisäksi bodyt kasataan jopa lähemmäs kymmenestä pienesta palasta (8 palaa olen fenderissä maksimissaan nähnyt jos nyt tarkkoja ollaan. Tuskin edes ennätys.) niin ei se enää voi soida kuten 1-3 -palainen body. Mikit tehtiin 70- luvulla myös eri tavalla kuin aiemmin. Materiaalikustannusten säästöön tähtääviä kokeiluja tehtiin lähes koko ajan. Ja kuitenkin samalla kehitettiin ja sarjatuotannossa oli turhia ja huonoja keksintöjä kuten micro tilt. Kolmepulttinen kaulan kiinnityskin oli ilmeisesti säästökeino.
 
Kyllä siellä 70 -luvulla on hyviäkin yksilöitä. Vastikään törmäsin (alkuperäisiä)mikkejä lukuunottamatta varsin hyvään -78 stratoon. Myynnissä oli, mutta siihen hinta oli kyllä sitten heti sen hyvyyden mukainen...
 
Kitarapajalla näyttäisi olevan kahdeksan 70 -luvun Fenderiä tällä hetkellä jos vm. 80:t lasketaan mukaan. Jos Helsingissä liikkuu niin sinne vain vertailemaan muihin (lisäksi '65 ja uudempia) ja päättelemään. Laatu ja hyvyys nyt kuitenkin ovat niin subjektiivisia asioita ettei kukaan voi sanoa ehdotonta totuutta kuin omasta puolestaan. Mutta näissä asioissa ollaan kyllä yleisesti samaa mieltä.

... sitten nämä hieman nykyaikaistetut, joissa on mm. erilainen vibratalla (Am Std. jne).
 
Pitkällisten ja aika laajojen testikierroksien jälkeen käteen päätyi mulle tämä American standard. Ne uudistukset on mun mielestä pelkästään hyviä (suuremmat nauhat, kaulan pyöristykset ym.). Tuntuu erittäin hyvältä mun käteen ja soundikin on "ei-niin-kireä" kuin suuri osa testaamistani ja kuulemistani stratoista.
 
http://www.fender.com/gear/gear.php?partno=0117402
(omani valkoisena ja ruusupuuotelaudalla). Ne ääninäytteet on hyvin sitä soundia esittäviä.

Pitkällisten ja aika laajojen testikierroksien jälkeen käteen päätyi mulle tämä American standard. Ne uudistukset on mun mielestä pelkästään hyviä (suuremmat nauhat, kaulan pyöristykset ym.). Tuntuu erittäin hyvältä mun käteen ja soundikin on "ei-niin-kireä" kuin suuri osa testaamistani ja kuulemistani stratoista.
 
http://www.fender.com/gear/gear.php?partno=0117402
(omani valkoisena ja ruusupuuotelaudalla). Ne ääninäytteet on hyvin sitä soundia esittäviä.
 
Mun käsittääkseni American standardia ei enää tehdä...vaan tää "parannettu" versio ois nimellä American Series Stratocaster?
 
EDIT: ja ku tarkemmin katsoin tota linkkiä, ni niinhän siinä lukeekin!;)

Muisti pätkii! :o) Tack.

Tämäkin selviää seuraamalla tarjontaa. Riippuu vähän mallista, mutta uudesta jenkkifenkusta tuskin kannattaa maksaa yli 2000 euroa. Tonnin pintaankin pitäisi irrota hyvin ainakin käytettynä.
 
Joo, näyttäisi Thomannilla olevan uutena Knopfler-mallikin "vain" 1899€, Americanit on siinä tonnin kieppeillä. En sitten tiedä paljonko Suomessa saa maksaa ekstraa, kun en viitsi tilailemaan ryhtyä...

Joo, näyttäisi Thomannilla olevan uutena Knopfler-mallikin "vain" 1899€, Americanit on siinä tonnin kieppeillä. En sitten tiedä paljonko Suomessa saa maksaa ekstraa, kun en viitsi tilailemaan ryhtyä...
 
Noin pari sataa enemmän oli ainakin taannoin Americanin lähtöhinta kotimaassa. Muista kaupassa mainita jotenkin kauniisti että olet tietoinen saksan hintatasosta. Auttaa kummasti tinkaamisessa ;)

Kannattaa hankkia Fenderin american series stratocaster, siin on kyllä kunnon peli, saat vastinetta koko rahan edestä jos ostat sellasen.

Niin ja eikös se ole American Traditional, jota kannattaa välttää?

Musafasulla oli jokin jenkkistrato Duncanin tallahumpparilla vähän alta tonnin käytettynä. Sunburst. Ihan ok soitin, vieressä ollut japsistrato oli kyllä parempi.

Kova kiire, mutta nopeasti laitan tälläisen pointin, että nämä uudet Highway stratot kyllä kannattaa kiertää kaukaa...
 
Millä perusteella, pelkän hinnan ja oletusten?
 
Loistava hinta/laatusuhdehan siinä on. Uusista jenkkistratoista ostaisin ilman muuta tämän. Puutavara samaa kuin Americanissa ja muut osat hieman halvempaa. Kuitenkaan käytännössä ei mitään todellista eroa, varsinkin kun ottaa huomioon että neljän sadan euron hintaerolla saa jo käytännössä millaiset mikit haluaa. Ei ne Americaninkaan vakiomikit nimittäin niin erinomaiset ole. Ei suurta laatueroa HW:n meksikoclassic -mikkeihin. Niin, siis näistä on keskusteltu vähän aikaa sitten enemmänkin. Hakua.
 
Joo, booster on oikeassa. American Traditionalia jos nyt ei suorastaan kannata välttää mutta ei siitä nyt ainakaan vakiokuntoisena yli 250€ kannata maksaa.

Eli mua just kiinnostais tietää, mihin toi perustuu, ett joku erä on niinpaljon huonompi, ku joku toinen?
 
Kitaroiden runkoja saatetaan koota luvattoman monesta palasta puun säästämiseksi. Viimeistely saattaa myös olla huono (esim. maalaus tai lakkaus, nauhoitus). Kaula on saatettu tehdä päin persettä (nauhat väärässä kohtaa). Näitä on sattunut tunnetuimmille merkeillekkin. Gibsonhan on nykyisin tunnettu siitä, että ne peittelevät muuten huonoa laatua hienolla viimeistelyllä (mihin ostaja tietenkin ensin kiinnittää huomiota). Fenderistä olen sen sijaan kuullut, että nykyiset kitarat olisivat parempilaatuisia kuin pitkään aikaan. Eli kannattaisi ennemmin ostaa uusi strato kuin esim. 90-luvun malli. Ei ole kylläkään omaa kokemusta.
 
Sanoisinpa että kannattaa ennemmin teettää strato jollakin kotimaisella soitinrakentajalla, kuin ostaa jenkkistrato. Hintaa ei tule sen enempää ja saa juuri sitä mitä haluaa (materiaalit, väri, mikit yms.).
 
Jos kuitenkin haluat välttämättä, että lavassa lukee Fender niin kannattaa ehdottomasti tsekata japsi Fenderit. Niistä on hyviä kokemuksia. Niitä ei tosin liiku kauhean paljon.