Aihe: PA-pohjaiset kitarakamat
1
losli
03.04.2006 11:51:41 (muokattu 03.04.2006 12:14:34)
Tulipa tässä sellainen ajatus mieleen, että mitäpä jos kitara-vahvistus perustuisi kokonaan PA-pohjaiseen systeemiin. Eli hommaisi pienen PA:n vaikka yhdellä yleiskaapilla miksereineen ja vahvistimineen ihan pelkästään kitarakäyttöön. Tähän laitteistoon voisi sitten mikittää tarvittaessa vaikka useita hyväsoundisia 10W-50W:in pikkuvahvistimia ja kytkeä etuasteita tai mitä nyt mieleen juolahtaakaan. Eli tällä mentäisiin keikalle myös silloin kun muuta bändiä ei mikitetä. Sitten kun keikalla mikitetään koko bändi, voisi kaapin ja vahvistimen jättää kämpille ja antaa signaalin suoraan pöydästä miksaajalle.
 
Eli voisiko tällaisen systeemin saada toimimaan järkevästi? Tällä saavuttettaisiin ainakin se etu että volumetaso pystyttäisiin pitämään järkevänä paikassa kuin paikassa, ja soundisäätö monipuolistuisi. Lisäksi tämä mahdollistaisi oman vahvistimen hommaamisen vaikka joka soundille. Myös monitoroinnin toteuttaminen olisi helpompaa.
Entä haitat? Piuhojen määrä ainakin moninkertaistuu jne.
McNulty
03.04.2006 11:56:56
Kyllä tiedän parikin "tuttua" jotka soittaa esim. PODxt Liven kera suoraan pöytään.
Roudaus ainakin helpottuu, kun yleensä keikkapaikoilla on omat PA:t niin hänen ei tarvitse roudata kuin pari kitaraa ja tuo polkulauta.
"I must create a system, or be enslaved by another man's." -Blake
losli
03.04.2006 12:08:55 (muokattu 03.04.2006 12:20:14)
Ei se monitoroinnin järjestäminen tuollaisella suuntaavalla 4x12 kaapillakaan aina helppoa ole. Pieni lava kun on niin vahvistin puhaltaa jonnekkin aivan muuallen kuin lavalla soittaville. Tämä tuli taas todettua viime keikalla. Ja tuota rohjoa kun ei aina saa siihen korvien korkeudellekkaan nostettua.
 
Ongelmana mulla on ainakin se että kun homma on lavalla balanssissa niin paras paikka soittaa on siinä 3-4 metrin päässä kaapista. Eli yleensä toisella puolella lavaa. Toisaalta pitäisi saada kaapattua kitaralla sitä signaalia kiertoon kaapien vierestä. Hallittu sinkoilu lavan laidasta laitaan ei aina onnistu kompastelematta muihin lavalla olijoihin. Täytynee harjoitella. :-)
 
Ei silti että ajattelisin tätä PA-ratkaisua toteuttaa, mutta tulipahan mieleen kun näitä mietin.
rytilahti
03.04.2006 12:26:01
Riippuu mitä soitat että toimiiko tai sanotaan saundaako. Yleensä monitorit saundaa tosi paskalle jos haluaisi kitaraa siitä kuulla, ja PA-systeemitkin on keikkapaikasta riippuen vaihtelevan tasoisia. Eräs tuttuni soitteli aikoinaan jonkun mallintavan etuasteen kanssa pelkästään pa:n läpi mutta siirtyi putkikoneeseen, saundi kysymys..
 
Luulisi että saundi on aika muovinen eikä kovin hyvä muutenkaan, noin niinkuin perus rock-pop-metalli tai oikeastaan kaikki vähänkin yleisimmät tyylilajit. Toki jos soitat jotain puolalaista avaruusjazzia niin kuka tietää..
 
Joku kombohan on siitä mukava ettei yleensä tarvitse omaa skebaa monitoriin.
Mikään ei oo siistimpää kun soittaa Rock´n Roll bändissä!
Mrezzye
03.04.2006 13:15:54
 
 
Joskus kauan sitten vedin muutaman cover-keikan POD II:lla ja meni kyllä yleisöön ihan mukavasti. Toisaalta en itse nauttinut niistä soundeista ja dynamiikan puutteesta, joka sillä setupilla oli. Pitäydy vaan siinä Marsussa. On huomattavasti rock-uskottavampikin ;)
Jos eläimiä ei ole tarkoitettu syötäväksi, niin miksi ihmeessä ne sitten on tehty ruoasta???

oiva tumpeloinen
03.04.2006 13:17:23
Riippuu mitä soitat että toimiiko tai sanotaan saundaako. Yleensä monitorit saundaa tosi paskalle jos haluaisi kitaraa siitä kuulla, ja PA-systeemitkin on keikkapaikasta riippuen vaihtelevan tasoisia. Eräs tuttuni soitteli aikoinaan jonkun mallintavan etuasteen kanssa pelkästään pa:n läpi mutta siirtyi putkikoneeseen, saundi kysymys..
 
Luulisi että saundi on aika muovinen eikä kovin hyvä muutenkaan, noin niinkuin perus rock-pop-metalli tai oikeastaan kaikki vähänkin yleisimmät tyylilajit. Toki jos soitat jotain puolalaista avaruusjazzia niin kuka tietää..
 
Joku kombohan on siitä mukava ettei yleensä tarvitse omaa skebaa monitoriin.

 
Kyllä noista nykyisistä mallintavista (ja joistain vanhemmistakin) myllyistä ihan uskottavan kuuloisen soundin saa keikoillekin. Soon vaan lähinnä ruuvauskysymys.
 
Ja toisekseen, harvapa siellä keikalla osaa niitä soundeja erotella hyviksi ja huonoiksi. Se on lähinnä vaan harrastajia, fanaatikkoja ja ennen kaikkea itseä varten.
Hyvänä esimerkkinä soundeista puhuttaessa voin ottaa rakkaan rouvani. Hän on itse aikoinaan soittanut pianoa useamman vuoden, olemme olleeet yhdessä melkein kahdeksan vuotta ja tossa vähän aikaa sitten hän kysyi (ainakin mua) järkyttävän kysymyksen: "mikä on särö?"
 
Siinä vaiheessa meinasi itku päästä ja huomasin, ettei soundeilla keikoilla ole mitään merkitystä.
msormune
03.04.2006 13:39:59
Kyllähän moni ajaa keikoillakin mallintavaa etusta suoraan tiskiin. Jos sitten meinaat ajaa etusta, jossa ei ole mallinnuksia linjassa tiskiin, niin en suosittele. Menee aika ruuvaamiseksi paikan päällä.
 
Semmoinen huono homma tuossa tietenkin tulee, että et voi pitää omaa vahvaria monitorinasi, vaan joudut monitoroinnin hoitamaan eri tavalla.

 
Kyllä jopa 120 euron Behringerin V-AMP:ista voi signaalin vetää suoraan laitteesta mikseriin ja omaan vahvistimeen yhtäaikaa, kahdella eri liittimellä ja esimerkiksi mikseriin menevään signaaliin saa mukaan kaiutinmallinnukset.
oiva tumpeloinen
03.04.2006 13:42:19
Kyllä jopa 120 euron Behringerin V-AMP:ista voi signaalin vetää suoraan laitteesta mikseriin ja omaan vahvistimeen yhtäaikaa, kahdella eri liittimellä ja esimerkiksi mikseriin menevään signaaliin saa mukaan kaiutinmallinnukset.
 
Tottahan toki voi, mutta käsittääkseni tässä haettiin vähän roudausystävällisempää settiä ts. sen oman vahvistimen voisi jättää kotiin. Silloin saattaa ilmetä yllättäviä ongelmia tuon haaroittamisen kanssa.
losli
03.04.2006 13:46:09 (muokattu 03.04.2006 13:47:46)
Joskus kauan sitten vedin muutaman cover-keikan POD II:lla ja meni kyllä yleisöön ihan mukavasti. Toisaalta en itse nauttinut niistä soundeista ja dynamiikan puutteesta, joka sillä setupilla oli. Pitäydy vaan siinä Marsussa. On huomattavasti rock-uskottavampikin ;)
 
Taidan pitäytyä. Täytyy vaan aina tasaisin väliajoin avata keskustelua jostain muista vaihtoehdoista, että voi sitten taas tyytyväisenä todeta että on se marsu vaan kiva kapistus. ;-)
 
Tuota suuntaavuuttaa kun sais parannettua. Tuossa kun taannoin kokeilin Engl:in ja Laneyn 4x12" kaappeja ja omaa marsuani rinnakkain, niin en voi sanoa että tuo soundi olisi säteillyt sen paremmin sivuille mistään muistakaan kaapeista.
 
Mites sun "custom-made" kaapissa on/oli tän suuntaavuuden kanssa? Harmi kun en aikanaan ehtinyt kokeilla tuota omalla nupillani.
JuSu
03.04.2006 14:06:45
Tuota suuntaavuuttaa kun sais parannettua
 
Mites tällainen...
 
http://www.webervst.com/blocker.html
 
Hinta muistaakseni n. 25 euroa/kpl Custom Shopissa. Vaihtoehtoisesti voit teipata etukankaaseen ristin elementin kohdalle. Aikalailla halvemmaksi tulee.
 
Itse teippasin ristit 4x12" -kaappini etukankaaseen, eikä ole huuhaata tuo. Soundi tuli paljon tasalaatuisemmaksi riippumatta siitä, missä seisoo.
 
JuSu
I'm afraid of the candle but live for the flame.
losli
03.04.2006 14:32:12 (muokattu 03.04.2006 14:32:26)
Mites tällainen...
 
http://www.webervst.com/blocker.html
 
Hinta muistaakseni n. 25 euroa/kpl Custom Shopissa. Vaihtoehtoisesti voit teipata etukankaaseen ristin elementin kohdalle. Aikalailla halvemmaksi tulee.
 
Itse teippasin ristit 4x12" -kaappini etukankaaseen, eikä ole huuhaata tuo. Soundi tuli paljon tasalaatuisemmaksi riippumatta siitä, missä seisoo.
 
JuSu

 
Jos tosiaan toimii niin on varmasti kokeilemisen arvoinen idea. Tosin tee-se-itse mies tekee varmasti tuollaiset joko teipistä tai jostain vanerin kappaleista.
Mrezzye
03.04.2006 16:11:55
 
 
Mites sun "custom-made" kaapissa on/oli tän suuntaavuuden kanssa? Harmi kun en aikanaan ehtinyt kokeilla tuota omalla nupillani.
 
Kyllä sekin valitettavasti tuuttaa vain eteenpäin, mutta sen se tekee hyvin ;)
Jos eläimiä ei ole tarkoitettu syötäväksi, niin miksi ihmeessä ne sitten on tehty ruoasta???

Aki
03.04.2006 20:04:21
 
 
4x12" on reilusti suuntaavampi kuin 1x12". Rinnakkaiset kaiuttimet lisäävät suuntausta. Eli vähemmän elementtejä ja teippiä elementin keskikohdalle ni johan leviää.
 
Mitä loslin kommentteihin tulee, eihän tuossa ole mitään poikkeuksellista, sulla oli vaan keikalla aivan liian iso kaappi. Yleensä 1x12" combo on keikalle erinomaisen sopivan kokoinen, joskus sekin hieman liian iso.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)