Kitarat: kitarakamat ›

Niin, eikös se Les Paul mallina ole Gibsonin rakentama herra Les Paulille? Eli Les Paul signature.
 
{beginning of nitpicking}
 
Ei oo Gibsonin rakentama nimikkomalli Les Paulille vaan miehen itsensä rakentama ja ensimmäiset ei ollut Gibsonille koska lafka hylkäsi miehen esittämän mallin liian futuristisena (oliko jo 40 luvun puolella). Täten ekat LEs Paulit ei olleet Gibsoneita, merkki kiinnostui tästä vasta kun huomasi mallin hyväksynnän. Mutta, nimikkomalli, joo...
 
{end of nitpicking}

{beginning of nitpicking}
 
Ei oo Gibsonin rakentama nimikkomalli Les Paulille vaan miehen itsensä rakentama ja ensimmäiset ei ollut Gibsonille koska lafka hylkäsi miehen esittämän mallin liian futuristisena (oliko jo 40 luvun puolella). Täten ekat LEs Paulit ei olleet Gibsoneita, merkki kiinnostui tästä vasta kun huomasi mallin hyväksynnän. Mutta, nimikkomalli, joo...
 
{end of nitpicking}
 
Hyvä tietopaketti, kiitos.

Nii tuntuu sikäli vähä hassulta nyt kun ajattelee sitä kun Gibsonilla on noita signature Les Pauleja enemmänkin. Vähä niikun jos olis Joe Satriani signature Ibanez Jem. Siis jos Satchi käyttäis Jemiä.
 
Eihän tuo olis täysin mahdotonta... Tässäpä huono esimerkki, Pete Townshend käyttää Fenderin Eric Clapton signatureja. http://www.nrk.no/img/498319.jpeg
 
Ja tossapa tietoa siitä: http://www.thewho.net/whotabs/equip-fender-ecstrat.htm
 
Nythän Gibson on tuottanut version Claptonin ES-335:sta, ehkäpä Pete hankkii sen seuraavaksi?
 
Edit: Ja pointtihan oli se että jopa suuret starat käyttää muiden signaturemalleja jos ne kerta on päteviä soittimia.

Edit: Ja pointtihan oli se että jopa suuret starat käyttää muiden signaturemalleja jos ne kerta on päteviä soittimia.
 
Nii i, starballa vaan tilanne on toinen :) Kyllä mäkin voisin hyviä nimikkomalleja käyttää, no prob. Silleen. Mut mun ajatukset jo pistinkin aiemmin, en jaksa toistaa niitä kun ei kai ole tarviskaan :)

{beginning of nitpicking}
 
Ei oo Gibsonin rakentama nimikkomalli Les Paulille vaan miehen itsensä rakentama ja ensimmäiset ei ollut Gibsonille koska lafka hylkäsi miehen esittämän mallin liian futuristisena (oliko jo 40 luvun puolella). Täten ekat LEs Paulit ei olleet Gibsoneita, merkki kiinnostui tästä vasta kun huomasi mallin hyväksynnän. Mutta, nimikkomalli, joo...
 
{end of nitpicking}
 
More nitpicking
 
Ei oo tuo malli Lester Polfusin vaan Theodore (Ted) McCartyn ja Giban poikien, mutta periaate oli Les-sedän. Siis oikeesti mallina se, mitä nyt kaikki LesPa:ksi nimittää..
Lesterillä oli se "The Log"- kitara jota se käytti näytillä Gibsonilla vuonna 1946 jolloin Maurice H.Berlin, silloinen pääjohtaja CMI:ssa, osoitti ovea Lesterille.
1951 kuitenkin Gibson otti yhteyttä Les Pauliin, ja vuodenvaihteessa 1951-1952 oli tuo McCartyn prototyyppi esitelty Les Paulille (ja Mary Fordille) ja valmistus alettu sekä sopimukset kirjoitettu.
Elikkä vaikka L.Paul keksi moniraitaäänityksen, flangerin ja paljon muuta, tuo tuttu kitaranmalli ei oo hänen käsialaansa.
 
Tarkennusta historiaan..
Nitpicking-mode off

No pirkule. Noinhan se tais olla. Kumarran ja nöyristelen : - )
 
Mutta perusideana kiva heittää kun joku äityy heitteleen "vaan Gibsonit on oikeita Les Pauleja" (mitä en oikeasti ota vakavasti), että "eihän ne edes meinanneet hyväksyä koko mallia" : -)

Mutta perusideana kiva heittää kun joku äityy heitteleen "vaan Gibsonit on oikeita Les Pauleja" (mitä en oikeasti ota vakavasti), että "eihän ne edes meinanneet hyväksyä koko mallia" : -)
 
No höh, mitkäs niit oikeita sitte on? Jotku näköispainokset jotka on tehty kaukana idässä... :)
Se on vähä kuule kun Rolex vastaan "rantaRolex"...Samaa näköö, eri vehjes... *virn*
 
Toki arvostan suuresti muitaki soitinvalmistajia, mutta siltikin.. Olis ees "muunnelma teemasta" kuten melko monella, ja aivahhyviäkin vieläpä..
 
Sitäpaitti ajat oli vähän erimoiset tuolloin, nelkötluvun loppupuolella. Hyvähän se on sitte ruveta "omin lupinensa" jotain klooneja tunkemaan markkinoille 30 vuotta myöhemmin, toisten tehtaitten. Olsivat itte kehitelleet...nii..
McCartyn virmasta tuli paljo muitakin kehitelmiä, joita ovat surutta kopsineet, mokomat. Mitää kehitys-dollareita eivät oo maksaneet, ruojat! Puhumattakaan että olis itte äijjä saanu jenin jeniä, ahneilta vinosilmiltä! Los Rockikselle vaan vissii maksavat, niist Loro-kitaroista!
 
(Ja tähän sarkasmivaroitus, osittain.. ;) )

Tokain "Les Paulit" on kaikki Love Rockeja.
 
Vai ovatko sittenkään...
 
http://www.flyingvintage.com/gcmag/graphics/THEAD.JPG

More nitpicking
 
Ei oo tuo malli Lester Polfusin vaan Theodore (Ted) McCartyn ja Giban poikien, mutta periaate oli Les-sedän. Siis oikeesti mallina se, mitä nyt kaikki LesPa:ksi nimittää..
Lesterillä oli se "The Log"- kitara jota se käytti näytillä Gibsonilla vuonna 1946 jolloin Maurice H.Berlin, silloinen pääjohtaja CMI:ssa, osoitti ovea Lesterille.
 
Ja eikös tuo "The Log" ollut Epiphonen puoliakustinen, mikä oli sahattu puoliksi ja laitettu väliin pölkky, mihin mikit oli kiinnitetty. Haukkuivat Gibsonilla tuon kitaran luudaksi mihin on kiinnitetty mikit.. :)

Oho! Onkohan tosiaan oikea! Tuntuu oudolta että Tokai kirjoittais siihen että Les Paul. Menee jo vähän liian pitkällä kopioinnissa.
 
Onhan noita:
 
http://members.lycos.co.uk/tokaiguitars/lespauls.htm
 
Ja sieltä esim:
http://members.lycos.co.uk/tokaiguitars/RebornLs60.htm
http://members.lycos.co.uk/tokaiguitars/Rebornoldtea.htm
http://members.lycos.co.uk/tokaiguitars/LPreborn.htm
 
Vuosilta 1978-80 ovat nuo mallit. Tommonen vanhempi Tokai kelpais kyl. Mahtaa olla arvoakin ihan tarpeeksi. Aito asia ennemmin sillä hinnalla.

No katos joo! Heh, kirjoittas nyt viel Gibsonin nimen siihe kans. Noi itse Tokai logotkin muistuttaa kanssa paljon alkuperäisten mallien logoja, kuten vanhoissa Tokain Fender Strat kopiossa Tokai logon sekotti helposti äkkiä katsomalla Fenderin logoon.
 
http://www.tokairegistry.com/tokai-info/tokai-fender.html

No, onhan noita Tokai Les Paulejakin sitten, ainakin tuo reborn sarja. Mut nykyiset mallit on ymmärtääkseni Love Rockeja. Ja mitä siihen nimen käyttämiseen tulee, niin valmistaahan Les Paul nimellä kitaroita lukuisa muukin laitevalmistaja kuin Gibson. Eikä Gibson ollut edes ensimmäinen Les Paulin (Lester Polfus) laitevalmistaja.
 
*Mun mielestä* kopio on tuote, joka on tarkoitukselle mahd pitkälle 1-1:een ulkonäöllisesti kopioitu tuote, joka siis pyritään tarkoituksella myymään ikään kuin vääränä. Väärennetty tuote. Mitä näihin japsi Tokain laatu Love Rockeihin ja 70 luvun LEs Pauleihin tulee, niin kukaan ei ole väittänyt tai luullut niitä Gibsoneiksi ja monet niistä ovat laadukkaampia kuin perus Gibsonit. Ohessa kolmosen aamu-tv:n juttu "aidoista kopioista". Kyllä niitäkin varmaan on länsimarkkinoilla, ainakin 2nd hand markkinoilla...
 
http://www.mtv3.fi/
-> netti-tv -> uutiset -> huomenta suomi -> 30.03.2006 Kun Andy McCoy kiinalaisessa kitarakaupassa kävi
 
Copy&paste Riffistä:
 
Gibson Les Paul
Kitaroiden kuningas
Teksti: Stefanos Hirvonen, kuvat: Katri Somerjoki, kiitoksia Kitarapajalle!
 
Gibson Les Paul, instituutio, kulttisoitin, jumalainen blues-instrumentti, progemiehen unelma, punk-soittajan paras kaveri ja mitä vielä. Katsastimme kitaroiden kuninkaan historian ja nykyisyyden.
Vuosi 1941, Kalamazoo, Michigan, USA. Toiverikas 25-vuotias nuorimies Lester William Polfus, joka on vaihtanut jostakin syystä nimensä Les Pauliksi, astelee päättäväisesti Yhdysvaltojen suurimman kielisoitinyrityksen Gibson Incorporationin ovesta sisälle kitarakotelo kädessään. Traditionaalinen Gibson mainostaa tekevänsä parhaita kielisoittimia, joita rahalla voi saada. Se on laajentanut yrityskuvaansa valmistamalla hienoja sähköisiä espanjalaisia kitaroita: Sähkökitara on vahvasti mukana mullistamassa swing-musiikkia uusimman primadonnansa Charlie Christianin kätösissä. Taitavana kitaristina Les Paul on oivaltanut välittömästi, mihin suuntaan maapallo on pyörimässä. Hän on tehnyt kokeiluja sähkökitaroiden kanssa ja todennut parhaan soinnin syntyvän kiinteäpuisesta rungosta. Gibsonin sähkökitarat ovat onttorunkoisia soittimia, jossa perinteelliseen orkesterikitaraan on lisätty pick up ja siinä kaikki. Les Paul on varma, että myös Gibsonin herroilla on käsitys tähän rakenteeseen liittyvistä vaaroista hallitsemattomine feedbackeineen, eli mikrofonin kiertoilmiöön. Hän tietää ratkaisun: Lankkupuinen runko ei elä omaa värisevää elämäänsä kielen värähdyksen sammuttua. Hänen soittimensa muodostuu puolen metrin pituisesta tukista, Gibsonin akustisesta kitarasta irrotetusta kaulasta, kahdesta orkesterikitaran rungon puolikkaasta (kosmeettisista syistä, jotta tämä Frankensteinin hirviö edes näyttäisi kitaralta) ja kahdesta itse suunnitellusta pick upista. Edes Jari Sarasvuo ei voisi olla oikeampi mies oikeammassa paikassa oikeampaan aikaan.
Kymmenen vuotta myöhemmin Les Paul kutsutaan samaan paikkaan. Viime kerralla Gibsonin herrat heittivät hänet pellolle ”sähköistetyn luudanvartensa” kera ivallisesti nauraen, mielitautilääkäreiden osoitteita syytäen. Nyt on maapallo silminnähden pyörähtänyt akselinsa ympäri: kalifornialaisen Leo Fenderin lankkurunkoinen sähkökitara, joka myöhemmin tunnetaan Telecaster-nimellä, on lyönyt itsensä perusteellisesti läpi country & western -kitaristien piirissä. Gibsonin sähköiset orkesterikitarat kiinnostavat vain jazz-kitaristeja, joita on kourallinen vaikeasti tajuttavan bebop-musiikin tekijöiden joukossa. Epätoivon ollessa pahimmillaan herrat muistivat hämärästi Les Paulin luudanvarsineen. Sitä paitsi tuo nuori mies oli sittemmin tehnyt joukon mitä mielenkiintoisimpia levyjä kammotuksellaan soittaen: Niissä totisesti oli aivan uusi ja hieno sointi.
 
Gibson Les Paul Model
Les Paulin ja Gibsonin yhteistyön kaunis hedelmä valmistui 1952. Kuluneen vuoden aikana osapuolet olivat päässeet suloiseen konsensukseen eräissä pienissä yksityiskohdissa. Gibsonille esimerkiksi ajatus kiinteärunkoisesta kitarasta herätti niin paljon mielikuvia vanhasta vihtahoususta, että se tahdikkaasti ehdotti Gibson -sanan poistamista kitaran lavasta. Les Paul innostui ajatuksesta ja ehdotti kitaran nimeämistä itsensä mukaan. Kun Gibson huomasi, kuinka jumalainen taideteos soittimesta lopultakin syntyi, ehdotti se tahdikkaasti Gibson -sanan lisäämistä kitaran lapaa: lopputuloksena syntyi Gibson Les Paul Model.
Les Paulin kuningasidea oli umpinainen mahonkipuinen, kaarevalla vaahterakannella varustettu runko. Mahonki antaa soittimelle lämpöä, pehmeyttä ja pitkää sointia eli sustainia; vaahtera toisaalta antaa kirkkautta, terävyyttä ja napakkuutta. Jo barokin ajan kitaranrakentajat hyödynsivät tämän tosiasian tietämystään rakentaen eri tarkoituksiin soveltuvia pehmeä- tai teräväsointisia instrumentteja. Les Paul oivalsi, että puolen tuuman vaahterakerros on yhtä tehokas kuin kokovaahterainen runko: ensimmäistä kertaa maailman historiassa oli siis mahdollista yhdistää nämä asiat. Paulin toivomuksesta vaahterakansi maalattiin kullanväriseksi: hänen mielestään kulta ja mahonki yhdessä tekivät kitarasta arvokkaan ja ainutlaatuisen näköisen.
Gibson puolestaan suunnitteli soittimen muodon. Perinteelliselle ja arvokkaalle yhtiölle oli hyvin tärkeää, että kitara olisi mahdollisimman paljon klassisen kitaran näköinen, soololovea lukuun ottamatta. Mahonkinen kaula oli samanlainen kuin Gibsonin, kaularaudalla ja eebenpuisella otelaudalla varustettu. Gibsonin perinteiden mukaan kaula liimattiin kiinni runkoon. Otelaudan asemamerkit olivat kruununmuotoisia. Kiristimet olivat parhaat mahdolliset niklatut Klusonit.
Alkuperäinen talla herätti keskustelua. Kitarassa oli ns. trapetsitalla: Se on kiinnitetty kitaran perälaitaan ja pysyy suorassa kielten ollessa paikoillaan ja vireessä. Les Paul halusi vetää kielet tallan päältä voidakseen dempata kämmensyrjällään kieliä. Gibsonin käsityksen mukaan kielet tulevat näin olemaan liian korkealla ja vetikin kielet tallan alta. Valitettavasti kielet tulivat näin vaikeasti soitettavaan asemaan ja kitaristit kammoksuivat ratkaisua. Tosiasiassa trapetsitalla - jota Gibson käytti paljon myös muissa malleissaan - oli erittäin epäkäytännöllinen konserttitilanteissa: Kielen katkettua kitara meni täysin epävireeseen. Vuonna 1953 siirryttiinkin runkoon kiinnitettyyn talla/kielenpidin yhdistelmään: kielten kulma säilyi kuitenkin edelleen samana.
Kitarassa oli kaksi yksikelasta mikrofonia, Gibson-kielellä rytmi- ja diskantti -pick upit. Näitä alkuperäisiä pick upeja kutsutaan meidän aikanamme P90- mikrofoneiksi tai ”saippuatangoiksi”.
Kummallakin mikrofonilla oli oma äänenvoimakkuus- ja äänenväri -säädin. Kolmiasentoinen mikrofonivalitsin (rytmi; molemmat; diskantti) sijoitettiin kaulan yläpuolelle. Kummankin mikrofonin ollessa päällä niiden keskinäistä suhdetta voitiin sekoittaa. Yhdellä volumella voidaan vaikuttaa koko kitaran äänenvoimakkuuteen. Les Paul sijoitti mikrofonit siten, että ne olisivat vapaan kielen harmonisten kvintti- tai oktaavikerrannaisten asemissa. Toisaalta hän ikäväkseen huomasi asemien vaihtavan paikkaa vasemman käden sormitusten mukaan ja omasta mielestään joutui tyytymään kompromisseihin. Tätä silmällä pitäen hän oletti kitaristien valitsevan mikrofonit ja sekoitukset käyttämiensä soittoasemien mukaan. Voiko idealismeille edes yrittää antaa rajoja?
 
Malleja uusia
Puskettuaan markkinoille neljän vuoden ajan kullanvärisiä Les Paul -kitaroita, joita myytiin näinä neitseellisinä sähkökitaravuosina kourallinen kuukausittain, Gibson päätti uudistua perusteellisesti ja puski markkinoille toisenkin kitaran, Gibson Les Paul Customin. Kitaran runko rakennettiin mahongista ja maalattiin kokomustaksi. Tästä kitaran lempinimi Black Beaty. Metalliosat olivat kullatut, kaulan asemamerkit muuttuivat isoiksi helmiäisistä tehdyiksi nelikulmioiksi ja muoviosat (säätimet, mikrofonien kuoret ja plektrasuoja) mustiksi. Otenauhat tehtiin hyvin mataliksi, sillä ajatuksena oli saada soittajalle tuntu nauhattomasta kitarasta. Tästä kitaran toinen lempinimi Fretless Wonder. Todellisuudessa useimmat kitaristit vierastivat ”nauhattomuuden” tuntua ja uusivat kitaroihinsa ”tavalliset” nauhat. Nerokkain uusi keksintö oli tässä soittimessa uusi Tune-o-matic -talla: ensimmäistä kertaa oli nyt mahdollista säätää kielten korkeuden lisäksi myös jokaisen kielen hienovirettä. Kielenpidin siirtyi tuuman päähän tallasta. Tämä tallarakenne on säilynyt sittemmin Les Paul -kitaroiden vakiovarusteena.
Seuraavana vuonna 1957 Bill Lawrence kehitti Gibsonin tehtaalla uuden ihmeellisen Humbucker-mikrofonin. Hän huomasi yhdistäessään kaksi yksikelasta yhdeksi kaksikelaiseksi mikrofoniksi saavansa aikaiseksi paksumman ja ennen kaikkea hurinattoman soinnin. Näitä originaaleja, käsittämättömän kaunissointisia mikrofoneja kutsutaan meidän aikanamme PAF-mikrofoneiksi. Vast’edes nämä mikrofonit tulivat Les Paul -kitaroihin vakiovarusteiksi.
Vuosina 1957-1961 Les Paul Standardin kullanvärinen kansi muutettiin sunburst-sävyiseksi: vaahteran kauniit loimut pääsivät näin paremmin oikeuksiinsa. Gibson uskoi kitaran näin myyvän paremmin. Les Paul Custom muuttui kolmimikrofoniseksi, ei välttämättä mustaksi ja normaalinauhaiseksi. Tässä mallissa säätimien toiminnat pysyivät samana kuin aiemmin, paitsi valitsimen keskiasento kytki päälle keski- ja talla -mikrofonit.
Vuonna 1961 Gibsonin johtaja Maurice Berlin totesi, että Les Paul -kitaroiden rakentaminen yhtiölle oli turhaa, tuloksetonta ja tappiollista toimintaa. Suunniteltiin uusi uljas Gibson SG -malli. Jälleen kerran Les Paul joutui poistumaan häviäjän kammottavaa pannatuomiota kannatellen yhtiön Gibsonin tiloista.

Ja mitä siihen nimen käyttämiseen tulee, niin valmistaahan Les Paul nimellä kitaroita lukuisa muukin laitevalmistaja kuin Gibson. Eikä Gibson ollut edes ensimmäinen Les Paulin (Lester Polfus) laitevalmistaja.
 
Varmaan joo, jotku kiinalaiset. Vrt.Rolex ja Adibas.. 8) Itse en kyllä tiedä muita kun luvallisen valmistajan, Gibsonin. Epiphonehan on Gibsonin rinnakkaismerkki. Japanin markkinoille tehtävät Orville on emoyhtiön oma brändi. Kaikki muut on rip-offeja ja feikki-kopioita.
Mihinkä perustuu toi "parempilaatuisuus" noitten Tookkaitten kohdalla? Johonkin olemattomaan hypeen?? Kopioita ne on, eikä mistään "maagisista ihmepuista" liimailtuja, sitäpaitsi niillä Reborneilla ei ollu mitään oikeutta käyttää Les Paulin nimeä. Silläpä niistä sitten suureksi pettymykseksi jouduttiin tekemään noita Loroja.
Toki, jos on ostanu tuollasen "parempilaatuisen" Tookkain, saa elää siinä uskossa kyllä mun puolesta, että "joo, tää nyt on vaan tää Tokai MUTTA se on parempi kuin YKSIKÄÄN oikee Gibson, sellasta en ostais kun ovat niin siivottoman kalliita, ja oikeesti Jimmy Page soittaaki Tookaita.."
Aina kevään korvalla ajaudutaan tähän "onko kopio parempi ku alkuperäinen"-juttuun, ja aina löytyy onnellista väkeä todistamaan puolesta ja vastaan... 8)

Pitää tosin muistaa, ettei se Gibson-nimi lavassa ole mikään autuaaksi tekevä juttu. Eiköhän se loppupeleissä ole kiinni siitä mikä omaa korvaa miellyttää eikä mitä muut ajattelevat.

Pitää tosin muistaa, ettei se Gibson-nimi lavassa ole mikään autuaaksi tekevä juttu.
 
Etenkin silloin kun siitä nimestä ei edes meinaa täydellisen epäonnistuneen helmiäislogoupotuksen takia saada selvää, kuten kaupan hyllyssä olleissa parissa hintahaitarin 2600-4000€ Gibsonissa oli.

Pitää tosin muistaa, ettei se Gibson-nimi lavassa ole mikään autuaaksi tekevä juttu. Eiköhän se loppupeleissä ole kiinni siitä mikä omaa korvaa miellyttää eikä mitä muut ajattelevat.
 
No nimen omaan näin. Eli miksi feikata sitte jollain "ala-arvosella kopiolla" jotain kilometrin päästä tunnistettavaa mallia... Jos se ei oo mitenkään autuaaksi tekevä, niin kannattaa katsella sitte jotain muunmallista keppiä... Paitsi jos sitten KUITENKIN sillä on merkitystä..ja autuaaksi tekevää tunnetta.. Eihän tuota yhtä "carbon copya" hämärässä erota siit oikeasta kovinkaan kaukaa.. ;)
Kuitenkin tuntuu, kun näitä lukee näitä postauksia, niin sitä jotenkin kuitenkin kiehtoo tuo ajaton malli.. sitten kun ei oo orkkikseen syystä tai toisesta saumoja, niin nillitetään, että "ihan paskojahan ne, ja tiäkkö, se 5000 euron malli, siinäkin oli se ruuvinkanta vähän koholla tms.." 8)

Etenkin silloin kun siitä nimestä ei edes meinaa täydellisen epäonnistuneen helmiäislogoupotuksen takia saada selvää, kuten kaupan hyllyssä olleissa parissa hintahaitarin 2600-4000€ Gibsonissa oli.
 
Juu, kyllä siirtokuvalla saa selkeemmin sen nimen.. ;)

Uusimmassa GuitarWorldissä vai oliko GuitarPlayerissä oli juttua noista alkuperäisiä Gibsoneita paremmista Tokai Les Pauleista. Muistaakseni samassa jutussa missä kerrottiin PRS:n single cuteista.

Taitaa olla tarpeen tähdentää paria asiaa.
 
Ei, minulla ei ole MITÄÄN Gibsonia vastaan. Ei, en luule, että Tokait olisivat kauttaaltaan parempia kuin Gibsonit. Tarkoitin, että jotkin Tokai Love Rock mallit ovat laadultaan ja viimeistelyltään parempia kuin jotkin Gibson Les Paul mallit. Kyse lienee yksilöistä ja niiden välisistä eroista sekä mm. laadunhallinnan eroavaisuuksista eri maiden välillä. Muuten laatutaso japski Love Rockilla on mielestäni (vain mielestäni, tuskin sitä on missään mitattu?) suurinpiirtein jenkki Les Paul tasoa. Ainakin ero Epiphonen E-Korea ja Kiina malleihin on varsin merkittävä.
 
Joitakin minun mielestäni hieman huonolla viimeistelyllä varustettuja Gibson Les Paul Standardeja on sattunut käsiin, kokeiltavaksi. Lähinnä juuri näitä ulkonäköseikkoja tarkoitan viimeistelyllä, tatsi ja säädöt oikeastaan musaliikkeen telineessä roikkuvilla on minun mielestäni aina vähän pielessä, merkistä riippumatta. En tästä huolimatta luule, että Gibson olisi huonolaatuinen valmsitaja, enemmänkin niin, ettei sekään sentään mikään jumalhahmo ole.
 
Itselläni on ollut Arian Les Paul, varhaiselta 80 luvulta. Tämän lisäksihän Les Paul mallia nimen omaan sillä nimellä on valmistanut moni kitaramerkki. 70-luvullahan näistä lisenssiasioista oli paljon meteliä ja Gibson oli ainoa jolla oikeus oli nimeä käyttää. Nyttemmin ei taideta Les Pauleja muilla pajoilla valmistaa juuri näistä oikeustaistoista johtuen (paitsi Epi, mikä on eri juttu kuten sanoitkin).
 
Lukaisin oman viestin jälkeenpäin ja se ei ehkä siitä välittynyt oikein, mutta näitä kiinalaisia KOPIOITA en missään mielessä puolusta, päinvasftoin, halusin näyttää esimerkin siitä mitä on KOPIO. Kommentilla siitä, että näitä saattaa liikkua käytettyjen markkinoilla länsimaissakin (suomi) tarkoitin, että pirulauta, olkaa varovaisia joku mulqvist saattaa koittaa myydä tällaista shceissea ehtana tavarana...
 
Gibson nimi lavassa ei todella tee ketään autuaaksi. Sen sijaan, joillekin tuntuu ennemminkin olevan ongelma se, että tätä kyseistä kitaramallia valmistetaan muidenkin toimesta, eri nimellä tosin. Mulle se ei ole ongelma, soitan itse Tokailla, taitojani vastaan aivan liian kalliillakin instrumentilla enkä milloinkaan sijoittaisi senttiäkään mihinkään istrumenttiin sen merkin vuoksi.
 
Hyvä kysymys on, miksi ei kehitetä ja valmisteta jotakin omaa kitaramallia ja tehdä siitä klassikkoa. No, montako klassikko sähkistä on kehitetty 50 luvun jälkeen? Me vanhat pierut ei taideta oikein innostua näistä jemeistä sun muista...