Yleistä keskustelua musiikista ›

Kyllä se oli 14 vuoden odotuksen jälkeen nähdä Trent Reznor. Muistan ajan, jolloin Nine Inch Nailsin levyjä sai etsiä kiven alta, underground-musiikkiliikkeistä, ja jo ensimmäisestä vinyylistä lähtien odotin Trentiä Suomeen.
 
Vihdoin: Provinssi 2005.
 
Täyttymys.
 
Oih.

Laukesin muunmuassa molemmilla Deep Purplen keikoilla.

Vanha mies soittamassa saksofonia Aleksanterinkadulla. Miellyttävä sää, ei minnekään kiire. Jäin kuuntelemaan pitkäksi aikaa. Lähtiessäni annoin taiteilijalle kaiken mitä vaan lompakostani löysin.

Oasis Valbyhallenissa 21.10.2005.

Se kun Lordi pääs Ateenaan.

Provinssissa 2001 menin katteleen tätä limp bizkitiä kun se sillonen festarilortto sen halus nähdä. Ei siinä. Oli niin surkee pändi että dumppasin sen rotkon, siirryin yleisömeressä hiukan väljemmille vesille ja kusin housuuni. Jäi mieleen. Limp bizkit sucks ass!

Ensimmäisiä hetkiä kun tutustuin progeen.
 
Jostain kuulin että Camel -nimistä bändiä oli kehuttu paljon, ja enköhän hankkinut käsiini
Camelin albumin Moonmadness. Levyltä biisi Song within a song soimaan ja tuli kyllä sellaset vibat, että ei oo ennen nähty. Sillon älysin, että tällaista musiikin pitää olla.

Eka kerta festareilla, AnkkaRock'99 ja Apulanta. Tai White Zombien Astro-creep 2000 ekaa kertaa. Tai istuin salaa "soittamassa" broidin kaverin kitaralla ja tajusin yhtäkkiä et biisithän menee sillee dyndyndyndyn eikä vaa näppäillä jotain satunnaisia kieliä vapaana. Tein heti viis punkbiisiä soittamalla E-kieltä.

Vanha mies soittamassa saksofonia Aleksanterinkadulla. Miellyttävä sää, ei minnekään kiire. Jäin kuuntelemaan pitkäksi aikaa. Lähtiessäni annoin taiteilijalle kaiken mitä vaan lompakostani löysin.
 
Hurskautta.
Näin se olla pitää.
Tekijöille palkka/hilut taskunpohjalta ja hodari kaupanpäälle.

Leopardikuvioiseen takkiin pukeutunut Keith Richards astelee lavalle ja räjäyttää "Satisfactionin" riffillä käyntiin the Rolling Stonesin Bridges to Babylon-kiertueen Helsingin konsertin kesällä 1998. Allekirjoittanut seisoo parinkymmenen metrin päässä lavan reunasta ja on mykistynyt.
 
Kuin myös mulla. Toi on ehkä lähimpänä uskonnollista kokemusta, mitä mulle on tapahtunut.
 
Stevie Wonderin Porin keikalla olin lavalla duunissa ja se tuntui myös aika hienolta.

Ensimmäinen muisto, mikä liittyy rock musiikkiin on se, että testailin lahjaksi samaani kasettisoitinta, ja ensimmäinen radiosta nauhoittamani kappale oli WASPin I Wanna Be Somebody. Se oli joskus 1983. Olisko ollut sitten rock radiosta nauhoitettu vai oliks Radio City ja Njassan Hevitaivas jo silloin kehissä? Sitä kasettia tuli kuunneltua pitkään ja hartaasti...
 
Viimeisimpiä todella liikuttavia hetkiä oli Globenissa, kun herra Professori (Neil Peart) aloitteli rumpusooloaan. Yleensä haukottelen rumpusoolojen ja kitarasoolojen aikana, mutta se oli vaan jotain niin mageeta ja kauan odotettua, että pakostihan siinä liikuttui. Itseasiassa se oli melkein koko konsertti samaa ekstaasitilaa.

Ensimmäinen vierailu Dragonherosin kotisivuilla.
http://www.angelfire.com/realm/dragonheros/index.htm

Ex-mieheni hautajaisissa kesällä 2003. Meidän piti tyttäreni kanssa laulaa Kai Chydeniuksen Unen Rumpu-sarjasta laulu Kehto. Itketti vain niin vietävästi. Mutta kun laulun aika tuli antoi joku meille voimia laulaa kappale ihan kohtuullisen hyvin. Hietaniemen siunauskappelin vasemmasta takanurkasta heijastui valoa ja jotenkin omituisesti voimaa. Ikinä en unohda sitä tunnetta, kun pystyikin surunsa keskellä laulamaan ihan kunnolla.

Heh, mitä ihmettä poikien opettaja tekee tossa kuvassa?
 
Pølse love base!