Musiikin teoria ja säveltäminen ›

US- soinnut perustuvat siihen perustavalaatuiseen havaintoon, että sointu soi konsonoivammin ja tasapainoisemmin (lue: perinteisemmin) kun sen lisäsävelet (9,11,13 ja niiden muunnesävelet) on sijoitettu ylärakenteeseen ja perusnelisoinnun sävelet alarakenteeseen. Tämä johtuu yläsävelsarjasta, mutta vain sillä edellytyksellä että soinnun asettelu on muuten suunnilleen terve.
 
Tästä huomiosta seuraa, että soittamalla vasuriin terssi, seiska ja perusääni (siis perusnelisoinnun tärkeimmät sävelet, voidaan oikean käden säveliä muuttamalla muuttaa soinnun väriä (eli lisäsäveliä) mutta säilyttää soinnun funktio samana.
 
Lisäksi lisäsävelillä on taipumus muodostaa terssipinoja (ts. soinnut ovat länsimaisessa musiikissa nk. tertiäärisiä). Tästä seuraa että esim. V-asteen soinnulla (tavallisin paikka jossa US- sointuja käytetään) voit oikean käden kolmisointua vaihtamalla värittää vallitsevaa harmoniaa ja samalla tuottaa luontevan ja OK:n kuuloista satsia.
 
esim.
 
lapussa seisoo kadenssi IIm7-V7b9 -IMaj7
 
Soittamalla V7b9 -soinnulle vasuriin nelisoinnun äänet ja oikeaan sopiva ylärakenne (esim. G7-soinnulle
E- duuri kolmisointu) saat helposti hallittua satsin siten että sinun ei tarvitse lähteä etsiskelemään erikseen yhtä b9-säveltä ja ruveta pohtimaan, miten sen saisi ujutettua satsiin luontevasti.
 
Toisaalta vaihtamalla oikeaan hanskaan Eb- duuri syntyy lisäsäveliksi b13 ja #9 vain OK:n kolmisointua vaihtamalla. Jos siis seuraavassa kadenssissa sinulta pyydetään G7 soinnulle näitä lisäsäveliä niin voit soittaa vasurin kuten edellä ja muuttaa vain oikeaa kättä. Toimivaa prima vista -keikalla ja tiukassa paikassa, eikö!!
Lisäksi voit jazz- musassa kompatessasi seurailla omalla soitollasi solistin soittamia lisäsäveliä tai värittää pitkään kestävää G7 sointua vaihtamalla ylärakennetta.

Sujuva US- soittaminen edellyttää kahta asiaa:
 
A) opettele vasuriin sopiva nelisointu- lähtökohta. Bändisoitossa tavallisimmin terssi ja seiska, koska kvintti on vain tiellä ja perusäänen soittaa basso.
 
B) opettelet löytämään haluamasi ylärakenteet oikeaan käteen kaikissa sävellajeissa. Tavallisimmin US-rakenteet ovat kolmisointuja tai kvarttipinoja
 
C) opettelet tietämään missä tilanteissa kannattaa mitäkin lisäsäveliä sointuun lisätä.
 
esim.
- kadenssissa V7- I, soitetaan V- asteelle yleensä lisäsäveliksi joka muuntamattomia lisäsäveliä (9, 11, 13), dominantti dim-asteikkoa (b9, #11, 13) tai Alt- asteikkoa (b9,#9,#11, b13)
- Sen sijaan jos V7 purkautuu jonnekin muualle, kannattaa ekaksi kokeilla ylärakennetta, jossa olisi lisäsäveliä 9,#11, 13.
Miksikö näin on? Siksi, että näin lisäsävelet purkautuvat johdonmukaisimmin ja loogisimmin. Kyse on siis yleisestä satsiopin osaamisesta.
 
Se millaiset ylärakenteet itsellesi rakennat näitä lisäsäveliä toteuttamaan, on aika samantekevää, ja kuuluu
persoonallisen itseilmaisun vapauksiin. US- soinnut ovat kuitenkin niin laajassa käytössä, niin että jos makusi
nyt ei kovin omituinen ole niin päädyt ratkaisuihin, joita joku jo pianistit käyttävät. Kuuntele siis levyjä... :)
Tärkeintähän on että itse vain tiedät, mitkä ylärakenteesi milloinkin tuottavat mitkäkin lisäsävelet
 
US sointujen ongelmia on kaksi:
 
A) ne kuulostavat helposti kirveellä veistetyiltä, varsinkin jos huolimattomasti tuplaa oikeassa kädessä samoja säveliä kuin vasurissa. Erityisesti septimin ja terssin tuplaus voi olla aika pahan kuuloinen
 
B) soittaessasi US sointuja menetät sen mahdollisuuden että sijoittaisit lisäsävelet soinnun ala- tai keskirakenteeseen, joka hyvässä satsissa lisää harmonisia mahdollisuuksia ja satsin kiinnostavuutta ainakin potenssiin kolme. Ks. esim. Bill Dobbins: a Creative approach to jazzpiano harmony / Advance-music
 
MrS