Yleistä keskustelua musiikista ›

Leopardikuvioiseen takkiin pukeutunut Keith Richards astelee lavalle ja räjäyttää "Satisfactionin" riffillä käyntiin the Rolling Stonesin Bridges to Babylon-kiertueen Helsingin konsertin kesällä 1998. Allekirjoittanut seisoo parinkymmenen metrin päässä lavan reunasta ja on mykistynyt.

Onhan noita muistoja, joskin kadehdin kyllä joitakin noita teidän kokemuksianne. Mutta jaetaanpa vaikka kolme ekaa jotka tulee mieleen, aikajärjestyksessä:
 
- Ensimmäinen oma keikka, lukion toisella luokalla, elikkäs jotain neljä ja puoli vuotta sitten. Me oltiin todennäköisesti aika perinteisen amatöörimäinen CMX-coverbändi (ja tämän voi todentaa keikkatallenteesta, jota yhä tulee silloin tällöin nostalgianpuuskassa katsottua), mutta hyvänen aika sitä energiaa joka yhtäkkiä syöksähti elimistöön kun Linnunhampaan ekat nuotit rävähti ilmoille! Selkein yksittäinen muisto tapahtumasta on se, että kolmannen nuotin kohdalla muistin että korvatulpat jäi ottamatta, mutta ei sen annettu meininkiä haitata.
 
- Ensimmäinen Kuusumun Profeetan keikka, joka tapahtui vähän ennen Sanansaattaja Oraakkeli Salamurha Hyökkäysvaunun ilmestymistä. Olin ennen keikkaa kuullut vain Kaappilevyä, mistä en ollut pitänyt, ja pidin bändiä muutenkin sellaisena hippeilyä että ei ollut minun makuuni se, ja niinpä otin varsin vastentahtoisesti vastaan mahdollisuuden lähteä kyseiselle keikalle, kun eräs tuttu jolle oli lippu varattuna ei päässytkään. Näin jälkikäteen ajatellen olisin halunnut nähdä oman ilmeeni, kun keikka ei pyörähtänytkään käyntiin hippeilyllä, vaan varsin jännällä heveilyllä Rankaisun Ylhäisen Ruhtinaan malliin. Huh huh! Ja myöhemmin samalla keikalla, kun heveilyyn sekoitettiin outoa jamittelua, joka ainakin minulle toi jotenkin mieleen 70-luvun King Crimsonin, olin erittäin, erittäin myyty. Kyseessä on edelleenkin paras kotimaisen artistin keikka mitä olen nähnyt. Ja Kaappilevykin on auennut sittemmin, tiedoksi vaan.
 
- Tästä on jo eräässä toisessa ketjussa mainittukin, mutta: viime syksynä, kun yleinen masennus ja sydänsurut vaivasivat levotonta mieltäni, päätin hetken mielijohteesta lähteä pitkästä aikaa yölliselle kävelyretkelle Jyväsjärven rantaan, ja matkamusiikiksi otin Circlen Forest -albumin. Se oli elämäni hienoin kävelyretki: tähtikirkas yö, hiljainen kaupunki jossa sen paremmin autot kuin tehtaatkaan eivät häirinneet äänettömyyttä, ja levy, joka osoittautui mahtavammaksi kuin luulinkaan. Ja se, kun seisahduin eräällä kohtaa sammuneen katulampun alle, katsoin ylöspäin ja näin tähtitaivaan paljon kirkkaampana kuin vielä äsken, ja kuulin kun Janne Westerlund lauloi "When I first met you"...se oli taikaa, ihan varmasti oli.
 
On kai noita muitakin, mutta tärkeimmät taitaa olla nuo. Hynnnnhmm, tulipas nostalginen olo taas.

Kuinka moni muuten oli todistamassa Massive Attackin keikkaa Provinssirockissa muutama vuosi sitten?
 
Tuo oli niitä harvoja poikkeuksia, kun festarikeikka onnistui vaikuttamaan, ja kunnolla vaikuttikin. Liiallinen ajattelu tosin olis voinut tuonkin audiovisuaalisen tykityksen pilata, mutta onneksi oli vastaanottavainen olo tuolloin, ja nollatoleranssi ko. festarin ajan takasi sen, että yhä muistan nuo hetket.

hmmm.. mahtavin kokemus on ollut vuonna 2005 heinäkuussa,piäsin möllistelemään Tanskan hurjaa ja vapaata meininkiä Roskilde Festareilla.hyvää musiikkia,kivoja ihmisiä,kuuma kesä ja ruohon tuoksu.. ei voisi parempaa pyytää..toivotaan että pääsis joskus toisenkin kerran sinne. ;>

Envyn keikka Yokohamassa. Musiikillisesti ja tunnelmaltaan (kuvittele täyteen ahdettu pikkuklubi täynnä päätä pienempiä japanilaisia hytkymässä musiikin tahdissa ympärilläsi, kaikilla hymy suupielissä) ehdottomasti mieluisin keikkamuistoni. Tähän, kun vielä lisätään, pieni juttutuokioni bändin erittäin sympaattisen oloisen kitaristin kanssa, sekä muutaman englanninkielentaitoisen fanin tapaaminen (itse asiassa jo ennen keikkaa) joiden kanssa päädyin jonnekin Japanin maaseudulle pikkukylään "jatkoille". Nukkumaan ei menty kuin vasta jonkun parinkymmenen tunnin kuluttua. Unohtumaton keikka ja sen jälkimainingit.

Rage against the machine 2000 Provinssirockissa. Kyseinen bändi lähenteli uskontoa minulle ja myös monille muille vihaisille teineille, ainakin niin saattoi yleisön järjettömästä energiasta päätellä. En ole koskaan ennen enkä jälkeen nähnyt päälavan yleisöä niin tiiviinä ja riehakkaana takariviin asti..
Kyseisestä keikasta meni noin 3 kuukautta, ja bändi hajosi.. No se oli sitä aikaa, kun aurat oli puusta ja naiset oli miehiä ..(?!?)

Taisipa olla ensimmäinen kerta kun kuuntelin Dream Theaterin Scenes From a Memoryra. Olin juuri ostanut levyn, olin yksin kotona, laitoin levyn sisään ja seuraavan reilun tunnin ajan kuuntelin vain äimistyneenä sitä musiikkia. Fiilis tuon jälkeen oli aika erikoinen, ja en varmasti enää koskaan pysty kokemaan tuollaista uudelleen. Floydin WYWH pääsi lähelle.

Kuinka moni muuten oli todistamassa Massive Attackin keikkaa Provinssirockissa muutama vuosi sitten?
 
Tuo oli niitä harvoja poikkeuksia, kun festarikeikka onnistui vaikuttamaan, ja kunnolla vaikuttikin. Liiallinen ajattelu tosin olis voinut tuonkin audiovisuaalisen tykityksen pilata, mutta onneksi oli vastaanottavainen olo tuolloin, ja nollatoleranssi ko. festarin ajan takasi sen, että yhä muistan nuo hetket.
 
Oli muuten paras keikka, mitä olen nähnyt tähänastisessa elämässäni. Olin kusta housuuni, kun Teardropin alku kajahti. Muutenkin semmoista orgastista tutinaa oli koko setin ajan havaittavissa (krapulalla ja viilentyvällä illalla oli tutinaan hyvin vähän, jos ollenkaan vaikutusta, muistaaksein).
 
Toinen mieleenpainunut hetki oli David Bowien keikka Provinssissa 2004. Ainoa harmittamaan jäänyt asia oli se, että encoret meni ihan ohi kun tuli kiire kotiin.

Kuinka moni muuten oli todistamassa Massive Attackin keikkaa Provinssirockissa muutama vuosi sitten?
 
Näin kyllä, ja oli hieno, muttei ikimuistoisin (olin humalassa).

Pink Floydin koko Echoesin kuunteleminen putkeen illalla hamarassa valossa on joka kerta jotain aivan jumalaista.

Sunnuntai aamuna seiskan jälkeen kävelen töistä kotiin ja kaupunki on täysin eloton. ipodis soi Matthew Ryanin Concussion. On pakko vaan pysähtyy sillalle ja kattella punertavaa taivasta tehtaiden piippujen yläpuolella. Oon täysin yksin maailmassa...
 
Oli olo kuinka paska vaan niin kun laitan U2sen live DVDn pyöriin (minkä tahansa niistä) niin homma alkaa pelittää.
 
Sääli että suurin osa ihmisistä ei saa tälläisiä voimakkaita fiiliksiä musiikista. Jengille musiikin pitää olla radio nova tai kiss fm. Sen pitää olla helppoo ettei siihen tarvitsis keskittyy ja laittaa kallista aikaa kun voi katsoa esimerkiksi Huumaa maikkarilta

Oli muuten paras keikka, mitä olen nähnyt tähänastisessa elämässäni. Olin kusta housuuni, kun jokaisen biisin alku kajahti. Muutenkin semmoista orgastista tutinaa oli koko setin ajan havaittavissa (olotilalla ja viilentyvällä illalla oli tutinaan hyvin paljon vaikutusta, muistaaksein).
 
Eiköhän tuo kerro kaikki. Jos musiikki onkin jumala, tulin uskoon viimeistään tuona iltana.

Minulla oli tapana sivariaikoina sulkeutua huoneeseeni viskipullon ja Devin Townsendin Terria sekä Ocean Machine levyjen kanssa. Sammutin valot, otin lasista hörpyn ja makoilin sängyllä nauttien siitä rennosta olosta. Erityisesti mieleen on jäänyt Things Beyong Things biisi ja sen alkulyriikat:
Once when I was young, I used to dream for hours and hours
I'd dream a world that wasn't small...
And I'd travel to a valley where under trees and earth
I'd set my girl...
...And I knelt down by her head
And lay roses in her hair and I kissed her gently...
But this is what you are
As the sun sets in my eyes I know...
 
Ai että tulee vieläkin kylmät väreet, kun noita kahta levyä kuuntelee pimeässä jotain miestä väkevämpää samalla nauttien. Se on minulle toistaiseksi se ylivoimaisesti paras rentoutumiskeino. Tämän verran tylsä tämä oma kokemus.

The Wall -elokuva ja AC/DC:n LIVE. Molemmat ensimmäisellä kerralla. Täydellistä.

Soitin huuliharppua kaupan kassalla ja sain ilmaisen tikkarin...

Eli haluaisin kuulla m.nettiläisten ikimuistoisia/hienoja/maailmaa muuttavia kokemuksia musiikin parissa.
 
Aha.
 
No, varmaan se kun avautui tuo sävellajien maailma.

The Shadows Helsingin jäähallissa viime vuoden huhtikuussa.Kakarasta asti oon rakastanut heidän musiikkiaan ja vihdoin pääsin todistamaan paikanpäälle miltä se kuulostaa kun homma tehdään täydellisesti!
Ensin hermostunutta odottelua ja yleisön hälinää sitten yleisvalaistus pois,kuulutus ja siinä he olivat:Miehet mustissaan,punaisine Fendereineen ja nostalginen hittiputki päälle yli 40 vuoden ajalta.Riders in the sky,Frightened City,Kon Tiki,Wonderful Land,Apache,Fbi,Peace Pipe jne...Täydellisen kuulaalla puhtaalla soundilla vedettynä,Kyllä se Hank-setä osaa ja kappaleiden välissä mukavaa jutustelua ja muistelua johon myös Bruce osallistui.
Ja keikan loppupuolella Brian veti uskomattoman rumpunumeron,ei jääny epäselväksi,miksi hän on niin monen rautalankarumpalin esikuva ja rumpalien yleensäkin.Myöskin oli merkille pantavaa,kuinka kauniilta ja täydelliseltä tuollainen puhtailla soundeilla vedetty soinnuilla tapahtuva komppaus voi olla,mutta Bruce Welchin lempinimihän onkin letkuranne!Ilta oli täydellinen ,kyllä siitä kelpasi kävellä hotelli Pasilaan nukkumaan.

Yks muisto huvittaa kun nyt sitä ajattelen. Pikkunappulana oltiin kaverin kanssa seuraamassa paikallista jääkiekko-ottelua. Ulkojäällä luonnollisesti, ei ollut hallia täälläpäin silloin vielä ;)
Väliajalla rämähti kovaäänisistä soimaan KISS:n Heavens on Fire, silloin uunituore sinkku. Oli sen verran mieleenpainuva kokemus molemmille, että jälkeenpäin jonkinmoinen Kiss-fanius on ollut pysyvää :D
Kyseessä oli ihan ekoja kertoja kun kuuli rokkia ISOLLA!
 
Tän jälkeen kohtapuoliin nähtiin Zero Ninen keikka liikuntahallilla, josta seurauksena aiheutui liikuttavan hyvät fiilarit reilu vuosi sitten kun Zero Ninea kuulin livenä pitkästä-pitkästä aikaa. White Lines veti niskavillat ylös ja tipat
silmäkulmiin, ei voi mitään.
 
Kaikkea sitä..hehe..

Metallica jäähallissa vuonna 96. Fanipojan eka kunnon keikka ja heti mentiin katsomaan suurta idolia.
 
Paukut, pommit, täpötäysi jäähalli, Creeping Death, lisää paukkuja ja pommeja, One.
 
Hurmio.