Kitarat: soittaminen ›

Mitään en kadu. Katse suunnataan eteenpäin ja jossittelulle en sijaa anna. Kyllähän se ihmisluonto on semmonen että jokaisen on tehtävä omat virheet.

Alkaisin heti tiluttaa niin nopeasti kuin mahdollista. Reenailisin sweeppejä sun muuta "hyödyllistä"... :)

Olisin noudattanut Bruce Leen neuvoa 'Be like water, go with the flow' tjsp. eli
keskittynyt enemmän niihin asioihin, jotka tuntuivat jo alkujaan tulevan luonnostaan
helpommin ja haaskannut vähemmän aikaa asioihin joiden opettelu tuntui tervan
juonnilta. Olisi kannattanut myös satsata parempaan kitaraan ja vahvistimeen paljon
varhemmin.
En koskaan käynyt tunneilla. Bändeissä soitin lähes alusta asti ja siitä on
ehdottomasti ollut korvaamatonta hyötyä, vaikken nyt olekaan muutamaan vuoteen
bändissä soittanut. Teorian opettelu kannatti myös ehdottomasti, mutta skaalojen
sahaamiseen käytin turhan paljon aikaa, nyt keskittyisin harmoniaan ja sointuihin.

Jos "kuvitellaan", että jossakin nyhjöttää vast`ikään kitaran soiton saloihin uppoutumaan ruvennut räkänokka.. Mikä neuvoksi hänelle?
 
Kaikki ovat varmaankin aina silloin tällöin miettineet tyyliin: "miksen mä perhana treenaillut tätä ja tätä juttua jo ihan alusta asti, oli hölmöä keskittyä liikaa siihen jne..". Mitä nämä jutut joita olisi "pitänyt" treenata jo alusta asti useimmiten teillä ovat?
 
Eli jos saisit laatia aloittelijalle harjoitus ohjelman, miltä se näyttäisi, noin suunnilleen? Ohjelman tavoitteena kehittyä monipuoliseksi ja groovaavaksi kitaristiksi. Harjoittelua keskimäärin 2 tuntia päivässä, vähintään 5 kertaa viikossa. Tämä siis puhdasta tekniikka treeniä, muu soitto sitten lisäksi.
 
Kukaan ei varmaan vielä arvannut kehen tässä viitataan.. Taustoista sen verran, että ikää ja kokemusta toisen instrumentin parista on sen verran, että harjoittelun ei tarvitse koko ajan olla niin kovin kivaa. Kärsivällisyyttä ja kokemuksen tuomaa uskoa "parempaan huomiseen" löytyy kohtuullisen hyvin. Teoriapuoli on pienellä virkistyksellä suht hyvin hanskassa, rytmipuoli oikeinkin hyvin.
 
Kiitokset!
 
Hanki paras mahdollinen opettaja.

...soittaisin rumpuja.

Metronomi.!
 
Mä sanoisin että metronomi + *äänitys* ... eli mahdollisuus kuunnella kriittisellä korvalla, keskittyen siihen mitä tuli oikeasti soitettua. Ja ainakin omalla kohdalla tulee usein petyttyä. Nykyään se on kohtalaisen helppoa, eli päästy pitkälle c-kasetti nauhureista. Ite oon ratkaissut tuonLexiconin G2:n kanssa jossa metronomin ja delayn (max 20s.) saa kivasti ja monella tavalla synkkaan.

Opettelisin harjoittelemaan aluksi tarpeeksi hitaalla temmolla(tekniset jutut, soolot, jne.). Parin vuoden soittelun jälkeen olen huomannut, että muuten simppelit jutut ei meinaa taittua millään, jos ne on alunperin yrittänyt räpeltää liian kovalla temmolla. Noiden tekniikkavirheiden korjaaminen jälkeenpäin vie kymmenen kertaa enemmän panostusta verrattuna siihen, jos ne olisi alunperin opetellut kunnolla.
 
Olen samaa mieltä. Itse olen panostanut tähän siten, että olen ihan sitkeästi treenannut kaikkein kliseisimpiä rokki- ja blueskuvioita, sillä suurin osa siitä musiikista, mitä soitan, perustuu kuitenkin noiden samojen iän ikuisten kaavojen pieniin variaatioihin.
 
Helpottaa siis huomattavasti uuden opettelemista, kun katsoo vaan suunnilleen, miten soolo menee ja sitten lisää mausteet eli pieniä muutoksia omasta päästään lennosta. Tietysti tässä pitää olle perustekniikka sitten kunnossa.
 
Sama pätee myös powertabin kanssa opetteluun: Ei niitä sooloja tarvii opetella nuotilleen oikein vaikka ne olisikin näytöllä valmiina. Tätä tuntuu puristien olevan vaikea ymmärtää.

Jos saisin aloittaa uudestaan en tekisi mitään toisin.

oho)

Jos nyt yhden täsmäkysymyksenkin tähän heittäisi, niin skaalojen keskinäisestä priorisoinnista: Millä skaaloilla olisi mielestänne järkevintä aloittaa, siten että niistä saisi oikeasti jotain konkreettistakin irti ja niin että tietysti tukevat myös sointujen muodostamiseen totuttelua jne. Nyt on (yllätys yllätys) blues skaala tapetilla, lisäksi on vähän flirttailtu penta-, ja duuriskaalojen kanssa.
 
No, ensin vaikka pentatonisesta kaikki viisi otetta, niin että homman holdaa sitten koko kaulalta. Eli harjoittelet vaikka aina eri päivinä yhtä otetta ja sitten ne yhdistät, ei siinä ainakaan alustavasti niin kauaan pitäisi mennä.
 
Yhtenä otteena käytetyimmät ovat sitten varmaan Duuri- ja molliasteikot, jotka moodeissa vastaavat Joonista ja aiolista moodia (luonnollinen molli). Näistä on tietysti hyötyä sointujen muodostamisessa, sillä noin suunnilleenhan niitä sointuja voi ottaa ottamalla niitä nuotteja eri asteikoista terssien välein.
 
Yksi modaaliskeskeinen tapa harjoitella moodeja on juuri opetella aina moodi ja siihen sopiva pohjasointu (johon kenties hieman variaatioita) ja sitten fiilistellä tuon soinnun päälle vähän yleisesti kyseistä moodia ja sen tunnelmaa. Eli seuraavaksi tärkeysjärjestyksessä minun mielestäni tulevat nuo normaalit moodien rimpsun rampsut. Tämä senkin takia, että kun ne on opeteltu ja laitettu oikeaan järjestykseen niin osaa soittaa sitten juuri esimerkiksi duuriskaalaa koko kaulan pituudelta, mikä olisi aina tietysti suotavaa.
 
Näitä voi sitten toki opetella samalla kun opettelee muita asioita, en tiedä onko näiden pikaopettelusta niin hyötyä, uhraa sen vartin tai puolituntia päivässä moodeilla leikkimiseen ja vaihtaa moodia vaikka kerran viikossa, niin kyllä siitä jotain jää käteen. Samallahan noi toimii tekniikkatreeninä.
 
Jos sitten listaan noita omia kehnommalle jääneitä, niin yksi aivan keskeinen on tuo nuottien sujuva lukeminen. Siitä olisi monessakin tilanteessa ja asiassa hyötyä. Yleinen kitaristien vamma kai tämä nuotinluvun kehno harjaantuneisuus.
 
Aikanaan on tullut tuota sointujenmuodostusta opeteltua ihan kiitettävästi, mihin olenkin ihan tyytyväinen.
 
Toinen minkä soisi aina olevan kovasti harjaantunut on sävelkorva. Nykyisellään juttujen blokkailu (vai plokkailu?) on kuitenkin suhteellisen aikaavievää puuhaa.
 
Rytmitajuani (ja yleistä timeä) pidän itselläni edes jokseenkin kohtuullisena, jotain kenties edes osaan jotenkin.