Tuottaminen ja sovittaminen ›

Keskiarvosta - eli ihan saatanan lujalla. Itse en tehnyt analyysiä, vaan linkki löytyi Brad Blackwoodin masterointifoorumilta. Etsin sen heti kun saavat paikan päivityksiltä taas pystyyn..

No huhhuh. Tuo mainostamani Abduktiokin pääsi vain johonkin -5 dB paikkeille. HuippuRMS:t tosin viisteli siellä -1dB kohdalla.

Dimmu Borgirin tällä levyllä jossa on jousiorkesterijuttuja ei ollut niinkään särötetty ja limitoitu lyttyyn, vaan kompressoitu todella amatöörimäisesti totaaliseksi pumppaushelvetiksi. Tekee mahdottoman kuunnella.
 
Olen tuumannut että teen johonkin rojektiin ihan kiusallani semmoisen normaalin tanakaksi kompressoidun soundin, mutta ajan sen -16db tasoille, ja sitten täräytänkin jossain vaiheessa päin näköä -0:aa. Toinen ajatus oli äänittää klassisen musakin koulukunnan mukaan jotain erilaista musiikkia.

Joka tapauksessa paska juttu, sillä ei oikein viitsisi uutta soitintakaan ostaa, mutta jos uutta materiaalia haluaa kuunnella niin on kait se sitten pakko. Vai onko tämä joku laitevalmistajien salajuoni soitinmarkkinoiden kasvattamiseksi?
 
Ei se uuden soittimen vaihtamienen auta, sillä uusissa sitä vasta huonoja onkin...pitää katsoa kunnolla minkä uuden ostaa.

Tulipa tässä taas säätäessä mieleen, että kiinnostaisi tietää, mikä on omasta mielestänne (omissa tuotoksissanne, ei ameriikan hittimusiikissa) järkevä keskiarvo-RMS:n yläraja? Toki riippuu aina hirveästi biisistä/genrestä, mutta
 
IMO -10 dB potkii vielä jokseenkin järkevästi, -9 alkaa olla jo vaaravyöhykettä. Ja tämä lähinnä kikkelihevin kannalta, kun sitä eniten väsäilen :)

järkevä keskiarvo-RMS:n yläraja?
 
Kuten sanoit, riippuu täysin genrestä ja biisistä/miksauksesta. Jotain miksauksia vain saa länättyä vaikka kuinka, eikä kuulosta ihan kauhealta. Usein ne miksaukset ovat vieläpä niitä, jotka eivät ole valmiiksi pötkössä vaan niissä on balanssi kaikin puolin kunnossa ja tarpeeksi tilaa tehdä töitä.
 
IMO -10 dB potkii vielä jokseenkin järkevästi, -9 alkaa olla jo vaaravyöhykettä.
 
Inhoan yleistyksiä, enkä juuri koskaan katsele RMS-arvoja, mutta kyllä -10dB on sellaisilla perushyvillä miksauksilla vielä jollain tapaa järkevän kuuloista. -9dB.. Riippuu taas niin paljon kaikesta. Silloin jos tarve on pistää tavara kunnolla läjään niin nuo RMS-arvot toimivat täällä lähinnä siten, että kun aletaan mennä yksinumeroisten arvojen puolelle niin pitää pohtia, onko tässä mitään järkeä. :)

Joo ja mulla käy vielä monesti niin, että ne on esim. hutaisemalla bändin sisäiseen käyttöön tehdyt nauhoitteet niitä, joita eniten kestää maksimoida vahingoitta :)

Tama Rip Rowanin kirjoittama artikkeli on taallakin varmaan jossain vaiheessa pullahtanut esille, mutta pistan sen nyt tahan kuitenkin. Kyse on siis Rushin 2002 julkaisemasta Vapor Trails -levysta ja sen vertaitumisesta kyseisen bandin aikaisempiin tuotoksiin.
 
Linkki: http://www.prorec.com/prorec/articl … es/8A133F52D0FD71AB86256C2E005DAF1C
 
Kyseinen levy on makaillut hyllyssani nyt sen nelja vuotta ja olen sita aika-ajoin kuunnellutkin. Muistan kuitenkin erinomaisen hyvin minkalainen ihmetys siita seurasi, kun levyn pistin ensimmaista kertaa cd-soittimeeni. Rushin soundi oli taysin erilainen kuin yhdellakaan aikaisemmalla levylla. Veljen kanssa sitten ihmeteltiin pitkaan, etta mikahan tassa on vikana - kunnes tuo artikkeli tuli vastaan. Levyahan ei nimittain vain yksinkertaisesti tallainen Rush-friikki voi kuunnella useampaa kertaa putkeen, ihme on itseasiassa jos selviaa lapi edes kertasoitosta.
 
Vika siis ei todellakaan ollut levyn biiseissa (mukana on suoranaisia helmia), eika varsinaisissa soundeissa (joissa on omasta mielestani pyritty raaempaan, bandin alkutaipaleen kaltaisiin soundeihin), ei soitossa (vitsi! ;-), vaan tuossa kamalassa tuotannossa joka tekee levyn lahes taysin kuuntelukelvottomaksi bandin muun tavaran ystavalle.

Ne Johnny Cashin coverlevyt rutisee kans aika hemmetisti. Harmittaa.

Ne Johnny Cashin coverlevyt rutisee kans aika hemmetisti. Harmittaa.
 
Ne on juu aika lytyssä ja säröllä.. samoin se Norah Jonesin Feels Like Home menee ikävästi muroille aika monessa kohtaa.

Mun mielestä totaalisärö sopii tosi huonosti Bloc Partyn Banquet biisiin...
Kai se on sitten kuitenkin on hyvä juttu???
 
Youtubessa oikeestaan paremman kuuloinen kun aivot asentaa avi-tilaan!

Hmm. Luin koko ketjun, enkä ymmärtänyt sanaakaan siitä, mistä puhutaan. Mutta huomioni kiinnittyi siihen, että itse en ole koskaan kiinnittänyt mitään huomiota mihinkään täällä mainittuihin asioihin. Säröihin, cd-soitinten eroihin ja sellaisiin. Korkeintaan olen kuunnellut soundin kirkkautta, tai puhtautta, koska aor-kirkkaus ei minua ole koskaan kiinnostanut. Miellyttävyyttä korvalle.
Pelkään, että edessäni on Pandoran lipas. Yritän ymmärtää mistä puhutte, ja kohta kaikki muuttuu käsittämättömäksi studiohelvetiksi. Hieman sama asia, kuin joskus aikanaan, kun alkoi ensin tajuta soittimista jotain, pikkuhiljaa vireydestä, stemmoista ja soitinten soundeista. Mitä hienompia asioita musiikista alkoi erottaa, sitä vaikeammaksi ison kuvan hahmottaminen muuttui.
Kuinkahan erilaista olisi kuunnella musiikkia taas sillä korvalla, kun ei ollut ensimmäistäkään sointua ottanut kitaralla, soittanut rumpukomppia (saati yrittänyt saada sitä groovaamaan) tai huomannut että laulaessa pitää yrittää osua johonkin kummalliseen nuottiin? Onhan näitä ihmisiä, jotka musiikkia kuunnellessaan yrittivät erottaa, millähän kitaraa tuo vetää, mikä pedaali sillä on välissä, ja josko erottaisin vielä ylä-äänistä notta minkälaiset putket sen Peaveyssä on.
 
Perverssit!
 
-Jemo
 
edit: Lainasin pari päivää takaperin Oasiksen Standing on the Soulder of Giants -levyn. Sitä ei pysty kuuntelemaan puoltaväliä pidemmälle, koska jatkuva hälinä yläpäässä, kaikkien mahdollisten hukkataajuuksien yhtäaikainen tulva ja Gallagherien egot estävät täydellisesti kuuntelunautinnon. Enkä ole ihan varma, missä järjestyksessä nuo asiat esiintyvät.

Hyvä Jemo, älä mietikään liikaa näitä juttuja. Yritä säilyttää "neitseellisyys" musiikin kuuntelussa. Elämä on paljon helpompaa ja antoisampaa siten. Oikeasti.

Onhan näitä ihmisiä, jotka musiikkia kuunnellessaan yrittivät erottaa, millähän kitaraa tuo vetää, mikä pedaali sillä on välissä, ja josko erottaisin vielä ylä-äänistä notta minkälaiset putket sen Peaveyssä on.
 
Tunnustan. Mut kyllä tostakin pääsee eroon pikkuhiljaa.
 
Jos työvammasta kärsivä musiikkityöläinen kaipaa taide-elämyksiä, katsokoon leffoja. Tai lukekoon kirjoja.

Kuinkahan erilaista olisi kuunnella musiikkia taas sillä korvalla, kun ei ollut ensimmäistäkään sointua ottanut kitaralla, soittanut rumpukomppia (saati yrittänyt saada sitä groovaamaan) tai huomannut että laulaessa pitää yrittää osua johonkin kummalliseen nuottiin?
 
Luultavasti aika samanlaiselta jos meikäläinen menis kattoon jotain nykytaidetta ja ihmettelis että onks nää roiskeet jotain taidetta muka.

Jos työvammasta kärsivä musiikkityöläinen kaipaa taide-elämyksiä, katsokoon leffoja.
 
Schwarzeneggerin Commando. Täydellinen taide-elämys!

Schwarzeneggerin Commando. Täydellinen taide-elämys!
 
Tai John Candy ja Steve Martin "Vauhdilla Chicagoon"-leffassa. Tulee joskus joulupyhinä aina Yleltä. Ihan kurko.

Uudet kajarit ja OK Computer soi. Säröyttäähän vaikka 7. "biisi" fitter happier laulun kohdalla? Vai olisiko joku pörisevä syna synkassa laulun kanssa? Ettei vain kuule omiaan tai kajarit säröydy vittumaisuuttaan (Behkun 2030A).

Uudet kajarit ja OK Computer soi. Säröyttäähän vaikka 7. "biisi" fitter happier laulun kohdalla? Vai olisiko joku pörisevä syna synkassa laulun kanssa? Ettei vain kuule omiaan tai kajarit säröydy vittumaisuuttaan (Behkun 2030A).
 
Öö, B-tuotteisiin en ota kantaa, mut 7. biisissähän ei ole laulua vaan teksti on tuotettu Macin puhegeneraattorilla. Soundi on säröllä, mut ei klippaa (ks. http://img404.imageshack.us/img404/4581/fitterhg5.jpg) kun taas esim seuraava raita on vedetty ihan tappiin (http://img513.imageshack.us/img513/7576/electioneeringoe2.jpg).