Etno, proge, latin ›

A Change of Seasons on paras. Scenes on toiseksi paras. Sitten tulee Awake. Muut ei olekkaan sitten niin erikoisia, vaikka kyllä kaikilta levyilta pari hyvää biisiä löytyy.

Kyllä se on Scenes From A Memory.
 
Minulle tuo levy oli ilmestyessään kauhea pettymys. Ei yhtään mieleenjäävää juttua koko levyllä. 6DOIT tuntuikin ilmestyessään ehkä paremmalle kuin mitä oikeasti onkaan, koska petrasi tuosta edeltäjästään roimasti.

Huono levy on tuo, yksikään melodia saatika biisi ei mieleen jäänyt. Kyllä se tämän uusimman pohjanoteerauksen silti päihittää.
 
Voi helvetti. Scenes on yksi parhaista levyistä ikinä! Tämä on siis yleinen mielipide, ei pelkästään minun.

Voi helvetti. Scenes on yksi parhaista levyistä ikinä! Tämä on siis yleinen mielipide, ei pelkästään minun.
 
Yleinen mielipide että Scenes on yksi parhaista levyistä ikinä? Mitenkä olet tämän "yleisen" mielipiteen mitannut? Vai tarkoititko kuitenkin DT-fanittajien keskuudessa yleinen mielipide? M.A.Numminenhan on joskus tokaissut, että suuren yleisön musiikkimakua ei koskaan voi tarpeeksi aliarvioida.
 
Minusta Scenes on todella tylsä ja sävellyksellisesti mitäänsanomaton levy, ihan sama mitä muut ajattelevat. Välityö FII- ja 6DOIT-levyjen välissä.

Yleinen mielipide että Scenes on yksi parhaista levyistä ikinä? Mitenkä olet tämän "yleisen" mielipiteen mitannut? Vai tarkoititko kuitenkin DT-fanittajien keskuudessa yleinen mielipide?
 
Lähinnä progemetallin fanien keskuudessa. Scenes on oikeasti paras progemetallilevy ikinä. Kaikki ei välttämättä pidä, mutta ainakin progressiivisen metallin ystäville tuo levy on "pakollinen".

Lähinnä progemetallin fanien keskuudessa. Scenes on oikeasti paras progemetallilevy ikinä. Kaikki ei välttämättä pidä, mutta ainakin progressiivisen metallin ystäville tuo levy on "pakollinen".
 
Kyllä minä monestakin progemetallilevystä tykkään, mutta en tuosta.
Eniten mua kaiketi levyssä ärsytti se, että joka toisessa biisissä lainaillaan alkuperäisen Metropolisin melodioita ja riffejä. Ekalla kuuntelulla se oli ihan hauskaa, mutta sen jälkeen tajusin että levyn kaikki hyvät jutut ovatkin juuri vanhan kierrätystä.

Lähinnä progemetallin fanien keskuudessa. Scenes on oikeasti paras progemetallilevy ikinä. Kaikki ei välttämättä pidä, mutta ainakin progressiivisen metallin ystäville tuo levy on "pakollinen".
 
Joo no onhan tää totta sinällään että melkein suurin osa sanoo Scenes From A Memoryn kysyttäessä hyviä/loistavia progemetallilevyjä. Jokaisella on kuitenkin oma mielipide, mutta mun mielipide on että SFAM on sekä paras progemetallilevy, että myös paras koskaan tehty levy.

Scenes From A Memoryssa on ainakin typerät ne "ohjeet". Hyvin vähän olen levyä kuunnellut, mutta nuo syövät mielenkiintoa inhasti. Miten mahtavat fanit suhtautua näihin?

Scenes From A Memoryssa on ainakin typerät ne "ohjeet". Hyvin vähän olen levyä kuunnellut, mutta nuo syövät mielenkiintoa inhasti. Miten mahtavat fanit suhtautua näihin?
 
Positiivisesti.

Aloittelin tuossa kuuntelemaan kyseistä lättyä vuosien jälkeen, josko mielipide olisi muuttunut ja korville hyökkäsi ensimmäisenä karsea tuotanto. Miten nuo rummut ja varsinkin pellit on voitu sössiä noin perseelleen?
 
Overturesta en tykännyt edelleenkään siksi, että se kierrättää vain kymmenen vuotta vanhoja melodioita uudestaan mutta se ensimmäinen laulettu viisu oli yllättävänkin toimiva. Kai tuo pitää sitten kokonaan pyöräyttää.

Edelleenkin: Metropolis 2000 - Scenes from a Memory on tehty Metropolis part I:n jatko-osaksi; lainaukset ovat tarkoituksellisia/revisited-henkisiä.
 
SFAM on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle omalta osaltani, koska en ole vielä löytänyt tarpeeksi aikaa syventyäkseni kunnollisesti itse kokonaisuuteen. Sen verran, mitä olen ehtinyt kuunnella, olen kyllä pitänyt; levy ei vain ole vielä "auennut" vähäisten kuuntelukertojen takia.
 
SDOIT:ilta itselle iski eniten The Great Debate mahtavasti kasvavalla introllaan. Itse SDOIT kuuluu myös suuriin suosikkeihini, kuten myös Glass Prison, mutta viimeisin "kolahdus" levyltä on tullut Disappear:ista; äänimaailma on vain jotenkin.. jotain..
 
Tällä hetkellä kuuntelun alla on FII, joka on kyllä ollut omalla tavallaan virkistävää aiemmin kuuntelemieni DT:iden ohessa (kronologisesti: I&W, Awake, SDOIT, COS, SFAM, TOT, Octavarium, FII). Erityisesti Peruvian Skies (!!), Hollow Years ja New Millenium ovat iskeneet kovaa.
 
Poiketakseni DT:n pohjimmaiseen kiistelyyn, pidän itse sekä Rudessin että Mooren panoksista DT:n tuotantoon hyvin paljon omilla tavoillaan. Miekkosten musiikilliset "tunnelmat" kulkevat kohtalaisen erilaisia polkuja, mutta en ole kyennyt vetämään rajaa suuntaan tahi toiseen, kumman kädenjälki tuotoksissa olisi ollut parempaa tai huonompaa; molemmat ovat mahtavia! Sherinianin panos DT:ssä ei kuitenkaan ole mielestäni aivan yltänyt edellämainittujen tasolle, vaikkakin hyvältähän sekin kuulostaa.

Edelleenkin: Metropolis 2000 - Scenes from a Memory on tehty Metropolis part I:n jatko-osaksi; lainaukset ovat tarkoituksellisia/revisited-henkisiä.
 
Luulisin, että kaikki tuon ovat ymmärtäneet. Levyn nimikinhän on Metropolis pt II.
 
SDOIT:ilta itselle iski eniten The Great Debate mahtavasti kasvavalla introllaan. Itse SDOIT kuuluu myös suuriin suosikkeihini, kuten myös Glass Prison, mutta viimeisin "kolahdus" levyltä on tullut Disappear:ista; äänimaailma on vain jotenkin.. jotain..
 
The Great Debate ja Disappear ovat myös omat suosikkini kyseiseltä levyltä.
 
Tällä hetkellä kuuntelun alla on FII, joka on kyllä ollut omalla tavallaan virkistävää aiemmin kuuntelemieni DT:iden ohessa (kronologisesti: I&W, Awake, SDOIT, COS, SFAM, TOT, Octavarium, FII). Erityisesti Peruvian Skies (!!), Hollow Years ja New Millenium ovat iskeneet kovaa.
 
Tuon levyn Lines in the Sand on mielestäni kenties DT:n paras yksittäinen biisi Space-Dye Vestin ohella. Kyseinen viisu on harvinainen bändin tuotannossa siinä mielessä, että siinä on oikeasti Meininkiä. Varsinkin kertosäkeessä, jossa King's X-vokalisti tuo vielä mukavaa rosoisuutta mukaan. Ja tärkeintä on tietenkin, että sävellys toimii alusta loppuun, huolimatta biisin pituudesta.

Minulle tuo levy oli ilmestyessään kauhea pettymys. Ei yhtään mieleenjäävää juttua koko levyllä. 6DOIT tuntuikin ilmestyessään ehkä paremmalle kuin mitä oikeasti onkaan, koska petrasi tuosta edeltäjästään roimasti.
 
Mulle kävi vähän samalla tavalla. En kyllä sentään sanoisi, ettei levyltä löydy yhtään mieleenjäävää juttua, mutta tylsä levy yhtä kaikki. 6 Degreesin ykköslätty sen sijaan toimi ja toimii yhä pirun hyvin. Munsta=)

Mulle taas Scenes From A Memory kolahti todella kovaa. Siinä kun oli onnistuttu yhdistelemään heavyä ja poppista tarpeeksi melenkiintoisesti progressiivisellä twistillä. Kuulosti ihan sille DT:lle jota Images & Words oli ja Jordan Rudes kuulosti uskomattoman hyvältä Derek Sheridianin jälkeen.. Mutta mitenkäs sitten kävikään Six Degreesin jälkeen? Nuo pari uusinta levyä, varsinkin toi Octavarium on ihan kummallisia. Kuulostaa kyllä DT:lle, mutta jotenkin liian teennäiselle. Sama pätee Train Of Thoughtiin. Oikeastaan paras julkaisu DT:ltä pitkään aikaan on ollut tämä uusin liveDVD.

Sanompa vaan että 90-luku on parhautta.
 
Nojoo, onhan DT:n taso laskenut. Ei se kuitenkaan tarkoita ettei tämän vuosituhanteen puolella tehdyt levyt olisi mitenkään huonoja. Scenes parhaimpana ja Octavarium toiseksi parhaimpana. Heti I&W:n jälkeen.
 
Onko muuten kukaan samaa mieltä, että Octavarium olisi DT:n parhaimmistoa?
 
Ja pitääpä tuo Change of Seasons ostaa... kun niin hehkutettu on.

Ja pitääpä tuo Change of Seasons ostaa... kun niin hehkutettu on.
 
Niin... Biisi on mielettömään hyvä mutta siinähän ei muita DT:n omia olekaan. Kaksi Viimeistä Coveria minusta ihan hyviä. Led Zeppeliniä ja Medley. Eltonit ja purplet kuulostavat vähän ikävältä.
Change of seasons -biisi ei heti auennut mutta kyllä se minusta on kevyesti DT:n paras

Onko muuten kukaan samaa mieltä, että Octavarium olisi DT:n parhaimmistoa?
 
Itse sanoisin että se on kolmenneksi paras DT levy. Kyllä se on siis parhaimmistoa.
Vain I&W, Awake on yltänyt tätä paremmaksi. Toisaalta edellä mainittujen levyjen ja Octavariumin välillä on silti tapahtunut roima tason pudotus. Metropolis Pt2 on se neljänneksi mieluisin ja tämän jälkeen COS kunnes näiden levyjen jälkeen DT ei enää ole yllättänyt. Joka tapauksessa suosikki yhtyeitäni.

Onko muuten kukaan samaa mieltä, että Octavarium olisi DT:n parhaimmistoa?
 
Itse sanoisin että se on kolmenneksi paras DT levy. Kyllä se on siis parhaimmistoa.
Vain I&W, Awake on yltänyt tätä paremmaksi. Toisaalta edellä mainittujen levyjen ja Octavariumin välillä on silti tapahtunut roima tason pudotus. Metropolis Pt2 on se neljänneksi mieluisin ja tämän jälkeen COS kunnes näiden levyjen jälkeen DT ei enää ole yllättänyt. Joka tapauksessa suosikki yhtyeitäni.
 
Minusta DT on pysynyt hyvin monipuolisena bändinä ja tehnyt progemetalli-konseptin sisällä monennäköistä materiaalia.Ehkä akustinen levy voisi olla se seuraava juttu :) tai vaikka akustisen livekeikan äänitys, joita kyllä varmasti Bootleg markkinoilla on liikkeellä hurjasti.
Ainut mikä risoo tällä hetkellä on tuo Petruccin kitaransoitto ,josta puuttuu semmone coolius,värikkyys ja pieni improvisaatio hakuisuus. Ainakin kun katsoo tuota Budokan-DVD:n soolottelua niin tulee pakosti ikävä sitä petruccia ,joka soittelee siinä omalla Rock Disciplinellä aivan uskomattoman hienosti ja tunnelmallisesti.

Onko muuten kukaan samaa mieltä, että Octavarium olisi DT:n parhaimmistoa?
 
Minä olen. Levyllä on mielestäni vain yksi huono biisi: 'The Answer Lies Within', joten ei todellakaan ole mielestäni huonosta levystä kyse. Arvosanana antaisin 4œ/5, ja sijoittaisin DTn levyistä kuudenneksi. Voi siis päätellä että pidän DTn tuotannosta ja paljon ;)
 
Oma DT top5:
 
1. SFaM
2. Awake
3. I&W
4. 6DOIT
5. ToT