Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Voi pop-älykön angstin määrää ja mittaa!
 
Ilkka "ilkkamattila" Mattila tilittää uusimmassa Nyt-liitteessä raskaan musiikin ylivaltaa ja -tarjontaa! Pop-intelligentin elämä on vaikeaa, kun jopa Provinssissa ainoastaan The Ark on ulkomaisista bändeistä jotain muuta kuin "sitä kamalaa raskasta heviä".
 
Mieleen tulee Jone Nikulan Rauta-aika -kirjasta jonkun Spine-heebon toteama siitä, että pop-medialle olisi huomattavasti siistimpää jos ulkomailla nightwishien ja bodomien sijasta menestyisi vaikkapa pikkunäppärä The Crash. Asia tuntui jossain vaiheessa vakavalta liioittelulta, mutta siinä tuntuu olevan todellakin vinha perä.
 
Mattilan purkaus noudattelee Nytin musiikkitoimituksen valitsemaa linjaa, joka kertoo kansalle mikä on kulloinkin tutustumisen arvoista ja mikä ei. Lehtihän arvostelee pääsääntöisesti diibadaabaa, mitä kansa ei osta eikä myöskään kuuntele. Okei, on siellä joitain poikkeuksia, mutta linja on tämä.
 
Sama suuntaus vaivaa kyllä muitakin viestimiä. Joku The Mew soittaa tajunnanpäräyttävän keikan Kultsalla ja kirjaimet ovat kissankokoiset. Kun taas esimerkiksi Maiden käy Suomessa sekoittamassa areenallisia kerrallaan, niin kommentit ovat hirtehisiä.
 
Voisi kysyä, että kannattaako korvaansa lotkauttaa. No ei välttämättä, mutta pienen hymähdyksen tämä pop-hiiren piipitus voi perustellusti aiheuttaa ja siitä kannattaa myös nautta. Tämä on vastaavaa kuin maamme kukkean jalkapallokulttuurin puolella kiemurtelevat Burberry- ja Gant -paitaiset "casual-lädit", joiden mielestä on väärin kannatettu jos on pelipaita päällä ja seuran lippis päässä.
 
Jos ylitarjonta pakahduttaa Mattilan kaltaisia esimerkiksi nyt vaikkapa siellä Provinssissa eikä pittiin huvita heittäytyä, niin käy ottamassa Ilkka vaikkapa bisse siellä bäkkärillä ja harmittele tämän katajaisen kansan auttamattoman junttia musiikkimakua.
 
Metal up your ass!
 
:-)

Olipa hyvä kirjoitus! Onko todellakin näin? Vaikka raskas musiikki onkin nyt pinnalla, jotenkin tuntuu siltä, ettei mitään minua kiinnostavia bändejä ole julkisivulla. Mutta entä sitten? Metal up your ass vaan!

Minä olen pakotettu antamaan kirjoutuksellesi plussan. Ole hyvä! +

ihan naseva kirjoitus. mutta en osaa sanoa mitä mieltä olla siitä.

yhellä englanninkielisellä keskustelupalstalla jossa olen jäsenenä se admin sanoi että "Finland, the most metal country in the world".
Tämä olisi erittäin hieno "virallisempi" tittleli :D

Thanks mate!
 
Jatkan vielä hieman. Tässä lainauksia kirjoituksesta.
 
"...metalli tuntuu levittäytyvän kaikkialle ja vähitellen kuihduttaa alleen muut rockin alalajit..."
 
Kirjoittajalla on selvästi taipumusta melodramaattisuuteen. Sinällään itse ajatus kuullostaa miellyttävältä:-)
 
"Ongelman kanssa voi toki elää, mutta toivottavasti kukaan ei enää väitä tarjoavansa metallilla vaihtoehtoa "kaupallisen" musiikin pakkosyötölle.
 
Eli siis "älkää tulko tänne meidän marginaalia sotkemaan". Kaiken kaikkiaan tämä menee nyt sellaisen whinetyksen piikkiin, että en tiedä millainen metallurgi ketjuineen on etuillut ohi Mattilan Siwassa.
 
Raskas musiikki on ollut Suomessa aina kuunneltua. Jopa niinä aikoina, jolloin mediat ovat pitäneet sen kuun pimeällä puolella heavyrieskat ovat täällä myyneet ja bändit ovat keikkailleet täysille saleille. Mistään uudesta asiasta ei suinkaan ole kysymys. Se, että media on ottanut raskaan musiikin sivuilleen ja lähetyksiinsä on kaksiteräinen miekka. Onhan se tietysti hieman kornia kun kohta kaikenmaailman Gorgorothien laulajat esittelevät vaatekaappejaan akkainlehdissä ja nuorisomuotia myyvissä putiikeissa on kaupan AC/DC:n tai Maidenin retropaitoja.
 
Sinällään tässä voi Mattilaa lohduttaa, sillä että kyllä tämä hype ohi menee, mutta ei sekään metallia mihinkään tapa.
 
Ai niin, yksi lainaus tekstistä:
 
"Ensi kesän ainoa festivaali, jonka pääesiintyjät soittavat muuta kuin metallia tai raskasta rockia on Porin Jazz..."
 
Niin, hyvä valinta esimerkiksi. Onhan Pori Jazz kohta maailman ainoa jazz-festivaali, jonka pääesiintyjät ovat jotain muuta kuin jazzia.
 
Nää on näitä, nää on näitä...

Asiapitoista tekstiä. Kyllähän se joo ihmetyttää, kun tämmöstä tää on;
Suomessa tehdään nykyään niin hyvää heviä, että paria poikkeusta lukuunottamatta KAIKKI tämän hetken omat suosikkimetalbändit on kotimaisia. Silti suomalaiset eivät tunnu kehtaavan myöntää sitä. Se on niin perkeleen vaikeata myöntää, kun ollaan hyvä jossain sellaisessa asiassa, mikä nyt ei aivan mainstream juttu ole. Mielummin hehkutetaan juuri vaikka The Crashia, jonka tuoreimman levyn osti peräti kolme pohjalaista, kun samanaikaisesti vaikkapa Mokoma herättää laulukielestä huolimatta kiinnostusta aina Ämöriikkaa myöten...
 
+ sulle hyvästä kirjotuksesta :)

Lehtihän arvostelee pääsääntöisesti diibadaabaa, mitä kansa ei osta eikä myöskään kuuntele. Okei, on siellä joitain poikkeuksia, mutta linja on tämä.
 
Sama suuntaus vaivaa kyllä muitakin viestimiä. Joku The Mew soittaa tajunnanpäräyttävän keikan Kultsalla ja kirjaimet ovat kissankokoiset. Kun taas esimerkiksi Maiden käy Suomessa sekoittamassa areenallisia kerrallaan, niin kommentit ovat hirtehisiä.
 
Ottamatta kantaa Nyt-lehteen, Mewiin tai Maideniin, niin onhan kansa myös hyvin usein "väärässä". Hyvä vaan että joku hehkuttaa niitäkin joita ns. suuri yleisö ei ole vielä löytänyt.
 
Samahan se on elokuvienkin puolella. Kansa vaeltaa satatuhatpäisenä katsomaan jotain umpipaskaa jatko-osaa vaikka se saa kriitikoilta 1 tai 2 tähteä, mutta turhan harva eksyy vaikka nyt "Broken Flowersia" katsomaan. Mutta vielä vähemmän niitä olisi jos ei se ärsyttävä kulttuuriälykkö olisi sitä kissankokoisin kirjaimin hehkuttanut.

- mokailin -

Tietyltä kantilta ihan aiheellista krittiikkiä. Ei ole pakko olla ihan v*tun ug, mutta kyllä metallin terä on alkanut ruostumaan viime vuosina. Suurin merkki tästä on juurikin sen maassamme saavuttama "koko kansan musiikin" asema. Massat halajavat tylsää jynkytystä ja sitä massat myös saavat.

Tietyltä kantilta ihan aiheellista krittiikkiä. Ei ole pakko olla ihan v*tun ug, mutta kyllä metallin terä on alkanut ruostumaan viime vuosina. Suurin merkki tästä on juurikin sen maassamme saavuttama "koko kansan musiikin" asema. Massat halajavat tylsää jynkytystä ja sitä massat myös saavat.
 
Totta, plussaa tuli erittäin ytimekkäästä tärkeästä pointista.
 
Samahan se on elokuvienkin puolella. Kansa vaeltaa satatuhatpäisenä katsomaan jotain umpipaskaa jatko-osaa vaikka se saa kriitikoilta 1 tai 2 tähteä, mutta turhan harva eksyy vaikka nyt "Broken Flowersia" katsomaan. Mutta vielä vähemmän niitä olisi jos ei se ärsyttävä kulttuuriälykkö olisi sitä kissankokoisin kirjaimin hehkuttanut.
 
Offtopikiksi menee, mutta usein ne elokuvat ovat juuri parhaita, mitkä saavat kriitikoilta sen 1-2 tähteä. Useat kriitikot ovat itseään parempina pitäviä tekotaiteellisia kusipäitä, jotka eivät vaan voi myöntää että myös toimintaleffat ovat hyviä, vaan antavat vaan täydet pisteet jollekin "hemmetin kiinnostavalle" dokumentille, mikä käsittelee vanhaa mummoa ja hänen elämänkaartansa, tai jotain muuta überkiinnostavaa skeidaa.

Vaikka kirjoitus alkujaan ärsyttikin, pienen pohdiskelun ja sulattelun jälkeen huomasin kuitenkin, että Mattila taitaakin olla hyvin lähellä totuutta.

Tietyltä kantilta ihan aiheellista krittiikkiä. Ei ole pakko olla ihan v*tun ug, mutta kyllä metallin terä on alkanut ruostumaan viime vuosina. Suurin merkki tästä on juurikin sen maassamme saavuttama "koko kansan musiikin" asema. Massat halajavat tylsää jynkytystä ja sitä massat myös saavat.
 
En tiedä siitä ruostumisesta. Mielestäni metsikköön mennään siinä vaiheessa jos musiikin tärkeimmäksi ominaisuudeksi muodostuu se, miten underground tai mainstream se on. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia, oli se undergroundia tai mainstreamia. Kyllähän esim. Mokoman uusi plätty on hemmetin hyvä ja on siinäkin mielessä poikkeuksellinen että siitä löytyy sanomaa enemmän kuin mitä keskiverto kahvimainos sisältää. Siitä oppia pritneille ja peipipeipeille - samaten monille kevyemmän popin taitajille. Ja onhan suomalaisessa metalliskenessä paljon muutakin kuin tylsää jynkytystä...

"...metalli tuntuu levittäytyvän kaikkialle ja vähitellen kuihduttaa alleen muut rockin alalajit..."
 
Kirjoittajalla on selvästi taipumusta melodramaattisuuteen. Sinällään itse ajatus kuullostaa miellyttävältä:-)
 
Kylhän muutenkin musiikki tuppaa aina menemään aalloittain. 90-luvun puolivälissä kun kaikki tuntuivat veivaavan punkkia tai brittirokkia, niin aika moni tuntemani metallipää valitti, että kuinka saa olla aikalailla yksin musansa kanssa.

90-luvun puolivälissä kun kaikki tuntuivat veivaavan punkkia tai brittirokkia
 
Mahtavaa että ne ajat on takanapäin. Ja hienoa ettei Crashin tapainen musa saa enempää julkisuutta, ihan tarpeeksi siitä joutuu kärsimään jo listasoittoradioiden tuubaputkessa (nämä radiothan eivät muuten metallia soita kuin kerran viikossa erikoisohjelmissa).
 
Jos ihmiset tekevät "ihan kivaa" musiikkia, pitäisi ymmärtää että sitä kuuntelee ihmiset joiden mielestä se on "ihan kivaa" ja niistä on "ihan kiva" kuulla se piisi joskus radiossa tai "ihan kiva" nähdä artisti kerran kesässä telkkarissa. Nämä "ihan kivat" ihmiset eivät ole aktiivisia musiikkimedian kuluttajia, eivätkä lähde rokkivestareille hakeutumaan lavan eteen. Täysin luonnollista ettei heitä myös erityisemmin myöskään huomioida tarjonnassa.

Kyllähän Metallican pojatkin muistaakseni vähän jossain vaiheessa vinkui kun kaikki alkoi kuunnella niiden musan sijasta grungea. Sieltäpä ne taas sitten kuitenkin ponnisti.
 
Musta tää on ihan mukavaa että kerrankin voi katsoa niitä festareita ja todeta että onpas paljon hyviä esiintyjiä. Ja lisäksi Suomesta tulee muutakin musaa mikä menestyy, mutta ei niin näkyvästi kuten joku Husky Resque tai Nu-Spirit Helsinki. Ne kun on vaan niin UG ettei niistä välitetät. Tai joku Kimmo Pohjonen jonka David Bowie pyysi henk.koht. omille festareilleen soittamaan...

Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että metalli "valtavirtaistuu", mutta monesti havaittu ongelma on se, että jos musiikille on selkeät markkinat, ei vaivauduta enää yrittämään. Kun katsoo jotain nykypäivän poppareita, niin huomaa efektin. Christina Aguileran tuottaja tietää, että levy myy joka tapauksessa paljon, joten levyn ei edes tarvitse olla maailmaa mullistava. Hyvä sen pitää olla, mutta mitään uutta ei vaivauduta keksimään, koska se ei ole tarpeellista. Jos taas pitää ponnistaa oppositiosta, niin silloin pitää oikeasti yrittää enemmän (vrt. jos Bjarne Kallis oikeasti haluaisi presidentiksi hallitsevan sijaan), jolloin tulos on selkeästi parempi. Mielestäni hyvää musiikkia voi tehdä kahdella tavalla; tekemällä jotain uutta tai tekemällä vanhaa paremmin kuin edelliset.
 
Offtopikiksi menee, mutta usein ne elokuvat ovat juuri parhaita, mitkä saavat kriitikoilta sen 1-2 tähteä. Useat kriitikot ovat itseään parempina pitäviä tekotaiteellisia kusipäitä, jotka eivät vaan voi myöntää että myös toimintaleffat ovat hyviä, vaan antavat vaan täydet pisteet jollekin "hemmetin kiinnostavalle" dokumentille, mikä käsittelee vanhaa mummoa ja hänen elämänkaartansa, tai jotain muuta überkiinnostavaa skeidaa.
 
En ole samaa mieltä. Sen jälkeen kun on nähnyt koko Steven Seagalin tuotannon ja kasan paskoja jatko-osia (vrt XxX2), ei jaksa enää kiinnostua uusimmista. Yhäkin, jopa toimintaskenessä pitää tehdä jotain uutta (Sin City) tai jotain paremmin (Gladiator), jotta leffa olisi tuore = hyvä. Paskaa ja juonetonta toimintaa ei katso erkkikään.
Malliesimerkkejä loistavista elokuvista, joita kukaan ei varmasti käynyt katsomassa, on Sideways, Broken Flowers ja The Big White. Jos tyytyy vähään, on tuomittu vajoamaan keskinkertaisuuteen. Amen.
 
PS. Vaikka en läheskään aina ole samaa mieltä kriitikoiden kanssa, ymmärrän heidän (paitsi Tapani Maskulan, pala helvetissä) pointtinsa täysin. Mieti, jos sinun pitäisi katsoa ammatiksesi leffoja, jaksaisitko kiinnostua sadannesta Terminator goes low on money-kopiosta?

Hyvää keskustelua ja arvokkaita pointteja!
 
Jos musiikin luontainen evoluutio karsii heikoimpia pois (joita levy-yhtiöt ovat glooryhuntanneet listoilleen), niin onko se tappio? Minusta ei! Se on totta, että julkaisukynnyksen yli on päässyt viime aikoina myös aika heikkoa musiikkia metallimusiikin sisällä, mutta se on sinällään toisarvoinen pointti.
 
Mitä tähän Mattilan esiintuomaan "ylitarjontaan", niin voidaanko ylitarjonnasta ja vyörytyksestä puhua metallin osalta, jos esimerkisi radio ja tv jättävät metallimusiikin monipuolisen esilletuonnin kokonaan väliin. Okei, jos joku City soittaa Enter Sandmanin, niin en minä sitä nyt juuri metallikulttuurin ylläpitämisenä pidä. Cityn linja nyt muutenkin on aika pseudorock, joka koostuu yliturvallisista valinnoista.
 
Itseasiassa minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tämä tietty hössötys hieman tästä rauhoittuu.
 
Kuten täällä joku muukin mainitsi, niin allekirjoittaneenkin levyostoksista valtaosa on tänä päivänä kotimaista metallia. Kuten esimerkiksi tällä viikolla ilmestyvä Manitoun "Deadlock" (mainosMAINOS!!!:-).
 
Jatketaan keskustelua...

Ehkäpä näillä herroilla, jotka valittavat, on pelko siitä, että kukaan muunmaalainen ei enää usko Suomesta löytyvän muuta musiikkia kuin sitä hewy medallia, mikä tarkoittaisi sitä, että aika monen poppirokkarin haaveilut suuresta suomalaispoppisbändin maailmanvalloituksesta kariutuisivat. Ja kovia sellaisia täältä kuitenkin löytyy, kuten esimerkiksi tuo jo mainittu The Crash.
 
Hassu homma tässä on kuitenkin se, että nyt kun tuo metalli on sitä kansanmusiikkia, niin miksi ihmeessä sitä ei näy sitten mediassa niin paljon. MTV, Voice, YleX... Eipä niiden soittolistoissa juuri metallia ole. Esimerkiksi tämä YleX:n soittolista ( http://www.yle.fi/ylex/index.php?id=23 ) ei tainnut juuri muuta metallia sisältää kuin Mokoman yhden kappaleen (vilkaisin vain nopeasti, joten saattoi jäädä jotain huomaamatta).