Muusikoiden.net
28.03.2024
 
Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kemopetrol
1 2 3
Skebameizi
10.03.2006 15:48:32
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kemopetrol-albumin julkaisupäivä lähestyy
- ensimmäinen single PLANET kaupoissa 8. maaliskuuta
 
Kemopetrol aktivoituu kevään 2006 aikana vahvempana ja valmiimpana kuin koskaan. PLANET-single johdattaa linnunrataa hipovin, suurin soundein kohti 29.3. julkaistavaa TELEPORT-albumia.

www.kemopetrol.org
 
Näin siis kemo-leirissä. Edellinen levy Play For Me ei enää kolissut minulle samalla tavalla kuin edeltäjänsä Everything's Fine ja Slowed Down. Odotukset uuden albumin tiimoilta ovat korkealla, mitä olen nyt joitain pätkiä kuullut.
 
Eli mietteitä uudesta singlestä/levystä ja Kemopetrolista yleensä.
 
Miksi siirtää huomiseksi se minkä voi tehdä ylihuomenna?
Walrus
10.03.2006 16:04:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eka levy oli hyvä mutta toinen olikin jo sitten mitä puuduttavinta ja tylsää musaa. Sinkkubiisiäkin kuunnellessa meinas tulla uni jo ennen ekaa kertsiä.
 
Well - The house is a rockin' Don't bother knockin' Yeah - The house is a rockin' Don't bother come on in
carlos
10.03.2006 18:21:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eka levy oli jees, toka levy kolahti erittäin kovaa! Play for me:ta en jaksanu paljo paskaakaan kuunnella.. En voi sanoa odottavani uutta levyä innoissani, mutta mielenkiinnolla kylläkin.
 
I can't hide but I can run for miles.
Milkop
10.03.2006 18:46:57
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eka levy on melkoisen hyvä, muita en ole paria biisiä lukuunottamatta kuullut.
 
lurkki
10.03.2006 20:19:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ettei nyt vain kävisi niin että parasta tässä uudessa levyssä on sen nimi...
 
Planet-single ei toiminut mun kohdalla, melkoisen väsynyttä jo, harmi on se.
 
"...Vanhoja piuhoja, liittimet päissä. Ties missä kolvi hukassa on..."
Skebameizi
13.03.2006 18:05:26 (muokattu 13.03.2006 18:47:20)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Planetin voi kuulla täällä: http://www.myspace.com/kemopetrolband
 
Perkele, sehän toimii! Kunnon irstasta kasaripoppia :D Toivottavasti koko Teleport on yhtä tarttuvaa matskua...
 
Miksi siirtää huomiseksi se minkä voi tehdä ylihuomenna?
jani 0.
18.03.2006 22:09:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Planetin voi kuulla täällä: http://www.myspace.com/kemopetrolband
 
Perkele, sehän toimii! Kunnon irstasta kasaripoppia :D Toivottavasti koko Teleport on yhtä tarttuvaa matskua...

Samaa mieltä Planetista! Ei ollut lainkaan väsynyttä - päinvastoin. Muista biiseistä sen verran, että Myspacen lisäksi bändin .com-saitilla näytti olevan jotain videopätkiä studio ja harjoittelusessioista jotka kyllä lupailivat muunkin kaman mielenkiintoisuutta. No, odotan vielä loppukuun levynjulkaisua, jotta asiasta pääsee varmuuteen. Levy meni kyllä hankittavien listalle.
 
Tympee Huttunen
18.03.2006 23:27:47 (muokattu 18.03.2006 23:28:12)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Planet on kyllä hyvä ja pirteä kappale. Näkyi MySpacen kuvankin olevan hieman kasarihenkinen. Ja noi kone-tomit toimii aina!
 
Minä Rakenna itse pedaalisi Myy minulle PodXT.
Feggy
19.03.2006 13:15:36
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei innostanut Planet. Samantyyppistä kasarikökköä kuin Crash.
 
Shake some action.
Skebameizi
19.03.2006 13:53:31
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Planet on kyllä hyvä ja pirteä kappale. Näkyi MySpacen kuvankin olevan hieman kasarihenkinen. Ja noi kone-tomit toimii aina!
 
Kemopetrol on levittäytynyt Irc-galleriaankin :)
 
http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Kemopetrol
 
Miksi siirtää huomiseksi se minkä voi tehdä ylihuomenna?
Viljo
19.03.2006 14:03:44
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kemopetrol on levittäytynyt Irc-galleriaankin :)

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=Kemopetrol

Katos perkule! Heh pitäskö mennä heti "kommaa" heittään! :)
 
---
Johnny Buzz
19.03.2006 19:42:55
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Johan on bändillä tyyli muuttunut. Tulevat kuitenkin hieman myöhään tuohon retro-kasari meininkiin, joka alkaa olla jo menossa ohi. Pidin kyllä huomattavasti enemmän ekan levyn leijailevasta meiningistä.
 
www.soulstab.com
Promo 2006 juuri valmistunut. Tsekkaa lisää saitilta.
Rattata
19.03.2006 21:14:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Johan on bändillä tyyli muuttunut. Tulevat kuitenkin hieman myöhään tuohon retro-kasari meininkiin, joka alkaa olla jo menossa ohi. Pidin kyllä huomattavasti enemmän ekan levyn leijailevasta meiningistä.
 
Samat fiilikset. Ei oikein napannut tuo sinkku. Jotenkin ei vaan sovi Kemopetrolille. Levyn hankinta menee harkintaan, mutta en odota hirveitä. Eka levy on tykki.
 
maelstorm
19.03.2006 22:40:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tämä bändi menetti paljon kun se heitti sen triphophomman menemään..
 
Siivet.
Skebameizi
19.03.2006 23:47:31
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kemopetrolilla ei oikeastaan ole sitä "omaa juttua". Mikäli Kemojen koko tuotannon kuulisi instrumentaaleina, tuskinpa esim. Play For Me:ta j Slowed Downia pitäisi saman orkesterin tuotoksina. Itselle on vain sattunut käymään niin että pidän Lauran äänestä ja Kalle on tehnyt hyviä biisejä vaikka tyyli onkin vaihdellut tylsästä aikuisrokista discoon ja triphoppiin.
 
Miksi siirtää huomiseksi se minkä voi tehdä ylihuomenna?
jani 0.
20.03.2006 23:03:08

Tottahan turiset. Mä oon aina kellanut bändiä ikäänkuin Suomen The Cardiganssina suoranaista musiikillista vertailua tekemättä ja naislaulajasta huolimatta. Sekin ruotsalaisbändi on muuttunut kitarapoporkasta kovalevyrokin kautta kantrista aaooärrään. Toisaalta mikäpä bändi ei olisi muuttanut tyyliään uransa varrella. Eri asia pysyvätkö alkuperäiset diggarit mukana muutoksissa. Lisäksi jotkut voivat olla niin fakkiintuineita tiettyihin musatyyleihin että muille ei anneta armoa. menipäs filosofian puolelle...
 
Skebameizi
22.03.2006 19:43:47

Cardigans minullekin on alkanut tulle mieleen tuosta touhusta. Noh, kunhan tekevät hyviä biisejä niin jatkan kuuntelua. Cardigansia en ole Gran Turismon jälkeen enää jaksanut.
 
Miksi siirtää huomiseksi se minkä voi tehdä ylihuomenna?
jani 0.
27.03.2006 22:27:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Cardigans minullekin on alkanut tulle mieleen tuosta touhusta. Noh, kunhan tekevät hyviä biisejä niin jatkan kuuntelua. Cardigansia en ole Gran Turismon jälkeen enää jaksanut.
 
Tänään tuli Ylex:n X-Ryhmässä jokin muukin biisi kuin se mikä on aiemmin on soinnut. Sen perusteella Kemopetrol ei ole ainakaan seurannut The Cardiganssin viimeisintä tulevalla levyllään.
 
patonki
28.03.2006 01:43:47
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Luin tuossa taannoin Rumban Kemopetrol-haastattelua ja kesken sen lukemisen tajusin, että tällä hetkellä maailmassa ei taida olla yhtä ainokaista asiaa, joka kiinnostaisi mua vähemmän kuin tuo Kemopetrolin tuleva levy.
 
jannu
28.03.2006 02:03:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Musiikkia en ole vielä kuulut ja kynnystä kuulemishalukkuuteen nostavat maailman ankein levynkansi sekä maailman ankein mainoskampanja.
 
"Stay in school. Lie to your teachers, but stay in school."- Billy Corgan
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «