Bänditoiminta ›

Kyllä minun mielestä kannattaisi mikittää myös kitaravahvistimet.. mikkeinä esim. Shure SM57.. Sitten taas se overhead homma on semmoinen, että kahdella mikillä ei varsinaisesti saa stereokuvaa ellei niitä aja erikseen eri puolille (left - right), mutta siitä nyt ei sitä hyötyä saa, mutta pointtina voisi olla esimerkiksi se, että kahdella mikillä saa paremmin hallintaan esim. eri pellit, eikä tarvitse ottaa niin paljon tomeja OH:en kautta..
Miksaaja kannattaisi ehdottomasti saada pois lavalta, koska se helpottaa suunnattomasti keikkasaundien hallintaa, lisäksi kannattaa miettiä monitorointi, joka ei välttämättä edes maksa suunnattomasti esimerkiksi: yksi Behringer kuulokevahvistin (ei nyt tule malli mieleen), jossa on neljä kanavaa à 100€? ja sitten neljät korvanapit esim mallia Koss n. 25€ kpl (näin saattaa säästyä myös kuulo) ja sitten rumpalille esim. joku Behringerin pikkumikseri jossa kuulokelähtö, näin rumpali saa sitten vaikka hiukan itte ruuvattua soundeja ja balanssia.. Näin ei tarvitse pitää hirveää mekkalaa omilla kamoilla...
Mikseriksi sitten joku jossa on esim 6auxia jotta saadaan vaikka pari kaikua vielä mukaan monitoroinnin lisäksi (tosin vaatimuksena monitoroinnille se että väh. neljä auxia on myös pre fader, näin sali miksaus ei vaikuta niiden volumeihin ja balansiin) tai vähempikin riittää jos esim. kitaristit on valmiit tekemään kompromissin ja haluaa kuunnella samaa lähetystä...
Mutta näin siis saa pienessäkin paikassa hyvän monitoroinnin joka on halvempi kuin yksi kunnon kaappi..

Kyllä, kuulostaa järkevältä. On se varmasti just noin, että jos kitaroita ei mikitä, niin lopullisesti homma menee pieleen just kitaristijumalien volumesäädöissä, joihin miksaaja ei pääse koskemaan.
 
Toi korvanappihomma olis aivan täydellinen, sitä aina jotenkin kuvittelee, että ne maksaa aivan maltaita, mutta tossa vois olla järkeäkin.

Kyllä, kuulostaa järkevältä. On se varmasti just noin, että jos kitaroita ei mikitä, niin lopullisesti homma menee pieleen just kitaristijumalien volumesäädöissä, joihin miksaaja ei pääse koskemaan.
 
Toi korvanappihomma olis aivan täydellinen, sitä aina jotenkin kuvittelee, että ne maksaa aivan maltaita, mutta tossa vois olla järkeäkin.
 
Meidän setti:
 
Samson S-Phone n.200e
AKG IP1 á 85e
 
Mikserin auxeista ulos kuulokevahvarin main-inputiin mono- tai stereomiksaus. Oman soittimensa tai muun haluamansa signaalin voi miksata omalla kanavalla isommaksi ottamalla mikserin direct-outista kuulokevahvistimen kanavakohtaisen aux-iniin signaalin.(sopii myös rumpalin klikkiin) Sotkee siinä sitten kaikkea ja omaansa sopivaksi sekamelskaksi.

Se kornin yhen överin näköinen kapistus on kuitenkin stereomikki..Shure vp88 tai jotain, sitten riden alapuolella on vielä erikseen oma mikki. Näin globenissa keikan ja heti piti varastaa idea siitä keskellä olevasta ständistä, oli makeen näköinenkin, ei oo kyllä stereomikillä tullu kokeiltua kun ei oooo..

Itse laulaja-kakkoskitaristina kaipaan just sitä, että on olemassa miksaaja, joka nostais sooloja vähän ylös ja tiputtelis sitten alas,
 
Tämä on just sellaista hommaa, joka pitäs tulla siitä kitaristista itsestään. Outoa bändiä miksatessa homma menee helposti siihen, että tuijottelee koko keikan jengiä, että kukahan saateri sieltä nyt sooloilee kun ei tiedä yhtään. Sitä yrittää sitten epätoivoisesti nostaa ja kun ehtii siihen soolo on jo ohi.
 
Kokonaisvaltaisen balanssin hallinta ja tekeminen on miksaajan ensisijainen homma, itsestäänselvyys. Aina siihen ei silti pääse vaikka kuinka yrittää. Lavabalanssi voi olla ihan päin helvettiä tai lähtösoundi on sellainen, että ei voi eläytyä. Usein syy on siis myös siellä lavalla, mutta sitä ei sovi käyttää tekosyynä sille, ettei viitsi tehdä asialle mitään.
 
Mulla on ainakin paha tapa sanoa mitä ajattelen ja yrittää myös tehdä jotain sen eteen, että setti ja soundi toimisi. Mulkun maineenhan sillä saa, mutta ei voi mitään. Asioista pitää voida puhua ilman, että kukaan vetää niistä herneitä nenäänsä. Usein tyypit suuttuu eniten niistä asioista, jonka tietävät itsekin olevan pielessä.
 
Pieni lainaus:
 
"-Siinä sun styrkkarissa on muuten ihan paska soundi...
-eipä oo, oon säätäny sen jo treenikämpällä ja se on ihan just sitä mitä pitääkin.
-miksi se sitten kuulostaa siltä kuin sulla olisi siellä kahden markan varastyrkkari
-se se onkin..."
 
Kyllä se on miksaajan oma mainekin kyseessä joka kerta kun sinne tiskin taa istuu. Hyvää soundia ei kehuta, mutta paska muistetaan varmasti. "Jaa sä olit SIELLÄ tekemässä...." :D
 
Hoitakaa kepittäjät sooloja varten vaikka sellainen Tube Screamer ja laittakaa särö pois ja volumea sen verran, että purkkia polkaistessa tulee aavistus lisää. Ja se pitää vaan muistaa ottaa sitten myös pois päältä. :)
 
Mulla on itsellä systeemi tehty siten, että soolosoundit on kovemmalle säädettyjä presettejä efektimuljuttimessa ja sitten siinä on vielä Big Muff lattialla ultrapörinäsooloja varten. Pakko saada välillä polkea oikein vimosen päälle. :)

Kiitos selvennyksestä. Olenkin hieman ihmetellyt, että kuinka Blindin alun ride-juttu tulee niin selvästi esille, vaikka ei ole kuin se yksi overi siellä ylhäällä keskellä, mutta nytpä selvisi sitten sekin. Kumma kun en tuota ole noista live-videoista huomannut.
 
Peltien alamikitys puoltaa paikkaansa ku pitää saada esim just tuo komppipelli puhtaana haltuun, ilman muita peltejä ryskäämässä. Atakkia(tai kapulaa) siinä on aavistuksen vähemmän kuin ylhäältä päin mikitettäessä, luonnollisesti.

Tämä on just sellaista hommaa, joka pitäs tulla siitä kitaristista itsestään. Outoa bändiä miksatessa homma menee helposti siihen, että tuijottelee koko keikan jengiä, että kukahan saateri sieltä nyt sooloilee kun ei tiedä yhtään. Sitä yrittää sitten epätoivoisesti nostaa ja kun ehtii siihen soolo on jo ohi.
 
Kokonaisvaltaisen balanssin hallinta ja tekeminen on miksaajan ensisijainen homma, itsestäänselvyys. Aina siihen ei silti pääse vaikka kuinka yrittää. Lavabalanssi voi olla ihan päin helvettiä tai lähtösoundi on sellainen, että ei voi eläytyä. Usein syy on siis myös siellä lavalla, mutta sitä ei sovi käyttää tekosyynä sille, ettei viitsi tehdä asialle mitään.
 
Joo, totta, totta, mutta mä hain tässä just nimenomaan sitä, että se lavabalanssi pysyin koko keikan ajan suurinpiirtein kohdallaan. Meidän apinaorkesteri sai ja saa sillointällöin esim. häissä kommentteja tyyliin: Soolokitara ei kuulu yhtään tai Ei tosta laulusta kuulu yhtään mitään. Eli käytännössä volumet lipsuu pikkuhiljaa innostuksen myötä ylöspäin tai alaspäin ja tää aiheuttaa sen epäbalanssin. Kun kaikki olis mikitetty, miksaajalla on edes jonkunlaiset työkalut painottaa eri soittimia tai käydä vaikka sanomassa, että nyt se basso pienemmälle tai tulee tukkapöllyä. jne. jne.
 
Vai kuinka?

Joo, totta, totta, mutta mä hain tässä just nimenomaan sitä, että se lavabalanssi pysyin koko keikan ajan suurinpiirtein kohdallaan. Meidän apinaorkesteri sai ja saa sillointällöin esim. häissä kommentteja tyyliin: Soolokitara ei kuulu yhtään tai Ei tosta laulusta kuulu yhtään mitään. Eli käytännössä volumet lipsuu pikkuhiljaa innostuksen myötä ylöspäin tai alaspäin ja tää aiheuttaa sen epäbalanssin. Kun kaikki olis mikitetty, miksaajalla on edes jonkunlaiset työkalut painottaa eri soittimia tai käydä vaikka sanomassa, että nyt se basso pienemmälle tai tulee tukkapöllyä. jne. jne.
 
Vai kuinka?
 
Tottakai. Eihän sitä miksaaja voi vaikuttaa mihinkään, ellei mitään ole mikitetty. ja bändi voi olla balanssissa, mutta myös epäbalanssi on balanssia, ts. sooloissa kitara TULEE kunnolla ja laskee sitten takaisin siihen "kaikki kuuluu"-balanssiin. Jos ei ole miksaajaa, joku ulkopuolinen "korva" pitää olla mukana. Harvemmin se basisti osuu oikeaan kuunnellessaan basso kädessä bändiä kolmen metrin päässä lavasta. "hyvältä soundaa!" Joo, mutta entäs salin perällä?
 
Kaikki lähtee siitä, miten bändi soittaa ja korostaa tekemisensä, mutta miksaajalla on myös roolinsa tässä sopassa. Joskus sitä ei vaan jaksa laulaa niin kovaa kuin pitäisi, tai muista soittaa niin hiljaa kuin yleensä. Silloin sitä miksaajaa tosiaan tarvitaan.
 
Todella kovat ja hyvässä tikissä olevat bändit toimivat silleen, että kun sä laitat mikseristä joka kanavan ensin soundaamaan oikealta, tulotason nollaan ja nostat liu-ut nollaan sulla on kattaus siinä. Bändi hoitaa itse soolonsa, hiljentyy kun jollain on musiikillista sanottavaa ja hallitsee nyanssit pienimpiä piirteitä myöten. Ja jos joku lipee, voit sitten vähän pönkätä sitä siellä mikserillä.
 
Näitä tulee vastaan ehkä yksi tai kaksi vuodessa ja aina ihmetyttää miksei ihmiset ota oppia. Miksi toiset ei edes halua. Mekkalamusiikkiakin voi soittaa eri tavoin. Siinä saa olla jopa nyansseja ja dynamiikkaa. Muutakin kuin säe/kertsi|yö/päivä -vaihtelut.
 
Pitäsikö soolobuustin paikalla ollakin "anna pertin soololle tilaa"-nappula?
 
Ja siis mun henk. koht. mielipidehän on siis, että miksaajaa tarvitaan aina kun bändi vetää mikitetyilä vehkeillä. Ei se poppari sieltä lavalta tiedä oikeasti missä mennään. Varsinkin kun on tyhjässä salissa tehty soundcheck ja sitten soitetaan täpötäydelle salille keikka. Osa asioista hukkuu, osa korostuu, mutta popparilla on hyvä mieli "kun se soundcheckissä kuulosti niin hyvältä." Keikan jälkeen paikallinen musiikkipolizio tulee vetämään kuonoon. "Ettäs viitsitte, hipit!"
 
EDIT: pari tajunnanvirtamokaa

On se varmasti just noin, että jos kitaroita ei mikitä, niin lopullisesti homma menee pieleen just kitaristijumalien volumesäädöissä, joihin miksaaja ei pääse koskemaan.
 
Vaikka kitarakamat onkin mikitetty, niin ei sieltä mikserin äärestä saa sitä ääntä yhtään pienemmälle. Sitä saa vain vahvistettua. Tai annettua tulla sellaisenaan. Mutta sitä volaa ei saa pienemmälle.

No saahan sen pienemmälle, kun säätää vahvarin ulostulon alkujaankin tarpeeksi pienelle. Se on taas sitten eri juttu, miltä se soundi kuullostaa, jos se on liian pienellä - esim. putkivahvistimien osalta.
 
Pakko kertoo mitä tapahtu lauantain keikalla. Oli siis neljän bändin yhteiskeikka pienessä paikallisessa rokkibaarissa, meidän bändiltä laulukamat, eli mikserivahvistin, efekti ja aktiivikaapit. Monitori kaverin bändiltä.
 
Kesken toisen bändin setin aktiivikaappi "laukesi", eli alkoi pitämään massiivista pörinää.. No eihän siinä, Yön Lumivalkoinen seis ja virrat pois kaapista. Uusi yritys ja sama metakka jälleen ilmoille. Siitä sitten jatkettiin yhdellä PA-lla ja lähes selvä kuljettaja hakemaan varakaappeja muutaman kilsan päästä. Kas kummaa- passiivikaapit! Samaan kyytiin kaverin päättäri olohuoneesta ja tämä monopääte sitten mikserivahvistimen ja suht pienien mutta hyvälaatuisten kaappien väliin. Paketti kasassa ja valmiina just ennen omaa keikkaa ja koska omasta pedaalilaudasta oli ennen soundchekkiä levinnyt muuntaja, pääsin vauhtiin ilman minkäänlaista valmistautumista. Eipä ollut ihan helppo keikka, varsinkaan kun tupa oli täynnä ja meininki yltyi sen verran vauhdikkaaksi, että hyvä kun sai laulumikistä pidettyä kiinni ettei sekin sinkoutunut "vierailevan" tähden käsiin.. ETTÄ SE NIISTÄ KEIKKASOUNDEISTA SITTEN...

Mikseristä voi eri biiseihin vaihdella hiukan tasoja, ainakin rumpujen sutibiiseissä snarea lisää ja laulajien vuorotellessa sitä puolta.
 
Koitappa seuraavalla keikalla nostaakin overia. Suteilla soitettaessa myös pellit soi hiljempaa. Lisäksi jos nostaa snaremikkiä suteilla, soundi ei ole mielestäni luonnollinen.
 
Roadari

No saahan sen pienemmälle, kun säätää vahvarin ulostulon alkujaankin tarpeeksi pienelle.
 
Vaan yritäpä selittää tätä kitaristeille. Soundcheckissä ne ehkä vielä tottelevat, mutta keikalla ne volumepotikat alkavat turhan usein elää omaa elämäänsä. Siinähän sitten yrität miksauspöydän takana pitää homma kasassa kun lavalla on kaikkien volyymisota kaikkia vastaan
 
Se on taas sitten eri juttu, miltä se soundi kuullostaa, jos se on liian pienellä - esim. putkivahvistimien osalta.
 
Ei se ole liian pienellä, jos se on balanssissa muun bändin kanssa. Jos kitaristilla on liian iso vahvistin niin se on hänen ongelmansa. Henk. koht. olen loputtoman kyllästynyt kepittäjiin, jotka roudaavat niitä satojen wattien stäkkejään johonkin parinkymmenen hengen kellariluoliin. Sitten kitistään kun joudutaan pelaaman volumepotikan kanssa jossain millin alueella ykkösen ja kakkosen välissä ja miten "soundi ei aukee". Yleisöä ei p****n vertaa kiinnosta joku pääteputkien herääminen jos bändin balanssi on pielessä.

No, siis itsehän soitan kitaraa keikalla laulun ohessa. Ollaan käytetty ihan perinteistä kikkaa (ehkä?) että soundchekissä ulostulo säädetään siten, että efektilaudan volaspedu on alhaalla, eli vahvistinta ruuvaamatta sitä ei saa kovemmalle. Alussa voidaan siis pudottaa volumea vähän, mutta lopussa maksimia ei tule enempää, kuin mihin on jo valmistauduttu.
 
Totta kyllä tuokin, mitä sanoit.
 
Vahvarikysymyksessä olen samaa mieltä. oma .22mesa potkii just sopivasti pienissä tiloissa, eikä tartte roudata "ylilihavaa Marsua" ympäri maakuntaa. Soundipolitiikasta voidaan kyllä vääntää ikuisesti, odotappas vaan..

No joo, ehkä olin turhan hyökkäävä näin jälkikäteen lukien. Tämä balanssi- ja yhteispelikysymys vain on minulle sellanen verenpaineennostaja-aihe. Jotenkin minusta tuntuu, että turhan monet keikkakokemattomat soittajat lähtevät aivan epärealistisilla odotuksilla lavoille. Kun on kotona tottunut soittamaan juuri niillä soundeilla ja volyymeilla kuin haluaa, niin kulttuurishokki on kova kun ilkeä miksaajaäijä käskee pistämään styrkkaria hiljempaa.
 
Joku viikko takaperin olin katsomassa neljän bändin kavalkadia. Kaikki vetivät samoilla kamoilla ja kolme ekaa bändiä kuulosti todella hyvältä. Vaan eikös sitten neljännen bändin toinen kitaristi lavalle tultuaan ensi töikseen heittänyt nupit kaakkoon. No, onneksi tuon bändin musiikki ei enää henkilökohtaisesti kiinnostanut minua. Sääliksi vain kävi miksaajaa (joka oli tehnyt koko illan todella ensiluokkaista työtä), jolle kaiken maailman kultakorvat kävivät selittämässä että vasen kitara on liian lujalla. Kaveri teki parhaansa, mutta minkäs sille voi kun yksi idiootti ajaa koko yleisön ulos riipivällä metelöinnillään.
 
Ja tuo edellinen tapahtui vielä ihan kunnon klubilla. Karu tosiasiahan on että useimmat bändit joutuvat keikkailemaan lähinnä paikoissa, jotka eivät sovellu ollenkaan esiintymistoimintaan; muutaman kymmenen neliön betonilaatikoissa joissa on mikkihiiriluokan PA-kamat. Tällaisissa tiloissa kaikkien on tehtävä kompromisseja jos haluaa bändin kuulostavan edes siedettävältä. Joillekin vain se omasta soundista tinkiminen bändin yhteisen edun hyväksi vain tuntuu olevan ylivoimaista. Tuohon joukkoon toki kuuluu muitakin kuin kitaristeja, tietyt halonhakkaajta tulevat ensimmäisenä mieleen.
 
Tietysti jos bändin linjana on tehdä performanssitaidetta tyyliin "me soitetaan just niin lujaa ku huvittaa. Jos ei korvat kestä ni sopii mennä muualle" niin siitä vaan. Itse olen aina kokenut soittamisen mukavammaksi kun yleisökin viihtyy.

No saahan sen pienemmälle, kun säätää vahvarin ulostulon alkujaankin tarpeeksi pienelle. Se on taas sitten eri juttu, miltä se soundi kuullostaa, jos se on liian pienellä - esim. putkivahvistimien osalta.
 
Niin, onneksi minulla ei ole tota huolta kun soitan mallintavalla. Ei soundi juurikaan kärsi, vaikka joutuisikin soittamaan hiljempaa, kuin normaalisti (=treeneissä). Tosin, minä kyllä kuulun tuohon joukkoon, joka haluaa aina soittaa mahdollisimman lujaa, joten mitään älyttömiä ongelmia ei ole lavavolyymin kanssa ollut (omalta kannalta katsottuna siis). Niin jääräpää en kuitenkaa ole, ettenkö miksaajaa uskoisi, joten jos sieltä tulee pyyntö/käsky, että hiljemmallakin voisi olla, niin silloin myös hiljennän (olettaen, että kuulen sentään jotain ja saan sitten monitoriini omaa kitaraa). Treeneissä olen kuitenkin tottunut siihen, ettei minun kitara niin kauheasti kuulu kun soundi on bassovoittoinen ja aika lailla keskiäänivajaa (ja tästähän minä en luovu). Enemmänkin minä tunnen sen soundin jos vahvistin on lähellä.

Onkos näistä soundipolitiikan asioista olemassa kirjallisuutta missään muodossa?