K: Ja mä sanon kyllä sä pärjäät. Valkeanalintuna kun voit sä lentää, Tulet saamaan taivaan, jos uskot sä elämään. Ja me nähtiinkin vielä, sanoit ettet sä oikein tiedä. Vuodin verta sekä kyyneleitä, sylissäni kun itkit, katkerana kulki aika pikalinjaa pitkin. Ennen eron hetkee, lohdutuksen sanoja koitin keksii. Vaikka ajatuksia liikuttuneena en sanoiksi pystynytkään pukea, mulla tiedossa oli sun sisäinen voima. -kerto- Ja ajatusta en siedä, elämää ilman sinua en miellä. Tahtoisin pysähtyä hetkeksi vielä, pitää kädet lukittuina ympärilläs. Kaikki tulleet muutokset, liian nopeasti meistä. Silti opittava on elämään hetkessä. Ja vielä joskus miettiessäni menneitä, tiedän pärjäävän sun siellä missä aikaasi vietät. Varjelen sua ylhäältä. -kerto- x2 You and me forever
eli mielenkiinnosta haluaisin kuulla kommenttejanne! |
Periaatteessa oikein kiva teksti. Pientä kritisoitavaa löysin kuitenkin. Parissa kohtaa tuo toimisi mielestäni paremmin, jos nuo "mä" ja "sä" joko jätettäisiin kokonaan pois, tai muunnettaisiin muotoon "minä" ja "sinä". Se toisi biisiin ehkä hieman syvällisyyttä. Ja toisaalta niiden avulla saisi pois tuollaista "teinix"-mäistä puhekielisyyttä, mikä sinällään tuo ikävän kontrasti muuten aika syvälliseen tekstiin. edit: samaten nuo "keksii" etc. puhekieliset taivutukset ovat aika kömpelöitä tässä yhteydessä. Toinen säkeistö jotenkin särähtää korvaan. Siinä on jotain, mistä en pidä. Erityisesti kaksi ensimmäistä riviä muodostavat sellaisen kokonaisuuden, että joku siinä töksähtää. Vika on tavallaan lauseiden muodossa, ei sisällöstä. Ehkä se on tuo tahattomasti tuleva, aika kökkö riiminpuolikas: "vielä" / "tiedä". Sellainen, mitä ei varmaankaan ole tarkoitettu riimiksi, mutta foneettisesti nuo sanat ovat niin paljon toisiaan lähellä, että tällainen mielikuva tulee. Ja se särähtää. Sen sijaan ensimmäinen säkeistö toimii erittäin hyvin. |