Kitarat: soittaminen ›

Luulin, että tässä kysellään tabeja Kasevan biisiin. Ilokseni yllätyin.
 
Niin minäkin. Hyvä biisi muuten.

Luulin, että tässä kysellään tabeja Kasevan biisiin. Ilokseni yllätyin.
 
Älähän nyt, petyit kumminkin kun et päässyt vittuilemaan.

Ihmekös tuo. Jokainen kehittyy tai ainakin jokaisen kuuluisi kehittyä iän ja kokemuksen myötä. Eikä ole ihme että ovat vanhoja, onhan jokaisella heistä on tuotantoa jo kasarilla ja jopa ihan sen alkupäästä.
 
Ketjun aloittajaa tuo ei paljon auta, kun hän nimenomaan tiedusteli kuinka vaikeaa on _aloitella_ soittamista viisissäkymmenissä. Satrianit ja muut ovat soittaneet jo lapsesta asti, ja Steve Vai jo parikymppisenä Frank Zappan bändissä. Muutamassa kymmenessä vuodessa hän on tietenkin vielä petrannut.
 
Jaa... kaverihan sanoi rämpytelleensä vuosikaudet. Yksi asia mikä iän mukana tulee on ainakin (toisinaan) ylikorostunut itsekritiikki.
Tunnen asian omakseni, koska olen itsekin todennäköisesti suhteellisen ikääntynyt verrattuna keskimääräiseen m.nettiläispolveen - tämä olis ehkä mielenkiintoisen gallupin paikka?
Itse olen ollut huomaavinani näkemyksen selkiintymisen iän mukana - musiikkiin tulee suhtauduttua eri tavalla kuin nuorempana ja sen kautta uskoakseni pystyy myös bänditoiminnassa antamaan parempaa kontribuutiota kokonaisuudelle.
Olen samaa mieltä aiemmin threadissa olevaan mielipiteeseen, että bänditoiminta kehittää eniten - myös vähän vanhemmalla iällä.
Sinänsä soittaminen on mainio harrastus ja yläikärajaa ei sille lienekään.

Niin minäkin. Hyvä biisi muuten.
 
Erittäin hieno.

Jee, hieno homma huomata, että muutkin ovat löytäneet jotain uutta elämäänsä ns. vanhemmalla iällä. Itse olen rämpytellyt leirinuotiokitaraa yli 20 v kunnes vihdoin muutama kuukausi takaperin rohkaistuin ostamaan ensimmäisen sähköisen aparaatin. Tässä iässä (40+) miehen täyttyy ostaa joko harrikka tai sähkökitara, vaimon ja lasten vaatimuksesta ostin kitaran. Tosin kaikki ovat nykyään sitä mieltä, että pyörä olisi ollut perheystävällisempi.
 
Hyvin (lue: riittävästi) oppii iästä riippumatta. Tavoitteet on kuitenkin meillä realistisempia kuin junnuilla. Pääasia on, että nauttii siitä mitä tekee. Kaverikin meni ja osti rummut. Kumpikaan meistä ei ole virtuoosi, mutta jos saamme edes kerran kuukaudessa sulkeutua autotalliin jammailemaan ja kiskomaan bisseä kaikessa rauhassa niin mitä muuta sitä tarvitaan?

Kumpikaan meistä ei ole virtuoosi, mutta jos saamme edes kerran kuukaudessa sulkeutua autotalliin jammailemaan ja kiskomaan bisseä kaikessa rauhassa niin mitä muuta sitä tarvitaan?
 
Kuulostaa hyvältä.

Itse olen ollut huomaavinani näkemyksen selkiintymisen iän mukana - musiikkiin tulee suhtauduttua eri tavalla kuin nuorempana ja sen kautta uskoakseni pystyy myös bänditoiminnassa antamaan parempaa kontribuutiota kokonaisuudelle.
 
Tää varmaan menee käsi kädessä maailmankuvan kehittymisen myötä, noin yleisellä tasolla. Huomaa vaan snadisti paremmin sen mikä nyt ylipäätään on tärkeää/olennaista ja mikä ei. Oppii korostamaan niitä parhaita puoliaan, eikä skitsota niistä mitä ei osaa - koska kaikkea ei tarviikkaan osata. Mitä enemmän oppii, sitä vähemmän tietää tietävänsä, tjsp.
 
Ja jää pois se tunne, että pitäisi "saavuttaa" jotain - hyvät treenit voi olla jo saavutus sinänsä. Eikä tarvii olla niin älyttömän totisen tosissaan aina. Vähän kun saisi tekemisissään persoonallisuutta näkymään, niin hyvä olisi. Sillä fiilistelis jo pitkään.