Aloittelijat ›

Itse olen aloittelija ja diggaan Children of Bodomii kybäl mut en haluu edes yrittää soittaa sitä koska tiedän että se kuulostaa paskalta. Olen tehnyt biisejä ja sanoituksii ja tehny niistä vähän punkki suuntasii ja helppoja itelle, koska ei oo mitään järkee tehä liian vaikeita biisei, koska se kuulostaa suoraan sanottuna paskalta. Mun mielipide..

Itse olen aloittelija ja diggaan Children of Bodomii kybäl mut en haluu edes yrittää soittaa sitä koska tiedän että se kuulostaa paskalta. Olen tehnyt biisejä ja sanoituksii ja tehny niistä vähän punkki suuntasii ja helppoja itelle, koska ei oo mitään järkee tehä liian vaikeita biisei, koska se kuulostaa suoraan sanottuna paskalta. Mun mielipide..
 
Kyllä ja ei. Jos tekee aina vain sellaisia "varmoja" biisejä niin kehitystä ei varmaan kannata odotella. Minä teen aina liian vaikeita biisejä ja kiroilen sitten treenikämpälää kun en osaa. Muutaman treenikerran jälkeen ne alkaa kulkemaan.

Niin vaan laihokin sanoi että se oli nuorempana soittanut liian nopeita sooloja ja se ois kuullostanut paremmalta jos ois soittanut hitaampia...Ja en lähtis vielä kokeilemaan bodomii kun en oo soittanut sähkistä kun vasta vähän alle vuoden..

Niin vaan laihokin sanoi että se oli nuorempana soittanut liian nopeita sooloja ja se ois kuullostanut paremmalta jos ois soittanut hitaampia...Ja en lähtis vielä kokeilemaan bodomii kun en oo soittanut sähkistä kun vasta vähän alle vuoden..
 
Bodom on kuitenkin ehkä vähän liikaa jo :)
Omaa rimaa vähän korkeammalle aina niin säilyy mielenkiinto kun kaikki ei mene rutiinilla.

Heitänpä vielä jatkoa ja varmasti toistan jo aikaisempia. Erittäin paljon hyvää asiaa tässä threadissa. Mutta niin, biisien kirjoittaminen. Itse aloittelin kirjoittamaan biisejä omaksi ilokseni, ja kun siihen pääsi kiinni, niin melko nopeasti se oma juttu sieltä löytyi. Tekemällä todellakin oppii, alkuun ei kannata liikaa miettiä että "onko tää nyt tarpeeksi hyvä/omaperäinen/yms...". Biisien kirjoittaminen omalla kohdalla sai todella pontta vasta siinä vaiheessa kun aloin kaverini kanssa niitä yhdessä tekemään. Se tuo biisiin aina sen toisen näkökulman, ja kun nämä kaksi näkökulmaa toimivat hyvin yhteen ja tekevät biisistä paremman, niin mikään ei ole hienompaa. Siitä piti vielä sanoa oma mielipiteeni että "rumpalille ei saa mennä sanomaan mitä sen pitäisi soittaa". Meillä ainakin on toiminut erittäin hienosti se, että kun biisin kirjoittajilla on vahva visio, niin ei ole mitenkään väärin kertoa rumpalille, että voisit kokeilla siihen tällaista ja tällaista juttua. Suurimman osan ajasta tietenkin jokainen toimii omillaan, mutta siinä vaiheessa kun selvästi kuulee jonkun tiukan jutun soitettuna päässään, eikä toinen soittaja sitä itse heti tajua, niin ei ole väärin ehdottaa sitä soitettavaksi. Tässä tietenkin rumpalia ohjeistaessa on melkein pakollista tajuta kyseisestä instrumentista jotain.

Tässä tietenkin rumpalia ohjeistaessa on melkein pakollista tajuta kyseisestä instrumentista jotain.
 
Sen takia onkin varmaan hyvä opetella soittamaan vähän muitakin, kuin juuri sitä omaa instrumenttia. Saattaa vaikka oppia jotain biisinteosta.

Itse sävellän vain silloin kun inspiraatio on kohdallaan. Joskus, vaikka keskellä yötä voi tulla niin hyvät vibat että on vaan pakko mennä ja tehdä musiikkia! Se onkin sitten ihan eri asia voidaanko tuotoksiani pitää yleisesti musiikkina tai ainakaan hyvänä sellaisena : )
 
Bändille teen biisit ja teen sointupohjan ja alustavan melodian sanoituksineen. Sitten treeneissä vetelen sitä biisin pohjaa koskettimilla niin kauan että muut saavat siitä jonkinlaisen käsityksen.
 
Siitä se sitten lähtee, jokainen bändin jäsen tekee biisiin oman instrumenttinsa kuviot mukaillen tietysti alkuperäistä biisin ideaa. Eli ihan impro-pohjalta sävelletään ja ainakin meidän korviin kuulostaa hyvältä ilman minkäälaista pingotusta.
 
Tosin täytyy myöntää, että kaikki jäsenet ovat jo pidempään harrastaneet musiikkia, mikä näkyykin hyvässä improvisaatiotaidossa... Ihan alottelijoille ja erittäin korkealle tähtääville bändeille tämänlainen menetelmä tuskin on se mukavin.
 
Mutta tosiaan ei sitä musiikin tekemistä niin vakavasti kannata ottaa. Hyvällä mielellä tehty musiikki kuulostaa myös hyvältä : )

Mr. Brightside on asian ytimessä melkoisen hyvin.

Itsellänikin on just tuo et mikään ei kelpaa. Tosin nyt kun soittelee niitä ekoja "sävellyksiä" niin ei voi muuta kuin nauraa millaista shaissee sitä on tullut väännettyä. Nyt on kuitenkin ruvennu putoileen hyviä riffejä ja tähän on selvästi auttanut se että olen kuunnellu ja ennen kaikkea soittanut muiden bändien biisejä.
Se on auttanu tajuamaan miten hyvä riffi rakentuu.
Kuitenkin nyt uudeksi ongelmaksi on tullu laulumelodiat. Saan biisin sävellettyä aina introsta kohtaan jossa laulun pitäis alkaa mut siihen se sit tyssää.

Kuitenkin nyt uudeksi ongelmaksi on tullu laulumelodiat. Saan biisin sävellettyä aina introsta kohtaan jossa laulun pitäis alkaa mut siihen se sit tyssää.
 
Onko pakko tehdä juuri silleen, että laulu alkaa siitä?
Koitapa sillä lailla, että teet lähtökohtaisesti instrubiisiä. Yleensä siinä tulee sitten joku sellainen kohta, jossa melodian voi hyvinkin korvata laululla, tai johon laulu muuten vaan sopii. Itse improvisoin laulumelodian "riffien" (vieroksun tuota sanaa) päälle; keksin jonkun sanoituspätkän joka siis käytännössä on täyttä siansaksaa ja hoilaan sitä koko ajan melodiaa kokeillen, kunnes natsaa.
 
Yhteen biisiin en tuumannut itse laulu/sanoitusjuttuja ollenkaan, vaan annoin ne toiselle hemmolle, joka laittoi sitten niitä juttuja pariin semmoseen kohtaan, jota en edes itse ollut tullut ajatelleeksikaan, mutta joka sopi aivan perhanan hyvin.
 
Varsinkin jos sanoitukset eivät ole valmiina, tämä on huomattavasti helpompaa.

(Edit: kielioppi kunniaan)
Täyttä asiaa mun mielestä.

Tässäpä jotain epämääräistä pohdintaa koskien tuota "laulumelodioiden tekemisen vaikeutta".
 
Periaatteessahan hommaa voisi lähestyä vaikkapa kahdelta eri kantilta:
1. Tiedät millaiset laulu-linjat ja jopa sanatkin haluat biisiin. Pitäisi kuitenkin saada jonkinlainen järkevä tausta ja soinnutus tälle melodialle.
2. Näinhän tämän soinnutuksen ja muiden tilepehöörien pitää mennä. Toisaalta kyllähän tähän lauluakin pitäisi saada johonkin väliin tungettua. Instrumentaalit on jazzia ja jazz on paskaa.
 
Vähintään toinen näistä kohdista olisi hyvä tietää, tai biisin valmistuminen lauluineen päivineen jää helposti toteutumatta.
 
Itse olen pitkälti vaihtoehto nro:1:n miehiä. Jonkinlainen idea siitä melodiasta tulee ensin, vaikkapa vain parin tahdin mittainen pätkä aluksi. Esimerkiksi päähän saattaisi jostakin pullahtaa nuotin ja sanan tarkkuudella "yesterday, i'm not half the man i used to be - tadaa daa". En välttämättä tiedä tässä vaiheessa mitään sävellajista tai osaa edes kertoa tahtilajia, mutta tiedän melodian päässäni ja jostain tyhjyydestä syntyy automaattisesti myös jonkinlainen äänikuva soinnutuksesta. Tämä kaikki ilman että varsinaisesti tarvitsee yhteenkään soittimeen koskea, tai edes hyräillä mitään ääneen. Näin täällä. Jonkinlainen idea, teema, miksi sitä sitten haluaakaan kutsua vain tulee ja sen pohjalta aletaan miettiä lopulta tarkemmin homman toteuttamista.
 
Toisenlaisiakin kuppikuntiakin on. Lueskeskelin tuossa jokin aika sitten David Bowien elämänkertaa ja kerta toisensa jälkeen hämmästelin miehen tapaa työskennellä ja säveltää studiossa. Idea on periaatteessa se, että studiossa äänitettiin mielenkiintoisia taustoja ilman, että yhdelläkään soittajista on mitään hajua varsinaisista melodioista. Kun komppiryhmä (rummut, bassot, kiipparit, komppikitarat) on soitellut tarpeeksi hyvän kuuloisia, yhdessä sävellettyjä ja improvisoituja taustoja heidät lähetetään kotiin. Tässä vaiheessa Bowie astuu kunnolla puikkoihin: keksii melodiat, kirjoittaa sanat ja lopuksi laulaa ne yhdellä otolla purkkiin. Päälle lisätään kitaroiden päällekkäissoittoja, kiippareita ja muita pikkujippoja ja lopulta homma on kokonaisuudessaan purkissa. Tällä metodilla syntyi aivan uskomattomia biisejä sekä laulumelodioita.
 
Olettaisin että suurin osa niistä laulumelodioista sävelletään näiden edellämainittujen lähistymistapojen äärilaitojen jonkinlaisena fuusioina. Loppujenlopuksi kyse on puhtaasta intuitiosta ja varmasti alitajunnallakin on omat lusikkansa sopassa - rouva fortunakaan unohtamatta.

Kappaleiden tekemiseenhän ei ole olemassa mitään varsinaista kaavaa, joten mikäli jotkut olettivat täältä löytyvän apua siihen, se oli turhaa :D
 
Itse biisejäni tehdessä voin lähteä liikkeelle melkein mistä lähtökohdasta tahansa. Mieleen voi tulla yksi riffi, jonka ympärille lähden kasaamaan biisiä. Joskus taas otan vain kitaran käteen, annan tulla ja biisi on siinä, eikä muuta tarvitse tehdä. Toisinaan taas saatan kirjoittaa sanat ja kuulen päässä saman tien, miten itse biisi muuten kulkee. Instrumentaalibiisit taas ovat aina lähteneet suoraan päässä pyörivistä melodioista.
 
Olipa tapa mikä hyvänsä, yllätyn aina siitä, kuinka se kappale lopulta syntyikään. Yllättävin tapaus sattui pari viikkoa sitten, kun sain yöllä mieleeni yhden lauseen, jonka ympärille kirjoitin saman tien sanat. Seuraavissa treeneissä luin sanat ja tein lukiessani niitä biisin mielessäni valmiiksi. Aikaa ei varmasti mennyt kuin korkeintaan kaksi minuuttia. Soitettiin biisi saman tien, muut instrumentit loksahtivat heti paikalleen ja biisi oli siinä.
 
Kummallinen on musiikin maailma.

Mites täällä tyypit jotka on saanu kipaleita aikaiseksi niin laitatteko säveltämänne jutut nauhalle esim just jonkun mega riffin. Sit ku se on nauhalla pystytte pistään sen nauhan soimaan ja voitte säveltää kaiken muun härdellin siihen ympärille?
Itelläni tuntus et kun sai jonkun maoniraitanuhur ohjelman niin säveltäminen helpottus heti kun pystys kuuntelemaan sen keksimänsä riffin samalla kun yrittää vääntää esim. toisen kitaran juttuja siihen.
Meitsi ei oo niin taitava et pystyisin kuulemaan sen "megariffini" päässä ja samanaikaisesti säveltämään siihen juttuja ympärille kuten just vaikka laulumelodiaa.
Elis siis jos käytätte moniraitanauhureita auttaako ne mitenkä paljon sävellystyössä?

Elis siis jos käytätte moniraitanauhureita auttaako ne mitenkä paljon sävellystyössä?
 
Trackerin (siis periaatteessa moniraituri) käyttö auttaa jäsentämään hyvin. Minulla on jonkinlainen taito muokata juttuja ja kehitellä teemoja pääni sisällä melko valmiiksikin asti, mutta suuret kokonaisuudet ovat sen verran läkähdyttäviä, että pyrin laittamaan kaiken toistettavaan muotoon mahdollisimman äkkiä. Myös yksittäiset teemat jäävät näin paremmin muistiin juuri sellaisina, kuin ne "ilmestyivät päähän" tai kun niitä kitaralla rämpyttelin. Samalla tulee myös nuotinnos kaupan päälle, eikä tarvitse kirjoittaa erillistä tabuluuria. Harmoniakudos tulee yleensä tehtyä ihan pianon avustuksella.
 
Monesti kuitenkin jutut eivät siirry suoraan päästä audioksi aivan helposti, ja yleensä niihin saattaa löytää vähän yksinkertaisemman vaihtoehdon. Vaikka yksinkertaisessa tracker-versiossa ei ole kaikkia niitä nyansseja mitä oikeasti soitetussa, siitä saa kyllä hyvän yleiskuvan siitä, mitä ollaan tekemässä.

Mites täällä tyypit jotka on saanu kipaleita aikaiseksi niin laitatteko säveltämänne jutut nauhalle esim just jonkun mega riffin. Sit ku se on nauhalla pystytte pistään sen nauhan soimaan ja voitte säveltää kaiken muun härdellin siihen ympärille?
Itelläni tuntus et kun sai jonkun maoniraitanuhur ohjelman niin säveltäminen helpottus heti kun pystys kuuntelemaan sen keksimänsä riffin samalla kun yrittää vääntää esim. toisen kitaran juttuja siihen.
Meitsi ei oo niin taitava et pystyisin kuulemaan sen "megariffini" päässä ja samanaikaisesti säveltämään siihen juttuja ympärille kuten just vaikka laulumelodiaa.
Elis siis jos käytätte moniraitanauhureita auttaako ne mitenkä paljon sävellystyössä?
 
Puhut sitten ohjelmasta tai koneesta, niin sama asiahan se tämän aiheen kannalta lienee. Itsellä on fyysinen laite, kun en tietokoneista tajua mitään.
Mutta on auttanut ja aivan vitusti. Kyllähän biisien perusydin on aina tullut ilmankin esille, eikä raituri juuri siihen vaikuta, mutta monipuolistaa hommaa huomattavasti.
 
Monta kertaa käy niin, että veivailee jotain riffiä. Jotain sellaista, mitä ei luonnehdi vielä missään nimessä biisiksi, muttei kuitenkaan pelkäksi riffiksikään, eli siinä on jo valmiiksi kantimia biisille. Okei, se on normaalia, mutta itselläni raituri tulee mukaan kuvioihin juuri tässä. Kuulokkeet päähän ja raita soimaan, ja samalla hapuilen jotain muuta siihen, esim. laulumelodiaa tai hämyistä kakkoskitaraa siihen päälle.
 
Varsinkin laulun kehittämisessä tämä on toiminut, koska aina ei tule mitään suurta visiota laulumelodiasta. Olen saanut muutamaan biisiin laulut niin, että laitan pohjaraidan soimaan (kitara) ja joikailen jotain siihen päälle, ihan hakemalla vaan, mitä sattuu ja miltä tuntuu. Joskus tulee aivan säkällä joku pieni juttu mihin takertuu, ja siitä se visio lähteekin sitten jo rullaamaan.
 
Kyllähän lauluja, ja kakkoskitaraa (eli yleensä jotain hämyistä melodiaa tai ihan vaan täytettä) on ennenkin tehty, mutta itselleni on senverran vaikea laulaa ja soittaa yhtäaikaa, että suoraan ilman raituria kehitettynä laulumelodia menee aika simppelisti riffin mukaan. Eikä siinä mitään, yksinkertaista saa olla, mutta juuri raiturin kanssa olen saanut näitä vähän hienompia juttuja aikaan.
 
Monta kertaa käy niinkin, että kun riffi on nauhalla ja alat kehittämään siihen muita raitoja ympärille, niin biisin luonne muuttuu kokonaan. Yleensä paremmaksi. Ja tottahan raituri on kova muutenkin, toivoo nimimerkki "tuhat maailman parasta biisiä unohtunut".

Palaanpa asiaan vielä ja toistan itseäni ja kaikkia aikaisempia puhujia... Mutta joka tapauksessa. Itse olen sävellystouhuissa huomannut sen etten ainakaan itse tee hyvällä riffillä sellaisenaan yhtään mitään. Hyviä riffejä syntyy jatkuvasti. Mutta sellaiset riffit jotka alkavat tavallaan itsestään rakentamaan biisiä ympärilleen, ovat niitä joita itse haen. Ja väkisin ei kannata yrittää tehdä mitään, joskin alkuun tietenkin pitää kokemuksen nimissä säveltää kaikki mitä tulee. Itse olen ainakin huomannut että kun biisi on tulossa, se syntyy hetkessä. Parhaat biisit syntyvät usein muutamassa kymmenessä minuutissa. Ei tietenkään täysin valmis tuotos, mutta selkeä ajatus biisistä rakenteineen ja melodioineen. Valitettavasti näin hienosti hommat menee turhan harvoin.
 
Itse olen pop-biisien säveltämiseen "erikoistunut" (lol), ja sanon siitä vielä muutaman asian. Legendaarinen 3:34 biisin kesto pitää paikkansa. Kaikki mitä perus pop-biisi tarvitsee voidaan kiteyttää tähän aikaan. Turha toisto on pahasta. Jos tämän rajapyykin yli mennään, niin kannattaa vakavasti harkita onko se sen arvoista. Tapahtuuko biisissä jotain uutta? Kehittyykö se johonkin suuntaan? Tällaisia kysymyksiä kannattaa pohtia jos alkaa kehitellä neljästä viiteen minuuttisia kappaleita. Kolmeen ja puoleen minuuttiin saa hienosti mahtumaan perus pop-biisin rakenteen: Intro, Verse, Chorus, (Intro), Verse, Chorus, Interlude, Chorus, Chorus/Outro.
 
Myös vaihtelevuus kappaleessa on tärkeätä. Lyriikoilla on ainakin oman bändini musiikissa hyvi tärkeä osa. Niiden vaihtelevuus ja syvyys tuo paljon musiikkiin. Soitannollisesti kannattaa kiinnittää huomiota ensinnäkin rytmisektion toimivuuteen. Rumpalin on tärkeää muistaa soittaa kappaleeseen sopivaa komppia/fillejä/yms... Basistin on tärkeää luoda tukeva pohja rumpalin kanssa kappaleelle, kuitenkin siten että saa itsekin soitosta nautintoa. Kitaristit luovat sitten melodisen pohjan kappaleelle, riffit, soolot, yms... Ehdottoman tärkeää on muistaa että yksinkertaisuus on kaunista. Ja jokainen bändi luonnollisesti löytää oman tapansa tehdä ja soittaa musiikkia. Tässä kerroin vain seikat jotka oman bändini kanssa olen todennut merkittäviksi.
 
Laatu maksaa. Maid in China.

Parhaat kappaleet syntyvät helposti, nopeasti ja itsestään. Ne ovat sellaisia, että kaikki yhtyeen jäsenet pystyvät seisomaan joka nuotin takana..
 
Tää on kyllä helevetin totta. Muutenkin mainio kirjoitus. Ainut vaan, että tällaisia asioita ei kukaan, siis Kukaan, opi lukemalla. Ei vaikka lukisi tuhat kertaa tän tekstin läpi. Nää jutut pitää oppia kantapään kautta ja sitten todeta että "aah, nyt ymmärrän miksi isot pojat aikanaan neuvoivat tekemään niin ja niin".

siinä on turha mutista vastaan jos biisi on huono. Siispä oikea, rehellinen kritiikki vie eteenpäin.
 
En allekirjoita. En perkeleelläkään ymmärrä, miksi heittäisin romukoppaan sellaisen biisin mistä pidän, vaikka 10000 luotettavaa sydänystävää haukkuisi sen totaaliseksi paskaksi.