Yleistä keskustelua musiikista ›

Ainakin Musen Origin Of Symmetry haukuttiin Soundissa aivan lyttyyn aikoinaan. Eiköhän Soundin nettisivuilta löydy kaikki vanhat arviot edelleen.

Tolkkia rupesi kaduttamaan kaikki pahat sanansa, pyysi muistaakseni anteeksikin. Hävetti vieläkin Tolkin puolesta, mutta miehen teon teki ja tunnusti perseilynsä.
 
Se oli muuten hienosti tehty Tolkilta, harva pystyy myöntämään virheensä. Ja älykäs veto Waldolta, hölmömpi olisi haukkunut Tolkkia kaikkien lehtien palstoilla ja aloittanut täysin turhan sanasodan.
 
Älkää nyt vain luulko, että diggaan Waldon musiikista...

Rumba 6/03
Jore Marjaranta – Värit
 
Sanotaan ruma sana niin kuin se on. Jore. Sitä rumempaa sanaa suomen kielessä ei ole, sillä noita neljää viattoman tuntuista kirjainta seuraa usein sana ”Marjaranta”, jota usein seuraa vähintään kolme minuuttia halveksuttavaa iskelmärockia, vilunväreet, puistatusta, kylmä hiki ja lopulta vatsahapot nielun kautta.
 
Värit edustaa kaikkea sitä mikä on vialla 2000-luvun suomalaisessa popmusiikissa. Jos meillä ei olisi Radio Novan kaltaisia musiikkikanavia idiooteille, jotka eivät pidä musiikista mutta eivät ymmärrä puhettakaan, meillä ei olisikaan myöskään Jorea, kaiken banaaliuden ja värittömyyden nimikkopyhimystä. Joka kerta, kun kuulen Joren riimittelevän tyyliin ”pimeys saapuu yllättäen / varjostamaan sydäntäin”, jotakin sisälläni kuolee. Mutta ei millään kivalla tavalla.
 
Vaikka sääliähän tätä miestä pitäisi. Siellä missä on huono ”Ameriikan malliin” tehty suomalainen menestyselokuva, siellä on Jore kiekumassa kuoliaaksi ilmastoitua aikuisrockiaan – eikä kukaan silti osta hänen levyjään. Hänen Rinnallaan Tommi Läntinen on Nick Cave, Olli Lindholm on Leonard Cohen ja Aki Sirkesalo on Noel Coward. Mene pois Jore. Ei sinusta kukaan oikeasti pidä
 
Samuli Knuuti

Kiitosta Idodeelle että jaksoit naputella. Aikas tyly arvostelu oli kyllä. :)

Kiitosta Idodeelle että jaksoit naputella. Aikas tyly arvostelu oli kyllä. :)
 
Jotain antipatioita kirjoittajalla kyllä oli..

Ei varsinaisesti murskaava arvostelu, mutta vuoden 2000 King Crimson -levy, The ConstruKction Of Light, sai Soundissa melko nihkeän vastaanoton. Sinänsä hatunnoston arvoinen suoritus, kun ottaa huomioon sen, että KC:n tekemisiin suhtaudutaan laajalla rintamalla aika kritiikittömästi. Arvostelun loppulause kiteyttää asian mainiosti:
 
"Ja vaikka tänään näyttääkin jollakin perverssillä tavalla olevan 'hip' diggailla tätä improrock intelligentsiainstituutiota, kaivauksia ei kannata aloittaa kesystä ja nuukahtaneesta The ConstrucKtion Of Lightista, joka pääosin keskittyy kierrättämään jo kokeiltuja ideoita ad nauseam."

Vicious Wankersin eka levy Ilkeät Runkut (Alternative Action Records 033) sai loistavan arvostelun Satakunnan Kansassa. Arvostelun kirjoittaja oli Ilari Tapio ja se alkoi sanoilla "Ulvilan ääripunkkarien äänilevy on niin huono, että sitä ei voi arvostella". Olimme siitä hyvin ylpeitä.
 
Miks en oo kuullu tästä vaikka asun samassa kaupungissa??

Rumba 6/03
Jore Marjaranta – Värit
 
Sanotaan ruma sana niin kuin se on. Jore. Sitä rumempaa sanaa suomen kielessä ei ole, sillä noita neljää viattoman tuntuista kirjainta seuraa usein sana ”Marjaranta”, jota usein seuraa vähintään kolme minuuttia halveksuttavaa iskelmärockia, vilunväreet, puistatusta, kylmä hiki ja lopulta vatsahapot nielun kautta.
 
Värit edustaa kaikkea sitä mikä on vialla 2000-luvun suomalaisessa popmusiikissa. Jos meillä ei olisi Radio Novan kaltaisia musiikkikanavia idiooteille, jotka eivät pidä musiikista mutta eivät ymmärrä puhettakaan, meillä ei olisikaan myöskään Jorea, kaiken banaaliuden ja värittömyyden nimikkopyhimystä. Joka kerta, kun kuulen Joren riimittelevän tyyliin ”pimeys saapuu yllättäen / varjostamaan sydäntäin”, jotakin sisälläni kuolee. Mutta ei millään kivalla tavalla.
 
Vaikka sääliähän tätä miestä pitäisi. Siellä missä on huono ”Ameriikan malliin” tehty suomalainen menestyselokuva, siellä on Jore kiekumassa kuoliaaksi ilmastoitua aikuisrockiaan – eikä kukaan silti osta hänen levyjään. Hänen Rinnallaan Tommi Läntinen on Nick Cave, Olli Lindholm on Leonard Cohen ja Aki Sirkesalo on Noel Coward. Mene pois Jore. Ei sinusta kukaan oikeasti pidä
 
Samuli Knuuti
 
Täysin epäammattimaista ja säälittävää. Mistä tälle miehelle oikein maksetaan?

Joren musiikki jättää minut aivan kylmäksi, joten en tunne tarvetta häntä puolustella. En toisaalta ymmärrä tätä, että arvostelija pyrkii loukaamaan artistia kuin kostaakseen jotakin. Ehkä herra Marjaranta on erehtynyt jollain tavalla kriitikkoa loukkaamaan, vaikka olemassaolollaan.
Näyttää kerrassaan siltä, että kriitikko - joka tässä tapuksessa mielestään on selkeästi parempi ihiminen kuin artisti - on ottanut oikeudekseen viihdyttää itseään ja elvistellä kavereilleen lyttäämällä toisen työn tuloksen tosta vaan. Nulikkamaisuutta.
Mutta tuo analyysi Novasta ja sen kuuntelijoista on mainio:
 
Jos meillä ei olisi Radio Novan kaltaisia musiikkikanavia idiooteille, jotka eivät pidä musiikista mutta eivät ymmärrä puhettakaan...

Kylläpäs kökkö "levyarvostelu". Eihän tuossa sanottu levystä mitään, kerrattiin vain arvostelijan kieriskelyä kenties henkilökohtaisessa Jore-antipatiassa.
 
Eipä silti, noin minäkin arvostelisin levyn, jos bändi olisi aikoinaan jättänyt maksamatta vaikkapa laskunsa minulle, tjsp.

Aika törkee toi arvostelu Joresta. Vaikka siitä ei ehkä pitäiskään, niin ei tarvii mennä henkilökohtaisuuksiin. Kaverihan haukku Joren nimikirjaimia myöten! Onkohan tämä arvostelija edes koskaan nähnyt Jorea vaikkapa baarissa? Epäilen.
 
Lisätäänpä nyt senverran vielä, että en todellakaan ole Jore- fani. Ehkä ennemmin päinvastoin, mutta ei se arvostelu ollut mistään kotoisin.

Rumba 6/03
Jore Marjaranta – Värit
 
Sanotaan ruma sana niin kuin se on. Jore. Sitä rumempaa sanaa suomen kielessä ei ole, sillä noita neljää viattoman tuntuista kirjainta seuraa usein sana ”Marjaranta”, jota usein seuraa vähintään kolme minuuttia halveksuttavaa iskelmärockia, vilunväreet, puistatusta, kylmä hiki ja lopulta vatsahapot nielun kautta.
 
Värit edustaa kaikkea sitä mikä on vialla 2000-luvun suomalaisessa popmusiikissa. Jos meillä ei olisi Radio Novan kaltaisia musiikkikanavia idiooteille, jotka eivät pidä musiikista mutta eivät ymmärrä puhettakaan, meillä ei olisikaan myöskään Jorea, kaiken banaaliuden ja värittömyyden nimikkopyhimystä. Joka kerta, kun kuulen Joren riimittelevän tyyliin ”pimeys saapuu yllättäen / varjostamaan sydäntäin”, jotakin sisälläni kuolee. Mutta ei millään kivalla tavalla.
 
Vaikka sääliähän tätä miestä pitäisi. Siellä missä on huono ”Ameriikan malliin” tehty suomalainen menestyselokuva, siellä on Jore kiekumassa kuoliaaksi ilmastoitua aikuisrockiaan – eikä kukaan silti osta hänen levyjään. Hänen Rinnallaan Tommi Läntinen on Nick Cave, Olli Lindholm on Leonard Cohen ja Aki Sirkesalo on Noel Coward. Mene pois Jore. Ei sinusta kukaan oikeasti pidä
 
Samuli Knuuti
 
Olen yhä enemmän sitä mieltä, että kyseinen arvostelija on tosiaankin taas näitä egorunkkareita. Tiedänpähän vastaisuudessa kiertää hänen arvionsa kaukaa. Missähän alettaisiin julkaista kritiikkiä kriitikkojen tuotannosta, siis kritiikeistä!
 
Arvostelijan kredibiliteettiä ei kasvata erityisesti sen, että hän haukkuu itsestäänselvästi paskan Radio Novan taas vaihteeksi, joskin sen osion sanankäänteet olivat "arvostelun" parasta antia. Arvostelija ihastui nähtävästi omaan ääneensä niin, että jätti itsekritiikin turhana narikkaan ja keskittyi nuoleskelemaan Rumban kanssa runkkaavia sanankäänteillään. Hankkisi mielummin jonkun oikean harrastuksen.
 
Tuon arvostelun perusteella tekisi mieli melkein ostaa Joren levy, mutta sitten muistuu mieleen, että enhän minäkään sitä siedä.

Miks en oo kuullu tästä vaikka asun samassa kaupungissa??
 
Jaa-a. Yksi syy voisi olla se, että tästä on jo viisi ja puoli vuotta aikaa.

Ainakin Musen Origin Of Symmetry haukuttiin Soundissa aivan lyttyyn aikoinaan. Eiköhän Soundin nettisivuilta löydy kaikki vanhat arviot edelleen.
 
joo luin kyseisen arvion R-kioskilla lehden ilmestyttyä ja nauroin kyyneleet silmissä =) ja se menee näin:
 
MUSE
Origin Of Symmetry
Mushroom
 
Ei jumalauta Radiohead! Mitä olette menneet tekemään! Teidän takianne kaikki keskenkasvuiset pojankoltiaiset kuvittelevat kykenevänsä tekemään jotain omaperäistä. Olisi ollut kiintoisaa olla kärpäsenä katossa siinä huoneessa, missä Origin Of Symmetry sai alkunsa. Se, että huurupäissään keksii kuningasidean albumista, jonka kappaleilla on nimiä, kuten Space Dementia, Hypermusic, Microcuts tai Citizen Erased, ei anna samalle porukalle oikeutta astella studioon toteuttamaan ideoitaan.
Musen solisti Matthew Bellamy kiekuu yhä kuin miehen kynsinauhoja revittäisiin irti ja Origin Of Symmetrysta on muutenkin vaikea keksiä musikaalisesti mitään positiivista sanottavaa. Kappaleiden väliin yhtye latoo pimputuksia, suhinoita sun muita, koska Musen poikien mielestä se saa albumin kuulostamaan "futuristiselta kokonaisuudelta". Toivottavasti minun tulevaisuuteni ei ole yhtä tekorankka, tekotaiteellinen ja teennäinen kuin tämä levy.
Levyn taideteoksista New Born vielä menettelee, mutta jo sitä seuraava Bliss on järkyttävä tekele, joka naittaa Grandaddya kevyempääkin kevyempään riffittelyyn, josta puuttuu kaikenlainen henki, elämä ja intohimo. Kuka olisi uskonut, että singlevalinnaksi harvinaisen mitätön Plug In Baby olisi koko albumin kohokohta, vaikka ne bassosoundit olisikin voinut jättää käyttämättä? Ja sama sikamainen pierentä jyrää muuten läpi koko levyn. Hypermusic saattaisi jopa rokata, ellei tuo kirottu pörinä pilaisi koko kappaletta. Citizen Erased kestää seitsemän minuuttia ja parikymmentä sekuntia päälle, sisältää pari turhaa väliosaa ja jatkuu totta kai saumattomasti Microcutsina, jonka kertosäkeen aikana huomaa jotain vallan omituista. Matthew Bellamy kiekuu niin korkealta, että kuulostaa aivan Nightwishin Tarjalta. Miten tämäkin yhtye oli esikoisalbuminsa Showbizin aikaan vielä yksi näitä kuuluisia "brittirockin suuria toivoja"?
Meglomania on viimeisen siivun nimi ja vaikka kuinka tekisi mieli vääntää pari puujalkavitsiä asian tiimoilta, niin jääköön. Kerrottakoon vain, että kappale yrittää kuulostaa suurelta, mutta mahtipontiseksi tarkoitettu taustafanfarismi kuulostaa lähinnä soundtrackilta Linnanmäen kummitusjunaan.
Joskus ei tahtoisi antaa arvosanaa ollenkaan.
Jarkko Fräntilä

Soundissa aikoinansa oli Komputer-nimisen orkesterin levyarvostelu joka päättyi sanoihin "Lyön vaikka vetoa etteivät nämä jätkät osaa edes runkata".

joo luin kyseisen arvion R-kioskilla lehden ilmestyttyä ja nauroin kyyneleet silmissä =) ja se menee näin:
 
MUSE
Origin Of Symmetry
Mushroom
 
Ei jumalauta Radiohead! Mitä olette menneet tekemään! Teidän takianne kaikki keskenkasvuiset pojankoltiaiset kuvittelevat kykenevänsä tekemään jotain omaperäistä. Olisi ollut kiintoisaa olla kärpäsenä katossa siinä huoneessa, missä Origin Of Symmetry sai alkunsa. Se, että huurupäissään keksii kuningasidean albumista, jonka kappaleilla on nimiä, kuten Space Dementia, Hypermusic, Microcuts tai Citizen Erased, ei anna samalle porukalle oikeutta astella studioon toteuttamaan ideoitaan.
Musen solisti Matthew Bellamy kiekuu yhä kuin miehen kynsinauhoja revittäisiin irti ja Origin Of Symmetrysta on muutenkin vaikea keksiä musikaalisesti mitään positiivista sanottavaa. Kappaleiden väliin yhtye latoo pimputuksia, suhinoita sun muita, koska Musen poikien mielestä se saa albumin kuulostamaan "futuristiselta kokonaisuudelta". Toivottavasti minun tulevaisuuteni ei ole yhtä tekorankka, tekotaiteellinen ja teennäinen kuin tämä levy.
Levyn taideteoksista New Born vielä menettelee, mutta jo sitä seuraava Bliss on järkyttävä tekele, joka naittaa Grandaddya kevyempääkin kevyempään riffittelyyn, josta puuttuu kaikenlainen henki, elämä ja intohimo. Kuka olisi uskonut, että singlevalinnaksi harvinaisen mitätön Plug In Baby olisi koko albumin kohokohta, vaikka ne bassosoundit olisikin voinut jättää käyttämättä? Ja sama sikamainen pierentä jyrää muuten läpi koko levyn. Hypermusic saattaisi jopa rokata, ellei tuo kirottu pörinä pilaisi koko kappaletta. Citizen Erased kestää seitsemän minuuttia ja parikymmentä sekuntia päälle, sisältää pari turhaa väliosaa ja jatkuu totta kai saumattomasti Microcutsina, jonka kertosäkeen aikana huomaa jotain vallan omituista. Matthew Bellamy kiekuu niin korkealta, että kuulostaa aivan Nightwishin Tarjalta. Miten tämäkin yhtye oli esikoisalbuminsa Showbizin aikaan vielä yksi näitä kuuluisia "brittirockin suuria toivoja"?
Meglomania on viimeisen siivun nimi ja vaikka kuinka tekisi mieli vääntää pari puujalkavitsiä asian tiimoilta, niin jääköön. Kerrottakoon vain, että kappale yrittää kuulostaa suurelta, mutta mahtipontiseksi tarkoitettu taustafanfarismi kuulostaa lähinnä soundtrackilta Linnanmäen kummitusjunaan.
Joskus ei tahtoisi antaa arvosanaa ollenkaan.
Jarkko Fräntilä
 
Tuossa sentään kerrottiin pääosiltaan levyn sisällöstä ja kappaleista. Mielestäni ei niin huono arvio, vaikka teilaava onkin. Tässä arvostelija osoitti sentään tutustuneensa bändin edellisiin tuotoksiin ja muutenkin vaikutti asiantuntevalta. Kappaleista kerrottiin, mikä niissä oli huonoa, eikä lähdetty kertoilemaan Radio Novan huonoudesta.

Jaa-a. Yksi syy voisi olla se, että tästä on jo viisi ja puoli vuotta aikaa.
 
ai, no, hei, se saattaa olla se syy

Kuinkakohan paljon murskaavaa arvostelua tulee Rumba saamaan tuon arvostelun julkaisusta?
 
Tosiaankin, erittäin ammattitaidoton arvostelu.

Oli juttua levyarvosteluista! Mulle tuli heti mieleen lause, joka esiintys Soundin levyarvostelussa, kun HIMin silloinen uutukainen Deep Shadows And Brilliant Highlights julkaistiin. Ulkomuistista se meni jotenkin näin:
" Levyn ensimmäinen sinkku 'Pretending' kuvaa mielestäni parhaiten albumin sisältöä. Teeskentelyä alusta loppuun..."
Tykkään kyllä mielettömästi HIMistä, mutta kerrankin tuli oltua samaa mieltä kriitikoiden kanssa. Ja se on multa harvinaista.
 
Vaikka kyseinen albumi ei suosikkeihini kuulukaan niin täytyy sanoa että olen aika lailla eriä mieltä. Arvostelusta näkyi se että kyseisellä kriitikolla oli jotain bändiä vastaan jo entuudestaan, ja vaikka levy olisi ollut kuinka hyvä hän olisi haukkunut sen lyttyyn kuitenkin.