Lyriikka ›

Onkos muilla sama homma, että "iloisia" sanoituksia ei synny ja jos niitä synnyttää niin ne vaikuttavast varsin typeriltä. Onkohan suomalaisella geeniperimällä mahdotonta tehdä "iloista" lyriikkaa? Vai onko tämän tyylisen tekstin tekeminen vain niin vaikeata, ettei niitä siksi synny.

Ei tuu tosiaan paljon ilosia sanotuksia tehtyä. Tuppaavat aina kuulostamaan jotenkin falskeilta. Ja loppujen lopuksi tollasta päänsisäsen ahdistuksen purkuahan koko sanotushomma on, joten eipä siitä juuri duurisointuja seurakseen kaipaavia värssyjä kirjotella. Eri juttu olis varmaan, jos tekstinteko olis vähemmän henkilökohtasta ja siitä pääsis tavallaan etääntymään. Sitten olis varmaan ihan sama, mitä kirjottelis.

On kyllä, että kaikki iloiset tekstit, joita olen saanut aikaan, sisältävät joko jonkun jäynän, tai tuntuvat jälkikäteen olevan Obladi-oblada-lalalaa -tasoa.
 
Mutta juurikin niin, että tyhjästä on paha nyhjästä. Kun ämpäri on täynnä nauloja, ei sieltä juuri vaahtokarkkeja löydy.

Jännä aihe.
 
Sekin on mielenkiintoista, miten voi kyllä vääntää iloisia sanoja, mutta itse biisin sävelpuolesta tulee sitten tehtyä jotenkin melankolinen tai hyökkäävä, ikäänkuin sanat olisivat sarkastisia ja kääntyisivät itseään vastaan. Eikä mitenkään "ikäänkuin" vaan ihan tarkoituksella.
 
Jossain vaiheessa neutraali hölynpölykin kuulostaa iloiselta. Vaikka joku "kiss kiss Mollys lips"-rokkirallatus ei ole välttämättä suoranaisesti iloinen, se vaikuttaa siltä hömppämäisyytensä vuoksi.
 
Eipä sitä tiedä, vaikka joskus tulisi ns. hyvän mielen biisejä tehtyä. Ei vaan perustuntumalta oikein vielä lähde. Audioslaven Doesn't remind me on mielestäni oikein hieno hyvän mielen biisi. Siitäkään en tiedä, onko se suoraan iloinen, mutta mukava ja siitä tulee hyvä mieli.

Mulla on taas ihan toisinpäin. Surulliset tarinat tuntuu jotenkin epäonnistuneilta, mutta hyväntuulisia ja iloisia ralleja tulee helposti.

Siihen tarvitaan tiettyä tunnelmaa. Sun kannattaa ottaa kynä käteen sillon ku oot onnes kukkuloilla ja antaa palaa. Sitte parhaat lainit sieltä talteen.

Mulla on kanssa vaikeaa tehdä iloisia sanotuksia... tai jos teen niin neon niin surkeita että suoraan roskikseen...

Onkohan suomalaisella geeniperimällä mahdotonta tehdä "iloista" lyriikkaa?
 
Semmonen maahan tämä on, että jos joku vain edes hymyilee, niin se on joko hullu tai humalassa. Kaipa siinä ympäristössä sitten alkaa iloisempaakin taiteilijaa vituttaa ja ahdistaa. ;-)
 
Löytyyhän Suomestakin onneksi musiikintekijöitä, joiden touhu ei perustu angstiin tahi synkkyyteen. Hyvänä esimerkkinä vaikka Groovy Eyes.

Joo on vaikeaa tehdä iloisia sanoituksia. Yleensä vaatii melkoisen tunnelatauksen ennen kuin itse siihen kykenen. Tarvin siihen joko äärimmäistä riemua tai sitten jotain ihan tappomasennusta. Yleensä pahassa olossa tulee iloisimmat sanoitukset. Silloin siihen on vaara tulla sitä sarkasmia. Kai se on jollain tavalla kompensoivaa sille, mitä tuolla korvien välissä milloinkin tapahtuu.

Tämä nyt metallimiehen näkökulmasta, mutta ns. "voimakas" lyriikka voi olla periaatteessa iloinen, jos se esim. kertoo yksilön noususta jotain ylivoimaista vastaan. Tosin siinäkin on yleensä melankolinen/synkkä pohjavire, koska aina on "sankarin" mahdollista epäonnistua. Tuommoisia olen ite onnistunut tekemään, ilman mitään taka-ajatuksia iloisia sanoituksia en.

Löytyyhän Suomestakin onneksi musiikintekijöitä, joiden touhu ei perustu angstiin tahi synkkyyteen. Hyvänä esimerkkinä vaikka Groovy Eyes.
 
Mikko Alatalo. Niihin silmälaseihin ei saa angstia ja synkkyyttä yhdistettyä millään. Löytyyhän noita, paljonkin. Olisikin mukava kuulla aiheesta pohdintaa heidänkin osaltaan.

Mikko Alatalo.
 
Äläs ny. Biisi "Ihmisen ikävä toisen luo", esimerkiksi. "On ehkä hyvä ettet näe minua nyt, en tahdo että vuokseni sä järkytyt". Synkkää, niin synkkää. Ja karun kaunista.

Äläs ny. Biisi "Ihmisen ikävä toisen luo", esimerkiksi. "On ehkä hyvä ettet näe minua nyt, en tahdo että vuokseni sä järkytyt". Synkkää, niin synkkää. Ja karun kaunista.
 
Ja se piisi, mikä kertoo yksinäisestä kissanpoikasesta. " ...on kissan tarkkaan katsottava mihin astuu tassullaan kun se joutuu ne itse nuolemaan..."
 
Mikolla on muuten ihan itsensänäköiset sivut: http://www.mikkoalatalo.net

Onkos muilla sama homma, että "iloisia" sanoituksia ei synny ja jos niitä synnyttää niin ne vaikuttavast varsin typeriltä. Onkohan suomalaisella geeniperimällä mahdotonta tehdä "iloista" lyriikkaa? Vai onko tämän tyylisen tekstin tekeminen vain niin vaikeata, ettei niitä siksi synny.
 
..esim YUP:lla ja absoluuttisella nollapisteellä on muutamia äärimmäisen hyviä ja hilpeitä kappaleita.. itsekin olen koittanut joskus pyrkiä tuollaiseen Tommi Liimatta henkeen mutta en tiedä kuinka olen onnistunut.. käykääpä siis kommentoimassa tuota "Suolanpilaaja" siivuani, se on kai aika iloinen..

Rakkaudesta saa kirjoitettua joskus positiivisesti ilman korniutta, mutta kyllähän tuo aina yhtä vaikeaa on. Onnistuessaan kyllä ainakin itse koen ne paremmiksi kuin onnistuneet surumieliset sanoitukset. Eli ehkä vain rima on korkeammalla positiivisten sanoitusten suhteen.