astroban 09.05.2005 17:31:42 | |
---|
Sain Koffilta tämmösen mailin tänään: "The Hives peruuttaa Tukholman ja Helsingin konserttinsa Valitettavasti The Hives joutuu peruuttamaan Tukholman (14.5.) ja Helsingin (16.5. 1st Warning, Tavastia) konserttinsa sairastapauksen vuoksi. Konsertille etsitään parhaillaan uutta ajankohtaa, mutta yhtyeen kiireisestä kesästä johtuen sopivaa päivää ei ole vielä löytynyt. Lipun jo ostaneita kehotetaan odottamaan, kunnes lisää tietoa on saatavilla. Kaikki kyseiseen konserttiin ostetut liput kuitenkin hyvitetään niin haluttaessa ostopaikassa. Kaikki koff.netissä keikkalippujen arvontaan osallistuneet henkilöt osallistuvat automaattisesti seuraavan KOFF 1st Warning -keikan lippujen arvontaan. Pick of the Week -kilpailussa voittaneet henkilöt saavat peruuntuneen keikan sijaan liput seuraavalle First Warning -keikalle. Tiedotamme seuraavasta KOFF 1st Warning -konsertista lähipäivinä." |
blondi_rock-basisti 02.06.2005 10:20:16 | |
---|
Mun mielestä Barely Legal ja Veni Vidi Vicious oli oikeastaan parempia levyjä kun Tyrannosaurus Hives. Tuntuu siltä että Hives on mukauttanut soundiaan enemmän suuren yleisön makuun sopivaksi. Vietin talven 2001-2002 Britanniassa piikana (kutsutaan myös au pairiksi). Kävin joka keskiviikko lehtikioskilla ostamassa NME:n josta luin bändeistä ja muusta kulttuurista. Strokesia ja White Stripesia ylistettiin lähes taivaisiin. Sitten yhtäkkiä Hives putkahti suosioon "uutena" bändinä! Se sama Hives jota olin jo pari vuotta kuunnellut! Niiltä tuli silloin se kokoelma Your New Favourite Band, jolla oli biisejä Barely Legal- ja Veni Vidi Vicious -levyiltä, plus hittinsä Hate to Say I Told You So. Niillä ei tainnut sitten olla tarpeeksi biisejä uutta levyä varten silloin, mutta kun huomattiin että tuollaiselle rockille löytyi markkinat maailmalta niin pitihän siinä hypätä mukaan. En tiedä oliko tuo levy-yhtiön juoni, mutta vaikuttaa vähän epäaidolta meiningiltä tuollainen. Mutta tärkeintähän on, että Hives on tehnyt itseään tunnetuksi muuallakin kuin Pohjoismaissa, voi olla että niiden musiikki merkitsee monelle brittiteinille paljon. Kiitos, kun kerroit uudestä levystä ja festarikeikoista! Pitää joskus hankkiutua keikalle. |
carlos 02.06.2005 10:29:02 | |
---|
Sitten yhtäkkiä Hives putkahti suosioon "uutena" bändinä! Se sama Hives jota olin jo pari vuotta kuunnellut! Niiltä tuli silloin se kokoelma Your New Favourite Band, jolla oli biisejä Barely Legal- ja Veni Vidi Vicious -levyiltä, plus hittinsä Hate to Say I Told You So. Miksi sanoit, että oli biisejä noilta levyiltä + hitti HTSITYS ? Sehän on myös levyltä veni, vidi, vicious. Rahat pitää tuhlata, ennen kuin ne loppuvat. |
blondi_rock-basisti 04.06.2005 23:12:29 | |
---|
Hups, en muistanutkaan että se oli siinä. Asiavirhe. Muistin vain että se biisi soi paljon, mutta en itse omistanut kyseistä levyä siellä ollessani. Olin imuroinut joitain biisejä netistä (hyi minua!) ja joitakin minulla oli kokoelmilla. Nyt kun tarkistin asian niin huomasin että Your New Favourite Band -levyllä on kaksi kappaletta, joita ei ole kahdella edellisellä: Untutored Youth ja Mad Man. ...aha, ne ovatkin a.k.a. I-D-I-O-T:in sinkulla. Omistan itse siis vain Barely Legalin, Veni Vidi Viciousin ja Tyrannosaurus Hivesin. Muut tiedot ovat sivulta www. burningheart.com. |
dictatorsh*t 06.09.2005 18:20:21 | |
---|
Tänään ostin Veni Vidi Vicioussin ja on kyllä ihan perkulesn hyvä levy. Taidan huudattaa vuoden putkeen, ihan täysillä! |
carlos 06.09.2005 20:29:50 | |
---|
Tänään ostin Veni Vidi Vicioussin ja on kyllä ihan perkulesn hyvä levy. Taidan huudattaa vuoden putkeen, ihan täysillä! Hyvä idea! taidanpa itsekin taas kaivella sen venividin tuolta kätköistä.. Sano negatiivinen asia jokaisesta bändikaveristasi
keskuskeittiö: Kitaristi soittaa aina omiaan toinen kitaristi ei osaa mitää et siinä on hyvä bändi
__ |
n-oise 06.09.2005 21:30:27 | |
---|
oli muuten aika hieno keikka noilla Ruississa tänä vuonna :> tuli pompittua olet surrealisti, eikö niin... |
nikomati 07.09.2005 11:12:34 | |
---|
oli muuten aika hieno keikka noilla Ruississa tänä vuonna :> tuli pompittua itse en ikuna sinne keikalle kerinnyt vaikka piti kovasti mennä! Tais olla kuumuuden syytä ku piti mennä ekan uimaan ja sit olutalueelle vaatteita kuivuttelemaan- ja ytäkkiä keikka olikin ohi...:) Kalle 1200 Vuotiaat Leivät Osaa Yksin Näyttää Tissiä |
Chaka 13.09.2005 10:31:06 | |
---|
Aivan mahtava live orkesteri.. *kiljuu onnessaan...* Tsekkailin ton pitkän odotuksen jälkeen pari vuotta sitten provinssissa ja jalat ei mainannut kannattaa enää keikan jälkeen ;) "I don´t know when, my time will go, but there is no one to tell goodbye, not a lover, no a friend, so I`ll guess I move it on untill the end..." -R.Coffinshaker- |
makeRiot 13.09.2005 11:56:10 | |
---|
itelle ei tuo tyrannosaurus hives juurikaan enää kolahtanut, ihan jees levy mut silti. barely legal ja veni vidi vicious on tullu niiin tutuksi ja ei uusin yllä kyllä samoihin mittoihin. ja mitä tulee tuohon hyppäykseen (lue: selkäänpuukotukseen) burning heartilta major-lafkalle, niin ei jotenki jaksanu enää satasella innostaa bändin touhu. toisaalta onhan se ihan jees jos bändi pääsee vetämään "suurelle yleisölle" ympäri maailmaa, mut kuitenki henk.koht. pidin bändin meiningistä enemmän burning heartin aikoina. ei oo kovinkaan pitkä aika ku hivesi oli lutakossa ja liput oli 8/7e, vuosi eteenpäin niin saakin pulittaa jo triplat... lahticityskatepunkrockers
http://www.viceroyband.tk |
aivokuolio 13.09.2005 12:10:00 | |
---|
^ Komppailen tuota joissain määrin. Yhden tempun koirahan se Hives taitaa olla, ja VVV:llä tuo temppu hiottiin minun mielestäni huippuunsa. Tyrannosaurusta ei kovin kauaa jaksanut kuunnella, ja kaiholla minäkin kaipailen muinaisia Nosturin ja Gearfestin keikkoja... mustan huoneen testi. |
Piisamirotta 09.03.2006 15:52:35 | |
---|
Tuli sitten ostettua Veni Vidi Vicious ja Barely Legal. Täytyy kyllä sanoa, että on perkuleen kova meno noilla levyillä. Huomaa, että bändi tekee semmosta musaa mitä itse haluaa. Henkilökohtaiset suosikkini Barely Legal ja Tyrannosaurus hives. Saisiva tulla esiintymään tavastialle 1v 3kk päästä ni pääsis kattomaan mimmosta on livemeininki. "ei anna periksi ja huumoria yllä ja eikun lisää paskaa housuun"
Krunssila. |
ozz3 09.03.2006 16:24:14 (muokattu 09.03.2006 16:24:25) | |
---|
SaisivaT tulla esiintymään tavastialle 1v 3kk päästä ni pääsis kattomaan mimmosta on livemeininki. Tai Nosturiin vaikka heti? Hyvää rokkia. Killed by death MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 Päivän video |
Jenka 09.03.2006 18:01:18 | |
---|
Tuli sitten ostettua Veni Vidi Vicious ja Barely Legal. Täytyy kyllä sanoa, että on perkuleen kova meno noilla levyillä. Huomaa, että bändi tekee semmosta musaa mitä itse haluaa. Henkilökohtaiset suosikkini Barely Legal ja Tyrannosaurus hives. Saisiva tulla esiintymään tavastialle 1v 3kk päästä ni pääsis kattomaan mimmosta on livemeininki. Jaa´a, saa nähdä tulevatko silloinkaan... Itse odotin niitä pitkään ja pitkään, kun heidän piti keväällä esiintyä Tavastialla..oli liput ja kaikki ja syksyyn asti odotin, kunnes kävin vaihtamassa rahaksi (ja menetin sen tietyn määrän..) Niin siellä vaan luki, että tiedotetaan uudesta päivästä..ja pah. The Hives olisi ehdottoman hauskaa nähdä livenä! |
Pitkästä pitkästä aikaa kuuntelen tässä Hivesejä, ja onhan mainio pändi edelleen. Tosin tyrannosauruksia en ole hankkinut, kerran lienen kuunnellut senkin, pitäisi tutustua syvemmin. Mutta mahtavasti nämä kaksi ensimmäistä ainakin rokkaa, ja Ilosaaressakin silloin '01 oli hieno meininki. Kaksi peukkua ylös. The gun's in my hand and I know it looks bad,
but believe me I'm innocent |
salmivaara 09.03.2006 20:24:09 | |
---|
Ilosaaressakin silloin '03 oli hieno meininki. Oli joo, mut ei kai Hives siellä silloin ollut. Against the grain, thats where Ill stay, swimming upstream, I maintain against the grain |
mikko1 09.03.2006 22:05:01 | |
---|
Hivesiltähän tuli just dvd, joka on aika mainio paketti. |
Il Brutto 10.03.2006 08:26:53 | |
---|
Oli joo, mut ei kai Hives siellä silloin ollut. Ohoh, ihan vuodet sekaisin, vuonna yksihän se tosiaan. Ompas pitkä aika. The gun's in my hand and I know it looks bad,
but believe me I'm innocent |
Rämppy 10.03.2006 10:36:09 | |
---|
Muistin just, että mullahan on lippu Hiveksien Tavastia-keikalle, joka peruuntui viime keväänä. Uutta keikkaa lupailtiin "sitten joskus". Kannattaakohan vielä odotella vai palautanko lipun ja tuhlaan rahat baarissa? En sitten malttanut olla sanomatta. |
HC-Audio 10.03.2006 18:18:21 (muokattu 20.03.2006 21:52:37) | |
---|
Munsta se on sama Hives edelleen, jopa vielä Tyrannosaurus hivesillä. Yhtään laiskemmaksi tai tukkosemmaksi ei oo mielestäni muuttunu yhtään. Ehkä kerrankin jopa parempaan suuntaan. Ruisrockin riehumiskeikan jälkeen tajusi, et kyllä niillä virtaa vielä riittää ja niistä kuullaan vielä jatkossakin. Kannattaa muuten poistaa tuo Tussles in Brussels DVD. On ihan loistokamaa! Käytiin kattoon Troija ja just ku posset tuli ulos hevosesta, takaa kuuluu naisääni: "Mää arvasin".
Kalamies #18 >-)))> |