Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Sönkkäänkö selvää asiaa: Tietääkseni värien aallonpituuksien ei tarvitse olla kauniissa matemaattisessa suhteessa toisiinsa, että aiheuttaisivat erottuvan tai miellyttävän näköelämyksen.
 
Selvennän hieman: Äänienkään aallonpituuksien ei tarvitse olla kauniissa matemaattisessa suhteessa tuottaakseen erottuvan kuuloelämyksen. Kauniita matemaattisia suhteita ei tarvita edes kauniin kuuloelämyksen aikaansaamiseen.
 
Matematiikan ja musiikin välillä nähdyt yhteydet ovat harhaa.

Duuriterssi ilmaistaan teoreettisesti suhdelukuna 5/4, mutta käytännössä suurimmassa osassa maailman pianoista duuriterssi viritetään suhteeseen 5/3,97, ja suurin osa maailman laulajista ja viulisteista väpättää jossain sävelen ylä- ja alapuolella vuorotellen.
 
Pythagoraan matemaattiset musiikkikaavat osoittautuivat ratkeamattomiksi.
 
Värejä ei ole niin kovin montaa erilaista, minä pystyn mainitsemaan sinisen, punaisen, vihreän, keltaisen, mustan ja valkoisen, muita ei tällä hetkellä tule mieleen. Violetti on mielestäni jonkinlainen välimuoto punaisesta ja sinisestä, ruskea on sekoitus mustasta vihreästä ja punaisesta jne. Värejä voi varmaankin lajitella tuhansittain, mutta edelläolevat ovat ne tärkeimmät "maamerkit" joiden perusteella minä suunnistan "värimaastossa".
Oktaavit ja kvintit ym. ovat niitä "maamerkkejä" joiden avulla suunnistetaan äänimaastossa, mutta hieman epävireinen kvintti tai oktaavi ei välttämättä haittaa suunnistamista ollenkaan, kun taas liian paljon epävireessä oleva kvintti ei ole enää kvintti, vaan se saattaa olla vaikka kvartti.

Eiks toi oktaavijärjestelmä oo aika yleismaailmallinen riippumatta siitä, millainen asteikko oktaavin sisällä on?

Kyllä aloittaisin, jos kyse on yleensäkään soittimesta jolla voi soittaa eri säveliä. Ei siinä kauan menisi että selittää että mistä ne nuotit tulee ja mikä se niiden sävelten taajuuksien suhde on toisiinsa. Ja ehdottomasti varsinkin silloin jos kyseessä on viulu, sello tai muu vastaava kielisoitin, jonka otelaudalta saatavat nuotit perustuvat täysin juuri noihin matemaattisiin suhteisiin.

(itse)opiskeletko viulun/sellon soittoa?
Olen lopettanut viulun soiton aktiivisen harjoittelun vuosia sitten, mutta muistaakseni silloin, kun 10-vuotiaana piti opetella soittamaan "huiluääniä", oli ihan pihalla. Ei todellakaan tuntunut järkevältä, että jostain siihen saakka loogisesta tuntuneelta kohdasta otelautaa voi saada jonkun korkeamman äänen, joka vieläpä soi tosi oudon kuuloisesti. Tämä nyt saattaa naurattaa oikeita viulisteja ja sellistejä... ;) mutta mielestäni kyseisissä äänissä ei ollut minkäänlaista logiikkaa, kun taas muiden sävelien löytyminen oli täysin selvä nakki. "h asuu a-kielellä ensimmäisen sormen alla" :D
 
Viime vuonna kuulin vasta (fysiikan lakeihin perustuvan) selityksen yläsävelsarjoille, jonka saatoin käsittää & uskoa. Tähän saakka kuitenkin musiikkia on tullut harrastettua yli 19 vuotta, joten paljon olisin missannut, jos teorian opettelu olisi alkanut vasta nyt.
 
Se on tietenkin eri asia jos viiden vanhalle halutaan opettaa joku lastenlaulu vaikka pianolla, mutta itse en laskisi tätä teorian opiskelemiseksi.
 
Viisivuotiaana kun opetetaan lasta soittamaan nuoteista, taikka asettelemaan sormet oikeille paikoille, jotta jotain sävelentynkää saataisiin esille, se on nimenomaan teorian opetusta samalla. Nimim. teoriaa viisivuotiaille opettanut. Perinteinen teorian opiskelu ei todellakaan tarvitse olla pelkästään käytännöstä irroitettua luokkahuoneessa tapahtuvaa toimintaa, jossa nuotteja kopioidaan kirjasta ja taululta..
 
Mutta jos kyse on mistään sen verran syvällisemmästä että sitä voidaan jo nimittää teorian opiskelemiseksi
 
Tämä on nyt selvästi sinun henkilökohtainen tulkintasi sitten!

Mulle joku teorian opettaja kertoi mitä teorian opiskelu tänä päivänä on.
Kuunnellaan joku piisi, solfataan se, analysoidaan se ja soitetaan se.
 
Eli teorian opiskelu ei ole erillään musiikin kuuntelusta ja soittamisesta vaan yksi osa sitä.

juu, näinhän sen pitäis olla. Edelliseen viestini loppuun kirjoitin vaan stereotypisen kuvan teorian opiskelusta, minkä olen kuullut usein juuri niiltä teoriaa opiskelemattomilta.

Teorian arvo tulee juuri siitä että mikä on sen hyöty käytännössä, oli se käytäntö sitten mitä tahansa. Viulistille, pianistille ja vaikka jollekulle joka tekee musaa vaan tietokoneella, on jokaiselle teoria eri asia. Teoriasta voi silti puhua myös erillisenä kokonaisuutenakin.
 
Jos puhutaan teoriasta pelkkänä soittamaan oppimisen välineenä niin silloinhan se on aika kirjaimellisestikin välinearvo. Uteliasta ihmistä vaan voi alkaa kiinnostaa että mistä se teoria tulee. Tämä siis sen lisäksi että miten se teoria voi auttaa muissa omissa musiikillisissa tavoitteissa. Jos ihmistä kiinnostaa se että miksi teoria on sellaista kuin se on, ja että mistä se tulee, niin yläsävelsarja on erittäin tärkeä käsite.
 
Se on tietenkin jokaisen oma asia että kiinnostaako "teorian teoria", mutta uskaltaisin väittää että ei siitä mitään haittaa ainakaan ole että tietää vähän siitä että mistä ne omaan soittimeen sovellettavat teoriat tulee. Varsinkin jollekulle joka ehkä opettelee soittamaan useampaakin erilaista soitinta ja sitten vielä opiskelee säveltämistä siihen päälle. Tuossa tilanteessa soisi jo kiinnostavan sekin että mitä se musiikki oikeastaan edes on. Erilaisten "käytännön teorioiden" läpikotainen tunteminen on aika tärkeää siinä vaiheessa kun aletaan siirtyä sille tasolle jota voisi kutsua filosofiselta kannalta "musiikin teoriaksi", siis teoriaksi siitä että mitä musiikki kokonaisuudessaan edes on.
 
Edelleenkään kaikkia ei varmaan edes kiinnosta. Monet rokkia soittavat ihmiset vetävät kaiken ihan tunteella ja lonkalta, ja formaali teoria on erittäin vähäistä. Niitä samoja asioita siellä taustalla kuitenkin on, oktaavi kuulostaa harmooniselta, vaikka sitä ei osaisi sanoiksi pukeakaan että miksi. Se on jokaisen oma asia että kuinka "loogisesti", "älyllisesti" tai "formaalisti" musiikkia haluaa teoretisoida.
 
Mä olen kuitenkin sitä mieltä että sen täysin fiiliksellä vetävänkin ihmisen elämä ei siitä huononisi että se ymmärtäisi tämän tilanteen kokonaisuudessaan. Harmittaa jos joltakulta jää jotain hienoa ymmärtämättä vain sen takia että se ei koskaan edes oikein hoksaa että niitä juttuja voisi edes alkaa miettimään. Minusta olisi parempi jos jokainen ihminen voisi itse löytää sen itselleen sopivan sekoituksen tietoa ja tunnetta, teoriaa ja käytäntöä. Tämmöistä mikään koulutus ei tietääkseni tue, paitsi ehkä ne sieltä täältä löytyvät "hyvät opet", jotka sattuu ihan henkilökohtaisesti ymmärtämään asioita ja ihmisiä vähän paremmin.