Etno, proge, latin ›

Huomenna 8.3. ilmestyy Gilmourin On an Island levy. Tätä on odotettu ja innolla!
 
Näin on! Amazonissa on Gilmourin jutustelua aiheen tiimoilta:
http://www.amazon.com/gp/product/B0 … 02-6294804-5260908?%5Fencoding=UTF8

Eikös 60-70 -lukujen taitteessa Floydin musaa juurikin kutsuttu art rockiksi tai space rockiksi? Ehkä ei musateorian kannalta mitenkään vedenpitävimpiä termejä, mutta kuvaavat ainakin sitä musaa hyvin.
 
e: kirotusvihreitä
 
Itse Jumalan tyyssija eli Progarchives.com luokittelee Floydin Psychedelic/Space Rockiksi.

Juu, tuli Gilmourin levy haettu kaupasta. Kotiin innoissaan kuuntelemaan siitä sitte. Muovit pois paketin päältä ja kannet auki. Ja ei ku levy soittimeen. Mutta, mutta. Missä se levy luuraa. Ei näy, vaikka kuinka kansia kääntelis. Pelkkä tyhjä musta nappi kansien takasivulla. Siinä lienee tarkotus levyn olla. Mutta ei oo.
 
Että semmottii. Pitänee huomena (bussilakko, ei viiti tänään enää lähteä uudestaan pyöräileen) vaivautua takasin liikkeeseen, että pääsee musiikkiakin kuunteleen. Liekkö sitte muita samanlaisia tapauksia liikkeellä, vai oliko vaan yksittäinen moka tullu.
 
Näin tällä kertaa. Kannattanee tästä lähin jo liikkeessä repiä nuo muovit pois, ettei tarvi kovin moneen otteeseen pyöriä kaupoissa.
 
Edith: "Liikkeessä mietin, että tuntuu aika kevyeltä nämä kannet..."

Tuota voisi kutsua jo rip-offiksi!

Tuota voisi kutsua jo rip-offiksi!
 
Se on sitä progea...

Kävin kans hakee Gilmourin uuden levyn tänään ja hyvähän se on. Kyllä sen äijän soiton tunnistaa. Hyvä, rauhallinen levy ja mehukkaita sooloja. Ei oo soittotatsi uupunut vielä vaikka tais just täyttää 60v.

Kannet on hienot ja kyllä se levykin sieltä löytyi. Olen nyt 2 kertaa kuunnellut tuon läpi ja pakko sanoa, että levy on ainakin toistaiseksi ihan selkeä pettymys. Sori vaan, dave, mutta ei noi biisit oikein ole hyviä.
 
Toisaalta tuon tyylinen musiikki ei ole koskaan ollut mun heiniä, joten en mene universaalilla tasolla tuomitsemaan levyä huonoksi. Tai siis, tämän tyylinen musiikki uppoaa kuin häkä, mutta tämä on jo liiankin kanssa pelkkää rauhallista ja särmätöntä tunnelmointia. Sanoisin, että mikä tahansa Division Belliltä napattu biisi olisi parempi kuin nämä. Mutta ehkä tämä tästä vielä avautuu. Parasta antia ehdottomasti kitarasoolot ja se saundi. Avausbiisi on osuvasti nimeltään "Castellorizon".
 
Gilmourin soolotuotannon vihaajille varoitus. Taas on (osittain) vedetty laulut miedon flanger/chorus/phaser/whatever/filtterin läpi.

mutta tämä on jo liiankin kanssa pelkkää rauhallista ja särmätöntä tunnelmointia.
Gilmourin soolotuotannon vihaajille varoitus.
Taas on (osittain) vedetty laulut miedon flanger/chorus/phaser/whatever/filtterin läpi.
 
Oisin kyl kans halunnu pari rouheempaa biisiä tolle levylle, mutta näinä talvi-iltoina jos haluu rauhoittua niin se sopii siihen tarkoitukseen. Mikä tää filtteri homma on? Ite en huomannu mitn erikoista.

Mikä tää filtteri homma on? Ite en huomannu mitn erikoista.
 
En mä tiedä =) Saattaa olla että se on ihan mun kieroutuneen mielen tuotoksia. Jotenkin hämää tuo laulusoundi. Se on ohut kuin mikä, hirveästi tuplausta ja harmonioita ja...no ainakin mulle tulee sellainen flangeroitu kylmä mielikuva. Anyway, tarkempaa analyysia ehkä joskus, nyt ei pysty. Soundi ja laulutapa on kovasti sukua miehen aikaisemmille soolo-studioille.

On an Island on ihan mukava kappale...David Crosby ja Graham Nash tuovat mukavaa sfääriä taustalaulullaan. Muuten levy ei ole kyllä vielä ihan avautunut, mutta onhan siinä mukavaa tunnelmointia ja Gilmourin tunnistettavaa soitantaa.

Levy on kovasti sukua David Gilmour in Concert DVD:lle. Samantyylistä tunnelmointia. Ja esim. Smile-kappale on ainakin myös DVD:llä.

Itse tein ensikuuntelun jälkeen kaksi huomiota:
 
1. Levyä ei kannata verrata Pink Floydin levyihin, vaan Gilmourin edellisiin sooloihin.
2. Tämä levy vaatii näennäisestä helppoudestaan huolimatta useamman kuuntelukerran avautuakseen kokonaan.

...2. Tämä levy vaatii näennäisestä helppoudestaan huolimatta useamman kuuntelukerran avautuakseen kokonaan.
 
Näin minustakin, nyt levyn kahdesti kuunnelleena. Ensimmäisestä biisistä tuli kitarasaundista ensimmäisenä mieleen EC:n kitarointi "Edge of Darkness" -minisarjan tunnarissa ('85, jos joku moista muistaa). Vähän roheempi ote kuin Division Bellillä: tyyliin mies ja putkicombo.
Muuten levystä on tullu vähän testamenttimainen fiilis... ikäänkuin pehmeä lasku.
...kysymys vain kuuluu: mihin?

Nyt on Wish You Were Hereä sulateltu muutaman päivän ajan. Jos vähän mietteitä pistäisi.
 
Ensimmäisenä nousi yllättäen mieleen sellainen ajatus, että tämähän toimii sittenkin. Shine On You Crazy Diamond ykkösen intro on erinomainen (kuten muukin kappale toki) ja kokonaisuutena levy kantaa hienosti. Yhtään huonoa kappaletta ei ole, joskin kakkos-Diamondin alku on vähän turhan pitkään hapuilua. Tähän aikaisempaa myönteisempään suhtautumiseen vaikuttanee myös se, että kuuntelin levyä todella keskittyneesti pimeässä huoneessa kuulokkeilla.
 
Gilmourin soundit ja soolot eivät edelleenkään liiemmin sytytä, mutteivät ainakaan tällä lätyllä pahemmin häirinneetkään. Hyllyssä jo aiemmin lojuneeseen The Walliin aion tutustua paremmin jossain välissä, ja uskoisin kevään mittaan ostavani ainakin Animalsin ja Dark Siden. Hyvältähän tämä loppujen lopuksi alkaa kuulostaa, joskin pitää sanoa King Crimsonin pitävän vielä reilua kärkipaikkaa henkilökohtaisella Parhaat Progebändit -listallani.

joskin pitää sanoa King Crimsonin pitävän vielä reilua kärkipaikkaa henkilökohtaisella Parhaat Progebändit -listallani.
 
Niin tästäkin voidaan olla montaa mieltä, että onko Pink Floyd progea vai ei. Kappalerakenteet eivät ole niin monimutkaisia kuin progessa yleensä, mutta toisaalta levyiltä löytyy muita proge-elementtejä, kuten erilaisia ääniefektejä ym. Olen vähän väärä mies tästä puhumaan, mutta ei PF minusta ihan 100% progea ole.

Niin tästäkin voidaan olla montaa mieltä, että onko Pink Floyd progea vai ei. Kappalerakenteet eivät ole niin monimutkaisia kuin progessa yleensä, mutta toisaalta levyiltä löytyy muita proge-elementtejä, kuten erilaisia ääniefektejä ym. Olen vähän väärä mies tästä puhumaan, mutta ei PF minusta ihan 100% progea ole.
 
Totta kyllä. Ja esimerkiksi tahtilajinvaihdoksia yms. progen "tunnuspiirteitä" ei ilmeisen runsaasti ole. Kyllähän musiikkinsa on selkeästi "yksinkertaisempaa", jos näin voi sanoa, kuin muilla saman aikakauden progejäteillä kuten juuri King Crimsonilla (tosin esimerkiksi In the Court of the Crimson King on myöhempään tuotantoon verrattuna hyvinkin yksinkertaista) ja Yesillä.
 
Joka tapauksessa Pink Floydin yhteydessäkin on aina progesta puhuttu, ja kyllä minä ainakin sen allekirjoitan. Ei tarvitse turhaan ryhtyä säätämään genretermistön kanssa, siitä kun harvoin mitään hyvää seuraa.
 
Ja tässäkin ketjussa on taidettu itse asiassa aihetta jo käsitellä.

Mutta Floyd onki bändinä progressiivinen.
 
I'll get me coat

Niin tästäkin voidaan olla montaa mieltä, että onko Pink Floyd progea vai ei.
 
Heh, jokainen progebänditopic näyttää sisältävän tuon saman lauseen jossain muodossa, joten hypätäänpä taas leikkiin mukaan.
 
Kappalerakenteet eivät ole niin monimutkaisia kuin progessa yleensä, mutta toisaalta levyiltä löytyy muita proge-elementtejä, kuten erilaisia ääniefektejä ym. Olen vähän väärä mies tästä puhumaan, mutta ei PF minusta ihan 100% progea ole.
 
Itse en ymmärrä miksi jokin määritellään progeksi tahtilajimuutosten ynnä muiden kikkailujen perusteellat. Ja tietenkin toisin päin mikäli nämä elementit puuttuvat. Progressive = edistyksellinen. Minä pidän Dark Side Of The Moonia yhtenä progressiivisimmista albumeista koskaan. Oikeastaan kaikkia Floydin 70-luvun levyjä.
 
Eihän mikään mikä on edistyksellistä voi mennä minkään sääntöjen mukaan. "Vähän tahtilajimuutoksia ja muutama härski vaihdos biisin osista toiseen, siitä saamme progea" - ei näin. Sehän progessa on parasta. Esimerkiksi Yes, Kate Bush, King Crimson ja Pink Floyd ovat kaikki todella erilaisia, mutta silti ehdottomasti progea.