Aihe: Kaikkea sitä..
1
ozz3
27.08.2003 18:26:50
"Maamme rockbändien ykkösketjuun lukeutuva Don Huonot lopettaa. Kalle Aholan, Kie von Hertzenin, Jukka Puurulan ja Antti Lehtisen muodostama yhtye soittaa enää pari keikkaa Helsingisä lokakuun lopussa. Tavastia-klubi on bändin jäähyväiskonserttien foorumina 24. ja 25. lokakuuta.
 
Don Huonojen ura kesti kaikkiaan 14 vuotta, joiden aikana se julkaisi yhdeksän pitkäsoittoa. Bändin hitteihin kuuluvat mm. "Hyvää yötä ja huomenta", Lentohiekkaa", "Merirosvoradio", "Seireeni" sekä "Tuulee".
 
Päätös lopettamisesta syntyi jo vuosi sitten "Don Huonot"-albumin teon yhteydessä, kertoo bändin laulusolisti Kalle Ahola Ilta-Sanomissa.
 
Miehet jatkavat musiikin parissa kukin tahollaan. Ahola laulaa uusia kappaleitaan jo parin viikon kuluttua Lilith-osuuskunnan bileissä Tavastialla, Kie von Hertzwn on tehnyt musiikkia Ryhmäteatterille. Antti Lehtinen on töissä levy-yhtiössä ja soittaa myös Scandinavian Music Groupissa, Jukka Puurulalla puolestaan on oma studio."
 
"Ozzy has unfortunatly injured his foot during this year's Ozzfest, which means that the European tour dates had to be postponed in order for him to have surgery."
 
Kaikkea sitä..no toivotaan ettei Ozzy joudu nyt perumaan Helsingin keikkaa!
"Live fast, die young I guess."
arancia
27.08.2003 20:20:23
Kyllähän Don Huonot teki hienon uran.
 
Harmi juttu, kun bändi on kuulunut reilu 5 vuotta suosikkibändieni joukkoon..
Asenteella siitä selvitään..
Deep Shadow
27.08.2003 20:25:19
Toivottavasti "kuoltuaan" pysyvät myös kuolleena, eivätkä tee CMX:iä!
 
Mitäs meinaat tällä?
~Duurisointu on fantasiaa, mollisointu on realismia~
HaloOfFlies
27.08.2003 20:26:47
 
 
Toivottavasti "kuoltuaan" pysyvät myös kuolleena, eivätkä tee CMX:iä!
 
Eihän CMX missään vaiheessa ole hajonnut. lopettivat vain vähäksi aikaa keikkailun ja keskittyivät levyihin. Kunnes sitten palasivat keikoille uudestaan.
"It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley
Deep Shadow
27.08.2003 20:30:38
Eihän CMX missään vaiheessa ole hajonnut. lopettivat vain vähäksi aikaa keikkailun ja keskittyivät levyihin. Kunnes sitten palasivat keikoille uudestaan.
 
Niin tuota juuri meinasinkin, että heidän ura ei pitänytkään loppua missään vaiheessa... Keikkailu piti loppua, mutta onneksi ei sekään loppunut. Keikkahinnat saattoi kyllä tuolla taktiikalla nousta..
~Duurisointu on fantasiaa, mollisointu on realismia~
FrankComa
28.08.2003 10:49:13
R.I.P Don Huonot....(vaikka zen cafe vois ottaa DH:sta vähän mallia ja lopettaa ajoissa)
Die Eier Von Satan!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)