Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Editors
1 2 3
carnation
03.03.2006 12:42:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aluksi minulla oli kyllä pienoisia ennakkoluuloja otsikossa mainitun yhtyeen suhteen, eihän tuosta nimestä puutu mitään muuta kuin The-etuliite. Kuitenkin, mainion Bullets-kappaleen kuultuani ja videon nähneenä (jossa laulaja-kitaristi riutuu kuin Ian Curtis aikoinaan) päätin ottaa kuunteluun koko The Back Room -levyn ja olinpa väärässä, tämä on oikeasti hyvä bändi. Hienoa tummasävyistä tyylikkyyttä Interpolin tapaan, vaikka kyllähän tästä ne esikuvat ja vaikuttajat kuuluvat välillä ehkä liiankin selvästi läpi. Pitkäsoitto oli siinäkin mielessä ihailtavan teräväpiirteinen tapaus, ettei siinä ole yhtään huonoa biisiä. Saavutus siis sekin. Eli aika perus joydivisionpostpunk-linjoilla kuljeskellaan, mutta hyvät biisit vievät mennessään, ei voi mitään. Kiihkeys, angsti, voitoksi kääntyvä ilmeettömyys ja hakkaavat rytmit, ah. Monet kappaleet iskivät kyllä heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, esim. varsin mukaansatempaavasti hakkaavan kertosäkeen omaava Fingers in the Factories ja kuulaasti soivat Lights, All Sparks ja Camera. Mitä mieltä te olette yhtyeestä nimeltä Editors?
 
"Tell me where the bomb is or I will kill your son." (Jack Bauer)
OSTAKAA LEVYJÄ!
SiwamieS
03.03.2006 13:12:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitä mieltä te olette yhtyeestä nimeltä Editors?
 
Hyvä bändi. Kauniita melodioita. Diskokomppibiisit toimii kuin mikäkin, eikä muutenkaan tosiaan heikkoja biisejä debyytiltä löydy. Tykkään, vaikka vähän joykkariin tosiaan kumarteleekin..
 
You are sleeping - You do not want to believe
aikavaikea
03.03.2006 13:20:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ollut kuullut aiemmin, mutta uteliaisuuttani kävin kuuntelemassa sivujensa kautta biisit Camera, Munich ja Lights sekä katselin videon biisistä Bullets.
 
Jotenkin kovin tavanomaista brittiangstia. Periaatteessa hyviä biisejä hyvin soitettuina, mutta persoona puuttuu. Ei tuota oikein erota muista saman lajin yrittäjistä mitenkään. Tällainen maallikko ainakaan. Ei mitään vikaa eikä sen kummemmin erikoistakaan. Hyvällä tuurilla ja oikealla biisillä voi isommatkin ovet aueta.
 
Olin muuten ihan varma että ton nimisen bändin kotisivua ei Googlella löydä kukaan, mutta sehän tulikin ekaksi vaihtoehdoksi :-)
 
Two shits and a fuck.
carnation
07.03.2006 12:33:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei taida porukkaa pahemmin kiinnostaa tämä yhtye? Te ruojat! Aina vaan joku ironmaiden, metallica tai muu lasten musiikki. Suositelkaa jotain Editorsien ja Interpolin tyylistä meininkiä. Älkää Boys Of Scandinaviaa, koska se oli minun makuuni vähän liian elektro/disco.
 
"If time is a vessel, then learning to love might be my way back to sea."
OSTAKAA LEVYJÄ!
Nita Nitro
07.03.2006 13:43:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Editorsin irtobiisejä on tullut jonkin verran kuultua. Kuulostaa hyvältä, vaikka samat ennakkoluulot vaivasivat myös.
 
Jos ne saisivat vähän karistettua noita Interpol-assosiaatioita harteiltaan, niin voisin kuvitella bändin tekevän vielä erittäinkin mainiota poprokkia. Nyt tulee aina kuitenkin se fiilis, että onhan tämä hyvää, mutta jos ei omaa persoonaa löydy lisää niin taas saadaan yksi uusi hauta trendi-perässähiihtelijöiden hautuumaalle hyvinkin nopeasti.
 
Kattellaan. Nyt ei vielä levynostokynnys ole ylittynyt.
 
mystische!
Feggy
07.03.2006 17:14:26
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei taida porukkaa pahemmin kiinnostaa tämä yhtye? Te ruojat! Aina vaan joku ironmaiden, metallica tai muu lasten musiikki. Suositelkaa jotain Editorsien ja Interpolin tyylistä meininkiä. Älkää Boys Of Scandinaviaa, koska se oli minun makuuni vähän liian elektro/disco.
 
Kokeiles sellaista kuin Autolux. Ei nyt ihan Interpol-soundia, mutta kiinnostava kuitenkin. Onko Clearlake tuttu?
 
Editors on mun makuun ihan ok, mutta kyllä ne vaikutteet on turhan pinnassa.
 
Shake some action.
Antiharras
12.03.2006 02:00:59 (muokattu 12.03.2006 02:05:07)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen kai sitten outo yksilö, kun Interpolista en voisi vähempää välittää, mutta Editors putoaa suorastaan tuplapainovoimalla. Loistava levy tuo Back Room, ei yhtään heikkoa biisiä niinkuin joku jo sanoikin. Omaan korvaan eivät vaikutteet pahasti tökkää, mutta olenkin välttynyt suurelta osin tältä ilmeisesti trendikkäältä uus-joydivision-aallolta, lähinnä pitäytymällä alkuperäisessä. :) Sanoituksia olisi kiva löytää, googlekaan ei oikein ole osoittautunut ystäväksi tässä asiassa. Luulisi että pistäisivät nettisivuillensa jos kerran levyn mukana ei tule, prkle. Tai sitten ovat pistäneet, mutta olen vain kädetön pelle enkä löydä niitä.
 
Muoks: Ja hetihän ne tietysti löytyivät kun ehdin ukisemaan.
 
I'm still standing here, something must have kept me thinking.
Jubi
24.03.2006 18:12:11 (muokattu 24.03.2006 18:13:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä olen aina tykännyt ns.postpunkin mollisesta ja melodisesta puolesta. Niinpä esimerkiksi puolitoista vuotta sitten tullut Interpolin Antics oli parhautta muutamien biisien osalta ja ihan-kivaa loppujen.
 
The Back Room on kyllä hieno levy. Tässä tuntuis muutaman kuuntelukerran jälkeen olevan aineita juuri tähän "muutamia täydellisiä biisejä ja muutamia ihan hyviä", eli kaiken kaikkiaan sanoisin hyvinkin onnistuneeksi tuotokseksi. Se on hyvin, varsinkin joukossa, missä Editorskin on. Näitä tuntuu nyt tulevan kuin sieniä sateella. Enkä oikein ymmärrä tätä "vaikutteet liian pinnassa" -statementtia. Eikös näissä kaikissa? Ei kai sitä edes yritetä peitellä? Kyllä jo-mainittu Antics alkaa esimerkiksi niin häpeilemättömällä Curtis-ripoffilla, ettei pitemmälle vaan _voi_ mennä.
 
Itse heittäisin aloittajalle haasteen tutustua suomalaiseen Shadowplayihin. Viime vuonna tuli "Morgue" -paketti, jossa bändin kaikki kolme levyä. Lähtee parilla kympillä nyt ja kun painos on loppu, niin ei luultavasti lähde enää oikein mistään.
 
Innostus, nuoruuden hermostollinen häiriötila, joka paranee pienillä annoksilla katumusta kokemuksen karttumisen seurauksena.
carnation
29.03.2006 12:47:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse heittäisin aloittajalle haasteen tutustua suomalaiseen Shadowplayihin. Viime vuonna tuli "Morgue" -paketti, jossa bändin kaikki kolme levyä. Lähtee parilla kympillä nyt ja kun painos on loppu, niin ei luultavasti lähde enää oikein mistään.
 
Tuli muuten sattumoisin kirjastossa vastaan tuo paketti, ja samalla muistui mieleeni suosituksesi. Vähän olen ehtinyt kuunnella, mutta tämähän kuulostaa oikein mainiolta. Cdonilla näyttäisi olevan tuo myynnissä parillakympillä, pitänee harkita ostamista omaan hyllyyn. Kiitti vinkistä.
 
"Summer's here, the sunlight greets the day."
carnation
12.06.2007 16:48:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Editorskin julkaisee uutta materiaalia tässä kuussa "An End Has a Start" -nimisen levyn muodossa. Uudessa Rumbassa oli arvostelu, sai muuten viisi tähteä. Onko tässä nyt sitten se tämän bändin oma "Antics"? No enpä tiedä, mutta mahtavaltahan nuo uudet kappaleet kuulostavat.
 
Smokers Outside The Hospital Doors ja An End Has A Start: http://www.myspace.com/editorsmusic
 
Master of Disguise
12.06.2007 17:08:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuulin jokunen aika sitten juurikin tämän Smokers Outside The Hospital Doors -kappaleen radiossa. Hyvältä se kuulosti, mutta silti minun kohdallani myös: Kattellaan. Nyt ei vielä levynostokynnys ole ylittynyt.
 
Stain
12.06.2007 19:07:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo, hyvä bändi. Debyytin voisi hyvinkin ostaa. All Sparks ja Munich ovat kyllä hienoja biisejä. Entisen bändin kanssa soiteltiin tämän bändin covereita joskus viime kesänä.
 
It's a bittersweet symphony, this life
fidZi
13.04.2008 16:21:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Huom! Olet kirjoittamassa yli 305 päivää vanhaan ketjuun!
 
Ei taida porukkaa Editors kiinnostaa...
 
Olen tässä The Back Roomia nyt kuunnellut jonkin aikaa, mutta ei oikein vakuuta. Yksittäisiä loistobiisejä löytyy, kuten Fingers in the Factories, Lights, Camera ym, mutta jotenkin koko levy tuntuu toistavan itseään ja lässähtää loppua kohden mielenkiinnottomammaksi. Tulee sellainen olo, että tätä on tehty jo aikaisemminkin muiden taholta, että bändistä ei saa kauheasti uutta irti.
 
Kitarakaiutus on kärsinyt aivan totaalisen inflaation. Lisäksi Rumpali voisi olla veivaamatta samanlaista 1/16-haikanpaukutusta joka biisissä.
 
An End Has a Start kenties antaa enemmän, kunhan saa kuunteluun. Miten on teidän mielestänne?
 
Méfiez-vous, demoiselles!
lxi
13.04.2008 16:34:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen tässä The Back Roomia nyt kuunnellut jonkin aikaa, mutta ei oikein vakuuta. Yksittäisiä loistobiisejä löytyy, kuten Fingers in the Factories, Lights, Camera ym, mutta jotenkin koko levy tuntuu toistavan itseään ja lässähtää loppua kohden mielenkiinnottomammaksi.
 
An End Has a Start kenties antaa enemmän, kunhan saa kuunteluun. Miten on teidän mielestänne?

 
The Back Room on hyllyssä mutta vielä kokonaan kuuntelematta (!), sen sijaan tuosta kakkoslevystä tuli yhden läpikuuntelun jälkeen miltei sama mielikuva kuin sinulle debyytistä. Nimibiisi on hieno, mutta siitäkin on kitaramelodia kopioitu miltei sellaisenaan jollekin toiselle levyn biisille (loppupuolella, olisiko ollut Spiders).
 
The fact that no one understands you doesn't make you an artist. | kuunneltua | Projekti: Levyhyllyn järjestelmällinen läpikäynti
Stain
13.04.2008 18:14:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heh, tutustuin Joy Divisioniin vasta tässä vähän aikaa sitten ja päähän välähti että, "hei, tämä laulajahan kuulostaa ihan Editorsin laulajalta". Mikäs siinä.
 
En mä tiedä, jostain kumman syystä tämä Editors ei oikein lähde. Hyviä biisejä, mutta jotain puuttuu. Livenä varmaan toimii kympillä.
 
"Ajatuskaava oli se, että pakko tehdä maailman paras keikka, jos natsit tappaa meidät keikan jälkeen... " - Kristiina, The Micragirls -
arancia
13.04.2008 21:01:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ajauduin Editorsin keikalle Tanskanmaalla kesällä 2006, ja keikka vakuutti kyllä todella kovasti. Kotiin päästyäni kuuntelin yhtyeen levyversioita, ja ne eivät olleet aivan niin hyviä, kuin livevedon perusteella odotin. The Back Room -levy on kuitenkin kokonaisuudessaan todella onnistunut. Hieman ärsyttää monien kappaleiden samankaltaisuus.
 
mårran
14.04.2008 14:08:07
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aluksi en tykännyt yhtään. MUTTA nykyään päivittäisessä kuuntelussa. Kyllähän Editors aina Interpolin hakkaa. Suht isoa saundia saa aikaan ja Tomilla hieno ääni! Hyviä melodioita ja rumpukomppeja! Sais tulla suomeen taas käymään.
 
jou
Blackacidonkey
16.04.2008 01:52:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hesarin mukaan Editors lämppää REMiä stadionilla syyskuussa.
 
Cathi777
16.04.2008 21:59:15
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hesarin mukaan Editors lämppää REMiä stadionilla syyskuussa.
 
Voisivat tulla ihan omalle keikalleen Suomeen kyllä. Olisikohan tuossa se mahdollisuus ilmassa, että vetäisivät esimerkiksi edellisenä iltana, vaikka Tavastialla tai jossain, sehän on aina mahdollista. Kovimpia bändejä ehdottomasti ja soi todella usein omassa soittimessa. Vaikka tiettyä samankaltaisuutta biiseissä onkin niin silti jaksaa kuunnella, kun homma yksinkertaisesti vain toimii.
 
Only pop music can break my heart...
Blackacidonkey
22.04.2008 22:13:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voisivat tulla ihan omalle keikalleen Suomeen kyllä. Olisikohan tuossa se mahdollisuus ilmassa, että vetäisivät esimerkiksi edellisenä iltana, vaikka Tavastialla tai jossain, sehän on aina mahdollista. Kovimpia bändejä ehdottomasti ja soi todella usein omassa soittimessa. Vaikka tiettyä samankaltaisuutta biiseissä onkin niin silti jaksaa kuunnella, kun homma yksinkertaisesti vain toimii.
 
Tämä on kyllä niin totta. REMin parhaat päivät on jo kaukana takanapäin ja keikan liput on aika pirun kalliit, varmasti soittavat jotain 30 min kun kerta lämppärinä ovat. Sääli. Toivottavasti klubikeikka onnistuisi!
 
Mainio bändi, voi kyllä, ja sinkkujen B-puoletkin toimii pirun hyvin. :)
 
"Some kind of spark to burn down your house..."
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «