Aihe: Donkkarit lopettaa
1 2 3 4
Juntunen
27.08.2003 10:42:23
 
 
Tästä varmaan on jo joku kerennytkin kirjoittaa, mutta koska en sitä täältä löytänyt:
 
##
Don Huonot lopettaa

Suomen suosituimpiin rockbändeihin kuuluva Don Huonot hajoaa. Laulaja Kalle Ahola, kitaristi Kie von Hertzen, basisti Jukka Puurula ja rumpali Antti Lehtinen soittavat yhdessä enää pari keikkaa lokakuun lopussa. Kotikenttä, Helsingin Tavastia-klubi, on varattu Don Huonojen jäähyväisiä varten 24. ja 25. lokakuuta.
 
- Kun aloimme tehdä viimeistä albumiamme, päätimme, että tehdään mahdollisimman hyvä levy ja lyödään sen jälkeen pillit pussiin, Ahola kertoo.
 
Don Huonot -albumi julkaistiin viime syksynä kolmen vuoden levytystauon jälkeen.
 
- Maalaisjärjellä ajatellen on tyhmää lopettaa nyt, kun on juuri tehty comeback, Ahola sanoo.
 
Vuodentakaista levyjulkaisua edelsi rumpalinvaihdos. Alkuperäinen rumpali Jussi Chydenius jäi pois, ja alkoi keskittyä muihin töihin, muun muassa Rajaton-lauluyhtyeeseen, tilalle tuli aiemmin Ultra Brassa vaikuttanut Antti Lehtinen. Vaihdoksen jälkeenkin Don Huonoissa oli Aholan mukaan hyvä ilmapiiri. Myös kuulijat ottivat uudistuneen bändin hyvin vastaan.
 
- Mutta eivät nämä jutut eivät aina mene niin kuin maalaisjärjellä ajattelisi. Sitä paitsi niin bändien kuin urheilijoidenkin pitäisi mielestäni osata lopettaa ajoissa. Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, hän toteaa.
 
-Lähde: Ilta-Sanomien verkkoliite
 
##
 
Kovasti olen bändistä tykännyt koko pitkän uransa ajan.
Pekkatapio
27.08.2003 10:44:43
No voihan kele. Toivottavasti uutinen olisi "taattua" iltapäivälehtitasoa...
salmivaara
27.08.2003 10:45:27
 
 
Ei millään pahalla jne jne
 
Mutta on tätä, vittu soikoon, jo odotettukkin!! Hyvähyvähyvä, päivän paras uutinen!
Against the grain, thats where Ill stay, swimming upstream, I maintain against the grain
MrQ
27.08.2003 11:07:35
Kräp.
Keefster
27.08.2003 11:14:28
Re-union Ankkarock ??
Tulin kun melkein kutsuttiin !
MrQ
27.08.2003 11:14:48
Re-union Ankkarock ??
 
Toivoittavasti.
HaloOfFlies
27.08.2003 11:20:00 (muokattu 27.08.2003 15:34:45)
 
 
Olipa melkonen yllätys. Niin hyvän levyn tekivät, että hajoamisuutista en osannut odottaa. Mutta niinhän se on että kaikki hyvä loppuu joskus, Don Huonojen kohdalla näköjään nyt. Musiikki jää elämään, vaikka bändiä ei ole. Mutta nyt kyllä jää vituttamaan se, kun en päässyt bändiä vuonna 97 kattomaan, kun ei ollut henkkareita vaikka täysi-ikäinen olin ja lipunkin olin ostanut. Prkl!
"It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley
Love Gun
27.08.2003 11:29:16
Päivän huono uutinen. Sääli tosiaan, että loistava orkesteri pistää pillit pussiin. Tavastiallehan se on mentävä herkistelemään lokakuun lopussa...
Baby I know what your problem is, The first step of the cure is a KISS! -G. Simmons 1976
Karlsson
27.08.2003 11:31:13
Donkkarit lopettaa
 
Jeah!
 
Ja surunvalitteluni kaikilli sureville Donkkarifaneille, mutta en osallistu surujuhlaanne, en.
Jatsia heti aamusta.
nahkalipsi
27.08.2003 11:49:13
roses are red, violets are blue, all my base are belong to you
Härski
27.08.2003 12:09:38
http://personal.inet.fi/hima/sivut/sipidipi/muuta/roosa.jpg
 
Todellankin.
 
Toisaalta, tuli melkosena yllätyksenä, vaikka en Huonoista pidäkään.
KooAa
27.08.2003 12:47:27 (muokattu 27.08.2003 12:48:24)
Äsken haastattelivat YleX:ssä basisitinretaletta. Tosi juttu, kaikki jatkavat jollainlailla musiikkikuvioissa.
 
EDIT: Suomen yliarvostetuin bändi ?
Koo(Aa)lla ei ole väliä !
helmihillo
27.08.2003 12:54:55
 
 
Ei suurta henkilökohtaista menetystä, mutta täytyy sanoo että olivat ihan kiva festaribändi.
http://koti.mbnet.fi/teelmo/teelmo
"we live like penguins in the desert. why can't we live like tribes" - dredg
Deep Shadow
27.08.2003 13:08:34
Äsken haastattelivat YleX:ssä basisitinretaletta. Tosi juttu, kaikki jatkavat jollainlailla musiikkikuvioissa.
 
EDIT: Suomen yliarvostetuin bändi ?

 
Ei donkkarit mielestäni ollut mitenkään yliarvostettu... Itseasiassa jossain määrin ihmettelen miten paljon täälläkin kaadettiin lokaa heidän niskaan...
 
No mutta eipä tuosta lopettamisesta sen isompaa numeroa kannata tehdä...
~Duurisointu on fantasiaa, mollisointu on realismia~
PuNkKi
27.08.2003 13:23:03
Hmm. no ehkä hyvä vaan että lopettaa..
tuo on kyllä hieman yliarvostettu bändi ollutkin.
 
ei pahemmin koskaan iskenyt.
Se mikä ei tapa, Sattuu aivan saatanasti.
kid ego
27.08.2003 13:27:34
Fak! Mä en ole vieläkään ehtinyt nähdä Donkkareita livenä. Nyt alkaapi tulla kiire...
Do you really want to funk with me?
Hirvi on petoeläin.
KooMikko
27.08.2003 13:45:39
 
 
Vaikka itse bändin varhaisemmasta tuotannosta tykkäänkin, niin pari uusinta levyä on ollut semmosta huttua, että lopettaminen ei ehkä olekaan ihan huono asia.
Totta, lahjakkaita soittajia kaikki, mutta jotenkin tuntuu siltä, että biisit alkoivat hieman liikaa toistamaan itseään.
Toisaalta parempi lopettaa nyt kun vielä siellä "huipulla".
KooMikko
27.08.2003 13:47:16
 
 
Vaikka itse bändin varhaisemmasta tuotannosta tykkäänkin, niin pari uusinta levyä on ollut semmosta huttua, että lopettaminen ei ehkä olekaan ihan huono asia.
Totta, lahjakkaita soittajia kaikki, mutta jotenkin tuntuu siltä, että biisit alkoivat hieman liikaa toistamaan itseään.
Toisaalta parempi lopettaa nyt kun vielä siellä "huipulla".

 
Kid Egolle tiedoksi: Don Huonojen jäähyväiset tavastialla 24. ja 25. lokakuuta, joten kipin kapin sinne.
mikko1
27.08.2003 14:01:10
jess!! vihdoinkin vapaus siitä sonnasta
Mullon kans tele.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)