Aihe: Ähläm sähläm
1 2 3 4 5 6
Sertzo S
03.03.2006 22:51:46 (muokattu 04.03.2006 07:57:26)
Esim. Ruotsin vankiloissa lusii yhtä paljon suomalaisia kuin Suomen vankiloissa ulkomaalaisia yhteensä. Onhan Ruotsissa toki kolme miljoonaa ihmistä enemmän, mutta kuitenkin. Ei sieltä suomipoikaa olla pois oltu ajamassa - johtuisiko sitten siitä, että ihonväri on sentään "oikea".
 
Ihon värillä ei väliä, jokainen on sen värinen kuin vain on.
Onhan meilläkin virolaiset, venäläiset ja joitakin muidenkin maiden ihmisiä vankeina, jotka eivat ole edes kansalaisiamme. Vaikka ovatkin rötöksensä täällä tehneet, niin ei muuta kuin kotimaahansa rangaistuksensa kärsimään. Tätä mieltä olen.
Bonesaw
03.03.2006 23:07:05
Mikäs tässä nyt oikein on niin kauheaa, en voi ymmärtää.
 
Kauheasta en tiedä,mutta ihan vitun typerää ainekin.
Sertzo S
04.03.2006 13:29:31
Suomalaistaen muukalaisvihasta pieni lainaus iltapäivälehden erään lukijan mielipiteestä, josta olen samaa mieltä:
 
"Jokainen muukalainen, joka te-
kee työtä ja käyttäytyy asiallisesti
saa asiallisen kohtelun. (toivottavasti-oma huomautukseni)
Koulutettu työhaluinen maahanmuuttaja
saa työtä siinä missä muutkin.
Brysselissä ja myös eduskunnassa tulisi
tietää, että oman maan kansalaisista ja
nuorista on huomattava osa vailla työpaikkaa.
Osalle ei heltiä edes opiskelupaikkaa, mikä johtaa
syrjäytymiseen ja edesauttaa rasismiakin."
 
Näin ollen monen työttömän, ja mahdollisesti velka-ahdistuksessa olevan oman kansalaisemme on vaikea ymmärtää sosiaaliapuumme varaan muualta tulevia niistä tietoisia hyväksikäyttäjiä, kun eivät ole tätä maata mitenkään rakentaneetkaan.
Mahdolliset paperit tuhotaan jo matkalla tänne tai vaikkapa lentoaseman vessassa Seutulassa, jolloin ei voida näköjään palauttaa maastamme heitä alkuperämaahan tai sitten ollaan liikeeellä väärillä papereilla.
Ei ole varmasti ole suomalaisten syy, että soditaan esim. Arikassa, Irakissa. Afkanistanissa tai missä vaan, mistä pakolaisia tänne tulee ja tuodaan jopa laittomasti. Suurvallat esim. hoitakoot takapihansa, missä sotilaineen häseeräävät tuon tuostakin ja jne.
 
Tässä taas lisää mielipiteitäni, jotta voitte halutessanne rasistiksi leimata te jotkut sisisilmäiset suomalaiset.
Tunnen kyllä ulkomaalaisia ja ns."värillisiäkin", joka ovat yhteiskuntaamme sopeutuneet, enkä ole heitä häätämässä täältä mihinkään. Näin.
Sertzo S
05.03.2006 14:38:36 (muokattu 06.03.2006 15:30:28)
Työpaikat katoaa Kiinaan ja muihin halvemman työvoiman maihin. Pitääkö meidän silti ottaa vain kiintiöpakolaisia lisää huollettaviksi maahamme meidän itsemme maksamilla sosiaaliturvaa tukevilla verorahoilla, kun työttömyys vain lisääntyy eri aloilla? Kysyn, mutta vastauksia ei taida tulla.
 
Tänä vuonna Burmasta (nykyinen Myanmar) saapuu 200 kiintiöpakolaista maahamme ja 40 nyt aluksi piakkoin.
Mr. Wolf
05.03.2006 14:44:20
Työpaikat katoaa Kiinaan ja muihin halvemman työvoiman maihin. Pitääkö meidän silti ottaa vain kiintiöpakolaisia lisää huollettaviksi maahamme meidän itsemme maksamilla sosiaaliturvaa tukevilla verorahoilla, kun työttömyys vain lisääntyy eri aloilla? Kysyn, mutta vastauksia ei taida tulla.
 
Saa kait ne työtäkin tehdä. Sitä paitsi nykyinen työttömyys on siinä mielessä ongelmallista, että tietyillä aloilla olisi (paljonkin) työpaikkoja tarjolla, mutta ei ole olemasa siihen tarkoitukseen sopivaa työvoimaa. Pitäisi olla oikeanlainen koulutus siihen hommaan, mutta eipä taida olla.
Annaliini
05.03.2006 15:04:42
Tämä kommentti siis ekaan viestiin:
 
:'D
Mikäs tässä nyt oikein on niin kauheaa, en voi ymmärtää.
Eihän tämmöstä voi tehdä muuta kuin kieli poskessa... Odotan mielenkiinnolla mistä löytyy suomalainen nainen, joka sopii suurperheen kotiäidiksi ja on valmis tekemään kaikki mahdolliset työt sillä aikaa kun mies tekee "thinking and drinking"-työn.
Lennu
05.03.2006 15:14:06
 
Tämä kommentti siis ekaan viestiin:
 
:'D
 
Eihän tämmöstä voi tehdä muuta kuin kieli poskessa... Odotan mielenkiinnolla mistä löytyy suomalainen nainen, joka sopii suurperheen kotiäidiksi ja on valmis tekemään kaikki mahdolliset työt sillä aikaa kun mies tekee "thinking and drinking"-työn.

Viittaatko siihen, että kaikki neekerimiehet on laiskoja?
Annaliini
06.03.2006 21:01:08
Viittaatko siihen, että kaikki neekerimiehet on laiskoja?
 
En. Olen vaan nähnyt liian monta dokumenttia Somaliasta ja jossain mielessä olen huolestunut tasa-arvojutuista... Kyse on tietenkin siitä, miten asiat esitetään dokumenteissa ja mikä on mediakriittisyyden taso. Mutta mitä tarkoitin oikeasti, oli että kulttuurieron ollessa kovin suuri pitää huumorintajua löytyä puolin ja toisin.
JPQ
07.03.2006 04:09:25
 
Rasismista puheenollen pahin rasisti jota olen kuunnellut tosin sekin
vain telkassa oli mustamies. Hänen äänessään toisin kuin monen tveessä
nähnyt rasistin äänessä oli todella syvää inhoa.
Jokunen
07.03.2006 04:25:54
tyypit muurataan studioon 72tunniksi
erikoisjoukkojen sotilaan kanssa joka täysin aseistettu se joka
menettää hermonsa tuon hallittujen räiskintöjen yms johdosta (ei siis
oikeasti vaarallisia esim. luodit,sinko silti oikeasti
vaarallisia eli aitoja) viimeisenä hermonsa menettänyt saa
palkkioksi James Bond (tarkoitan paikkaa missä tehdään salaisia
agentteja) kouluun pääsyn.:)

Siis mitä ihmettä!? Pihvi ampui komodoa tua luotipähkinässä!
Tarja ei kutsu Uusista linnanjuhliin, Uusis kutsuu Tarjan. V.U.K
Jormaz
07.03.2006 05:01:59
Siis mitä ihmettä!? Pihvi ampui komodoa tua luotipähkinässä!
 
Ihan selvästi samanlaisia ajatuksia mitä Homer Simpsonilla pyörii päässä kun sen pitäis keskittyä johonkin. Koitan lukea uudelleen, tällä kertaa ajatuksella!
In Goth We Trust!
The 666 Club #4 Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta
Jormaz
07.03.2006 05:03:37
hallittujen räiskintöjen yms johdosta
 
Ei juma mitä tekstiä!
In Goth We Trust!
The 666 Club #4 Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta
anttipi
07.03.2006 15:20:55
 
Työpaikat katoaa Kiinaan ja muihin halvemman työvoiman maihin. Pitääkö meidän silti ottaa vain kiintiöpakolaisia lisää huollettaviksi maahamme meidän itsemme maksamilla sosiaaliturvaa tukevilla verorahoilla, kun työttömyys vain lisääntyy eri aloilla? Kysyn, mutta vastauksia ei taida tulla.
 
Vastaan: pitää.
"Log From Blammo!"
Sertzo S
07.03.2006 15:24:08
Vastaan: pitää.
 
Tarkempia perusteluja, joita löytynee, odotellaan.
anttipi
07.03.2006 18:36:33 (muokattu 07.03.2006 18:37:05)
 
Tarkempia perusteluja, joita löytynee, odotellaan.
 
Yleiset ihmisoikeudet, vastuu ihmisten hyvinvoinnnista valtiolliset rajat ylittävällä globaalilla tasolla, monikulttuurisuus/monimuotoisuus ja Suomen (sekä muun Euroopan) ennustettu työvoimapula. Esimerkiksi näihin perustan mielipiteeni. Huom. mielipiteeni.
"Log From Blammo!"
Sertzo S
08.03.2006 08:18:31 (muokattu 08.03.2006 08:20:23)
Yleiset ihmisoikeudet, vastuu ihmisten hyvinvoinnnista valtiolliset rajat ylittävällä globaalilla tasolla, monikulttuurisuus/monimuotoisuus ja Suomen (sekä muun Euroopan) ennustettu työvoimapula. Esimerkiksi näihin perustan mielipiteeni. Huom. .
 
Foxconn, 400 työtömäksi, Perlos viime keväänä 600 työttömäksi. suunta näyttää vain jatkuvan Kiinan ja muiden halvemman työvoiman maiden eduksi ja sinä puhut työvoimapulasta. Sitä joillakin aloilla toki onkin, mutta tuskin se kouluttamattomia, kielitaidottomia kiintiöpakolaisia työllistää, kun omillekaan ei näytä riittävän töitä, etenkään nuorille.
Ne Myanmarista tänä vuonna tulevat 200 voidaan lisätä huollettavien/työttömien joukkoon.
Mr. Wolf
08.03.2006 10:27:37

Kyllähän se niin on, että suomalainen ei valitettvasti ala ns. "paskatöitä" tekemään. Näin ollen monella "vähän" koulutusta vaativalla alalla, joka on kuitekin raskasta työtä tai muuten "huonoa työtä", on työvoimapula. Siivous taitaa olla yksi lukuisista esimerkeistä ja samoin maalaushommat(?), joissa töitä on mutta ei halukkaita tekijöitä.
 
Sitä paitsi tuo työpaikoista uutisointi on vähän harhaanjohtavaa, koska kaikki suuret irtisanomiset uutisoidaan isoilla kirjaimilla, kun taas uusista työpaikoista ei hirveästi huudella (osittain ne syntyvät vähitellen). Oletteko muuten huomanneet, että työttömyys prosentti on pysynyt kohtalaisen samana, vaikka kuinka viime vuosina on irtisanomisaaltoa ollutkin? Toisaalta myös noista irtisanomisista pyritään ainakin osa hoitamaan eläke- ja muilla järjestelyillä (siirtämällä työntekijät alihankkijan palvelukseen).
C
08.03.2006 13:04:38
Kyllähän se niin on, että suomalainen ei valitettvasti ala ns. "paskatöitä" tekemään. Näin ollen monella "vähän" koulutusta vaativalla alalla, joka on kuitekin raskasta työtä tai muuten "huonoa työtä", on työvoimapula.
 
Okei. Sitten otetaan läjäpäin pakolaisia tekemään näitä paskatöitä. Sehän on jo oletusarvoisesti epätasa-arvoista! "Me" teemme hyvät työt ja "ne" tekevät huonot. Tästä seuraa tietysti se, että maahanmuuttajia ei voida pakottaa tekemään niitä paskahommia, eiväthän hekään niitä loppupeleissä halua tehdä. Ja tämä aiheuttaa taas lisää ristiriitoja, kuten näköjään muualla Euroopassa on tapahtunut.
Heavy on kaunista ja melodista musiikkia. - General Njassa
askomiko
08.03.2006 13:12:12 (muokattu 08.03.2006 13:15:09)
YLEhän on pioneeri tällä alalla Suomessa. Legendaarisin ja paras ikinä: Heartmix, anyone?
 
Olikse se jossa se joku jyrkin Mikko ja pari muuta meni ameriikkaan astustamaan?
Tahdon bändiisi soittamaan. "Ei oo tosi miten paljon rahanmeno vaikeuttaa rikastumista!"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)