Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Omatoiminen musiikin teorian opiskeluni on ollut aina tuskien taivalta. Keskeinen syy on ollut ehkä se, että musiikin teoria on näyttäytynyt jonkinlaisena rannattomana suona, jossa ei ole minkäänlaista loppua.
 
Sen jälkeen kun on oppinut C-duurin ja A-mollin ja hyväksynyt sen tosiasian, että mollejakin on useammanlaisia, niin takaraivossa on kolkuttanut tietoisuus siitä, että on vielä moodit ja kymmeniä tai satoja muita asteikkoja ja asioita. Näin varmaan onkin.
 
Mutta omasta mielestäni koin jonkinlaisen ahaaelämyksen kun jossain opuksessa teoriaa alettiin selvittää yläsävelistä ja oktaavista käsin. Asia sai jonkinlaiset rajat: tämä on oktaavi ja se voidaan jakaa erilaisiin osiin. Oktaavi on puhdas intervalli tietyistä fysikaalisista syistä, ja kvinttiäkin voidaan pitää riittävän puhtaana.
 
Toivottavasti joku ei sano tässä vaiheessa, että väärin ymmärretty! Mutta jonkinlainen kysymys tai ihmettelyn aihe on se, että asioita yleensä ryhdytään selvittämään periaatteella pienemmästä suurempaan kun päinvastainen lähestymistapa voisi olla tehokkaampi.
 
En tarkoita, että pitäisi aloittaa Aatamista ja Evasta, mutta yläsävelten ja oktaavin hieman syvällisempi ymmärtäminen auttoi ainakin minua.

Luultavasti nykyinen opetussysteemi on kehittynyt tällaiseksi siksi, että yleensä teorian opiskelu aloitetaan melko nuorena. 10-vuotiaana voi yläsävelsarjan ymmärtäminen olla aika hankalaa. Sävellajit taas on yleensä jollain tavalla tuttuja soiton kautta.

Luultavasti nykyinen opetussysteemi on kehittynyt tällaiseksi siksi, että yleensä teorian opiskelu aloitetaan melko nuorena. 10-vuotiaana voi yläsävelsarjan ymmärtäminen olla aika hankalaa. Sävellajit taas on yleensä jollain tavalla tuttuja soiton kautta.
 
Jep, se voi olla yksi syy. Hiukan se jää kuitenkin ihmetyttämään, kun ainakin osa oppikirjojen tekijöistä on varmaan myös oppimisen (eikä pelkästään musiikin) asiantuntijoita. Jonkinlaisen kokonaishahmon antaminen aluksi auttaisi yksityiskohtien ymmärtämisessä.

Sikäli kun äärettömästä on helppo lähteä laskemaan.Laskettavaa riittää...

En mä ainakaan näkisi että tämä koskisi vain tätä musiikin opetusta tämä ongelma, tuntuu että vähän kaikessa opetuksessa on sama vika. Missään ei paljoakaan perustella tai selitetä mitään. Aika paljon saa itse aina nähdä vaivaa jos haluaa selvittää että miksi asioita opetetaan niin kuin niitä opetetaan, ja että miksi niitä ylipäätänsäkään pidetään oppimisen arvoisina asioina.
 
Yksi ongelma voi olla ihan sekin vaan että opettajilta katoaa perspektiivi kun itselle alkavat tietyt asiat tuntua liian itsestäänselviltä, silloin unohtaa että niitä ei välttämättä kaikilla kuitenkaan ole samalla tavalla selkärangassa niitä "perimmäisiä totuuksia". Toinen syy on ihan sekin että jotkut ihmiset tuntuvat pärjäävän ihan hyvin pelkillä "yksittäisillä tempuilla", eikä heitä edes kiinnosta tietää että miksi joku asia toimii, ainoa mikä kiinnostaa on saada toimivia jippoja. Opetus sitten mukautuu tähän ja jos opettaja selittää asiat "liian" juurta jaksain niin se on sitten liian hidasta ja tehotonta se opetus. Toisaalta, jos se opettaja on päättänyt että se duuriskaala on tärkeää osata, niin mitäs sitä vastaankaan väittämään... Tai jopa niin että sille opettajalle on itselleenkin vain opetettu jossain että duuriskaala on tärkeä, eikä se oikeastaan itsekään tiedä että miksi.
 
Pohjimmaisena siinä kuitenkin taitaa olla juuri tuo että jos ihminen päättää että se haluaa oppia vaikka sitten musiikin teoriaa, niin sitä ei kiinnosta että mistä se teoria tulee ja miksi, se haluaa vaan oppia sitä itse teoriaa. Se on ehkä ihan maailmankatsomuksellinenkin juttu että otetaan asiat liian sellaisena kuin ne annetaan, eikä turhaa mietitä että mistä ne tulee ne jutut. Jos itse sitten on luonteeltaan sellainen että asiat oikeasti kiinnostavat, ja niitä haluataan ymmärtää, eikä vain osata ulkoa, niin vähemmistöön kuulutaan.

Musta on aika vaikeaa kuvitella, että musiikin opetuksessa kovin pitkälle voi päästä, jos duuriskaala hypätään ylitse.
 
Kyllä se on tärkeä itseisarvoisesti, eikä sen takia, että joku tyhmä opettaja pitää sitä tärkeänä.

Musta on aika vaikeaa kuvitella, että musiikin opetuksessa kovin pitkälle voi päästä, jos duuriskaala hypätään ylitse.
 
Kyllä se on tärkeä itseisarvoisesti, eikä sen takia, että joku tyhmä opettaja pitää sitä tärkeänä.
 
En nyt haluaisi saivarrella, mutta koko kirjoitukseni pointti olikin juuri siinä että joitakuita kiinnostaa sekin että MIKSI se on tärkeä, eikä vaan se että se nyt vaan on. Enkä edelleenkään halua saivarrella, mutta uskoisin että suurin osa koko maailman muusikoista ei paljoa perusta duuriskaalasta, he perustavat niistä omista teorioistaan joita heille opetetaan missä asuvatkin. Threadin alkuperäistä aihetta sivuten voisin olettaa että näillä "maailmanmusiikin" teorioilla on enemmän tekemistä juuri sen yläsävelsarjan kanssa kuin tuon duuriskaalan.
 
Onhan duuriskaalakin aika pitkälti yläsävelsarjan mukainen varsinkin aidossa vireessä, mutta on se silti äärimmäisen nurinkurista lähteä siitä liikkeelle jos tarkoituksena olisi opettaa musiikin teoriaa, eikä länsimaisen musiikin teoriaa. Itseäni se vaan henk koht pelottaa vähän että useat ihmiset täällä maailman kulmalla unohtavat tuon eron. Länsimainen musiikki on vain yksi "genre". Musiikkia on moni muukin asia kuin vain se mitä opetetaan ns. teoriatunneilla.
 
Edelleenkään en halua dissata ihmisiä joille tämä asetelma sopii, siis että opetetaan vaan teoriaa välittämättä siitä että miksi se on muodostunut sellaiseksi kuin se on. Nämä systeemit toimivat niinkuin toimivat juuri siksi että suurin osa ihmisistä saa juuri sen mitä haluavat. Osa ihmisistä kuitenkin vaan on sellaisia että heitä kiinnostaa se miksi-puoli yhtä paljon kuin se miten-puolikin. Miksi-ihmisille on tarjolla paljon vähemmän tietoa.

Mä nyt oon vähän eri mieltä, mutta siitä kai keskustelu syntyykin.
Voisin kuvitella, että pitäisi lähteä jostain läheltä olevasta tutusta helposti sovellettavasta, vaikka duuriasteikosta ja vasta myöhemmässtä vaiheessa opettaa, että ei tämä ole mikään itsestään selvyys/luonnonlaki, tähän on jouduttu siitä ja siitä syystä, mutta että paljon muitakin mahdollisuuksia on ja sitten mennä yleisempään.
 
Mun mielestä olisi hyvä jotenkin ihan aluksi vaan kertoa yläsävelasteikosta ja miten tonaalisuus tulisi suhteuttaa siihen. jotenkin mä itse ainakin koin sen homman sekavana, kun ensin opetettiin et "nämä on nyt NE asteikot, joilla on aina tehty musaa" ja sitten yhtäkkiä opettaja alkaakin selittää, että "ei ne ollukaan; mä vaan sanoin niin, koska täällä opetussuunnitelmassa lukee niin". tulee sellainen olo, että onko mikään näistä jutuista jotka opetettiin loppujen lopuksi pitäviä vai miksi näitä ylipäätään käydään läpi?
 
toki kaikki oppii eri lailla, mutta olen itse huomannut, että jos mulle ei kerrota miten ja miksi joku on kuin se on, niin mun on vaikea omaksua sitä asiaa ja asia tuntuu hämmentävälle. olen huomannut, että monilla muilla on sama juttu.

toki kaikki oppii eri lailla, mutta olen itse huomannut, että jos mulle ei kerrota miten ja miksi joku on kuin se on, niin mun on vaikea omaksua sitä asiaa ja asia tuntuu hämmentävälle. olen huomannut, että monilla muilla on sama juttu.
 
Kyllähän se vähän kaikessa opetuksessa näin on.
Se mikä peruskoulussa kerrotaan totena, on tutkimuskatsausten käsitys 10 vuotta sitten, joka taas perustuu 20 vuotta sitten muodissa olleeseen teoriaan selittää tutkimuslöydökset.

Mä nyt oon vähän eri mieltä, mutta siitä kai keskustelu syntyykin.
Voisin kuvitella, että pitäisi lähteä jostain läheltä olevasta tutusta helposti sovellettavasta, vaikka duuriasteikosta ja vasta myöhemmässtä vaiheessa opettaa, että ei tämä ole mikään itsestään selvyys/luonnonlaki, tähän on jouduttu siitä ja siitä syystä, mutta että paljon muitakin mahdollisuuksia on ja sitten mennä yleisempään.
 
Tästä ei voi olla eri mieltä, mutta mitä musiikin teoriaan tulee, niin omalla kohdallani tämä tapa ei yksinkertaisesti toiminut. Päässä takoi kysymys siitä, mihin suurempaan kokonaisuuteen asiat liittyvät. En edennyt koskaan alkua pidemmälle, mutta nyt tuntuu siltä, että olisi ainakin mahdollisuus edetä.
 
Olennaista on tietenkin lopputulos. Kukaan ei kai voi sanoa toiselle, että väärin opittu.
 
Yksi puoli tässä on tietysti se, että olemme kovin erilaisia, ja ainakin oma hyvinvointini edellyttää ehkä hieman neuroottistakin perusteellisuutta monissa asioissa.

Tää on nyt jo (tapani mukaan) off-topicia, mutta jos halutaan yrittää selittää miksi kaikki on (asteikkojärjestelmissä) syntynyt niin joudutaan yhdistämään kuuloaistimus ja fysiikka, että ihminen jostain syystä aistisi miellyttävänä jos värähdyslukujen suhteet olisi pieniä kokonaislukuja.
 
Miksi kuuloaistin puolella olisi näin kun ei minkään muun aistin puolella ole vastaavaa elämyksen ja fysiikan korrelaatiota?
 
Ja onko todella näin, onko se vain opittua?

Ja onko todella näin, onko se vain opittua?
 
ehkä se on molempien yhdistelmä?
 
esimerkiksi nykyisen ymmärtämyksen mukaan kieli on sekä opittua, että kirjoitettu geneettiseen koodiin sisälle. mä en oikein jaksa uskoa ainakaan, että asia on joko/tai, vaan pikemminkin jokin kummallinen yhdistelmä.

Onhan duuriskaalakin aika pitkälti yläsävelsarjan mukainen varsinkin aidossa vireessä, mutta on se silti äärimmäisen nurinkurista lähteä siitä liikkeelle jos tarkoituksena olisi opettaa musiikin teoriaa, eikä länsimaisen musiikin teoriaa.
 
Ehkä, jos ajattelee puhtaasti teoreettiselta pohjalta. Usein vaan on niin, että teoriaa opiskellaan (noh, ainakin länsimaissa, muualta ei ole tietoa..) jonkin soittimen opiskelun rinnalla. Tällöin teorian opiskelu tukee puhtaasti käytäntöä. Aloittaisitko itse instrumentin soiton harjoittelun / instrumenttiin tutustumisen yläsävelsarjoista?
 
Itseäni se vaan henk koht pelottaa vähän että useat ihmiset täällä maailman kulmalla unohtavat tuon eron.
 
Miksi se pelottaa sua? :)
 
Länsimainen musiikki on vain yksi "genre". Musiikkia on moni muukin asia kuin vain se mitä opetetaan ns. teoriatunneilla.
 
Aivan. Mutta jos soitat länsimaista musiikkia länsimaisella soittimella, niin tuntuisi hassulta aloittaa teorian opiskelu "latvasta"... Ehkäpä tuota voisi soveltaa, jos on ihan ihan varma, että haluaa noiden sulle ahaa-elämyksen tuottaneiden tietojen jälkeen vielä edetä niihinkin asioihin, jotka jokaisen pitäis tietää.. Tämä tietty kuulosti nyt kovin länsimaalaiselta. Missä soveltaisit ideaasi käytännössä, jos saisit päättää?

Ehkä, jos ajattelee puhtaasti teoreettiselta pohjalta. Usein vaan on niin, että teoriaa opiskellaan (noh, ainakin länsimaissa, muualta ei ole tietoa..) jonkin soittimen opiskelun rinnalla. Tällöin teorian opiskelu tukee puhtaasti käytäntöä. Aloittaisitko itse instrumentin soiton harjoittelun / instrumenttiin tutustumisen yläsävelsarjoista?
 
Kyllä aloittaisin, jos kyse on yleensäkään soittimesta jolla voi soittaa eri säveliä. Ei siinä kauan menisi että selittää että mistä ne nuotit tulee ja mikä se niiden sävelten taajuuksien suhde on toisiinsa. Ja ehdottomasti varsinkin silloin jos kyseessä on viulu, sello tai muu vastaava kielisoitin, jonka otelaudalta saatavat nuotit perustuvat täysin juuri noihin matemaattisiin suhteisiin.
 
Se on tietenkin eri asia jos viiden vanhalle halutaan opettaa joku lastenlaulu vaikka pianolla, mutta itse en laskisi tätä teorian opiskelemiseksi. Mutta jos kyse on mistään sen verran syvällisemmästä että sitä voidaan jo nimittää teorian opiskelemiseksi niin melodioihin liittyvät asiat olisi mielestäni mielekkäintä aloittaa yläsävelsarjan selittämisestä. Ihan ensimmäinen teoriajuttu jonka opettaisin kenellekään on kuitenkin rytmi, eikä sävelet. Se on ihan kiva että nappuloille opetaan niitä taa-taa-ti-ti-taa juttuja.
 
Edit: Niin ja yläsävelsarjan opettamisella en todellakaan tarkoita sitä että mitään muita säveliä ei saisi soittaa, vaan nimeomaan niin että yläsävelsarjan mukaan harmoniset intervallit olisi semmoisia joita olisi hyvä tarjota ensimmäisenä kokeiltavaksi.

Tää on nyt jo (tapani mukaan) off-topicia, mutta jos halutaan yrittää selittää miksi kaikki on (asteikkojärjestelmissä) syntynyt niin joudutaan yhdistämään kuuloaistimus ja fysiikka, että ihminen jostain syystä aistisi miellyttävänä jos värähdyslukujen suhteet olisi pieniä kokonaislukuja.
 
Miksi kuuloaistin puolella olisi näin kun ei minkään muun aistin puolella ole vastaavaa elämyksen ja fysiikan korrelaatiota?
 
Ja onko todella näin, onko se vain opittua?
 
Kysymyksessä ei välttämättä ole aistimuksen miellyttävyys, johon asteikot perustuvat, vaan taajuuksien jatkumossa esiintyvät kiintopisteet joiden avulla tasaisessa ja hahmottomassa "äänimaastossa" voidaan "suunnistaa".
 
Jos asteikko olisi esim. 440Hz, 441Hz, 442Hz, 443Hz, 445Hz, 446Hz, 447Hz, 448Hz, niin vaatii kuulijalta aika paljon että sävelet edes erottaa toisistaan, mutta jos asteikko on esim. 440Hz, 660Hz, 880Hz, niin noiden sävelten harmoniset ylä-äänet osuvat joiltain kohdin toistensa päälle, jolloin syntyy ikäänkuin täysin uusi ääni, jonka yläsävelten keskinäiset voimakkuudet poikkeavat selvästi alkuperäisten asteikon sävelten yläsävelten voimakkuuksista.
Tällaisessa asteikossa eri sävelet voi tunnistaa pelkästään yläsävelien keskinäisten voimakkuuksien suhteista, millä tavalla myös esimerkiksi eri soittimien äänet tunnistetaan, tai eri ihmisten äänet.
 
Näköaistin kohdalla voi löytää vastaavan ilmiön esimerkiksi valokuvien ja elokuvien alkuajoista. Aluksi valokuvat ja elokuvat olivat mustavalkoisia. Kuvissa oli siis todellakin mustaa ja valkoista, ei esimerkiksi mustaa ja erittäin tummaa harmaata. Elokuvien näyttelijätkin maskeerattiin todella luonnottoman näköisesti, naama valkoiseksi, ja huulet ja silmänympärykset mustiksi, jotta mustan ja valkoisen ero tulisi selvästi esiin.

Näköaistin kohdalla voi löytää vastaavan ilmiön esimerkiksi valokuvien ja elokuvien alkuajoista. Aluksi valokuvat ja elokuvat olivat mustavalkoisia. Kuvissa oli siis todellakin mustaa ja valkoista, ei esimerkiksi mustaa ja erittäin tummaa harmaata. Elokuvien näyttelijätkin maskeerattiin todella luonnottoman näköisesti, naama valkoiseksi, ja huulet ja silmänympärykset mustiksi, jotta mustan ja valkoisen ero tulisi selvästi esiin.
 
Mä ajan vaan takaa, että saatko näköaistin puolella jonkin fysikaalisen 1:2 suhteen tai vastaavan.
Eli korreloiko elämys joteskin fysiikkaan lineaarisesti myös näköpuolell
 
Edit: Tosta matikasta on aikaa: Kai oikea termi olisi eksponentiaalisesti, jos taajuuden kaksinkertaistaminen eli oktaavin välein hyppiminen jotenkin aiheuttaisi miellyttävän tai sopuisan kuuloelämyksen.

Mä ajan vaan takaa, että saatko näköaistin puolella jonkin fysikaalisen 1:2 suhteen tai vastaavan.
Eli korreloiko elämys joteskin fysiikkaan lineaarisesti myös näköpuolella?
 
Ehkä ihan samasta asiasta ei ole kyse, mutta itselläni tuli mieleen tämä sommittelussa käytetty ns. kultainen leikkaus, jossa selkeä matikka perustana.

Mä ajan vaan takaa, että saatko näköaistin puolella jonkin fysikaalisen 1:2 suhteen tai vastaavan.
Eli korreloiko elämys joteskin fysiikkaan lineaarisesti myös näköpuolell
 
Edit: Tosta matikasta on aikaa: Kai oikea termi olisi eksponentiaalisesti, jos taajuuden kaksinkertaistaminen eli oktaavin välein hyppiminen jotenkin aiheuttaisi miellyttävän tai sopuisan kuuloelämyksen.
 
Oikeastaan 1:2 suhde ei ole fysikaalinen vaan matemaattinen, ja silloinkin vain teoreettinen. Fysikaalisissa äänissä voi olla vaikka mitä epäpuhtauksia ja vibraattoa ym.
 
Tarkoitin sitä että kun soitetaan yhden jatkuvasti soivan taustasävelen (engl. drone) päälle sattumanvaraisia säveliä, niin kun sattumanvarainen sävel sattuu osumaan taustasäveleen nähden esim. oktaavin tai kvintin päähän, niin tuloksena on kuulokuva jolla on selkeä ja ainutlaatuinen "muoto", jonka avulla tuon sävelen pystyy erottamaan taustaääntä vasten muista sävelistä. Nämä erottuvat sävelet toimivat jonkinlaisina "maamerkkeinä", joiden avulla tiedetään missä kohtaa taajuusjatkumoa ollaan menossa.
 
Kyseessä ei ole "miellyttävästä" tai "sopuisasta" kuuloelämyksestä, vaan ainoastaan helposti erottuvasta ja helposti tunnistettavasta kuuloelämyksestä. Se että nämä intervallit voidaan saada aikaan esim. kieltä lyhentämällä tietyissä suhteissa on vain jonkinlainen sattuma. Näköaistin puolella suositaan myös helposti erottuvia värejä ja muotoja, ja niin täytyykin, koska jos erot eivät erotu, ei katsoja pysty mitään näkemäänkään.

Näköaistin puolella suositaan myös helposti erottuvia värejä ja muotoja, ja niin täytyykin, koska jos erot eivät erotu, ei katsoja pysty mitään näkemäänkään
 
Sönkkäänkö selvää asiaa: Tietääkseni värien aallonpituuksien ei tarvitse olla kauniissa matemaattisessa suhteessa toisiinsa, että aiheuttaisivat erottuvan tai miellyttävän näköelämyksen.