Yleistä keskustelua musiikista ›

Lastenlauluista listahitteihin,
Listahiteistä Metallijuttuihin,
Metallista tutkimaan vähän kaikkea maailman musaa ja pop/rock eliitti-true indietä, tulos:
 
Vähän kaikesta Pariin kestosuosikkiin (Waits+Zappa) & lastenlaulujen aikaisiin listahitteihin & pikkusen metallia, ja vanhoja hyviä lastenlauluja. Nuin se meni ja tässä ollaan. Nykyisen musaskenen seuraaminen tuntuu turhalta ja kyllästyttävältä. Käänsin selkäni sisäpiirin seläntaputtelijoille.

Kuuntelin tässä muutamia nuoruuden suosikkilevyjä ensimmäistä kertaa varmaan kuuteen-seitsemään vuoteen. On se kumma miten maku kehittyy.
Nykyisin kuuntelen myös sellaista musaa mitä en voinut sietää nuorempana. Varmaan aikuisiällä maku muuttuu vähemmän kuin varhaisteinin iässä, joten tuskin ainakaan radikaaleja muutoksia tapahtuu enää.
 
Mitäs bändejä te olette diggailleet joskus, mutta sittemmin todenneet huonoksi?
 
Ei huonommiksi. Taso oli tiedossa ja hamalla 70-luvulla (tottakai Hurriganes ja tähän malliin sen ajan muut bändit), mutta kaksi asiaa: silloin kuunneltiin näitä JA ne ovat hyviä edelleenkin, ihan samalla tavalla. Se että aikaa on kulunut ja psyyke kehittynyt, on tuonut sen että tietää mitä haluaa JA että uutta musiikkia on tällä välin tehty.
 
Totta kai musiikillinen elämä on nyt paljon rikkaampaa kuin teininä. Muutenkinhan sitä on elämästä tietävinään enemmän.

Ala-asteaikanani oli eurodance kovassa huudossa. Multa löytyy joku Techno and Dance 1 tai 2 kasetti jostakin. Sitä en oo 15 vuoteen kuunnellu. Enkä niitä Culture Beatin nauhoitettuja kasetteja.
 
Aivan lapsena ennen koulua muistan kertoneeni äidille, että "nauhoitan radiosta kaikkea siistiä musiikkia, niinku rokkia ja räppiä". Voi pojat, ne kasetit kun löytäs.
 
Ala-asteella tuli myös Metallicat sunmuut kuvioihin. Ne roikkuu vieläkin jotenki mukana. Musamaku on jalostunu siitä "heviä ja teknoa" tyylistä huomattavasti paljon rokimpaan suuntaan.

Olisiko ollu vuosi 97 kun edesmenneessä Jyrki ohjelmassa silloin tuore Ismo Alanko säätiö oli koko päivän siellä soittamassa uuden Pulu-albumin kappaleita.
 
Muistan vieläkin elävästi Värityskirjan soidessa, kuinka ajattelin, että hitsi mitä pilipalimusiikkia ja vielä jotain hanuripimputtelua. Hetken päästä joku 30-40 vuotias mieshenkilö soitti ohjelmaan ja kehui Alankoa yhdeksi suomen suurimmaksi kappaleen tekijäksi tms. Aattelin, että ei voi olla mahdollista että joku voi tykätä tollasesta ihme kilkuttelusta.
 
Noh. Vuonna 2005 ostin kaikki Ismo Alanko säätiön ulos pukkaamat albumit.
 
Niin ne ajat vaan muuttuu...

4-12 Vuotiaana tuli ahkerasti kuunneltua seuraavia: Bruce Springsteen, Eppu Normaali, ZZ Top, Skid Row, AC/DC
14-16 Vuotiaana iski Offspring aika rajusti ja sitä tulikin luukutettua lähes pari vuotta joka päivä. Sitten eräänä päivänä katselin levyhyllyä ja bongasin Pomon levyn jota en ollut kuunnellu aikoihin. Noihin aikoihin nousi pinnalle eräs muutaman hitin ihme nimeltä The Presidents Of The United States Of America. Nuiden kahden lisäksi ei soittimessa kuuteen vuoteen muuta näkynytkään. Nyt on tullut lähinnä kuunneltua Johnny Cashia, Bob Dylania, Lee Claytonia, Elvistä...
 
Matkalla kohti tuntematonta on monia bändejä tullut vastaan ja kaikki vanhat on eläny siinä rinnalla.

Jaa. Ala ja yläaste meni varmaan sitä juurohumppaa kuunnellessa. Siitähän se pikkuhiljaa vaihtui meteliin ja samalla tiellä olen vieläkin. Toki muukin tavara menee blyyssistä klassiseen mutta dödö ja bläkkis kuulostaa minulle vain parhaimmalta.
 
Ikää löytyy se 22v. Saas nähdä josko minäkin kasvaisin aikuiseksi joskus ja jättäisin tuon metallin. ;)

AC/DC - (7v alkaen) - Vanhat Bonin aikaiset menee vieläkin silloin tällöin
Guns 'n' Roses - (kuuntelin 8-9 v) - Harvoin jaksaa vielä appetitea
Metallica (kuuntelin 9-12v) - Ei todellakaan jaksa enää yhtään
Green Day (kuuntelin 12-13v) - Ei JAKSA
NOFX, Millencolin ym. ym. (13-15v) - Hyi YÄK helvata!
Hellacopters, Motörhead, (15-17v) - Tylsää, ei kiinnosta
CMX (16-17v alkaen) - Toimii aina vaan
King Crimson (17v alkaen) - Menee vieläkin ihan täysin, toimii.
Kingston Wall (17v alkaen) - Toimii vieläkin
Neil Young, Nick Cave (18v -> ) Hyvää
Muse (21v -> ) Mahtavata!
Mew, Depeche Mode (23v -> ) Toimii!
 
Niin ja nyt täytän juurikohta 24v tiistaina

Ihan ekaksi joskus ennen koulu aikoja kuuntelin kaikkee dance ja rap sontaa. Sittenmin Linkin Parkia, Nicleback (vai miten se nyt kirjotetaankaan), Limp Bitzkitiä ja Eminemiä. Hyi että! Ei tässä pahemmin edes halua muistella kun nyt soi Dream Theater, Opeth, Amorphis, Cradle Of Filth, Megadeth, Dio, Emperor ja kaikki progen ja death metallin väliltä, Metalli yleensä.

Meinasin ensin jättää lisäämättä oman historiani tähän, mutta näköjään yhtä noloja tapauksia ovat monet muutkin olleet :)
 
Ihan pienenä tykkäsin mitä radiosta nyt sattui kuulemaan, en osannut miettiä niitä sen tarkemmin, myös PP Peteliuksen radiosoittoa kovasti saaneet pikkutuhmat biisit oli kivoja :)
 
Sitten kun Linkin Park tuli, ja muutenkin nu-metal aalto, se kiinnosti. Sen jälkeen löysin System of a Downin, Toxicityn ilmestyessä. SOAD oli ykkösbändini jonkun aikaa. Tämän aikana/jälkeen tutustuin paremmin Iron Maideniin, Metallicaan jne. Iron Maidenista tuli ykkösbändi. Vähän tän jälkeen löytyikin Led Zeppelin. Siitä on jo pitkä matka tähän. En usko että makuni hirveästi muuttuu enää. Voisi kuvitella että tuonne freejazzin ja 60's progen suuntaan kehittyy. Ei ole vielä näin käynyt.

Nyt ei enää millään jaksa innostua itsetarkoituksellisen monimutkaisista ja yhteiskunnallisesti kantaaottavista (metalli)piiseistä, kuten yläasteikäisenä jaksoi. Esim. tietty osa Metallican tai vaikka Deathin tuotannosta. Muuten kyllä kelpaa kaikki mitä ennenkin ja vielä lisää.

Ensimmäinen bändi josta pidin oli Kiss ja ensimmäinen äänite Animalize-kasetti niihin aikoihin kun se ilmestyi ja edelleen kestää kuuntelun jotenkiuten ;)
 
Sittemmin on ollut erilaisia ohimeneviä vaiheita, poppia (Pet Shop Boys, Sandra) räppiä (Public Enemy, De La Soul jne.), sukkahousuheviä (Alice Cooper, Poison, Mötley Crüe, Bon Jovi, Europe).
 
Oikeastaan mitään sellaista ei tule mieleen, mitä ei kestäisi ollenkaan nykyisin. Nuo kasaripopitkin, joita radiosta nauhoittelin herättävät lähinnä nostalgisia tunteita. Sanotaan nyt, että mustaa "uhoräppiä" (NWA, Ice Cube etc.) en enää viitsi kuunnella edes fiilistelyn vuoksi, mitä nyt Body Countin Born Dead herättää hilpeyttä aina.
 
ah, muistinpas: Joskus minulla oli jopa Nirvanan Nevermind levy, jonka sittemmin möin. Sietämätöntä paskaa oli se.

Aikavaikea:
 
Näin se vaan on mennyt. Ehkä mieluummin niin päin, että joitain ns. noloja on älynnyt alkaa kuunnella vasta myöhemmin kuin toistepäin. Esim. Pet Shop Boys tuli lujaa mun kuuntelulistalle vasta niiden neljännellä levyllä, kun älysin yhtäkkiä ettei noi mitään tusinapoppihittejä olekaan, vaan ihan silkkaa neroutta.
 
Heh, tiedän tunteen - se sosiaalinen paine ympärillä on aivan valtava, kun kuulee jonkin päivänhitin, ja haluaisi sanoa: "Mutta tämähän on hyvä!"
 
Muistan olleeni ystäväpiirini pilkan kohteena innostuttuani jo ihan ensikuulemalla mm juuri mainitusta Pet Shop Boysista (tais olla West End Girls mulle se oivalluskohta), mutta monille voi olla vaikea ymmärtää että aivan samanlaista pilkkaa on vetänyt puoleensa Dire Straitsin tai Policen diggaaminen (tyttöjen musiikkia), Cars, Dave Edmunds, Hooters, Herbert Grönemeyer, Depeche Mode, Robbie Williams, Madonna... itse asiassa ihan mikä tahansa mikä on suosittua. Jopa aikanaan Beatles, kun totta puhutaan - olis pitänyt olla Rollarit ja Hurriganes?
 
Ja olisitte nähneet ilmeet, kun olin tuoreeltaan sitä mieltä, että London Beatin "I've been thinking about You" on hyvä biisi. On muuten vieläkin.
:-D
 
(Kyllä, diggaan kaikkia em. artisteja ja yhtyeitä. Ne eivät ole listassa vain esimerkkeinä. Sen sijaan tuhisen äänekkäästi, jos jollekulle reggae tarkoittaa ensisijaisesti vain Bob Marleytä.)
:-)

Ihan ekaksi joskus ennen koulu aikoja kuuntelin kaikkee dance ja rap sontaa. Sittenmin Linkin Parkia, Nicleback (vai miten se nyt kirjotetaankaan), Limp Bitzkitiä ja Eminemiä. Hyi että! Ei tässä pahemmin edes halua muistella kun nyt soi Dream Theater, Opeth, Amorphis, Cradle Of Filth, Megadeth, Dio, Emperor ja kaikki progen ja death metallin väliltä, Metalli yleensä.
 
Menee kaks vuotta niin sinä kuuntelet yliopistopoikien kanssa nyyhkyttely/yksinrunkkailumusiikkia joka on vähän taiteellista eikä niin mainstreamia.

Heh, tiedän tunteen - se sosiaalinen paine ympärillä on aivan valtava, kun kuulee jonkin päivänhitin, ja haluaisi sanoa: "Mutta tämähän on hyvä!
 
Harhar. Meikäläinen päätti joskus että sosiaaliset paineet tuollaisissa asioissa ei saa vaikuttaa mistä tykkään ja kenelle siitä kehtaan sanoa...:D On tullut muutama "TÄH!" kuultua kun olen hehkuttanut vaikkapa Anna Eriksonin biisiä tai jotain 70-luvun diskohittiä. Tai, heh hah, Dimmu Borgiia, jota ei saa paljoa kehua jos haluaa olla uskottava hevisti.
 
Mjhuhahaha.

Yläasteella tuli räppiä kuuneltua. Sitten tapahtu jotain ja musiikkimaku muuttui niin täysin, etten vähään aikaan pystynyt edes kuuntelemaan räppiä. Aloin kuuntelemaan kaikenlaista rockin sukuista räminää. melkeen kaikkea muuta paitsi räppiä.
 
Mun musiikkimaku ei tainnu olla kovinkaan katu-uskottavaa räp-piireissä :/ en kuunnellu tarpeeks ug:ta. :(
 
Kai se oli jonkinlainen kyllästyminen sitten. Viime aikoina on taas alkanu maistumaan toikin musiikki vähäsen, mutta silti ei vanhaan oo paluuta. Tykkään tästä räminämusiikista. :)

Menee kaks vuotta niin sinä kuuntelet yliopistopoikien kanssa nyyhkyttely/yksinrunkkailumusiikkia joka on vähän taiteellista eikä niin mainstreamia.
 
Ja sitten joko jämähdetään tuohon tai taannutaan Popeda-osastolle (ts. unohdetaan musiikki).

Eka bändi, jota "fanitin fanaattisesti" ja joka teki musta musa diggarin: The Doors. Sitä ennen laserlevykokoelmani oli koostunut vain muutamasta pop/dance -levystä. Tein sen virheen, että kuuntelin yhtyettä joka päivä reilun parin vuoden ajan, luin kaiken bändistä ja palvoin James Douglas Morrisonia epäjumalana. Jossain vaiheessa tuli raja vastaan. Nyt pystyy silloin tällöin kuuntelemaankin, ja ihan hyvää kamaahan se on. Ja nyt sitä kuuntelee eri korvalla kun on muutaman vuoden itekkin SKULANNU SKEBAA.....

Lastenlauluista listahitteihin,
Listahiteistä Metallijuttuihin,
Metallista tutkimaan vähän kaikkea maailman musaa
 
Vähän näin minullakin, tosin metallijutut ovat sangen vahvasti päällä vieläkin.
 
Kuuntelin ala-asteella ja vähän yläasteellakin dance-musiikkia. Eli juuri nämä Solid Baset, Captain Jackit ja Mr. Presidentit tulivat tutuiksi miljoonien "Dance Now!"-, "DanceNet"-, "Techno & Dance"- ja muiden vastaavien kokoelmien kautta. Ensimmäinen ostamani CD-levy oli muuten Scatmanin Scatman's World, rauha hänen sielulleen.
 
Sitten tuli kikkelihevi, lähinnä Stratovariuksen, Helloweenin ja Sonata Arctican muodossa. Ensiksimainittua tuli kuunneltua hirvittävän paljon, joten ehkä tästä syystä en voi sietää Kotipellon aikaista tuotantoa (sivuhuomautus: Kuuntelin Fright Night-levyn ja vähän Dreamspacea tässä yksi päivä, hyvin potki vieläkin. Tolkki vaan laulaa mielestäni paljon siedettävämmin kuin toinen Timo). Itse genreä minulla ei ole mitään vaikeuksia kuunnella, Helloween potkii ihan vietävästi vieläkin.
 
Nykyään sitten uppoaa perushevi ja 70-80-lukujen hard rock vahvoine vokalisteineen, tyyliin Iron Maiden, Rainbow, Dio ja Judas Priest. Maideniakin tosin tulee enää hyvin vähän kuunneltua, koska senkin olen kuluttanut aika puhki. Priestiin en kyllästy koskaan. Lisäksi olen huomattavan tykästynyt suomenkielisiin, taitavasti tehtyihin sanoituksiin, joten YUP ja Viikate ovat löytäneet kotinsa levyhyllystäni.
 
Tulevaisuudessa? En tiedä. Makuni on laajentumassa koko ajan, mutta en osaa yhtään sanoa, mikä olisi se seuraava "ehdoton" bändi. Luultavasti kuitenkin jonkinasteinen särökitara sen bändin biiseistä löytyy.

0-7
 
Lähinnä Rölliä ja aatsipoppaa. Näiden takana voin seistä vieläkin.
 
7-15
 
Stray Cats + muu neorockabilly & tietenkin 50-luvun kovimmat rokkarit, kuten Eddie Cochran ja Bill Haley. Silloin tällöin tulee kuunneltua, mutta rebeliys on menettänyt kyllä suurimman tehonsa.
 
15-18
 
Nirvanasta alkoi vallankumous. Sitten tuli Smashing Pumpkins ja Cure. Heti perässä Radiohead. Olin valveutunut.
 
19- kohta 22
 
Musiikkimaku laajentui. Koko ajan löytyy uutta mahtavaa kamaa, mutta yhtä vahvoja reaktioita ei enää synny. Ei väliä genrellä tahi vuosikymmenellä. New Wave ja Suomi-Indie ovat juuri nyt SE JUTTU. Ja se on myös tullut selväksi, että lähes kaikki proge on paskaa.