Bassot ›

Historiansahan klasarisoittimillakin on - varsinkin sillä mitkä valikoituivat hämmästyttävän kestävän sinfisinstituution vakisoittimiksi. Missäs vaiheessa viulun skaalaa pidennettiin? Gamba jäi sivuraiteille jossain vaiheessa - ja eikö Bottesini tai joku soittanut kolmekielistä bassoa?
 
Nimenomaan niillä klasarisoittimilla on historia, sehän se koko pointti tässä minulla on ollutkin. Kun taas sähköisten kielisoitinten "historia" on niin lyhyt, että on siinä ja siinä voiko sanoa niillä varsinaista historiaa edes olevan.
 
Historiantutkijoita varoitetaan koskemasta "meneillään oleviin prosesseihin". Jos jokin tapahtuma on kehittymässä tai muuttumassa, eli ei vielä vakiintunut, sitä ei voi historiantutkimuksen työkaluilla tarkastella. Se on jotain epämääräistä nykyaikaa. Sähköbasson kielimääristä ja elektroniikan laadusta käytävien keskustelujen perusteella voi hyvinkin päätellä, että sen kehittyminen tai vakiintuminen soittimena on meneillään oleva prosessi jos mikä. Vaikka jonkinlainen oma soundi ja oma soittotekniikka on sähköbassolle jo kehittynytkin, ei siitä oikeasta ole vielä yksimielisyyttä alan gurujen taholla.
 
Kyllähän kontran kanssa on ollut samanlaista heilumista useamman rakenteellisen ratkaisun välillä. Jopa gamba-perheen soittimista on jäänyt muistijälki tasapohjaisena kontrana. Kieliä on ollut kolmesta viiteen. Alussa oli nauhatkin jotka sidottiin kaulan ympäri suolesta. Ajan myötä on päädytty vakiintuneisiin rakenteellisiin ratkaisuihin ja vakiintuneisiin soittotekniikoihin jne.
 
Vintage -termillä kuitenkin haetaan minusta historiallista arvostusta ja painoarvoa, joten sitä pitäisi sitten ajatella myös historian näkökulmasta. Samanlaiseen pseudohistorialliseen koriin voisin laittaa muutamat populaarimusiikkiin kuuluvat termit kuten "klassinen rock, klassinen metalli, old school rap jne." Ne on kaikki uusia tapoja käsitellä eräänlaista välitilaa, kun jokin on jo aika vanhaa, mutta ei vielä niin vanhaa, että sitä voisi kutsua antiikiksi. Ihan käteviä termejä ja käteviä tapoja jakaa äskettäisiä asioita ja tapahtumia, mutta mielestäni ei ollenkaan sen vakavuuden arvoisia joilla niihin suhtaudutaan. Edelleen uskon että kun sähköbassot saavuttavat oikeasti jonkunlaisen iän, koko vintage -termistö määritellään uudelleen ja nyt jo käytössä olevin vakiintunein menetelmin.
 
Minusta näitä ei voi verrata: sähköviulu ja EUB ovat kulttuurisesti lähes merkityksettömiä verrattuna sähkökitaraan ja -bassoon.
 
Mutta rakenteellisesti hyvin samanlaisia. Noista vanhin on muuten EUB.
 
Mut, mut. Toteampa nyt kuitenkin, että kaikesta tästä huolimatta, tai sen takia, niin popparihan minäkin kuitenkin olen. Mitään arvonnousua en siis tässä itselleni hae. Ja kuten aina, nämä ovat _vain_ mielipiteitä, enkä missään tapauksessa ole julistamassa täällä mitään absoluuttista totuutta. Tämä on vain minun näkemykseni vintage / ritsa -kysymykseen, ei mitään muuta. Jos joku pystyy asian perustelemaan kunnolla, niin tuo mielipidekin on ihan muutettavissa. Täältä tähän.

nämä ovat _vain_ mielipiteitä, enkä missään tapauksessa ole julistamassa täällä mitään absoluuttista totuutta.
 
Sama, mutta kiistellään vähän vielä :-)
 
Nimenomaan niillä klasarisoittimilla on historia, sehän se koko pointti tässä minulla on ollutkin.
 
Luin kai sitten väärin kun sain kuvan, että pidät niitä jonkinlaisena normina tai mittapuuna tässä asiassa. Luulen, että alan ymmärtää pointtisi vaikka nuo pari kappaletta vaikuttavatkin minusta ristiriitaisilta:
 
Historiantutkijoita varoitetaan koskemasta "meneillään oleviin prosesseihin". Jos jokin tapahtuma on kehittymässä tai muuttumassa, eli ei vielä vakiintunut, sitä ei voi historiantutkimuksen työkaluilla tarkastella. Se on jotain epämääräistä nykyaikaa. Sähköbasson kielimääristä ja elektroniikan laadusta käytävien keskustelujen perusteella voi hyvinkin päätellä, että sen kehittyminen tai vakiintuminen soittimena on meneillään oleva prosessi jos mikä.
 
Vintage -termillä kuitenkin haetaan minusta historiallista arvostusta ja painoarvoa, joten sitä pitäisi sitten ajatella myös historian näkökulmasta.
 
Minusta vintagen rinnastaminen antiikkiin sen näkeminen historiallisen painoarvon hakemisena kuulostaa turhan juhlalliselta. Vähemmän juhlava (vaikka silti snobistinen) tapa on ajatella tuon vintage-rinnastuksen mukaan että hyvät viinit (kitarat) paranevat vanhetessaan kun taas huonot (ritsat) muuttuvat piankin etikaksi.
 
Samanlaiseen pseudohistorialliseen koriin voisin laittaa muutamat populaarimusiikkiin kuuluvat termit kuten "klassinen rock, klassinen metalli, old school rap jne." Ne on kaikki uusia tapoja käsitellä eräänlaista välitilaa, kun jokin on jo aika vanhaa, mutta ei vielä niin vanhaa, että sitä voisi kutsua antiikiksi. Ihan käteviä termejä ja käteviä tapoja jakaa äskettäisiä asioita ja tapahtumia, mutta mielestäni ei ollenkaan sen vakavuuden arvoisia joilla niihin suhtaudutaan.
 
Muoti, trendit ja pop ovat vakavia asioita ;-)

Mun Wallu on vintakee, kaikki muut on ritsoja.

Viineissä puhutaan taas enemmän vuosikerroista kuin iästä. Onhan olemassa 2003 vintage portviiniä.
 
Niin, kun tässä aletaan filosofoimaan, niin vintage-sanahan on viinistä peräisin (vint + age). Tätä käytetään siis kertomaan sadonkeruuaika.
 
Kitaroissa ja bassoissa vintage on yksinkertaisesti vanhempi, alkuperäinen kitara. Mitään absoluuttista totuutta sille mikä on vintagea ei lienee vielä standardoitu. Jokainen alaan perehtynyt kyllä tunnistaa kitaran / basson josta ko. termiä on suotavaa käyttää. Keräilijöille tämä raja lienee 30+ vanha soitin.

Kyllä tossa on sitä aitoa vintagea ja katu-uskottavuutta. Soittimella on varmaan kivoja pikku tarinoita noiden kolhujen takana. Minä tykkään vanhasta ja hankkisinkin varmaan soittokalustooni sellaisen, jos antaisi talous periksi. Samaa ei voi sanoa noista Kristuksen kalliista Relic -soittimista, joita piestään ja hiotaan ja tehdään vaikka mitä, jotta niistä saadaan rupisen näköisiä. Onhan noikin hienoja, mutta vuosimalli on vaan 2005 tai jotain.
 
http://www.leviatech.fi/monsteramps/fi/vcg.html
 
Joo, kyllä tolla bassolla taitaa olla tarinoita kerrottavana. Olen kuullut että olai Pave Maijasen entinen. Oli tai ei, hieno peli ja hinta on kohdallaan.

Joo, kyllä tolla bassolla taitaa olla tarinoita kerrottavana. Olen kuullut että olai Pave Maijasen entinen. Oli tai ei, hieno peli ja hinta on kohdallaan.
 
Mut jotenkin vähän jo enemmän kallellaan sinnepäin, että ei oo enää niin jokapaikan höylä, vaan enemmän jo tommonen superorgaaninen blues/rock/soul/funk -menijä. Tietysti voihan sen salonkikelpoisen presarin hankkia sit erikseen jos rahaa on.. miulle itelleni tässä vintageajattelussa eniten tuntuu omalta ja hienolta se ajatus että vois olla yks hyvä basso jolla pärjää kaikkialla. tuo kitarapajan presari on vähän tommonen bassojen Janis Joplin.

Tietyn ikäinen Fender on puheissa vintagea oli se hyvä tai ei. Ja kaikki 25 vuotiaat Fenderit eivät ole hyviä soittimia.
 
Tätä kuviota sekoittaa vielä se, että keräilijän ja soittajan näkökulma iäkkäisiin soittimiin on erilainen. Keräilijälle on tärkeää että soitin on vähän soitettu, mahdollisimman modaamaton - tai sitten kuuluisan soittajan vanha. Soittajalle tärkeämpää on että soitin on hyvä, hankittavissa ja mielellään sellainen jota raskii soittaa keikallakin.
 
Onko olemassa juotavaa bassoa?
 
Entä taloja? ;-) Tuo vuosikertajuttu oli varmaan ihan asiaa kun niin F kuin G:kin kasvattivat tuotantoaan kun johto vaihtui ja panostettiin ehkä enemmän laatuun kuin määrään.
 
vintageksi määritellään mitä erilaisimmin perustein mitä erilaisempia musiikkitarvikkeita, eikä ole olemassa mitään auktoriteettia joka voisi määritellä termiä yksiselitteisesti ja yleisesti hyväksytyksi.
 
Esim. JV squierithan määrittelivät tavallaan termin uudestaan, kun fender alkoi kopioida itse itseään tekemällä uskollisia kopioita pre-CBS malleistaan - japanissahan kopioita oli tehty aiemminkin toki.
 
Ei ehkä koske niinkään näitä perusmalleja, jotka ovat säilyttäneet suosiotaan jatkuvasti, mutta osa 'vintage' soittimista uustuotanto mukaan lukien rinnastuu minusta vaikkapa vanhan musiikin tai etnisiin soittimiin joilla haetaan tiettyä soundia (tai imagea).
 
tunnustan kyllä käsitteen olemassaolon, ja sen että sitä monet pitävät tärkeänä, mutta en laske sille juuri arvoa omalla kohdalla. Jos pitäisi valita käyttöön passo vuodelta 1965 ja vuodelta 1995, valitsisin sen paremman.
 
Nykyään tuo ei oikein enää ole kovin iso ongelma kun hinnat alkaa olla mitä on. Mutta johonkin käyttöön 'vintageritsakin' - vaikkapa höfnerin viulubasso - voi olla parempi kuin se parempi basso vuodelta 1995.

Nykyään tuo ei oikein enää ole kovin iso ongelma kun hinnat alkaa olla mitä on. Mutta johonkin käyttöön 'vintageritsakin' - vaikkapa höfnerin viulubasso - voi olla parempi kuin se parempi basso vuodelta 1995.
 
Mutta jos se höfner on parempi käyttöön niin sitten se on parempi.
 
Mitenköhän toimisi se Harley Bentonin kopioritsa... :)

Onkos tuo muuten 'alttoviulubasso' - vintagea tuokin (on se kyllä vähän riistäytynyt käsistä)
http://www.surfcitymusic.com/fretted/elec_bass_1.html

Onkos tuo muuten 'alttoviulubasso' - vintagea tuokin (on se kyllä vähän riistäytynyt käsistä)
http://www.surfcitymusic.com/fretted/elec_bass_1.html
 
Jaahas, pojat tekee valmista vintakea. Miksi odotella vuosikausia tai maksaa maltaita vanhoista romuista, kun meiltä saat ihan uusia vintagesoittimia. Buah. Kuvaavaa nykyajalle. Kun meillä ei ole antiikkia niin aletaan sanomaan -50-luvun Arabian kippoja antiikiksi. Kun toistetaan sitä tarpeeksi kauan niin sithän se on totta?

Esim. JV squierithan määrittelivät tavallaan termin uudestaan, kun fender alkoi kopioida itse itseään tekemällä uskollisia kopioita pre-CBS malleistaan - japanissahan kopioita oli tehty aiemminkin toki.
 
JV-squierit ovat muuten yksi hyvä esimerkki vintage-hömpötyksen järjettömyydestä. Nykyään niitä myydään liki tuhannella eurolla. Ei ne oikeasti niin laadukkaita olleet!

WHAT is a Vintage GUITAR?
 
"Vintage" is a term that has acquired a new meaning apart from its original usage. The term is a combination of Vint (of the vine) and Age (time of creation). This term is used in the wine industry to indicate a wine's harvest date. The use of "vintage" has been modified by collectors to mean old, such as a Vintage Car, or Vintage Clothing. This extension of the meaning is used in guitar terminolgy to mean "an original, older guitar."
Most collectors value guitars from the mid 1920s to 1970. Guitars prior to the mid 1920s are too primitive in design for most collectors. Guitars after 1970, even though they are over 30 years old, have little collectible appeal. All the U.S. guitar manufacturers were in dire straits during the 1970s. They were either bought out by larger conglomerates looking to make guitars as quickly as possible, and/or their quality and choice of materials had become sub-standard.
Many people ask me if I think their new guitar will be valuable in the future. Frankly, I just don't know. But my off-the-cuff response would be, "no". The materials, environment and society of pre-1970 was much different, thus producing different instruments which I feel can not be duplicated today. For Example, Brazilian Rosewood (used on even cheap department store guitars till the late 1960's) can not be legally imported into the U.S. Also today most guitars are made with CNC (computer controlled) routers and cutters. Thirty yearsago guitars were much more of a hand-made item then they are today. Yes a CNC-made instrument can be more consistent and excellent quality. But it just doesn't have the same "personality" of a "old school" made guitar.
But many people make statements like, "Gibson stopped making my L-6S in the 1970s after xx units, and therefore it's rare and valuable". The low-production numbers may make it rare, but it does not necessarily make it valuable or desirable. Frankly anything guitar made since 1970 can be easily replicated today with currently available materials. 99.99% of the time the reason it's not currently being made is because there was no demand for it then or now (low production numbers 30 years ago often means the model was not popular then, and perhaps it's still not popular today).

JV-squierit ovat muuten yksi hyvä esimerkki vintage-hömpötyksen järjettömyydestä. Nykyään niitä myydään liki tuhannella eurolla. Ei ne oikeasti niin laadukkaita olleet!
 
Ne on todella hyviä soittimia, niitä ei enää tehdä ja kysyntä ylittää tarjonnan, joten hinta nousee. Olin viikko sitten kuuntelemassa Olli Siikasta ja voi Venäjä miten hyvältä voi vanha Squju kuulostaa. Oli Siikasella n. 20 v. Vanha Tokaikin, mutta sen soundi oli varjo siitä Squierista joten ei se hyvä saundi ole pelkästään näpeissä. Hyvä soitin loistavan soittajan käsissä on kova kombinaatio.
 
Mulla on parilla kaverilla niitä JV Squiereita ja noin yleisesti ottaen rinnastan ne laadultaa 80-luvun japanin fendereihin. Ovathan ne samasta tehtaasta.
 
Tuosta vanhojen soittimien taiasta (vanhoja muiden kuin Arvan astekolla siis...) sen verran että kun pitelet käsissäsi soitinta jota on selvästi soitettu paljon, siinä on kulumaa ja kolhua joka paikassa ja soitin soi kuin itsestään niin tiedät että tässä on soittajan soitin.
 
Soitinteollisuudelle tämä vintageinnostus (ei siis hömppä) on ongelma ja siksi näitä relikoituja soittimia tehdään. Se on minusta hömpää. Ei se vintagesoitin hankaamalla ja kolhimalla sitä saundiaan ole saanut. Valmistusajankohtansa materiaaleilla, paljolla soittamisella ja soittimen iällä on eniten tekemistä soittimen saundiin.

Also today most guitars are made with CNC (computer controlled) routers and cutters. Thirty yearsago guitars were much more of a hand-made item then they are today. Yes a CNC-made instrument can be more consistent and excellent quality. But it just doesn't have the same "personality" of a "old school" made guitar.
 
Arva joskus puhui tuosta CNC:n käytöstä... Minkähän verran sillä on merkitystä fenderin tyyppisiä pulttikaulaisia sarjatuotantokitaroita tehtäessä?

Arva joskus puhui tuosta CNC:n käytöstä... Minkähän verran sillä on merkitystä fenderin tyyppisiä pulttikaulaisia sarjatuotantokitaroita tehtäessä?
 
Ei muuta kuin että valmistustarkkuus on stabiilimpaa sarjojen ja osien välillä.
 
Tästä CNC:kin on tehty joku kirosana soittimista puhuttaessa. Niinkuin toi lainattu vintage-tekstikin kertoo, ei sillä ole muuta tekemistä kuin että vanhemmat on yksilöllisimpiä kun käsityötä on enemmän.
 
CNC on ihan sama puuntyöstötekniikka mitä vanhakin metodi, erona on vaan se, että jyrsinterän liikkeet on ohjelmoitu valmiiksi koneelle ja istukan liikkeet toteutetaan numeerisella ohjauksella. Ts. työstörata on valmiiksi olemassa.

Kaikki mitä mulla on, on ritsaa. Kaikki mitä teillä on, on vintagea.

Mulla on parilla kaverilla niitä JV Squiereita ja noin yleisesti ottaen rinnastan ne laadultaa 80-luvun japanin fendereihin. Ovathan ne samasta tehtaasta.

 
Mulla on ollut kaksi 80-luvun japsifenderiä. Ne oli oikeastaan aika huonolaatuisia. Ihan hyväsaundisia, tosin. Elektroniikka oli todella huonolaatuista, rautakin melko surkeaa, puuosissa ei mitään ihmeellistä.

Mitenkäs muuten, kun puhutaan pre-CBS-fendereistä?
Mikä se CBS tarkalleen on?

Mitenkäs muuten, kun puhutaan pre-CBS-fendereistä?
Mikä se CBS tarkalleen on?
 
CBS osti Fenderin vuonna 1965 Leo Fenderiltä. Pre-CBS Fenderit on siis ennen tätä yrityskauppaa tehdyt Fenderit.