Aihe: Nuoteista lukemisen taidon tarpeellisuus?
1 2 3 4 5 6
Keppi
01.03.2006 17:24:11
Tämä on taas tätä "teoria tappaa luovuuden" meininkiä. Mielestäni ihan typerää ajatella näin. Ihminen joko on musikaalinen tai ei, eikä sitä musikaalisuuta mikään teorian tuntemus voi tappaa, kuten se ei voi sitä tuodakkaan. Piste.
 
Minä epäilen, että tässä ajetaan enempi sitä juttua, että kun on kerran opetellut ja opettanut asiat itselleen tietyllä tavalla, niin uusi tapa saattaa vaan sotkea hommaa entisestään. Tokihan siinä voi olla myös pelko siitä, että alkaa kuulostaa joltain muulta, kuin itseltään?!;D
...no ei vaineskaan;)
Jzci
01.03.2006 17:34:56
 
 
Minä epäilen, että tässä ajetaan enempi sitä juttua, että kun on kerran opetellut ja opettanut asiat itselleen tietyllä tavalla, niin uusi tapa saattaa vaan sotkea hommaa entisestään. Tokihan siinä voi olla myös pelko siitä, että alkaa kuulostaa joltain muulta, kuin itseltään?!;D
 
Voi olla näinkin kyllä. Minä vain ajattelin vähän näin, että kuvitellaanpa esimerkiksi joku tyyppi jolla on jokin musiikillinen visio, kuinka hän tahtoo itseään ilmaista. Sitten hän sattuukin jossain välissä lukemaan jonkun teoriakirjan. Näiden joidenkin tyyppien mukaan tässä tapahtuu jotain kummaa, ja tuo visio menee jotenkin sekaisin, ja itse ei osaa enää toteuttaa itseään musiikin kautta ollenkaan. Minä en näe tässä pienintäkään järjen häivää. Jos oikeasti on jotain musiikillista annettavaa, niin ei kai sitä nyt jonkun teorian osaamisen takia mihinkään kadota?
Rokkia: TÄÄLTÄ Melodista heviä: TÄÄLTÄ: Kitarasankarointia: TÄÄLTÄ
Carpenter
01.03.2006 22:23:54
Kertokaapa jotain oppaita millä voisi opetella kunnolla soittamaan nuoteista kitaralla. Osaan kyllä nuotit, koska soitan pianoa musiikkiopistossa ja teoriat on suoritettu, mutta kitaralla en osaa soittaa kuin ykkösasemasta.
 
Eli miten oppisi käyttämään koko otelautaa nuoteista soittamiseen? Keskeltä otelautaa on paljon mukavampi soittaa.
Kasperi Tervonen
01.03.2006 22:24:12
Ja koska laitoin jo siihen toiseen topicciin, sen "metodin", jolla opettelin nuotinluvun, en toista sitä turhaan.
 
Juu bongasin tuon sun "metodisi". :D Ikävä kyllä tässä ihan lähellä ei nyt satu asustamaan ketään erityisen hehkeää pianistityttöä. :P
"What do you mean I ain't kind? Just not your kind." -Dave Mustaine
Jucciz
01.03.2006 22:31:11
1. Heikkilä, Halkosalmi: Tohtori Toonika
2. Will Schmid: Hal Leonardin kitarakoulu, Kirja 1
3. William G. Leavitt: A Modern method for guitar. Volume 1

 
Tähän listaan on aivan pakko lisätä:
4. Mick Goodrick: The Advancing Guitarist
 
Nimen omaan kitaristeille tehty, aivan järjettömän hyvä kirja, josta riittää lukemista ja opettelemista eliniäksi. Paljon hyvää teoriainfoa, joka opettaa AJATTELEMAAN, mitä musiikissa tapahtuu. Kasvattaa todella paljon muusikkona tuo opus. Kirjassa on suhteellisen paljon nuoteiksi kirjoitettuja esimerkkejä, mutta myös nuotinlukutaidottomalle kirja antaa todella paljon, sillä Tämä kirja ei tarjoile valmiita learn-everything-in-5-minutes -metodeja, vaan pikemminkin vuosikymmeniksi antoisaa pureskeltavaa - mielenkiintoista tuossa kirjassa on myös se, miten vaikkapa yhdestä ja samasta sivusta saa irti eri päivinä eri asioita. :)
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
Kasperi Tervonen
01.03.2006 22:36:30 (muokattu 01.03.2006 22:37:31)
Pitäisi varmaan yrittää bongata noita edellä mainittuja opuksia joistain kirjastoista, sen verran persaukinen olen. (hymiö).
 
Ja kiitoksia vaan kaikille hyvistä vinkeistä ja asiallisista kirjoituksista. :)
"What do you mean I ain't kind? Just not your kind." -Dave Mustaine
Tasapaino
02.03.2006 11:57:06
On. Kaikki oikeat muusikot osaa nuotit.
 
Oi kunpa Django vielä eläisi, niin tuon voisi sanoa hänelle. Varmasti hymyilisi.
Ora et labora.
BigPapa
02.03.2006 12:01:06
 
 
Tähän listaan on aivan pakko lisätä:
4. Mick Goodrick: The Advancing Guitarist
 
Nimen omaan kitaristeille tehty, aivan järjettömän hyvä kirja, josta riittää lukemista ja opettelemista eliniäksi. Paljon hyvää teoriainfoa, joka opettaa AJATTELEMAAN, mitä musiikissa tapahtuu. Kasvattaa todella paljon muusikkona tuo opus. Kirjassa on suhteellisen paljon nuoteiksi kirjoitettuja esimerkkejä, mutta myös nuotinlukutaidottomalle kirja antaa todella paljon, sillä Tämä kirja ei tarjoile valmiita learn-everything-in-5-minutes -metodeja, vaan pikemminkin vuosikymmeniksi antoisaa pureskeltavaa - mielenkiintoista tuossa kirjassa on myös se, miten vaikkapa yhdestä ja samasta sivusta saa irti eri päivinä eri asioita. :)

 
Tämän lisäksi musiikin analyyttinen kuuntelu, ensin oli puhe ja sen jälkeen vasta alettiin kirjoittelemaan....; / ja sen jälkeen opettamaan ja opettelemaan lukemista.
Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä.
John Titor
02.03.2006 12:54:09 (muokattu 02.03.2006 12:54:22)
 
 
Kertokaapa jotain oppaita millä voisi opetella kunnolla soittamaan nuoteista kitaralla. Osaan kyllä nuotit, koska soitan pianoa musiikkiopistossa ja teoriat on suoritettu, mutta kitaralla en osaa soittaa kuin ykkösasemasta.
 
Eli miten oppisi käyttämään koko otelautaa nuoteista soittamiseen? Keskeltä otelautaa on paljon mukavampi soittaa.

 
Haepa lähikirjastosta jokin klarinettietydikirja. Klarinetin rekisteri on laaja, mutta normaalisti alin kirjoitettu ääni on pieni E, eli sama kuin kitaralla (kitara kuitenkin soi oktaavia kirjoitettua alempaa, jolloin matalin soiva ääni on suuri E). Tästä on se hyöty, että saa koko kitaran rekisterin, myös alarekisterin, käyttöön soittaessaan etydejä. Jos haluaa voimistaa ylärekisteriä, niin voi soittaa etydejä oktaavia ylempää, jolloin korkeimmat äänet joutuu soittamaan ihan otelaudan yläpäästä.
 
Lisäksi klarinetille on kirjoitettu huimat määrät eritasoista ja -tyyppistä harjoitusmateriaalia, paljon enemmän kuin sähkökitaralle, ja lisäksi ne ovat usein musiikillisesti huiman paljon korkeatasoisempaa tavaraa. Ja tabulatuureja ei varmasti löydy nuottien alta.
Artist
02.03.2006 13:00:01
Oi kunpa Django vielä eläisi, niin tuon voisi sanoa hänelle. Varmasti hymyilisi.
 
Joo, mutta Djangohan ei osannut lukea eikä kirjoittakaan. Eli luku- ja kirjoitustaitokaan eivät ole tarpeellisia, muistakaa tämä kouluun mennessänne.
"Dance like no one is watching. Sing like no one is listening. Love like you've never been hurt."
Tasapaino
02.03.2006 13:48:25
Joo, mutta Djangohan ei osannut lukea eikä kirjoittakaan. Eli luku- ja kirjoitustaitokaan eivät ole tarpeellisia, muistakaa tämä kouluun mennessänne.
 
Älä sekoita asioita keskenään, koulua ja musiikkia ei voi rinnastaa. Voitko tosissasi väittää, ettei Django ollut oikea muusikko. Siitähän tässä oli kyse.
Ora et labora.
Pande
02.03.2006 13:51:55
 
 
...Lisäksi klarinetille on kirjoitettu huimat määrät eritasoista ja -tyyppistä harjoitusmateriaalia, paljon enemmän kuin sähkökitaralle, ja lisäksi ne ovat usein musiikillisesti huiman paljon korkeatasoisempaa tavaraa.
 
Muuten tuosta koko kirjoituksesta täysin samaa mieltä mutta tosta korkeatasoisuudesta voi olla montaa mieltä, samanlaista tylsää sontaa sitä löytyy klasarimusiikistakin.
 
Ehkä en vaan ole löytänyt niitä parempia, joten olisko mitään spesifisempiä vinkkejä?
"Puh tiesi mitä tarkoitti, mutta koska hän oli pieniälyinen karhu, hän ei osannut sitä kertoa." Les Partisans de la Grotte Pompeux #5
Artist
02.03.2006 13:53:41
Älä sekoita asioita keskenään, koulua ja musiikkia ei voi rinnastaa. Voitko tosissasi väittää, ettei Django ollut oikea muusikko. Siitähän tässä oli kyse.
 
Äläs nyt saatana, Django oli helvetin kova muusikko, en mä tässä ole sitä missään yrittänyt kieltää!
 
Tuo oli sarkasmia ja hupailua, joka kohdistui siihen, kuinka moni aina kyselee, että tarviiko niitä nuotteja opetella, eikä siihen etteikö Django olisi ollut oikea muusikko.
 
Pointti oli siis se, että ei niitä nuotteja tarvi osata ollakseen oikea muusikko, eikä myöskään tarvitse osata lukea tai kirjoittaa ollakseen oikea muusikko. Se, onko noista asioista sitten hyötyä, jos haluaa olla oikea muusikko, jääköön jokaisen itsensä päätettäväksi.
"Dance like no one is watching. Sing like no one is listening. Love like you've never been hurt."
John Titor
02.03.2006 15:32:13
 
 
Muuten tuosta koko kirjoituksesta täysin samaa mieltä mutta tosta korkeatasoisuudesta voi olla montaa mieltä, samanlaista tylsää sontaa sitä löytyy klasarimusiikistakin.
 
Ehkä en vaan ole löytänyt niitä parempia, joten olisko mitään spesifisempiä vinkkejä?

 
Klarinettikonserttoja löytyy vaikka millä mitalla:D Ei vaan, etydikirjoja onkin hankala löytää hyviä, koska niitä harvoin ajatellaan "oikeana musiikkina". Riippuen siitä, mitä haluaa soittaa niin musiikkia kyllä löytyy. Esim. jazz-hommaa varten voi lähteä etsimään jotain Benny Goodman -transkriptioita, Charlie Parker -omnibookeja (vaikka ei siis klarinetisti ollutkaan, big deal) ynnä muuta vastaavaa, ja jos kiinnostaa vaan oppia lukemaan nuotteja, niin mikä tahansa graded studies -tyyppinen kirja/kirjasarja toimii. Suuri osa tuollaisista etydeistä on kakkaa, mutta ainakin helppoa lukea alkupäässä. Kun etenee pidemmälle kirjoissa, niissä rupeaa usein tulemaan pätkiä oikeista orkesterikappaleista ja soolobiiseistäkin.
 
Mä voin vähän tutkia mitä kirjoja uskaltaisin jopa suositella nimeltä, palataan asiaan.
Jackson Dinky
02.03.2006 20:09:38
Mun mielestä onkin tarpeellista kuitenkin ymmärtää nuottiviivaston merkintöjä, siis jos ei osaa nuotteja lukea, olisi hyvä kuitenkin osata katsoa nuoteista mikä on ääni tai sävellaji, miten kertaus jutut menee ja maali systeemit jne jne.
 
Oon tästä keskustelusta saanu käsityksen että nyt puhutaan siitä nuottien lukemisesta eli siitä melodiasta mikä siinä viidellä viivalla meneepi. :) Kaippa kaikki nuo maalijutut osaa? Nehän tulee väkisin opittua yläasteella. Luulis ainakin...
Korjatkaa yhdys sananne!
käsi
02.03.2006 20:29:34
 
 
Tähän listaan on aivan pakko lisätä:
4. Mick Goodrick: The Advancing Guitarist
 
Nimen omaan kitaristeille tehty, aivan järjettömän hyvä kirja, josta riittää lukemista ja opettelemista eliniäksi. Paljon hyvää teoriainfoa, joka opettaa AJATTELEMAAN, mitä musiikissa tapahtuu. Kasvattaa todella paljon muusikkona tuo opus. Kirjassa on suhteellisen paljon nuoteiksi kirjoitettuja esimerkkejä, mutta myös nuotinlukutaidottomalle kirja antaa todella paljon, sillä Tämä kirja ei tarjoile valmiita learn-everything-in-5-minutes -metodeja, vaan pikemminkin vuosikymmeniksi antoisaa pureskeltavaa - mielenkiintoista tuossa kirjassa on myös se, miten vaikkapa yhdestä ja samasta sivusta saa irti eri päivinä eri asioita. :)

 
mistä tätä opusta saapi ostaa?
jos olet korvias myöten paskas ja kuses on paras pitää suu kiinni
Artist
02.03.2006 20:30:18
mistä tätä opusta saapi ostaa?
 
F-musicilla ainakin on, suomalaisesta kirjakaupasta voinee löytyä myös.
"Dance like no one is watching. Sing like no one is listening. Love like you've never been hurt."
käsi
02.03.2006 20:31:06
 
 
Oon tästä keskustelusta saanu käsityksen että nyt puhutaan siitä nuottien lukemisesta eli siitä melodiasta mikä siinä viidellä viivalla meneepi. :) Kaippa kaikki nuo maalijutut osaa? Nehän tulee väkisin opittua yläasteella. Luulis ainakin...
 
niin, luulis ainakin mutta eipä näin ole. Oon törmännyt aika moneen soittajaan jotka ei ole tajunnut koko nuottiviivastosta yhtään mitään.
jos olet korvias myöten paskas ja kuses on paras pitää suu kiinni
chromazone
03.03.2006 15:05:57
Jos meinaa ammatikseen soittaa kitaraa niin suosittelen kyllä kovasti edes jonkinasteisen nuotinlukutaidon hommaamista. Ja treenimateriaaliahan riittää helposta vaikeaan: esim. toivelaulukirjoista voi aloittaa, jatkaa realbookeilla, välillä jotain helppoa klassista jne. Pääasia että treenaa jotain suht säännöllisesti niin homma menee eteenpäin. Vaikeustaso kannattaa pitää sellaisena että kappaleen pystyy järkevässä tempossa soittamaan, nuotinlukutaitoa ei varsinaisesti kehitä se, että hieroo 2 tuntia jotain muutaman tahdin pätkää. Eikä se oppiminen ole mistään tietyistä kirjoista kiinni todellakaan. Mun mielestä sormituksissa kannatttaa ottaa vapauksia, esim. soittaa melodioita vaan yhdellä kielellä, sitä kautta se kaula tulee tutuksi. Tärkeää on myös soittaa kaikissa sävellajeissa, jos ei ihan alussa niin ainakin heti kun homma alkaa tutuissa ja turvallisissa laatikoissa sujua. Kannattaa myös kehitellä omia sointumelodia-arreja tutuista biiseistä, väkisinkin myös harmonian tuottaminen sitä kautta kehittyy.
Kaverin suusta:" Mä olen vähän kelaillu... Aattele nyt, jos ei ois musaa niin ei vois JORAA..." Niinpä.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)