Elikkä Coltranen ja Rashied Alin duolevy, äänitetty vuonna 1967. On nimittäin pahaa freetä. On tullut tässä pari päivää fiilisteltyä ja huh huh, tuollainen intensiteetti ei ole tästä maailmasta. Ei ehkä mitään easy listening -osastoa, mutta jokin tuossa sytyttää niin perhanasti.
Monelleko täällä on tuttu levy? Rumba on paskimmillaankin parasta. |
TUota en ole saanut hankittua, liikkuu vähemmän vinyylinä. Mutta noi 60-luvun Coltranet on ylipäätään aikamoista "fiilistelyä", jos sitä termiä voi iistä käyttää. Korkeella mennään. "Soitamme mieluummin ns marginaalimusaa." -KMT |
Aika rajua freetä, totta tosiaan. Itse aloitin Coltranen levyjen hankinnat 1957 ilmestyneestä Blue Train-LP:stä, joka on sikahieno levy, sitten My Favourite Things (1960), Giant Steps (1959), Live At The Village Vanguard (1961), Ole Coltrane (1961), Love Supreme (1964) eli suunnilleen kronologisessa järjestyksessä eteenpäin. Vuonna 1965 ilmestynyt Om olikin sitten aikamoinen shokki, pyörremyrskyn lailla etenevää free-paahtoa koko LP, vähän tuli sellainen "What the fuck...??" fiilis kun sitä yritti sulatella. Sopii tiettyihin mielentiloihin, mutta ei tosiaankaan mitään easy listening-kamaa, uneasy listening voisi olla sopivampi genreluokitus. :)
EDIT Hieman offtopic, mutta freejazziin silti liittyen: jos on himassa bileet eikä vieraat ymmärrä lähteä ajoissa, niin freen soittaminen toimii. Yksi tehokkaimpia on 1986 julkaistu Last Exit, samannimisen bändin studiolevy: freetä sähkösoittimilla, hienoa soittoa mutta silti levy joka tappaa talossa ja puutarhassa. Bändihän oli Ronald Shannon Jackson rummuissa, Bill Laswell basso, Sonny Sharrock kitara sekä Peter Brötzmann saksofoni. |
arse
Karlsson
Groovelover
ydinaukio
sax machine