Rock, pop, alternative ›

Olen kirjoittamassa yli 963 päivää vanhaan ketjuun!
 
Laittakaahan aikanne kuluksi omia kommentteja ja arvioita SB-levyistä. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä porukkaa tykkää mistäkin levystä, ja herätetäänpä tämän myötä muutenkin keskustelu henkiin.
 
The Light 7/10
Hyvä debyytti joka esittelee heti kättelyssä kypsän ja osaavan yhtyeen. Suosikkiviisut tältä levyltä ovat ehdottomasti ne Beard-klassikot The Light ja Go The Way You Go. 23-minuuttista The Wateria latistaa hieman muutama turha osuus, näin pitkästä kipaleesta kun olisi voitu karsia joitain minuutteja. Myöskään levyn päättävä On The Edge ei ole sävellyksellisesti kaikkein kirkkainta kärkeä yhtyeen tuotannossa. Eli levy sisältää 4 biisiä joista kaksi ensimmäistä ovat silkkaa parhautta, kun taas jälkimmäiset vähän tylsähköjä. Kokonaisuutena ei aivan paras SB-levytys, mutta huippuhetket kuuluvatkin sitten ehdottomasti yhtyeen parhaimmistoon.
 
Beware Of Darkness 7/10
Yhtyeen toinen lätty jatkaa aika lailla samoilla linjoilla, sisältäen myös muutaman klassikon ja vastapainoksi pari turhempaakin viisua. Levyn avaa hienosti Spock's-muottiin sovitettu George Harrison -laina Beware Of Darkness josta siirrytään sitten ainakin minun kirjoissani SB:n ehkäpä ärsyttävimpään biisiin. Thoughts on selkeä Gentle Giant -pastissi laulustemmoineen ja kaikkineen, ja jokin tässä pakottaa painamaan skip-nappia. Seuraavaksi esitelläänkin sitten silkkaa parhautta: Doorway, Walking On The Wind ja Waste Away ovat kaikki hienoja ja toimivia sävellyksiä ja tämän levyn parhaimmistoa. Levyn päättävä 16-minuuttinen Time Has Come on mennyt minulta täysin ohi, en vain saa oikein otetta tästä teoksesta. Kokonaisuutena siis hyvä levy, mutta sisältää edelleenkin heikohkoa materiaaliakin.
 
The Kindness of Strangers 8/10
Ja tässä ei sitten olekaan yhtään huonoa kappaletta. Ehkäpä oma suosikkini SB-levyistä Day For Nightin ohella. Levyn kymmenminuuttiset, upeita melodioita sisältävät kappaleet The Good Don't Last, Harm's Way ja Flow ovat silkkaa parhautta. Näiden lisäksi tarjoillaan mm. avoimen nostalginen ja yksinkertaisuudessaan kaunis June. Hienoja biisejä, hieno kokonaisuus.
 
Day For Night 8/10
Tässä Spocksit hieman yksinkertaistivat linjojaan, ainakin sen suhteen että enää ei tarjoilla niitä kymmenminuuttisia proge-eepoksia. Tällä levyllä Neal Morse osoittaa jälleen kerran osaavansa säveltää jumalaisen hienoja melodioita, esim. Skin, Lay It Down ja The Healing Sounds of Colors Pt. 2. Keskivaiheilla on pientä puutumista havaittavissa parin tylsän biisin (The Gypsy, Mommy Comes Back) muodossa.
 
V 7/10
Tätä vaivaa oikeastaan se sama asia kuin useimpia SB-levyjä aikaisemminkin: kokonaisuutta syö hieman ne muutamat huonot biisit. Aloitusraita At the End of the Day on yksi parhaista SB-veisuista. Voi luoja niitä huikeita melodioita. Perinteiset ja yksinkertaisen toimivat Morse-sävellykset All On A Sunday ja Goodbye To Yesterday kampeavat itsensä levyn parhaimmistoon, mutta Thoughts (part 2) ja tylsä Revelations taas eivät. Levyn päättää 27 minuuttia kestävä The Great Nothing joka tuttuun tapaan sisältää sekä hienoja että vähemmän hienoja osuuksia. Alkupuoli on varsinkin hieno, mutta kokonaisuus ei aivan kanna loppuun saakka.
 
Snow 6/10
Viimeiseksi jäänyt studiolevy Neal Morsen kanssa. En tiedä onko tässä haettu jonkinlaista "SB:n omaa The Lamb Lies Down On Broadwayta", kyseessä kun on teemallinen tupla-albumi. Kokonaisuus on kuitenkin mielestäni auttamattoman epätasainen ja sirpaleinen. Koska SB on pysynyt koko uransa ajan tyylilleen uskollisena, myös itseääntoistavat ja Morselle tyypilliset sävellykset tuntuvat tällä levyllä ainoastaan tylsiltä, valitettavasti. Long Time Suffering (tässähän on melkein maailman tarttuvin laulumelodia!), Wind At My Back, Carie, Love Beyond Words ja I Will Go ovat jääneet parhaiten mieleen levyn sävellyksistä, ja huippubiisejähän nämä ovat. "Pieni" tiivistäminen olisi ollut kuitenkin paikallaan.
 
Morsen lähdön jälkeisiä studiolevyjä en ole kuullut kuin parin biisin verran, eivätkä ne nyt niin radikaalisti näytä poikkeavan yhtyeen aikaisemmasta tuotannosta. Täytyy myöntää, että laulajana Neal Morse on kyllä korvattavissa, nimittäin rumpalin pallilta laulajaksi siirtynyt (eli niin sanotusti Genesikset tehnyt) Nick D'Virgilio omaa hienon äänen jolla kelpaa kyllä lauleskella. Morsen melodiantajun ja sävellyskynän korvaaminen voikin olla sitten vaikeampi tehtävä. En kuitenkaan sen tarkemmin osaa sanoa, kun en ole noita uudempia levytyksiä kuullut. Kuitenkin Morsen ääni on tullut jo niin tutuksi, että mieluummin kuuntelen sitä kuin D'Virgilion vastaavaa.
 
Eli yhteenvetona, hieno bändi, hienoa musaa, vaikkakin omasta mielestäni se täyden kympin mestariteos jäi tekemättä näin levykokonaisuuksia tarkkaillen. Yhtyeen musiikillinen linja pysyi aika lailla tasaisena läpi uran, kuten ylläolevista pisteytyksistäkin huomaa, tämä on kyllä yhtä lailla hyvä kuin huonokin asia. Viimeisimmillä levyillä itsensätoisto kun alkoi jo häiritsemään, eikä paukut aivan riittäneet Snowilla. Neal Morsen uskoontulo ja lähtö bändistä Snowin jälkeen ei ehkä loppujenlopuksi ollut musiikkimaailmalle tai Morse-diggareille niin suuri menetys, sillä kyllähän mies on lähdön jälkeen työskennellyt aktiivisesti musiikin parissa ja tehnyt itsensä näköisiä levyjä aktiivisesti. Ainoastaan teksteissä on tapahtunut muutoksia, sillä aika hengellisiä polkuja niissä tallataan. Paitsi kyllähän noissa loppuaikojen Spock's-levyissäkin oli jo havaittavissa jonkinlaista jeesustelua. Mutta jos henkinen tasapaino on löytynyt, niin eihän siitä voi olla kuin onnellinen Neal Morsen puolesta. Vaikkei kaikki miehen sävellykset mitään täysosumia olekaan, niin silti niistä kyllä kuulee sen tekemisen riemun. Morse on aina suhtautunut musiikkiin aidon rehellisellä rakkaudella.