Roots ›

Williestä ei ole liikoja kirjoitettu täällä mutta uskoisin silti että muitakin miehen musiikin ystäviä löytyy. Mitä sanoa miehestä joka on heittänyt duettoa lähes kaikkien kantrimiesten lisäksi mm. Neil Youngin, Paul Simonin, Steven Tylerin, Ray Charlesin ja Julio Iglesiaksen kanssa. Varhainen Willien tuotanto oli vahvasti Nashvillen countryn mukaista ja hänet tunnettiinkin pääosin lauluntekijänä tunnetuimpia tuon ajan kappaleita olivat mm. BB Kingin versioima Nightlife ja Patsy Clinen tunnetuksi tekemä Crazy.
 
Jossain vaihessa 70-luvulla hänet opittiin tuntemaan ns. Outlawkantrin lipunkantajana missä lainsuojattomuudella tarkoitettiin musiikkibisneksen lakien rikkomista ja musiikin tekemistä omilla eikä rahoittajien ehdoilla. Nykyään tuota asennetta kuvaa miehen omistautuminen hyväntekeväisyydelle, Farm aidin parissa hän on puuhaillut alusta lähtien.
 
Harva huomioi miehen lahjakkuuden kitaran parissa. Johnny Cashin lainatessa Willielle kitaraa Storytellers ohjelmassa hän totesikin "tuota kitaraa ei ole koskaan oikeasti vielä soitettukaan" Nelson soittaa normaalisti vanhaa puhkikulunutta nylonkielistä Martinia "Diggeriä" jota on jouduttu useasti paikkailemaan lahonneen puun vuoksi. Kuunnelkaapas joskus Willien intro kappaleeseen "Me and Bobby McGhee" Williellä on oma persoonallinen soundi ja tyyli mitä en oikein ole edes kuullut kenenkään jäljittelevän.
 
Viime vuosina miehen tuotanto on ollut hieman viihteeseen kallellaan ja suosittelisinkin ensimmäiseksi tutustumista vanhempaan tuotantoon esim. Red Headed stranger tai Willie sings Kris Kristofferson sisältävät miehen parhaimpia tulkintoja. Willie kuuluu siihen omituiseen artistiryhmään jonka tulkinnat mistä tahansa kappaleesta kuulostavat aina Willie Nelsonilta.
 
Löytyykö muita tuonkaltaisen musiikin ystäviä?

Willie soittaa ja laulaa kuten Willie vain voi. Loistavasti ja itseltään kuulostaen.

Öh... tuli tuplasti..

Löytyykö muita tuonkaltaisen musiikin ystäviä?
 
Kyllä kiitos! Mies kuuluu mielestäni siihen ryhmään, josta puhutaan termillä "legenda jo eläessään." Tapanani ei ole kadehtia ketään, mutta Nelsonista löytyy, niin persoonana kuin muusikkonakin oikeassa suhteessa nöyryyttä ja tervettä itsetuntoa niin että hieman rassaa.
 
Po. tyyliset pelimannit aiheuttavat mussa tietynlaisen pakahtumisilmiön, joten lyhyestä virsi kaunis.
 
Pakko kuitenkin mainita vaikkapa tuo tuttu "On the Road Again"-biisi. Sanoisin, että oma musaharrastukseni kiteytyy pelkistettynä tuossa kipaleessa. Tarttuvaa melodiaa sekä simppeliä, ihmisenoloista soittoa. Mitä muuta siihen perimmillään kaivataan?
 
Kieltämättä Mr. Nelson ei ole soittotekniikaltaan ihan mikään ynkwie tai sätriäni, mutta mitä sitten. Äijä on omiin juttuihinsa juuri se paras ja lähestymistavaltaan oikea soittaja.
 
Tykkään täysillä.
 
P.S. Näissä fiiliksissä en malta olla uhoamatta siitä, että trendeistä piittaamaton, sydämellä ja omaan juttuun uskoen tehty musa löytää aina kuulijansa. Ennemmin tai myöhemmin. Diggaileva ryhmä saattaa olla pieni mutta noilla keinoilla tehdyn musan "parasta-ennen-päivämäärä" on todennäköisesti ja toivottavasti aika kaukana tulevaisuudessa.

KPakko kuitenkin mainita vaikkapa tuo tuttu "On the Road Again"-biisi.
 
Viime kesästä on jäi aivan jumalattoman hieno muisto. parin soittajakaverin kanssa olimme laivalla. Aurinko paistoi ja tytöt olivat ah, niin ihania. Jotenkin satuimme kansiterassille ja kun laiva lähti satamasta ja terassin trubaduuri alkoi soittamaan On the Road Again-kipaletta. Siinä soittajapojat katselivat hiljaa toisiaan silmiin, kilistivät laseja pidätellen onnen kyyneleitä.
 
Ossi tuossa osuvasti jo kertoi On the Road Again- kipaleen kiteyttävän musiikkiharrastuksensa olemuksen. Tuohon viisaaseen kommenttiin on helppo yhtyä.

Ossi tuossa osuvasti jo kertoi On the Road Again- kipaleen kiteyttävän musiikkiharrastuksensa olemuksen. Tuohon viisaaseen kommenttiin on helppo yhtyä.
 
Eh.. Mä en itseasiassa tiedä oikeasti musasta yhtään mitään. Ihan fiiliksellä mennään ja on menty jo pitkään, mutta helevetin mukavaa on ollut.
 
Saapiko ottaa off-topiikit? Aha, kiitos.
 
Alkuun ihmettelin Veikon ymmärtämystä meitä uudelleen vaippaikään kierähtäneitä kohtaan, mutta mieshän hääräilee muistaakseni oikeasti todella vaativassa hommassa, elämänsä tavalla tai toisella hukanneiden parissa, joten juttu alkaa selkiytyä.
 
Täydet rispektit Tampereen suuntaan.

...mutta mieshän hääräilee muistaakseni oikeasti todella vaativassa hommassa, elämänsä tavalla tai toisella hukanneiden parissa, joten juttu alkaa selkiytyä.
 
Off-topiikkia vielä vähän.
Noh, vaativassa ja vaativassa. Otin tosin "sapattia" entisistä hommista. Nyt ollaan suljetulla osastolla(töissä), ihan mukavaa puuhaa tämäkin on.
 
Kiitokset vaan rispekteistä, niitä ei tule turhan usein.

Löytyykö muita tuonkaltaisen musiikin ystäviä?
 
Löytyy.
 
Elämäni hienoimpia musikaalisia hetkiä oli kun näin The Highwaymenit keikalla Turussa joskus -91(?).
Wille tosin siellä(kin) soitti intron piiikkuuusen väärin, johon J. Cash totesi jotenkin näin: "... Älkää välittäkö, hän ei ole soittanut tätä kipaletta kuin vasta 35 vuotta."

Kiitokset vaan rispekteistä, niitä ei tule turhan usein.
 
Ymmärrän. Tuossa duunissa rispekti, tai ylipäänsä jaksaminen täytyy todennäköisesti kaivaa itse esille hyvinkin arkisista asioista ja päivän mittaan puhuttujen juttujen rivien väleistä. - Ajatellapa tilannetta, että ei tarvisisis pohtia mitään. Saisi vaan olla kaikessa rauhassa, korkeintaan omasta pääkopasta kumpuavien juttujen kanssa. Se olis ns. luxusta.

Mage: -- hänet tunnettiinkin pääosin lauluntekijänä tunnetuimpia tuon ajan kappaleita olivat mm. BB Kingin versioima Nightlife ja Patsy Clinen tunnetuksi tekemä Crazy.
 
Ja lisätäänpä soullaulaja Joe Hintonin hitti "Funny How Time Slips Away" (Backbeat, -64). Sielukasta.
 
Williestä... paljon jo yllä sanoitte, oleellisen. Ajatonta kamaahan se pääosin on, eipä paljon trendit heiluttele. Nostan stetsonin päästäni ja kumarran syvään.

Elämäni hienoimpia musikaalisia hetkiä oli kun näin The Highwaymenit keikalla Turussa joskus -91(?).
 
Samalla keikalla oltiin :-)

Mage:
 
Ja lisätäänpä soullaulaja Joe Hintonin hitti "Funny How Time Slips Away" (Backbeat, -64). Sielukasta.
 
Tuota en valitettavasti ole (vielä) kuullut.

Mage:
 
Ja lisätäänpä soullaulaja Joe Hintonin hitti "Funny How Time Slips Away" (Backbeat, -64). Sielukasta.
 
Tuota en valitettavasti ole (vielä) kuullut.

joo, vanha kunnon hippi-sinatramme on ehdottomasti angloamerikkalaisen populaarikulttuurin rakastettavimpia hahmoja - eli mielestäni edustaa kaikkea sitä, mikä siinä on hyvää...oma suosikkini miehen levystöstä lienee "Yesterday's Wine" - miehen uskonnollis-filosofisia tuntoja luotaava, intiimiydessään ja empaattisuudessaan verraton konseptialbumi jostain 70-luvun taitteesta...

Tuota en valitettavasti ole (vielä) kuullut.
 
Tämä kovaa ja korkealta laulanut entinen Spirit of Memphis Quartet - solisti teki laadukasta jälkeä niin gospelin kuin maallisenkin musiikin puolella. Heppuhan kuoli jo v. -68 (ihosyöpään?). Hintonin Back Beat - kamaa olen mestästänyt vuosien varrella ja melko mukavasti alkavat hallussa olla eri muodoissa. Joku "Complete Joe Hinton" - loota olisi paikallaan mutta Duke-Peacockin (ja samalla Back Beatin) oikeudet omistavalla MCA:lla ei ilmeisesti ole mitään aikomusta julkaista mitään muuta Duken arkistosta kuin jo aiemmin saatavilla olleita vinyylikoosteita, poikkeuksena tietysti upea kolmen tuplaCD:n sarja Bobby Blandia.
 
Olen monesti ennenkin päivitellyt tätä samaa, että on aivan käsittämätöntä, että joku istuu erään bluesin ja gospelin hienoimpia esityksiä julkaisseen levy-yhtiön arkiston päällä julkaisematta sieltä mitään.

Samalla keikalla oltiin :-)
 
No hyvä. Missäs istuit? Ei vaan...
 
Yölintu-orkesteri sai multa joskus +pisteen, kun poikien joku laulu alkaa: "Willie Nelson vanhalla äännellään...."

Kyllä kiitos! Mies kuuluu mielestäni siihen ryhmään, josta puhutaan termillä "legenda jo eläessään."
 
Ukkohan sai Teksasin kuvernööriltä 60v lahjaksi arvonimen "Texasin elävä legenda"

Willie pisti sitten kunnon yllätyksen ystävänpäivänä julkaisemalla uuden kappaleen, joka kertoo homoseksuaaleista lehmipojista. Mitenkähän takakireät kantripiirit rapakon takana ovat ottaneet Cowboys Are Frequently, Secretly (Fond of Each Other) - kappaleen vastaan? Kova veto Willieltä.
 
http://abcnews.go.com/Entertainment/wireStory?id=1620186

Willie jäljittelemätön ääni ja kitara on viehättänyt niin paljon että, runsas kolmekymmentä Willien albumia vinyyleinä löytyy hyllystä. Varsinkin Willien tuotanto 73-83 vuosilta on suosikkejani.