Aihe: Surullinen tarina putkivahvistimesta - onneksi onnellinen loppu
1
maza
20.02.2006 21:03:30
 
Tossa viime juhannuksena oltiin keikalla ja mukana feattaamassa ollut viulisti soitteli sähköviuluaan tekemäni pariwattisen push-pull-nupin läpi (se missä on siis 6AK6-pääte) Kesken vedon joku humalainen teini sai "hauskan" idean nykäistä kaapin irti styrkkarista. Noh, ei muuta kuin piuha kiinni ja jatkamaan ja kyllähän homma toimi.
 
No, kesä kului eikä tullut styrkkaria käytettyä loman aikana. Syksyllä sitten jossain vaiheessa soittelin himassa hiljempaa Rhodesia tuon läpi ja huomasin soundiin ilmestyneen ikävän särön, joka kuului erityisesti silloin, kun soitettiin todella hiljaa. Vaihtelin pääteputkia ja vaiheenkääntäjän kompenentteja, biasoin uusiksi jne. mutta homma ei vaan selvinnyt.
 
Viime viikonloppuna sitten mentiin studioon ja ääniteltiin särökitaroita tuolla nupilla. Kaappi oli eri huoneessa, ja hämmästyinkin kovasti kun olin ihan kuulevinani kitaran soundin myös soittohuoneessa.. ja niinhän se perkele kuuluikin, hiljaa ja säröisesti, _suoraan päätemuuntajasta_! Saatiin skebat kuitenkin narulle.
 
Tänään sitten vaihdoin pätikän ja nyt on omituinen efekti tiessään.
 
Tiedoksi vaan että tällainenkin päätemuuntajan hajoaminen on sitten mahdollista..
niskel
20.02.2006 21:18:01
Hyvä kun selvisi.
 
Itse pistin oman Uraltone Jr:n tulille kerran kolmesti peräkkäin ja ihmettelin kun ääntä ei kuulunut. Sitten hoksasin, että perkules, kaiutinelementin ja kaapin jakin väliset piuhat puuttuvat vielä. Kaappipiuha kyllä oli kiinni. :) Onneksi ei tullut vaurioita.
Ei ole nauhakaiun voittanutta!
timppis
20.02.2006 21:32:22
Tiedoksi vaan että tällainenkin päätemuuntajan hajoaminen on sitten mahdollista..
 
Juu, kyllähän se mahdollista on. Kun hommat menee oikein sopivasti ilman toisiopuolen kuormitusta, on mahdollista saada aikaan tilanne, jossa päätemuuntajan ensiökäämin toisessa päässä on suurempi jännite, kuin mitä verkkomuuntajalta tuleva tasajännite on. Käytännössä päästään tuonne lähemmäs tuhatta volttia. Tällöin saattaa päätemuuntajan eristeet alkaa paukkumaan ja muuntajasta tulee "valmis".
maza
20.02.2006 21:48:30
 
Siis päätemuuntajan hajoaminen ei sinällään ollut mikään uusi juttu, mutta tällaiseen en ole aiemmin törmännyt että homma tuntuisi toimivan "melkein" oikein, mutta tosiaan muuntajasta itsestään kuului ilmiselvää rokkia, siis siten, että kaiutin ei ollut edes samassa huoneessa. :D
kulmahiomakone
20.02.2006 23:06:04
Siis päätemuuntajan hajoaminen ei sinällään ollut mikään uusi juttu, mutta tällaiseen en ole aiemmin törmännyt että homma tuntuisi toimivan "melkein" oikein, mutta tosiaan muuntajasta itsestään kuului ilmiselvää rokkia, siis siten, että kaiutin ei ollut edes samassa huoneessa. :D
 
Yhdessä putkiradiossa oon törmännyt samaan ilmiöön. Ihan hyvin tuo sitli toimii vaikka päätemuuntajaa en vaihtanutkaan.
Eva jag behöver dig. Mer än vad jag vill ha dig och jag vill ha dig för gamla tiders skull. Du betydde inte allt. Men det blåste aldrig kallt. För du var solskenet. Jag var ensam.
okabass
21.02.2006 00:05:35
Tossa viime juhannuksena oltiin keikalla ja mukana feattaamassa ollut viulisti soitteli sähköviuluaan tekemäni pariwattisen push-pull-nupin läpi (se missä on siis 6AK6-pääte) Kesken vedon joku humalainen teini sai "hauskan" idean nykäistä kaapin irti styrkkarista. Noh, ei muuta kuin piuha kiinni ja jatkamaan ja kyllähän homma toimi.
 
No, kesä kului eikä tullut styrkkaria käytettyä loman aikana. Syksyllä sitten jossain vaiheessa soittelin himassa hiljempaa Rhodesia tuon läpi ja huomasin soundiin ilmestyneen ikävän särön, joka kuului erityisesti silloin, kun soitettiin todella hiljaa. Vaihtelin pääteputkia ja vaiheenkääntäjän kompenentteja, biasoin uusiksi jne. mutta homma ei vaan selvinnyt.
 
Viime viikonloppuna sitten mentiin studioon ja ääniteltiin särökitaroita tuolla nupilla. Kaappi oli eri huoneessa, ja hämmästyinkin kovasti kun olin ihan kuulevinani kitaran soundin myös soittohuoneessa.. ja niinhän se perkele kuuluikin, hiljaa ja säröisesti, _suoraan päätemuuntajasta_! Saatiin skebat kuitenkin narulle.
 
Tänään sitten vaihdoin pätikän ja nyt on omituinen efekti tiessään.
 
Tiedoksi vaan että tällainenkin päätemuuntajan hajoaminen on sitten mahdollista..

Joo. Noinhan voi käydä jos lamppukone pääsee toimimaan ilman kuormaa. Joissain vahvareissa mm. Vox AC50 on n.300-400 ohmin, parin watin vastus päätemuutajan toisiossa: euron osa ehkäisisi tuollaiset n. 150 euron vahingot. Eli vanha viitakon viisaus: putkikonetta ei saa käyttää ilman kuormaa (kaiutinta), onkin totta.
 
Ilmainen neuvo: jos joskus alat soittamaan putkikoneella, ja ei kuulukkaan mitään vaikka pitäisi, niin STOP!
 
Älä käännä volaa täysille ja soita entistä kovempaa!
 
Palaa "lähtöruutuun", ja tarkista, että kone on oikein kytketty. Joku pitkätukka onkin saattanut tarvita kaiutinpiuhaasi. ;)
okoranta
21.02.2006 00:10:41
 
Tämänkö vuoksi minukin putkivahvarin takana lukee, että kytke kaiutinpiuha ennen virtojen laittamista päälle? Olen kyllä seurannut ohjetta, mutta en kyllä ois arvannut, että siinä voi käydä noin..
Ei sillä ole väliä vaikka soittasit alapäät tuuballa. Pääasia että soitat. --- Wireless ---
maza
21.02.2006 00:27:28
 
Tossa koneessa oli ja on muuten 270 ohmin vastus kyllä päätemuuntajan perässä, mutta tiedä häntä sitten.
KoskPaavo
21.02.2006 00:28:01
Onko kukaan sitten tehnyt sellaista systeemiä että virtaa ei tulisikaan koko koneelle jos kaiutinpiuha ei olisikaan kiinni? Onkohan tuollaista jakia olemassa johon sais esim. toisen verkkojohdon on/offiin
Tämä elämä käy laatuun; onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä. Aleksis Kivi
oiva tumpeloinen
21.02.2006 02:30:31
Onko kukaan sitten tehnyt sellaista systeemiä että virtaa ei tulisikaan koko koneelle jos kaiutinpiuha ei olisikaan kiinni? Onkohan tuollaista jakia olemassa johon sais esim. toisen verkkojohdon on/offiin
 
Eikös Rocktronin Velocityissä tuommoinen ominaisuus ole? Trankku tosin, mutta mikä estäisi sen käyttämisen myös putkivahvareissa.
okabass
21.02.2006 12:52:44
Tossa koneessa oli ja on muuten 270 ohmin vastus kyllä päätemuuntajan perässä, mutta tiedä häntä sitten.
 
Aha. Enpä tiedä sitten. Jos muuntajassa oli alunperin jotain häikkää.
 
Joskus käy toisinkin. Sain ekan vahvistimen -76. Se oli Dynacordin Eminent. Kytkin heti eka kokeilussa kaiutinjohdon väärin( =vahvistin ilman kuormaa).
 
Vieläkin hirvittää kun muistelen asiaa. Putket oikein helisivät kun otin ääniä bassosta. Käänsin tietysti volat tappiin. Vieno eristeen tuoksu alkoi pikkuhiljaa tuntua nekussa. Kesti varmaan vartin, ennen kuin uskoin, että eipä tule ääntä.
Ihme ja kumma: muuntaja tai putket (EL34) ei kärvähtänyt. Kone on mulla vieläkin, tosin osina.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)