Rummut: rumpukamat ›

Ite innostuin ihan kunnolla vasta jossain 5-6:lla luokalla. Isukki koitti isoveljelle opettaa rumpujensoittoa, mutta kun siitä ei mitään tullut, tuli minusta seuraava potilas.
Siitä se innostus sitten lähtikin.. :)

Olen aina vähän tuumaillut, että rytmipuoli on ainoa johon meikällä on oikeasti lahjoja. Soitin kitaraa vuosia laihoin tuloksin, ennenkuin sen tajusin. Ehkä siihen vähän vaikutti se kun kävin hakkaamassa tutun bändin rumpuja aina kun tilaisuus tarjoutui. Eihän siitä mitään tullut, mutta palo jäi. Nyt sitten kun rahaa alkoi kerääntyä, pistin omat.

Heti suurinpiirtein kun pysyin pystyssä, rikoin kaikki kynät talostamme (kts. oma kuva). Sitten kun olin jotain 6 vuotta harrastanut tätä lyömäsoitintaidealaa itseoppineena ja silti osasin vain beat-kompin, niin ajattelin alottaa rumputunnit, jotta sais perusasiat hanskaan. 8-vuotiaana sitten alotin pirkanmaan musiikkiopistossa.

Innostus lähti ala-asteelta. Musantunnilla tarvittiin rumpujen soittajaa. Opettaja soitti peruskompin, jota kaikkien piti sitten kokeilla. Kun vuoroni tuli osasin soittaa sitä heti. No sitten minut valittiin rumpaliksi ja soitin kaikki musa tunnit rumpuja. Kuudennella luokalla en soittanut yhtään uuden opettajan vuoksi. Yläasteella sitten kokeilin taas soittaa. Sillon napsahti ja rummut sain 8 luokan kevään lopussa. Innostus on ollut siitä lähtien valtava ja loppua ei tunnu näkyvän. Kohta kaksi vuotta soitettu. innostus on vielä lisääntynyt bädin myötä. Ja ei voi sanoa muuta kuin, että on tämä sitten hieno harrastus.

Yläasteella puhkesi varsinainen ja kova kiinnostus musiikkia kohtaan. Hyvässä kaveriporukassa levyt vaihtoivat omistajaa ja tuli kuunneltua kaikenlaista roskaa, lähinnä ruotsalaista Svartmetållia. Tuohon aikaan ostin ensimmäisellä kesätyöpalkalla sähkökitaran (voivoi)
 
Tie jatkui lukioon ja kitaristin ura jatkoi tasapaksua menoaan. Siis pohjamudissa edelleen. Svartmætal alkoi vähitellen unohtumaan ja käsiini osuikin silloinen uunituore Dream Theaterin (oujee) lätty Metropolis pt. 2. Onpa Petrucci kova jätkä!
 
Lukiossa samaan aikaan musiikinkursseilla kävi eräs oppilas, joka osasi soittaa rumpuja, ja vieläpä aika hyvin! Katsoin kateellisena nurkassa, kun tamat sai kyytiä, samalla kun itse harjoittelin kitaran oikeinpäin pitämistä kädessä. E-molli, sen harjoittelen huomenna! tuumi allekirjoittanut.
 
Siinäpä sitä meni lukioaika lintsaten ja Dream Theateria kuunnellen. Korviini alkoi kuulumaan Mike Portnoyn (voivoivoi) omintakeinen soitto. Onpa Porntoy kova jätkä!
Menin salaa musiikinluokkaan kokeilemaan miltä ne tamat kuulostaa minun, supertiluttajasta täysin päinvastaisilla käsillä. Ja oho osasin soittaa peruskompin! JEA! Huomenna harjoittelen väistämään käsistä lentäviä kapuloita tai ostan visiirin!
 
Kesätöihin mentiin ja rumpusetti ostoslistalla ja huhhuh mitä paskaa oli, mutta sainpahan kasaan tarvittavat rahat. Loppukesä tiukkaa soitantaa ja syksyllä mars mars opettajan luokse. Ja oubeibejee kuka olikaan rumpuopettajani? Mika "jazzmies" Säily! Hänen tunneillaan puhkesi uskomaton vimma oppia oikeasti soittamaan - ja sillä tiellä olen edelleen!

On muuten hassua kuinka alussa edistyy kokoajan, sitten tulee (ainakin minulla) taantuma ja sitten alkaa taas kehittyä. Johtuuko iästä vai mistä. Olisin kuitenkin tasokkaampi rumpali, jos pari vuotta sitten olisin jaksanut soittaa ahkerammin.

Soitin 1. luokalta saakka pianoa, kunnes muutimme 2004 kesäloman alussa omakotitaloon ja sain vihdoinkin Arian ei-niin-paskat rummut. Aina olen halunnut soittaa rumpuja, mutta rivitalossa se ei vaan onnistunut.

Aina on tullut kaikkea kolisteltua, ekat tuntumat haettu kurkkupurkkiosastolta kaverin kanssa kansakouluikäisenä.
 
Suurin innoittaja tässä vaiheessa taisi olla Muppet Shown Animal...
 
Yläasteelle siirtyessä aloitettiin hapuilevat bänditouhut, itse tässä vaiheessa pääosin sähköurkujen äärellä.
Bändissähän kaikki kuitenkin pikkuhiljaa oppivat ne muutkin soittimet, ja jossain vaiheessa soitto rummuissa kulki paremmin kuin "oikealla" rumpalilla. Oli sitä tullut ittekseen harjoiteltua, kaipa se oli myös jotenkin katu-uskottavampaa kuin urkujen soitto, joka niillä taidoilla oli äärimmäisen tylsää sointujen kelausta.
 
Vaihdoin rumpuihin muun orkesterin pyynnöstä, koska komppini ei keikahtanut nurin filleissä (tai ainakin pääsin heti ykkösellä taas jaloilleni).
Hukkasin urut ja hommasin omat Tamat (80-luvun alussa).
 
Homma toimi siitä lähtien. Itseä eniten miellytti tuo bändidynamiikka, jossa rumpali on avainasemassa. Pienellä tyylin/fraseerauksen/tempon - muuttamisella saadaan biisiin eloa, johon sitten muu bändi vastasi.
 
Tämä vuorovaikutus on kaikkein tärkein elementti yhtyesoitossa. Rumpalina saa oikeasti piiskata bändin huippusuorituksiin, samalla tavalla kuin rymistelevä laituri voi joskus nostaa koko jääkiekkojoukkueen liekkeihin...

Minun tarina alkaa noin 10 vuotta takaperi.. Muutimme hirsiomakotitalosta jumalattoman isoon hirsikouluun:) Silloin olin noin 4 vuotias. Pari vuotta peruskorjasimme taloamme ja kun se oli noin niinku ainaki melkein valmis (vieläkin isukin kanssa rakennamme aina jotain) veljeni alkoi kinuamaan rumpuja. Noh, Nyy sauntit sieltä tuli.. Punaset sellaset ja silloin omasta mielestä jumalattoman hienot:) olin tässä vaheessa 5-6 vuotias... Siitä sitten alkoi veljen soitto ura. Itse en tajunnut vielä aloittamaan soittoa, koska veli kiels rumpuihin koskemisen:) Tosin kävin välillä rumpuihin ottamassa tuntumaa ja veljeni opetti minulle myös muutamia juttuja. Olen aina osannut peruskompin. Noh. Muutama vuosi vierähti ja veljeni sain mustat Rockstarit ja niillä taas mentiin. Olisinko ollut noin 7-9 vuotias.. Noh taas aikaa kului ja sitten vaihtui setti tuohon nykyiseen rockstar settiin. Tässä vaiheessa kun olin noin 10 vuotias heräsi oma kiinnostukseni rumpuihin. Aluksi soitto oli vähääistä ja vuoden jälkeen alkoin todellinen soitto. Tässä vielä mennään välillä vähemmän tosissaan ja välillä ei soitto urani jatkuu ja loppua ei näy.
 
Huh... Kerroimpa vähän muutakin historiaa samalla:) Meidän talo on muuten rakennettu v.1904- 1905 ja se on wanha kansakoulu. Meillä on muuramen arki ja juhlaruoka niminen pitopalvelu joka tunnetaan möys nimellä Tunnelmatupa:)
 
Saakohan täällä mainostaa? Noh iha sama... Siinä oli:)

Iskä myi kitarakamansa pois ja osti pojille rummut! :)
Sitten se opetti peruskompin ja vähän tekniikkaa..
Levyiltä rupesin sitte ottaa fillejä ja komppeja.
....Siitä se ajatus sitten lähti....

Mä oon ihan taaperosta asti ollut kiinnostunut kaikesta paukuttamisesta ja rummut alko kiinnostaa heti kun aloin hahmottaa ja rumpujen eroja

No itsellä se tuli melko puun takaa. Olen kitaraa soitellut kymmenisen vuotta ja joskus 5-vuotta sitten otin ensi tuntumaa rummuille. Jo silloin niiden soitto oli todella mukavaa ja antoisaa, kuitenkin kävi silloin niin, että kitaransoitto vei kaiken ajastani ja rumpujensoitto jäi.
Nyt kuitenkin viime vuonna aloin miettimään omaa settiä ja lokakuussa taisin jo ensimmäiset omat rummut ostaa. Kyllähän tämä on niin antoisaa ollut, koska on paljon opittavaa ja treenamisella sekin oppiminen onnistuu yms.
Nykyään kitaransoitto on jäänyt todella vähäiseksi ja kaikki aika menee rumpujen treenamiseen. Näin se vaan voi joskus mielipide muuttua.

isosisko kannusti. yhtenä päivänä vaan sanoi yhtäkkiä, että "mitä jos sä alkasit soittaa rumpuja?" tätä ennen olin harrastanut "pulpettiin naputtamista" jo pitkään. tulee kyl naputeltua nykyäänkin liikaa. lähellä olevat häiriintyy useasti :)

Itellä lähti innostus rumpujen soittoon kaverilta. Kokeilin siinä rumpuja ja sitte päätin että ostanpa omat rummut.

Ollessani kolmevuotias faija osti entisen tanssibändinsä rumpalilta nuo Yammut pois. Niitä tuli pikkuhiljaa paukuteltua entistä enemmän, kunnes yläasteella (~12v) toi bänditouhu sekoitti lopullisesti pään. Loppua ei toistaiseksi ole näkyvissä.

Kasiluokan bändikatselmusta katsellessa ja kuunnellessa heräsi pieni innostus musiikkitouhuihin näin yleensä. Kaverit oli jo laittaneet bändiä pystyyn ja kitarat ja bassot oli jo hommattu. Mä olin soittanut pianoa nappulana muutaman vuoden ja minua sitten kysyttiinkin rumpaliksi, kun rokkibändin nykyinen rumpali oli todella huono soittajana ja tyyppinä yleensäkin. No, puoli vuotta siinä naputtelin pöytiä ja kaikkea muuta mahdollista ja "treenasin" beatkomppia. Puoli vuotta myöhemmin sain faijan ostamaan mulle rummut, ja sitten samantien bändiin ennenkuin osasin edes soittaa.
 
Tämä siis vuonna 96. Kesällä tulee 10 vuotta täyteen ja suunta on ylöspäin.

5-vuotiaana alko sellonsoitto. 9-vuotiaana sain ekat pannut (Premier vm. 68 tai 69). Syytä en muista. Frendin kans veivattiin Twisted Sisteriä ja Kissiä. Aktiivista soittelu ei ollut kunnes bändikuviot alko 15-vuotiaana mm. Metallicalla. Bändimeininki on aina ollu mun juttu, ei niinkään systemaattinen tekniikkatreeni. Siitä sain tarpeekseni selloa veivatessa. Ja rokkia veivataan hautaan asti.