Diili 19.02.2006 00:15:40 | |
---|
Mulla noloin tilanne oli, kun soitin sähkörummuilla Dance of Eternityä, vaikka en osaa soittaa rumpuja kunnolla ja samalla lauloin kitaranstemmaa. Vähän ajan päästä myyjä tuli vihaisena sanomaan, että mee himaas laulaa, ei me tääl tommost haluta kuunnella. :D Sitten lähin aika nolona pois, sillä mun ympärillä oli joitakin ihmisiä. Sen jälkeen en ole soittanut niillä rummuilla. |
Ronsto 19.02.2006 01:23:02 | |
---|
Mitä ihmettä tämä keskustelu tarkoittaa? Mitä ihmeen "nolaamisen" mahdollisuutta soitinkaupassa voisi olla? Häh??!! Kaupassa ollaan ostoksilla ja sillä siisti. Joku mainitsi esimerkiksi kuinka joku oli tönäissyt kitaran lattialle telineestä ja sen seurauksena kitara oli mennyt rikki. Eikös tuo ole aika kaukaa haettua? Voihan maitokaupassakin tippua piimätölkki lattialle ja autokaupassa voi ajaa kolarin koeajolla. Ei noissa ole mistään nolailemisista kysymys vaan huonosta onnesta ja vahingoista. Vai leikkiikö joku olevansa "konsertoimassa" musiikkikaupassa? Ja sitten nolottaa, kun myyjä on paikalla ja kotona hyvin mennyt riffi ei kuljekaan kaupassa? Ihan kuin myyjät eivät näkisi tarpeeksi kaiken maailman vinguttajia ja paukuttajia ja olisivat kiinnostuneita jostakin asiakkaasta ja tämän virheistä?? Häh? Get a life. Sua ei nolottais kun tiputtaisit kitaran lattialle paskaksi? tai jotain muuta vastaavaa möhläilyä... Råckkenrålli |
ReBeat 19.02.2006 01:37:03 | |
---|
Vai leikkiikö joku olevansa "konsertoimassa" musiikkikaupassa? Ja sitten nolottaa, kun myyjä on paikalla ja kotona hyvin mennyt riffi ei kuljekaan kaupassa? No ei siellä kauppiaille soiteta vaan muille muusikoille ja toki vastakkaisen sukupuolen aloittelijayksilöille. Ei kaikilla ole keikkaa tiedossa ja se on monissa musakaupoissa ihan fakta, että ovenpielistä löytyy bändihakuilmoituksia. Muusikkoluonteiset ihmiset ovat usein herkkiä ja syrjäänvetäytyviä luonteeltaan ja taidokas soittaminen saattaa olla parhain huomiota herättävä vaihtoehto. Soitinkaupoissahan pyörii soittajia, joten uusi bändi saattaa saada siemenensä taidokkaasti soitetusta smoke on the waterista. ;) Ihmiskunta on ylittänyt rajan. Pakokeinoja nopeutuvalta tuhoutumiselta säästymiseksi ei ole. |
trent 19.02.2006 01:39:41 | |
---|
Vai leikkiikö joku olevansa "konsertoimassa" musiikkikaupassa? Ja sitten nolottaa, kun myyjä on paikalla ja kotona hyvin mennyt riffi ei kuljekaan kaupassa? Ihan kuin myyjät eivät näkisi tarpeeksi kaiken maailman vinguttajia ja paukuttajia ja olisivat kiinnostuneita jostakin asiakkaasta ja tämän virheistä?? En mä ainakaan ajattele mitä se myyjä mun soitosta ajattelee, vaan vertaan omaa soittoa siihen miltä mä haluaisin sen kuulostavan. Nuo kaksi ei valitettavasti aina kohtaa. |
Bertrand 19.02.2006 01:57:20 | |
---|
Harjoittelu tehdään kotona. Muille muusikoille soitetaan soittokeikoilla. Vastakkaista sukupuolta isketään baarissa. Kaupat ovat sitä varten, että siellä myydään soittimia. Kaupat eivät ole sitä varten, että kalliita soittimia käydään ajan kuluksi naarmuttelemassa ja pahimmillaan tiputtelemassa telineistä lattialle. |
Ronsto 19.02.2006 02:07:39 | |
---|
Harjoittelu tehdään kotona. Muille muusikoille soitetaan soittokeikoilla. Vastakkaista sukupuolta isketään baarissa. Kaupat ovat sitä varten, että siellä myydään soittimia. Kaupat eivät ole sitä varten, että kalliita soittimia käydään ajan kuluksi naarmuttelemassa ja pahimmillaan tiputtelemassa telineistä lattialle. No ketä idiootti sinne menee tahallaan potkimaan vehkeitä paskaksi..?! jessus soikoon ihmiset.. Råckkenrålli |
Invader 19.02.2006 02:23:31 | |
---|
ketä idiootti lol apua :SS Yeah buddy! Lightweight baby! Tai sitten ei.. |
ilkkis 19.02.2006 08:31:29 | |
---|
Mikäs aggressionpurkukanava mnetistä nyt on tullut? Arvostellaan, haukutaan ja irvaillaan toisia kirjoittajia ja alkuperäinen kysymys jää huomiotta.Yritetääs nyt olla ihmisiksi.ROK JA PIIS! Ja aiheeseen: Kyllähän se oma niska on punoittanut joskus aloittelijana kun ei putkivehkeestä saanut pihaustakaan ulos...(standby tai jotain muuta oli hukassa). Anna kaikkien kukkien kukkia ja mulkuille turpaan |
Super-Jari 19.02.2006 09:10:47 | |
---|
Mikäs aggressionpurkukanava mnetistä nyt on tullut? Arvostellaan, haukutaan ja irvaillaan toisia kirjoittajia ja alkuperäinen kysymys jää huomiotta.Yritetääs nyt olla ihmisiksi.ROK JA PIIS! Ja aiheeseen: Kyllähän se oma niska on punoittanut joskus aloittelijana kun ei putkivehkeestä saanut pihaustakaan ulos...(standby tai jotain muuta oli hukassa). Ketä siinä oikein avaudut? |
Milkop 19.02.2006 10:34:14 | |
---|
Tämä kertoo enemmän Jacksonien laadusta kuin kaverisi isoveljestä. + Voi tuota Juccizta, mitä Mnet olisikaan ilman häntä...no ei yhtään mitään. Aika harvoin tulee käytyä musiikkiliikkeissä enkä tietääkseni ole nolannut itseäni kertaakaan. Tuskin se myyjiä kiinnostaa, jos soitan paranoidin riffin väärin tms. Soitan myös niin usein väärin, ettei siihen enää osaa kiinnittää huomiota. Tuollainen kitaran pudottaminen voisi kyllä enemmänkin ruveta ahdistamaan kuin nolottamaan. |
Montte 19.02.2006 10:55:08 | |
---|
Näin myöhemmin ajatellen ensimmäisen kitaran ostaminen oli aika noloa. Sanoin vain olevani stratocasteria vailla ja siitä valitsin melkein testaamatta squierin standardin. Signature: Montte |
cadabra 19.02.2006 12:11:10 | |
---|
Tämä kertoo enemmän Jacksonien laadusta kuin kaverisi isoveljestä. Vähä offtopicia mutta mietityttää mitä tämmösillä taas yritetään hakea, tämmöset alkaa täällä aina jurpimaan ku joku aina tietää niin paljon kaikesta että esim. jos jollai muulla on jackson ni se on varmasti ihan huono ja mulla on parhaat kitarat. Mutta joo aiheeseen, ensimmäisen kitaran ostohan se oli noloa koska ei tullu muuta ku vähä vaan piettyä sitä käessä ja aateltua että nuo osathan kiiltää ni tän on pakko olla tosi hyvä. |
Ronsto 19.02.2006 13:16:57 | |
---|
+ Voi tuota Juccizta, mitä Mnet olisikaan ilman häntä...no ei yhtään mitään. Aika harvoin tulee käytyä musiikkiliikkeissä enkä tietääkseni ole nolannut itseäni kertaakaan. Tuskin se myyjiä kiinnostaa, jos soitan paranoidin riffin väärin tms. Soitan myös niin usein väärin, ettei siihen enää osaa kiinnittää huomiota. Tuollainen kitaran pudottaminen voisi kyllä enemmänkin ruveta ahdistamaan kuin nolottamaan. Ilman Juccizta olis moni asia säästyny turhalta hiusten halkomiselta..mikä olisi hyvin suotavaa. Råckkenrålli |
Ronsto 19.02.2006 13:23:12 | |
---|
Mikäs aggressionpurkukanava mnetistä nyt on tullut? Arvostellaan, haukutaan ja irvaillaan toisia kirjoittajia ja alkuperäinen kysymys jää huomiotta.Yritetääs nyt olla ihmisiksi.ROK JA PIIS! Ja aiheeseen: Kyllähän se oma niska on punoittanut joskus aloittelijana kun ei putkivehkeestä saanut pihaustakaan ulos...(standby tai jotain muuta oli hukassa). On täällä sentään järkeviäkin ihmisiä. Råckkenrålli |
Antroid 19.02.2006 13:37:06 | |
---|
Vastakkaista sukupuolta isketään baarissa. Isketään joo, mutta mitä jos ettii pidempää suhdetta? Onko ihmisillä kokemusta, että kummasta löytää helpommin hyvän tyttöystävän, Fasulta vai Musamaailmasta? |
Ronsto 19.02.2006 13:40:51 | |
---|
Isketään joo, mutta mitä jos ettii pidempää suhdetta? Onko ihmisillä kokemusta, että kummasta löytää helpommin hyvän tyttöystävän, Fasulta vai Musamaailmasta? Ite ajattelin mennä naimisiin F-musiikissa. Mä muutan sinne. täh.......................................s?%& JÅ? Råckkenrålli |
Metal90 19.02.2006 15:26:09 | |
---|
Mikäs aggressionpurkukanava mnetistä nyt on tullut? Arvostellaan, haukutaan ja irvaillaan toisia kirjoittajia ja alkuperäinen kysymys jää huomiotta.Yritetääs nyt olla ihmisiksi.ROK JA PIIS! Ja aiheeseen: Kyllähän se oma niska on punoittanut joskus aloittelijana kun ei putkivehkeestä saanut pihaustakaan ulos...(standby tai jotain muuta oli hukassa). Täälä on nykyään tosi paljo turhaa kettuilua, mutta asiallistakin porukkaa löytyy. Häjy, notta RISTUS ! |
J.RA 19.02.2006 15:57:21 | |
---|
Täälä on nykyään tosi paljo turhaa kettuilua, mutta asiallistakin porukkaa löytyy. Aijaa? -Sellasta se vaan on- |
Onko ihmisillä kokemusta, että kummasta löytää helpommin hyvän tyttöystävän, Fasulta vai Musamaailmasta? Meet hengailemaan sinne piano-osastolle Fasulla, varmasti saat silmälasipäistä Sibistyttöä flyygelin takana. |
placebo 19.02.2006 16:11:15 (muokattu 19.02.2006 16:20:19) | |
---|
Meninpä puihin ;/ "Puut ovat kummallisesti.
En keksi sanoa miten.
Se tekee minut levottomaksi."
Pentti Saarikosken runokokoelmasta 'En soisi sen päättyvän' (1968) |