Aihe: Solistikeskeisyys musiikkituotannossa
1 2
Zed
20.08.2003 01:29:59 (muokattu 20.08.2003 01:30:37)
 
 
Epävakaata mieltäni on alkanut kiusata se tosiseikka, että laulajien asema on musiikin tuottamisessa turhankin olennaisessa asemassa. Oikeat musiikintekijät, ja laulajan ammatinharjoittamisen mahdollistajat jäävät törkeästi taka-alalle. Laulajan ei tarvitse muuta kuin laulaa saadessaan 'suuren taiteilijan' leiman. Kuka tahansa ei tietystikään pysty uskottavasti laulamaan, mutta kenellä lahja on, voi laulaa vaikka kuinka komeasti ilman suurempaa harjoittelua. Entä soittajat, jotka ovat perse ruvella tahkonneet 20 vuotta soittimiaan pystyäkseen takaamaan Laulajien rahansaannin?
 
Laulajien artistiksi leimaaminen on törkeää illuusiota. Nämä 'taiteilijat' voivat olla kulttuurillisesti totaalisen sivistymättömiä. En väitä, että taiteilijuuden kriteeri on nimen omaan laaja tietoisuus kyseiseltä alalta, mutta laulajien panos työhönsä tuntuu kuitenkin liian painottomalta artistin arvonimen saavuttamiseksi. Otetaan esimerkiksi vaikka Pyhä Olavi Virta. Mies laulaa kieltämättä komeasti, mutta kenen tekemiä biisit ovat? Eivät ainakaan Olan. Mitä suurempia mainintoja bändeistä, sovittajista ja muun likaisen työn tekijöistä on näiden levyjen kansissa? Olemattomaksi jää. Tätä samaa linjaa jatkavat sadat suomalaiset artistit vuodesta toiseen. Mikä siinä korjatessa potit laulamalla toisten tekemiä biisejä kasvottoman studio-orkesterin säestyksellä, jonka muusikot saavat hyvällä tuurilla levyn takakannen vasempaan alanurkkaan nimensä.
 
Ehkä jotakin suurta on jäänyt minulta ymmärtämättä, mutta laulajille en pysty antamaan sitä arvostusta, minkä yhteisö painostaa antamaan.
 
EDiT: Yhdys sana virhe.
Zed is dead, baby, Zed is dead.
Arseska
20.08.2003 02:16:41
 
 
Vituttaa minuakin hyvin suuresti, kun jotkut "megatahdet" ratsastat muiden tekemilla biiseilla. Vaikka joku B. Spears on erinomainen esimerkki siita miten itse muusiikki ja taiteellisuus on jaanyt taka-alalle ja ainoasta bosat, perse ja raha vaikuttavat.
Mutta toisaalta, itseppahan ne starojen biisien tekijat valitsevat duuninsa ja ehka he ovet tyytyvaisia asemaansa.
Anssi Kelasta diggaaminen osoittaa sellasta terveellistä avointa suhtautumista musiikkiin vapaana taiteena. -Suomen Tietosanakirja
Turmis
20.08.2003 13:29:58
 
 
Asiapuhetta. Kaiken kruunaa sitten nämä Gimmelit, jotka pokkaavat Emmat sun muut "palkinnot", ja likaisen työn tehneet jäävät nuolemaan näppejään. Toisaalta kyllä ne tuottaja-piisintekijät vetävät hyvät hillot sieltä välistä.
Kuunnelkee Setheryä.
xerxes
20.08.2003 16:22:26
Asiapuhetta. Kaiken kruunaa sitten nämä Gimmelit, jotka pokkaavat Emmat sun muut "palkinnot", ja likaisen työn tehneet jäävät nuolemaan näppejään. Toisaalta kyllä ne tuottaja-piisintekijät vetävät hyvät hillot sieltä välistä.
 
Ja jotkuthan ei suurin surminkaan halua julkisiksi eläimiksi, vaan tekevät 'vaan' sitä musaa.
 
Ja Ola muuten käsittääkseni teki jotain myös ittekkin. Voi olla väärässäkin...
Relax.
Paddle
20.08.2003 16:54:32 (muokattu 20.08.2003 16:55:22)
Häh? Onkos tässä nyt mitään ihmeellistä?
 
Tottahan toki musiikille pitää saada kasvo joka myy. Se on musiikkibisneksen perustarkoitus. Pändisoittajat ja säveltäjät pysyvät leivässä tämän ulkoisesti kauniin/komean laulajamiehen/naisen avulla, sillä ilman "kuoria" olisi maidonkin myyminen vaikeampaa. Ehkäpä juuri nämä pändisoittajat/säveltäjät ovat valinneet asemansa juuri siksi etteivät joutuisi jatkuvaan julkisuuden valokeilaan. Mielestäni tässä ei mitään pahaa ole.
 
Kaupallisessa musiikissa (lasken suomi-iskelmänkin mukaan) kaupallisuus toteutuu parhaiten nätillä/komialla laulajalla. On tietenkin poikkeuksia jolloin laulaja säveltää itse piisinsä, hyvä niinkin, tosin normaalikuluttajalle sillä ei ole mitään väliä. Pändit (ei taustapändit) on sitten asia erikseen.
 
EDIT : Ompa muuten pölijä tuo maitovertaus, pahoittelen.
Velko
20.08.2003 17:07:09
Asiain tolahan todella on edelläkuvatulla tavalla etenkin toisaalta äärikaupallisessa popmusiikissa ja toisaalta meikäläisessä tanssimusiikissa, Olat ja Tulkit etc. Mutta sitten on ihan näitä ihan rehellisiä yhtyeitä, joissa laulaja on bändin osa. Ei kaikkia laulajia sovi niputtaa samaan kekoon. Kyllä rockmusiikissa yleensä on koko bändi esillä suunnilleen tasaveroisesti.
Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa.
Zed
20.08.2003 17:20:11
 
 
Häh? Onkos tässä nyt mitään ihmeellistä?
 
Tottahan toki musiikille pitää saada kasvo joka myy. Se on musiikkibisneksen perustarkoitus. Pändisoittajat ja säveltäjät pysyvät leivässä tämän ulkoisesti kauniin/komean laulajamiehen/naisen avulla, sillä ilman "kuoria" olisi maidonkin myyminen vaikeampaa. Ehkäpä juuri nämä pändisoittajat/säveltäjät ovat valinneet asemansa juuri siksi etteivät joutuisi jatkuvaan julkisuuden valokeilaan. Mielestäni tässä ei mitään pahaa ole.

 
Tottakai, enhän minä uutta markkinointijärjestelmää ollutkaan luomassa, vaan selvittämässä sitä tosiseikkaa, että asetelmat menevät pahasti perseelleen. On miljoonia kertoja tapahtunut, että joku kukkaistäti menee selittämään jannetulkille "miten ihanat sanat siinä Sinun biisissä on, ja miten olen jaksanut sen avulla elämässä etteen päin", edes vilauttamatta mielessään sitä tosiseikkaa, että jotakin muuta hänen pitäisi kiittää. Todelliset muusikot eivät tarvitse laulajia esikuvikseen.
 
Asiain tolahan todella on edelläkuvatulla tavalla etenkin toisaalta äärikaupallisessa popmusiikissa ja toisaalta meikäläisessä tanssimusiikissa, Olat ja Tulkit etc. Mutta sitten on ihan näitä ihan rehellisiä yhtyeitä, joissa laulaja on bändin osa. Ei kaikkia laulajia sovi niputtaa samaan kekoon. Kyllä rockmusiikissa yleensä on koko bändi esillä suunnilleen tasaveroisesti.
 
Niinpä niin, juuri näihin tähtiartisteihin minä juttuni kohdistinkin. Homma tuntuu paljon uskottavammalta, jos bändillä on solisti, kuin niin päin, että bändi on olemassa vain solistia varten.
Zed is dead, baby, Zed is dead.
Intohimo
20.08.2003 22:03:54
 
 
Epävakaata mieltäni on alkanut kiusata se tosiseikka, että laulajien asema on musiikin tuottamisessa turhankin olennaisessa asemassa. Oikeat musiikintekijät, ja laulajan ammatinharjoittamisen mahdollistajat jäävät törkeästi taka-alalle.
 
Taka-alalle kieltämättä jäävät, mutta rahat saavat kyllä rahat
biisin tekemisestä. Mutta ei artistin taustasoittajaksi kukaan pakota. Voi halutessaan soittaa bändissä jossa kaikki ovat tasaveroisia.
 
Ja kyllä mä itte laulajana arvostan biisintekijät
korkeimmalle. Laulajan rooli bändissä on vietellä se
yleisö messiin. Siinä on iso haaste.
 
Laulajan ei tarvitse muuta kuin laulaa saadessaan 'suuren taiteilijan' leiman. Kuka tahansa ei tietystikään pysty uskottavasti laulamaan, mutta kenellä lahja on, voi laulaa vaikka kuinka komeasti ilman suurempaa harjoittelua.

 
Tuossa täytyy korjata, että kyllä lauluakin pitää harjoitalla
vaikka kuinka vitusti, että se hyvältä kuulostaa. Työtä siihenkin pitää tehdä. Ei se pelkkä lahjakkuus riitä. Itse harjoittelen joka päivä.
 
Jos on kivat daisyt tai hyvännäköinen mies/nainen ni silloin ehkä pääsee helpoiten staraksi, mutta jos ei, niin duunia saakin sitten painaa niska limassa. Koko ajan musiikkibisnes
menee yhä enemmän tuon ulkonäkökysymyksen ehdoilla.
 
Joku Robbie Williams kyllä itseänikin ärsyttää kun se
sai niin törkeän summan siitä diilistä. Sillä rahalla olisi
sainattu monta bändiä. Muistelen vielä briteissä ollessani
lukeneeni jstk brittilehdestä, että sen levy-lafka maksaa
biisintekijälle, että saavat laittaa Robbien nimiin.
"Hyvä itseluottamus lähentelee röyhkeyttä".
KooAa
20.08.2003 22:10:58
Uskoisin loppujen lopuksi että lopullinen syyllinen on kuitenkin "keskivertokuluttaja" elikkäs ne jotka niitä levyjä ostavat,
Koo(Aa)lla ei ole väliä !
Bee-äf
20.08.2003 22:33:07
Yleensä nämä tähtöset ovat parin vuoden päästä entisiä tähtösiä miettimässä oikeaa ammattia.
Joku Kylie Minogue on tosi "pitkän linjan" tähti kun on ollut pinnalla toistakymmentä vuotta. Mutta arvaatteko minkä bändin kitaristi on hänen uudet hittinsä kirjoittanut?
 
Mud - perustettu 1966.
valje
20.08.2003 22:41:19
 
 
Ihan kuin laulajat eivät tekisi biisejä... Kyllä melko raisua yleistystä tuossa ylempänä. Miksi tehdä niin iso numero jostain Britneyn tapaisista tyypeistä. Jos nyt kutsutaan heitä vaikka viihdetaiteilijoiksi, mitä he ovat. Taiteilija sekin. Laulajat on sitten asia erikseen.
 
Ja kyllä laulajakin joutuu tosissaan tekemään töitä, vaikka lahjakas olisikin. Enpä usko, että umpimettästä löytyy kovin paljon Pentti Hietasia ja Sarah Brightmaneja. Lahjakkaita nääkin on varmasti aluks ollu mut sen lisäks työmäärä on aivan uskomaton. Tietäisitte minkälaista pilkunviilausta laulutunnitkin on. Yhtä tavua saatetaan hioa tutkintoa varten lähes koko tunti. Ja äänenhuolto on myös osa laulajan urakkaa. Itsestään pitää huolehtia koko ajan ja pikkuinen flunssa saattaa estää työnteon kokonaan.
 
Ja on nähty myös kitaristi, jonka kitarankaulalle oli hintalapputarrojen avulla kirjoitettu äänten nimet, että minkä äänen se kieli soittaa kun sitä painaa. Että semmosta. Siinä meillä suuri taiteilija, joka varmasti tekee paljon omia biisejä. Mutta kai se on muusikko kun se siinä lavalla seisoo kitaransa kanssa.
 
Jos jatketaan tätä yleistysten linjaa, niin kummasti soittajia sanotaan muusikoiksi, mutta laulajia välillä vain laulajiksi tai naamoiksi.
 
Totta kuitenkin on, että välillä esimerkiksi taustalaulajat ovat huomattavasti ammattitaitoisempia kuin solisti. Onhan se tylyä. Euroviisuissa esimerkiksi usein on näin.
*dancing in the graves*
arcana
20.08.2003 22:55:03
Biisien säveltäjäthän ne rahat vie, eikä se laulaja, kuten jo moneen kertaan todettu. Biisien tekijöillä on siinä mielessä hyvä asema, että jos joskus tulee floppi, ei biisien tekiän juurikaan tarvitse kantaa vastuuta siitä. Sen artistin niskaan kaikki syyt viskotaan, vaikka itse hän ei kappaletta ole edes tehnyt. Toki levylafka miettii antaako biisintekijän jatkaa hommissaan, mutta luulisin että jos pari hittiä on tehty, uusi mahdollisuus kyllä annetaan, toisin kuin artistille.
Tekeehän nuo artistitkin sitten aivan vitusti töitä sen ulkomuodon eteen. Ja laulutunnitkaan eivät mitään löysiä ole, että siellä pääsisi ihan helpolla.
 
Tuli tuolta siitä Robbie Williamsin kritisoimisesta mieleen, että se tyyppi tekee niihin biiseihin itsekin jotain. Kattelin tuolta levyn kannesta niin R. Williams ja joku toinen tyyppi on biisit säveltänyt ja sanoittanut. Tuskin kukaan kuitenkaan on biisien tekijänoukeuksiaan (helvetisti rahaa) luovuttanut Williamssille. Sitäpaitsi muutenkin sairaan komee ääni äijällä on. Arvostan.
Intohimo
20.08.2003 23:39:21
 
 
Tuskin kukaan kuitenkaan on biisien tekijänoukeuksiaan (helvetisti rahaa) luovuttanut Williamssille. Sitäpaitsi muutenkin sairaan komee ääni äijällä on. Arvostan.
 
Muistaakseni jostaki The Indepentin kuukausiliitteestä
luin, että levy-yhtiö maksaa säveltäjälle, että saisi laittaa
krediitteihin artistin. Tai en tiedä luinko sitten väärin.. No, aivan sama mulle.. Osaahan Robbie laulaa sekä puhtaasti että rock tavalla, mutta palkkahommat.. vähempikin riittäis..
 
Ulkonäkökysymyksestä sitten, että joo kyllä vaivaa
joutuu siihenkin näkemään, etenkin naisilla meikkaaminen.
Six-packin saaminenkin on silkkaa kärsimystä.. yritetty on.
Mutta vääryydeltä se tuntuu, että hyvännäköset on heti
etulinjassa kun sainattavia päätetään. Tämmönen tavallisen näköinen joutuu tekemään 1000 krt enemmän hommia. Off-topic.. Okei okei...
"Hyvä itseluottamus lähentelee röyhkeyttä".
arcana
20.08.2003 23:43:23
Muistaakseni jostaki The Indepentin kuukausiliitteestä
luin, että levy-yhtiö maksaa säveltäjälle, että saisi laittaa
krediitteihin artistin. Tai en tiedä luinko sitten väärin.. No, aivan sama mulle.. Osaahan Robbie laulaa sekä puhtaasti että rock tavalla, mutta palkkahommat.. vähempikin riittäis..

 
Tuota ois kyllä jokseenkin vaikea uskoa. Kyseessä on kuitenkin melko helvetisti rahaa.
Jalle_l
22.08.2003 01:30:30
Kieltämättä on väärin että lähes kaikki kunnia ja arvostus kohdistetaan laulajaan. Mutta kai se johtuu "suurestayleisöstä" siis siitä porukasta joka ei oikein tajua musiikin päälle paljoakaan. Joku keski-ikäinen nainen katsoo miten hurmaava kaksviitonen miehenalku, puntti vasemmassa lahkeessa, iskee silmää ja aloittaa matalalla äänellä jonkun ammattilaisen kirjoittaman ja toisen sellaisen säveltämän biisin. Tätiä sitten kiinnostaa lukea juorulehdestä mitä tämä hurmuri harrastaa, mitä antiperspiranttia se käyttää, montako tuntia se nukkuu yössä ja onko keikkaelämä sen mielestä rankkaa. Sitten se ostaa sen levyn. Sitä ei paljoa hetkauta jos hänen lempibiisinsä(hän kuuntelee sitä yöllä itkeäkseen itsensä taas uneen kun koiran kanssakin on niin vaikeaa) sanoittaja on hypännyt junan alle. Eli yksi ainoa sana on tähänkin vastauksena eli Raha. Se on suuri vääryys että asia on näin mutta sille en ainakaan minä voi tehdä mitään.
öö tätä kai se on. En tiedä.
I'm common-law widow!
PekkaM
22.08.2003 08:09:08
Joskus kieltämättä vähän ihmetyttää, miten ne muut tyypit jossain HIM:issäkin jaksaa (raha?).
PL
22.08.2003 08:50:09 (muokattu 10.12.2003 11:02:11)
..................
Diz
22.08.2003 09:28:14 (muokattu 22.08.2003 09:29:55)
 
 
Niinpä niin, juuri näihin tähtiartisteihin minä juttuni kohdistinkin. Homma tuntuu paljon uskottavammalta, jos bändillä on solisti, kuin niin päin, että bändi on olemassa vain solistia varten.
 
Kyllähän se niin on että vokalisti on huomion keskipiste. Hyvä niin. Jos soittajat ovat päteviä niin kyllähän se todellinen rehti musiikkikansa huomaa ja nostaa hattua.
 
Itsekin olen huomannut eräänlaisen lievän ilmiön keikkojen jälkeen kun pikkutytöt tulevat juttelemaan; Vokalistia palvotaan ja sitten joku sattuu kysymään multa että "Kuka sä olet?" Siihen on aina niin kiva vastata; "Se joka tekee ne biisit." No eihän ne mun biisit mitään hyviä ole muutenkaan joten kai sitä sitten itsekin täytyisi alkaa koikkimaan lavalla että veisi huomion vokalistista ;)
Jehu
22.08.2003 10:23:35
Aika väärin.. no väärin ja väärin, mut itseäni harmittaa suunnattomasti se tosiasia et harvoilla pelkillä instrumentaalibändeillä on tulevaisuutta. Yleisön tietoisuuteen on vain niin vaikea puskea ilman vokalistia vaikka laulajan ammattitaidolla ei olisikaan niin suurta merkitystä. Tai ehkä tämä on vain mun pään sisällä.
Ookko pannu renkiä, iliman isännän valtakirjoja?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)