Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Lähinnä tätä tarkoitin: Ei minusta mene yhtään tylsäksi vaikka lähes koko levy on aika energistä menoa.
 
Niin no joo, ymmärrän mistä puhut. Mutta kyseessä onkin aivan erityinen poikkeustapaus. Ja sitä paitsi Slayerin seuraava levyhän oli reilusti dynaamisemmin (eli suomeksi sanottuna vaihtelevampi).

Insestiä, perheväkivaltaa, viinaa, huumeita, verta ja suolenpätkiä ja Matti kukkarossa ja vielä vaikka hevosen paskaa, niin eiköhän tällä soossilla psyykepuoli ainakin ole valmis heavy-meteliin!

Ei sitä heviä vaan enää tehdä. Ihmiset on unohtaneet hevin tekemisen, vähän niinkuin leffassa Zardoz, ihmiset ei enää osanneet lisääntyä, kun valitettavasti menettivät mielenkiinnon siihen.
Judas Priest on poikkeus, joka vahvistaa säännön.
 
Pääsenpä kerrankin sanomaan: Höpöhöpö! Kraljevski Apartman, Wolf, Powervice ja monet muut ymmärtävät edelleen perinteisen hevin. Noita vaan rupeat kaivamaan, ensiksi mainittu on melkoisen kova pala, koska kyseessä on kuitenkin täysin tuntematon serbialainen suuruus.
 
Rankkuus? Noh... Lyhyesti sanottuna musiikki ei saisi kysellä lupaa tuleeko se korvasta sisään pää edellä. Tämä pätee ainakin aggressioon pyrkivässä tavarassa. Biisin sovitus vaikuttaa myös todella paljon. Riffien oikein mitoitetut kertautumiset, lyhyet breikit, nostatukset ja dynamiikkajipot ovat ne asiat millä saadaan metallileka iskeytymään kasvoihin aina yhtä kivuliaasti. Saman surinan jyystäminen turruttaa hyvin äkkiä.
 
Laajemman puoleinen kysymys, johon saatiin suppeamman puoleinen vastaus.

Rankkuus?
 
Niin, eihän "rankkuus" edes ole mikään hyvän musiikin itseisarvo.

"Hevi tulee jostain..."
 
Asenteella joo.

Jos tavoitteena on saada agressiivisia laupätkiä, niin kannattaa jotenkin eläytyä tilanteeseen. Itselläni on vaikeeta studiossa saada raivoa lauluun, kun ei diinä mikkiin huutesa oo mitään syytä raivota tai jotain. Joku kaveri ruoskiin suorituksen aikana, niin eiköhän se siittä.

"Rockmusiikissakin on voimaa"
-Petri Anjalankoskelta
 
Eli sanon että voimaa ja nopeutta, siinä on hevi.

Loistavilla riffeillä, tiukalla soitolla, EI saatanan moisilla soundeilla. Nykyaikana tämä on päässyt pahasti unohtumaan ja mielestäni nykyään kuulee liikaa tätä meininkiä jossa särö on semmosta puuroa jotta mielikuvitukseton soitto peittyy melun alle.
Toista oli ennen ...

Loistavilla riffeillä, tiukalla soitolla, EI saatanan moisilla soundeilla. Nykyaikana tämä on päässyt pahasti unohtumaan ja mielestäni nykyään kuulee liikaa tätä meininkiä jossa särö on semmosta puuroa jotta mielikuvitukseton soitto peittyy melun alle.
Toista oli ennen ...
 
Tässä ns. nykymetallissa ei tunnu olevan niinkään melodisia riffejä vaan kitara on lyömäsoitin.

Jos tavoitteena on saada agressiivisia laupätkiä, niin kannattaa jotenkin eläytyä tilanteeseen. Itselläni on vaikeeta studiossa saada raivoa lauluun, kun ei diinä mikkiin huutesa oo mitään syytä raivota tai jotain. Joku kaveri ruoskiin suorituksen aikana, niin eiköhän se siittä.
 
Tähän kuulin semmosen vinkin jostain, että pitää olla ilman pillua pari viikkoa ennen studioo, että vituttaa riittävästi. Sit lähtee kunnolla!
 
Tässä ns. nykymetallissa ei tunnu olevan niinkään melodisia riffejä vaan kitara on lyömäsoitin.
 
No, toimiihan se lyömäsoittimena hyvin missä tahansa musiikissa, pitää vaan osata lyödä oikein :)

Nauhoittakaa monta kitararaitaa (4 per äijä) *vähällä* gainilla ja *helvetin* tarkasti. Lopputulos varmasti naurattaa teitä kuinka hyvää vähäinen gain on ;)
 
Voi hitto sä mullistit mun nauhotukset!!! +
 
Tässä ns. nykymetallissa ei tunnu olevan niinkään melodisia riffejä vaan kitara on lyömäsoitin.
 
Hoho! Kehtaatko väittää että nykymetallissa ei ole kitaroissa melodiaa? bullssittiä sanon minä. Ennenvanhaan se oli niin että laululla se melodia saatiin eikä kitaralla. Nykyään katos on jokaisessa hevibändissä örinälaulu jossa ei ole melodiaa joten melodia tehdään kitaralla ;)

Otetaan vastaan myös ideoita soundien julmentamiseksi.
 
Kitaroista (ja bassosta) saa ainakin hevimmän kuuloisen ottamalla keskialuetta pois, eli jostain 500Hz kieppeiltä suunnilleen.

Mä tykkään primitiivisestä saundista. Mielummin sillee et vedetään kellarissa paskoilla kamoilla puhelinvastaajaan nauhalle kertaotolla kuin et mennään kunnon kamoilla johonki vitun protools studioon ja aloitetaan nörttäily !
 
Nykymetalli ei juuri iskekkään silotettujen studiosaundien, tuplattujen kitaroiden ja hirveän käsittelyn takia... Enemmin kuuntelisin kasettimankalle nauhotettua livebootlegiä, se sentään on aitoa soitettua musaa eikä tekemällä tehty tuotos...
 
Omiaki hevahtavia biisejä mitä oon yritelly nauhottaa ni ei niihin saa sitä rankkuutta eikä fiilistä raita kerrallaan meiningillä millään. Mut sit ku ottaa kaljaa ja heittää bändin kaa ja vaik ei ihan nappiin mee ni silti se voittaa raita kerrallaan nysvätyt tuotokset.... Senki huomioin et sen sijaan et tuplaan kitaran ja miksaan ikuisuuden niin miltei parempi lopputulos tulee ku lennossa vaa miksaus eikä mitää tuplauksia ym. Miksaukseks miltei riittää vaa et vääntää diskantteja pienemmälle että saa tunkkasen saundin :) Kasettimankalle vaa tasot punaisella ja se on siinä... Ainakin aito meno.
 
Nimenomaan hevissä, rockissa ym arvostan sitä et musa on soitettua eikä liian kiilloitettua. Poppiin nyt milteimpä sopiikin kiillotetut konemaiset saundit mut ei rankkaan kamaan... Hevi on parasta vedettynä raa'asti livenä ja soittovirheetkin vaa lisää uskottavuutta.

On muuten outoa että meidän teinien keskuudessa paksummat kielisetit olis muka rankempia... (esim. 10-52) Paksuilla kielillä dempatessa ääni on "boum boum", kun taas vähän ohuemmilla seteillä (esim. 10-46) soundi on "tsunk tsunk"
Riippuuhan se vireistäkin mitä settiä kannattaa käyttää...
Äsken esimerkkinä oli normivire
 
Särömalli ja soittotapahan sen rankkuuden tekee, ei paksut kielisetit...
 
PS: En yritä haukkua ketään =-)

Kitaroista (ja bassosta) saa ainakin hevimmän kuuloisen ottamalla keskialuetta pois, eli jostain 500Hz kieppeiltä suunnilleen.
 
Juu, mutta ei paljoa, voi olla epämiellyttävä kokemus kovalla volyymillä, jos bassot ja diskantit vaan kuuluu... Panteran kitaroissa liikaa leikkailtu, mun mielestä...

Nykymetalli ei juuri iskekkään silotettujen studiosaundien, tuplattujen kitaroiden ja hirveän käsittelyn takia... Enemmin kuuntelisin kasettimankalle nauhotettua livebootlegiä, se sentään on aitoa soitettua musaa eikä tekemällä tehty tuotos...
 

 
Itse ajattelen juurikin päinvasttoin. Elikä viime aikoina olen alkanut kiinnittämään helvetisti enemmän huomioita pikku juttuihin piisien sisällä. Esim. rumpujen äänityksessä olen ollut aika ehdoton, että rumpalista piestään ne viimeisetkin ideanrippeet ja nauhoitellaan sitä mukaa kun saadaan käsitys siitä mikä saundaa parhaimmalle. Se vaatii todella paljon aikaa mutta uskoisin lopputuloksen olevan kuolematon ja sellainen jota voi myöhemmin kuunnella notta perskeles, ainakin teimme parhaamme!
 
Tosin tämähän pätee myös noihin live-esiintymisiin sitten kun skipale on reenattu viimeisintäkin iskua myöten. Eli kappale alkaa tulemaan selkärangasta ja se "elää" soitossa. Itse kun teen rummut koneella ja siihen rupiset demoilukitarat päälle niin oikeiden rumpujen sovitusten kanssa (fillit yms.) saa todella halkoa hiuksia ja miettiä pala kerrallaan miten kappale voitaisiin nostaa uudelle tasolle.
 
Olen siis aikas lailla säätämisen kannalla. Se piisin ydin ja toimiva osa on löydettävä ja siitä on jalostettava se henki siihen piisiin.

On muuten outoa että meidän teinien keskuudessa paksummat kielisetit olis muka rankempia... (esim. 10-52) Paksuilla kielillä dempatessa ääni on "boum boum", kun taas vähän ohuemmilla seteillä (esim. 10-46) soundi on "tsunk tsunk"
Riippuuhan se vireistäkin mitä settiä kannattaa käyttää...
Äsken esimerkkinä oli normivire
 
Särömalli ja soittotapahan sen rankkuuden tekee, ei paksut kielisetit...
 
PS: En yritä haukkua ketään =-)
 
Kyllä se nyt vaan on niin että paksummalla kielisetillä paranee dynamiikka ja sustaini. Se on sitten miehestä kiinni mikä soundi sieltä tulee. Kyllä se tsunkki lähtee paksummalla kun tarpeeksi pieksää. Ohuemmissa se jytä on sitten... noh, ohuempi. Ei niitä turhaan neuvota käyttämään.

Ennenvanhaan se oli niin että laululla se melodia saatiin eikä kitaralla. Nykyään katos on jokaisessa hevibändissä örinälaulu jossa ei ole melodiaa joten melodia tehdään kitaralla ;)
 
Voihan se olla näinkin.

Nykymetalli ei juuri iskekkään silotettujen studiosaundien, tuplattujen kitaroiden ja hirveän käsittelyn takia... Enemmin kuuntelisin kasettimankalle nauhotettua livebootlegiä, se sentään on aitoa soitettua musaa eikä tekemällä tehty tuotos...
 
On bändejä jotka on nimenomaan livemusaa jotka jytää sillä pelkäl asenteella mut sit miettii vaikkapa Devin Townsendia joka luo ihan uudenlaisia äänimaailmoja ja uudelleenmäärittelee sanat "helvetin rankka" ni se tuotanto on hyvinki isos roolis