Musiikkibisnes ›

Ajattelin herätellä keskustelua näin "ääneen" pohdiskellen aiheesta, ketkä on ne tahot Suomessa,jotka tekevät toimivaa bisnestä musiikin alueella? Siis onko sittenkään niin, mikä niin monella on illuusiona, että KULUTTAJA on se joka levyn kaupasta ostaa, tai joka keikoilla käy?? Suomalaiset muusikot, säveltäjät, artistit, vain pieni valikoitu ryhmä voi todella itsensä elättää musiikin elinkeinolla, siis sillä puolella jossa tuotetaan sisältöä. Voisiko ollakin niin, että se joka YRITTÄÄ saada itselleen elantoa musiikilla on itseasiassa se KULUTTAJA? Hän, joka pyrkii siihen muutaman prosentin ryhmään sisällön tekijänä? Ja onko paras business tarjota juuri sille YRITTÄJÄLLE erilaisia palveluita? Myydä laitteita, kouluttaa vuosikausia eri "bisneksen muotoihin", tarjota management-palveluja, tuottaa studiossa äänitteitä artistille, YRITTÄJÄLLE, joka on aina se joka loppujen lopuksi maksaa viulut?? Suomen levymyynti on kohtuullisen hyvä, näin pieneksi maaksi, mutta kuinka moni sillä pelkästään eläisi? Verrattuna businekseen, jossa esim.KOULUTAN laulajia vuosia, tietäen, että tästä pitemmälle ei rahkeet riitä..Kuinka moni Ogelin kitaristeista HAAVEILEE studiomuusikon urasta ja kuinka moni ENÄÄ tänä päivänä elää pelkkänä studiomuusikkona? Jos saan sanoa, niin 2 käden sormilla lasketaan..
 
ESIM.Kun katsotaan IDOLS-kilpailun jonon pituutta, niin väittäisin, että SIINÄ on ne kuluttajat monille BISNEKSEN tekijälle!! Se jonottaja "tarvitsee" pitkän linjan laulutunnit, artistikouluksen, stailistin ja managerin, jos hän soittaa jotain soitinta "tarvitsee" hän soittokamoja, oman kotistudion, ja tietysti, opetuksen soittimeen jne..JOS käy niin ihmeellisesti ettei häntä kaiken tämän vaivan ja satsauksen jälkeen VALITAKKAAN suomen uudeksi IDOLIKSI, tarvitsee hän omakustannelevyn. Ja sitten sitä rahapanostusta taas tarvitaan..Samalla tietysti hän on niitä kuluttajia, jotka ostavat paljon leyjä ja käyvät keikoilla..Toisaalta kyllähän hyvään harrastukseen rahaa upota saakin, mutta kyllä mielestäni aika harvoin baarisählyjengin jäsen kuvittelee harrastuksestaan ammattia? No toinen kolikon puoli ehkä onkin se, ettei kaikille musiikista TARVITSEKAAN tulla elinkeinoa? Johann Sebastian Bach oli koko elämänsä musiikinopettajana samaan aikaan kun sävelsi musiikkia niinkuin lähes kaikki vanhat mestarit..
 
Kysymykseni onkin siis se, kuka on musiikkibisneksen kuluttaja ja kuka kerää tulon ja luo tarpeen? Hieman tällainen muna vai kana-tyyppinen-asetelma, eikä tokikaan näin yksinkertainen ja yksipuolinen, mutta minusta tuntuu, että se on pohdiskelun arvoinen..
 
P.S. 231266 kirjoitusta löytyy Tämän nettisivun KITARISTI-palstalla..Lukijoita tod.näk aika paljon enemmän..Veikkaanpa, että aika moni bändi on iloinen, jos saa myytyä johonkin 500 kpl levyä ja tehtyä 30 keikkaa vuodessa..Siinä vähän mittasuhteita..
 
Tämä kirjoitus on omistettu teille:Anttoni ja Pimp:)
 
Kommentoikaa toki!!
 
Musari

Tervehdys.
 
Huomasin tuossa muutama vuosi sitten, että musiikin tekemisen jatkuvuus edellyttää aikamoista tuuria levy-yhtiöiden ja vallitsevien musiikkitrendien suhteen - tai sitten mittavaa rahallista panostusta omasta taskusta.
 
Demolevyjä muutaman tehneenä väsyin odottelemaan, ja päätin tehdä "ammattiuran odottelusta" mukavan harrastuksen. Tolkuttomasti rahaa PA-kamoihin, soittimiin, omakustannelevyihin ja siinäpä se. Menestystä kukaan ei voi taata, mutta ainakin saa tehdä laadukkaita äänitteitä ja esiintymisiä, joskin markkinointi ja keikkamyynti ovat edelleen kehittämisen alla.
 
Edellisessä kirjoituksessa käsiteltiin laajasti musiikin eri koulutusvaihtoehtoja. Itse olen opiskellut muutaman vuoden konservatoriossa, muutaman opettajankoulutuslaitoksessa sekä soittanut rokkibändeissä ja puhallinorkestereissa. Loput koulutuksesta tulkoot tien päältä.
 
Jalo Walamies

ESIM.Kun katsotaan IDOLS-kilpailun jonon pituutta, niin väittäisin, että SIINÄ on ne kuluttajat monille BISNEKSEN tekijälle!! Se jonottaja "tarvitsee" pitkän linjan laulutunnit, artistikouluksen, stailistin ja managerin, jos hän soittaa jotain soitinta "tarvitsee" hän soittokamoja, oman kotistudion, ja tietysti, opetuksen soittimeen jne..JOS käy niin ihmeellisesti ettei häntä kaiken tämän vaivan ja satsauksen jälkeen VALITAKKAAN suomen uudeksi IDOLIKSI, tarvitsee hän omakustannelevyn. Ja sitten sitä rahapanostusta taas tarvitaan..Samalla tietysti hän on niitä kuluttajia, jotka ostavat paljon leyjä ja käyvät keikoilla..
 
Erittäin hieno alustus. Kyllä - ja näinhän se on aina ollut. Kun lukee vaikkapa suomalaisen jazzin historiaa (Puuvillapelloilta kaskimaille), ymmärtää heti, että 99% soittajista on aina ollut joko harrastuspohjalta tai rajallisen aikaa liikkeellä. Ja nämä tietysti ovat merkittävä kuluttajaryhmä. Askelen verran tännempänä karaokesta, kun pitää hankkia taitoakin
:-)
 
Eivät ne Guitar Playerit ja Guitaristit ole muusikoille, ja samalla kertaa ovat kyllä. Samahan se on tämän Muusikoiden.netinkin kanssa, täällä on ehkä 10% - 15% muusikoita, mutta elämäntilanteen sopivasti kääntyessä voi iso osa niistä 85%:stakin olla hetken "oikeita" soittajia.
 
Amatööriydessä ei ole mitään pahaa tai hävettävää. Kari Suomalainen sanoi aikoinaan, että "onnellisin ihminen on iloinen diletantti, koska hänen ei tarvitse ansaita leipäänsä harrastuksellaan" ja oikeassa oli.
 
Niin sanotun renessanssi-ihmisen kuului osata säveltää, kirjoittaa sonetti, miekkailla ja mitä muuta se nyt olikaan, mihin automaattisesti kuului, että hänen piti siis hallita vaikkapa cembalo tai luuttu suht suvereenisti. Nämä vaatimukset olivat toki vain herrasmiehille ja aatelistolle, mutta kyllä yleinen soittotaito on aina ollut valttia.
 
Ei niitä ennen levysoitinten ja radion tuloa niin suosittuja nuottivihkoja sytykkeeksi myyty.
:-D
 
Jatkakaa.

Ok, kirjoittelin tähän vastauksen kaksi kertaa viime yönä nähdäkseni sen kaksi kertaa vain katoavan bittiavaruuteen. Kolmas kerta...
Eli musiikkiteollisuuden asiakas on siis se kuluttaja joka ostaa levyjä ja käy keikoilla ja ostaa vielä ehkäpä fanikrääsää. Musiikkia kuluttava soittoharrastaja kuluttaa rahansa myös lisäksi soittokamoihin. Musavermeiden myyjät ja valmistajat kuitenkin, vaikka myyvätkin suuriä määriä harrastajille, ovat oiva osoitus siitä kuinka musiikin tuottaminen ja myyminen ovat kannattavia biseneksiä siinä määrin että jatkuvasti riittää kysyntää ns. pro-audio laitteisiin ja laajahkoon tuotekehitykseen. Minkä myynti sitten kattaa mitkä kulut on eri asia, enkä siihen paneudu.
Musabisnekseen (mihinkä se nyt sitten rajataankaan) virtaa rahaa musiikin myynnistä ja tapahtumien järjestämisestä sen verran että sen ympärillä pyörii valtava koneisto. Se kuka kerää tulot on se kuka myy jotain ja sen saman tyypin homma on myös luoda sitä kysyntää. Näin niinkuin yksinkertaistetusti. Se mitä myy ja kenelle riippuu siitä mitä osaa ja mitä jengi haluaa. jne
Pointtina tässä tais olla ... se, että ... vaikka on olemassa vakiintuneita tahoja jotka jakavat nämä (jättimäiset, suorastaan käsittämättömät) rahavirrat äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti, pienempiä yrittäjiä jotka taistelevat joka pennosesta ja harrastajia jotka eivät koskaan nää yhtään tuloa, niin työläinen saa siitä tekemästään työstä useimmiten korvauksen, juuri niinkuin millä muulla alalla tahansa. Rokkistaraunelmiin tämän tiedostaminen ei tietenkään paljoa auta, mutta jos töitä haluaa tehdä niin se ehkä lohduttaa.
 
edit. "Amatööriydessä ei ole mitään pahaa tai hävettävää. Kari Suomalainen sanoi aikoinaan, että "onnellisin ihminen on iloinen diletantti, koska hänen ei tarvitse ansaita leipäänsä harrastuksellaan" ja oikeassa oli."
 
Mutta mitä jos ei ole luonnostaan onnellinen diletantti? Leipä pitäisi ansaita jostain kuitenkin, mutta ei ole tarpeeksi diletantti työelämään. Pitäiskö käydä asentamassa väriliitu takaisin aivoihin niinkuin Homeros, eiku Homer vai?

Oikein hyvä kirjoitus, paljolti totta. Pitääpä vähän pureskella ajatusta...

Hyvää tekstiä musarilta...

Musajututhan elävät unelmista. Harva hitsaaja unelmoi duunistaan lapsesta asti ja eikä sen elämä pyöri hitsausbisneksen ympärillä. Musajutut ja muut taidehörhöilyt ovat eri asia. Vanhassa kliseessä on mun mielestä ainakipuolet totta, eli se on elämäntapa.

Samoin mun mielestä on nimenomaan tärkeää ymmärtää se, että musiikki ei ole pelkästään soittamista. On paljon jengiä, jonka toimenkuva on huomattavasti laajempi. Joskus huvittaa kun joku kuulee mun tekevän musaa, niin eka kysymys on "onks paljon keikkoja"...Ongelma onkin juuri siinä, että pirusti jengiä on tyrkyllä samoihin hommiin, ei ole mielikuvitusta tarpeeksi ja löydetä vaihtoehtoja.

Niinku Kivikin jo totesi, on kohtuullisen helppoa saada duunia vähäksi aikaa. Mutta pitkän uran tekeminen on aika helvetin vaikeaa. Monet putoaa matkasta siinä vaiheessa kun puhelin ei enää soi...ja usein syytä saa myös katsoa peilistä. Jämähdetään jahaikaillaan vanhoja aikoja, sen sijaan että osattaisiin uudistua ja löytää tuoreita näkemyksiä juttuihin.