Tapahtunut tähän asti: Löysin roskiksesta Marshall VS30R-vahvistimen. Vahvistin oli täysin mykkä. Kuulokeliitännästä toimi normaalisti, eikä häiriöitä esiintynyt. Kartio oli mykkä. Vaihdoin kartion paikalle yhden pienen "tarvikekartion" (ylijäämä jostakin radioprojektista) ja rätinää kuului hetken ja se lakkasi. Epäilin pienen kajarin vain hajonneen. Silmämääräisesti myös hutaisten tutkin piirilevyn komponentteja. Tilasin uuden kymppituumaisen kaiuttimen, mutta ei pihaustakaan ei kuulunut, paitsi yksi "poks"-ääni. Mielessä kävi, että jokin suuremman luokan vika poksauttelee kajareita.. Purin äkkiä yhden radion ja liitin elementin siihen. Elementti toimi. Liitin myös vahvistimen alkuperäisen elementin radioon ja sekin toimi. Vika ei siis ollutkaan kaiutinelementissä. Kävin uudestaan piirilevyn kimppuun. Löysin yhden tummuneen vastuksen. Irrotin vastuksen ja vastus toimi yleismittarin mukaan. Vaihdoin kuitenkin vastuksen ja nyt vahvistimesta kuuluu ääntä. Ääni on kuitenkin todella hiljainen. Nupit kaakossa kuuluu pientä surinaa jne. Mikä voisi olla vikana? Vika ilmeisesti on joko ic-piireissä tai transistoreissa? Vika on siis varmasti jossakin pääteasteessa (koska kuulokeliitäntä toimii jne). Minä Vaihdan Shure Vocal Master-kaapit toimivaan ja hyväkuntoiseen PodXT:n. |
Mikä voisi olla vikana? Vika ilmeisesti on joko ic-piireissä tai transistoreissa? En tiedä minkälainen väsäys tuo on, mutta kannattaa varmaan mitata yleismittarilla piirien ja vastusten yli että kulkeeko virtaa. Jos ei kulje, niin taitaa olla hajalla. Älä tosin minun mittarileikkiin 100% luota, tiedä vaikka henki lähtisi. |
En tiedä minkälainen väsäys tuo on, mutta kannattaa varmaan mitata yleismittarilla piirien ja vastusten yli että kulkeeko virtaa. Jos ei kulje, niin taitaa olla hajalla. Älä tosin minun mittarileikkiin 100% luota, tiedä vaikka henki lähtisi. Yleismittarilla olen leikkinyt jo. Tosin en virrat vahvistimessa päällä. Ongelmaksi tulee, ettei käsittääkseni kondensaattoreiden tai transistorien vikoja pysty normaalilla yleismittarilla helposti etsimään. (Transistoria tosin ilmeisesti voi miettiä vianetsinnässä kahtena diodina?) Toinen ongelma on se, että kaiuttimesta tosiaan kuuluu ääntä, eli virta luultavasti liikkuu kaikkialla. Kaiuttimellekin tulee jonkinlainen energia, mutta luultavasti liian vähäinen, kun ei oikein mitään kuulu. Kolmas ongelma on se, että yksi ic-piiri on jäähdytyskammassa kiinni piitahnalla, enkä kykene näkemään millainen ic-piiri tämä on. Minä Vaihdan Shure Vocal Master-kaapit toimivaan ja hyväkuntoiseen PodXT:n. |